Kyllä asia on on niin, että Kiri Te Kanawa on puoliksi maori ja puoliksi valkoinen. Hänen vanhemmistaan ei paljon tiedetä, mutta sukunimi Te Kanawa on lähtöisin juuri hänen kasvatusisältää Thoma Te Kanawa:ta. Eli siis puoliksi maori ja kasvattilapsena maoriperheessä.
Kyseessä on varsinainen tuhkimotarina. Te Kanawat halusivat pojan, kun kätilö kaksiviikkoista tarjosi heille, he kieltäytyivät ja halusivat vielä odottaa poikaa adoptioon. Kun kätilö kymmenen viikon iässä uudelleen kysyi niin he suostuivat ottamaan Kirin kasvatikseen. Siihen aikaan Uudessa Seelanissa oli vain yksi pätevä laulunopettaja katolinen nunna ja Kiri pääsi hänen oppiinsa, sillä hänen lahjansa oli huomattu. Kirin äidistä tiedetään, että hän oli irlantilaisperäinen ja isä oli maori. Hän oli kuulu nimi Lontoossa ja asui siellä, kun sopraanoihin erikoistunut kuningatar Elizabeth II pyysi hänet laulamaan Walesin prinssin ja Dianan häissä Handelin Let the bright serafim ja silloin miljardi ihmistä kuuli hänen äänensä. (Händel oli syntyään saksalainen, mutta työskenteli Lontoossa). Kukka oli lopullisesti puhjennut.
http://www.youtube.com/watch?v=ZRuYQ9KRJmsKerran muutama vuosi sitten kuningatar järjesti yksityiskonsertin linnassa Bushille, Blairille ja itselleen puolisoineen ja tilasi siihen Uuden Seelannin Christchurchista 17 vuotiaan sopraanon Hayley Westenraan, jonka äiti on irlantilainen ja isä hollantilainen juuriltaan. Hayleyn kyvyt oli asiantuntijoiden tiedossa ja BBC omisti kaikki oikeudet, mutta piti häntä piilossa, ettei pilaa herkkää ääntä liikakäytöllä kuten oli käynyt Charlotte Churcille Irlannista.
http://www.youtube.com/watch?v=3nLKXxzVqTYPohjoismaista löytyy yksi ihana sopraano yllättäen Norjasta
http://www.youtube.com/watch?v=JQKQdwowbok&feature=related