On iltatoden aika.
Olipa kerran muuan Leena. Tämä nimenomainen Leena oli pakotettu kunnostamaan tietty terassinlattia - lautaa myivät, mutta mistä rakentaja ainakin avuksi? Leena ei ole erityisen etevä henkilö erityisesti missään. Jotakin tietopuolisuutta on saatu kaadettua suurella lusikalla hänen kurkustaan alas nenästä kiinni pidellen, mtta rakennustaitoa ei ollut siinä seoksessa ja sitä tietoahan hän lisäksi oksentelee sinne tänne. Ja syyttää syöttäjiä - väittää voivansa pahoin!
Vaan tapahtui juuri kuten saduissa -N.N. nimisen rakennstarvikemyymälän kautta esiteltiin hänelle suresti luotettavat remonttimiehet. Alku sujui kuin unelmissa; työ pääsi hilpeään vauhtiin ja jälki näytti miellyttävältä.
Vaan lauta loppui kesken, ja remonttimiehet pudistelivat päätään. Mutta keikka kuin keikka ja joskaan se ei sisältänyt kipaisua kauppaan, niin tokihan nyt terassi korjattaisiin. Joukkueella oli vastuuhenkilö ja tämä urhea Sven Dufva viimeisenä, kentälle kaatuen (tai lähes, näytti) nouti lautaa lisää.
"Koska, ah, te suloista suloisemmat uljaat soturini, me siis nyt tapaamme jälleen" kysyy Leena katsoen kaihoten 3/4-valmista lattiaansa ja upeasti rskettuneita voimamiehiään.
- No..tuota. Huomenna olisi M.M. ajot...Me...siis...
ja Leena ymmärtää. Missä muualla timpuri on tarpeen, ellei "ajoissa"? Hän katsoo kaihoten adonistensa jälkeen ja huikkaa:
- Ylihuomenna?
- Tooota...noin... jos me sitten soitetaan?
- Yliylihuomenna?
- Noo...niin... me sitten soitetaan?
Ja Leena istuu kotona käsi poskella, päivät kuluvat, viikot vierivät, hän tuijottaa syyttävästi kännykkäänsä ja vain yksi kysymys merkitsee jotakin: MIKSET SÄ SOITA?!
Ja nyt pikku enkelini, seuraa tarinan vakava käänne.
Leenan mieleen hiipivät kaikki ne kerrat joina remonttimies on vastannut, luvannt, vakuuttanut: Mä sitten soitan.
Remonttimies ei ole soittanut.
Ja Leenan valtaa aitohämäläinen, hitaasti syttyvä hijainen raivostus. Musta ja uhkaava kuin suolampi.
Hän istuu keskeneräisellä terassillaan, ja pakkaa laukkuaan.
Sakset? Veitset? Retkipuukko?
Onhan ne varmasti ... teroitettu?
Mikään ei enää merkitse mitään... Leenan mielen täyttää yksi, kaikkinielevä ajats: Puukon ja remonttimiehen on kohdattava - ja vielä tänään. Ohitse kulkee naapuuri ja jää tavan mukaan vaihtamaan kuulumisia...ne vaihdetaan...ja naapurin katse kirkastuu. Venttaas vähän, hän sanoo, noudan meidän akkuporakoneen vielä, se on toisinaan todella jees noissa hommissa....
Hän kipaisee kotona, ja palaa mukanaan tarvike,
ynnä mies.
Ja mies, , hän rakentaa valmiiksi Leenan terassin.
Leena lupaa korvata tämän ruhtinaallisesti, mutta toteaa samalla, että myös tietty ansiomerkki on tarpeen. Sillä mies on pelastanut tänä iltana kolmen remonttimiehen hengen ja elämän.
Se oli iltatosi tänään.
Kyyhkyläiset kujertavat teille, kaiken rakkauteni arvoiset - ja enemmänkin - te mesimarjani, pulmuni pääskyni mun.
Kauniita, värillisiä unia jokaiselle.