Olisiko kyse myös, ja ehkä suurelta osin, pakottamisesta. Tunnen jos kuinka paljon ihmisiä, joille seksitön elämä ei ole erityisemmin kysymys. On pariskuntia, joilta se vain hyytyy, mutta suhde on muuten antoisa, ja kyllä se on ihan jees sitten jos tai taas, kun viiden vuoden päästä syttyy jokin innoitus...jne....yksineläjiä, jotka tietävät että kyllä sitä saa halutessaan jos tapaa kumppanin jonka kanssa haluaa...harvoin vaivaavat asialla päätäänkään.
Mutta annas kun sanotaan että ei passaa. No sehän on äkkiä pakkomielle, muuhun ei kai saa ajatuksiaankaan sidottua kuin sihen että ei-saa-ei-saa-ei-saa, siinä on muuten varmin keino saada ihminen haluamaan seksiä....kun sitähän on siis pakkko ajatella koko ajan, että ei saa...hirveää jos haluais...ei saa....
tukahdutahan mitä tahansa tunnetta niin se ryöpsähtää silmillesi. Ellei siltänään niin muina oireina. Tässä kai se katolisten pappien vääristymän siemen on. Ja lapsi on ehkä ainoa kohde jota rohkenee lähestyä...puolstuuskyvytön...tai toinen samassa tilanteessa elävä, joka tajuaa...mistä minä tiedän. Mutta tämä tietty johdonmukaisuus on kyllä ihan realiteetti.
johan Väiski Linna kertoo Akselin ja Elinan tarinassa, kuinka Elinan vähän seksikammoinenkin äiti sai tyttärensä kiehumapisteeseen hokemalla koko ajan pitkän kihlausajan vaaroista ja siitä kuinka "ei saa...on kauniimpaa...olis ikävää jos pitäis..".varhentaa häitä ilmeisesti....tyyliä tämä.