Tällä Tiitiäisellä on kyllä sitten viisas emo: Pyryharakka ja viisas mummo: Riitta-mummi, ihanat naiseuden esikuvani! Ootte rakkaita!
Ja kuvittelen ymmärtäväni mitä Jampe ajaa takaa, se on niin kuin mieki oon asian ymmärtäny..
Eli itse olen ymmärtänyt asian niin, että armo on se villakoiran ydin, ilman sitä ei miusta ole mihinkään...armo on Jumalan lupaus siitä, että saan soppaa eli pelastuksen, huom lupaus, ite en voi mitään sen eteen tehdä. Enkä ole sitä mitenkään ansainnut, mutta miulle on luvattu, että saan soppaa kun nälättää eli ikävöin turvaa ja lohtua ja en enää itse selviä, tarvitsen soppaa. Sitten kun nälättää ja totean, ettei miulla enää muuta mahdollisuutta ole selvitä menen nälissäni soppajonoon...jonossa sitten huomaan, että hiivatti...ei miulla ees oo lautasta jolta soppaa syön, jonotanko nyt turhaan eli epäilen riitänkö/kelpaanko soppajonoon saanko soppaa? Ja kuvittelen näkeväni toisilla lautaset ja olen jo lähes varma siitä, että en saa soppaa...silti jonotan, hakeudun sopan äärelle, koska luvattiin että sitä saa...pitää vaan uskaltaa jonottaa...ja lopulta meen ihan surkeena sopanjakajan eli Jeesuksen luo, että ku mie en mitään osaa oikein ja oon ihan avuton ja nälissäni,eikä miulla ees lauasta oo, ni Jeesus sanookin, että kuule just siuta varten mie varasinkii lautasen ja lusikan, mie tein tän sopan siulle mahdolliseksi ja sie tulit, vaikka tuntu ettet millään jaksa jonottaa loppuun asti ja olit melkein varma, ettet soppaa saa, kun et oo mitään sen eteen tehny.
Niin, ja mie en luota lupaukseen siksi, että voisin jotenkin sen ansaita, mie luotan siihen, koska se luvattiin armosta. Ja sekin, että olisin voinut kieltäytyä siitä kutsusta tulla sopalle, se ei silti tarkoita etteikö sitä kutsua olisi miullekin esitetty, olisin vaan sanonu, että kiitosta vaan, mutta pärjään ilmankin. Ja niin sitä ite monesti tekeekin, kuvittelee pärjäävänsä, kunnes herää siihen, ettei pärjääkään ja sit mennään soppaa kerjäämään.
