Olen miettinyt tätä paljon monesta syystä. Olen itse huomannut että irtitaatip-oireta täytyy selittää kolmella tavalla. Osa ihmisistä vaatii anteeksipyynnön muistin asiasta mitään tai en. Osa tahtoo anteeksipyynnön jälkeen tietää mistä olikaan kysymys. Osa huitaisee anteeksipyynnön sikseen ja tahtoo ainoastaan ymmärtää mikä juttu tämä oli.
Ja varsin usein sama pätee muuhunkin. Väärinkäsityksen selvittäminen anteeksipyynnöllä on erityisesti ymmärryksennälkäiselke pelkkää laastarointia, ja suurin virhe on lähteä pyytelemään anteeksi asiaa johon on syytön, se johtaa vain ihmisen, jonka mieli saattaa olla hämmentynyt, entistä suuremmin hämmennykseen. Jos tällä välineellä, ( anteeksipyyntö) avataan portti joka on sulkeutunut tiellä toisen luo, eihän avain siitä kulu että sitä käyttää, toisaalta.
Sovinnossa elävä osoittaa teoillansa antaneensa anteeksi, ei siihen aina tarvita sanoja. Anteeksianto-teemasta on täällä jauhettu ennenkin, joku on muuttunut sydämeltään, hienoa hänelle, itse en suinkaan aina ole, vaikka en vain jaksa vihata, se on loppujen lopuksi pahuksenmoinen taakka raahata. Selkeä ohje " jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä " jne riittää minulle. Sydämeni tutkii Jumala, Hän näkee syvemmälle kuin näen itsekään.
