Kotimaa24.fi: Körttiläisyys puheenaiheena

[Riitta-mummi]

Tuota edelläkirjoittamaasi lukiessani nousi jälleen mieleeni kysymys: Kuinka Paavo rohkeni, kuinka uskalsi sanoa suorat sanat itseään oppineemmille. Kulki ja puhui siellä ja täällä. Herätti pahennusta tarkoituksellakin, jotta syntinen ihminen esiintyisi sinä mikä hän on. Avuttomana syntisenä ilman Kristusta ja Armotyötään.

Olihan hän silloin saatavia kirjoja lukenut. Kuitenkin lähinnä Raamattua, mutta sieltäkin tietääksemme vain valittuja paikkoja. Sillä: "vain vähän on sinulle tarpeen. Kristuksen sisällinen tunteminen". Ja kuka sen hänelle neuvoi. Ei pappi eikä piispa. Vain seppä Högman.

Ihmeellisen voimakas oli Paavon vaikutus kulkemillaan teillä. Silloin ei ollut opillisia kilpailijoita, eikä opin levittämisen välikappaleita kuten tänä päivänä. Nyt saamme lehdistä, kirjoista , internetistä tietoa liian kanssa. Mitä enää uskoa?

Se minkä Paavo löysi, on yhtä arvokasta tänä päivänä vaikka millä kaunisteltaisiin tai karsittaisiin.  Tällaisten foorumikeskustelujen vaara piilee siinä, että oppi sekavoituu. Toisaalta on mielenkiintoista lukea miten eri tavoin, kukin tarpeidensa mukaan, eri persoonat käsittelevät samoja itselle tärkeitä opinkappaleita.

Seurojen muoto on ehkä parhaiten säilyttänyt alkuperäisen ajatuksen. Herättäjäjuhlillakin on niin paljon oheistapahtumia, että siellä ollaan ikäänkuin markkinoilla, joita itse Paavo ei suinkaan vierastanut.

[Mörtti-57]

Paavon tyyli lytätä aralla tunnolla oleva lähimmäänen ei uppoosi muhun, varsinkaan jos sanat viälä haisis vanhalta viinalta.
Niilo Yli-Vainiota pirän oman aikani Paavona , joka sai suuren herätyksen aikahan helluntailaisten keskuuresta Lapualta. Hän käsitteli tuata Kristuksen sisäästä tuntemista vaan ihimisen uuresti syntymisenä.
"Uuresti syntyminen on sitä, että ihiminen on tullu syntiseksi Jumalan eressä. Tullu tiatooseksi, että minä olen syntinen, että minä olen karotuksen ihiminen ja ottaa vastahan Jeesuksen Kristuksen omakohtaasena vapahtajana. Ei mummon vapahtajana, eikä paapan vapahtajana. Ei isän tai äitin vapahtajan, mutta OMAKOHTAISENA vapahtajana." http://www.youtube.com/watch?v=2FIVPJRFLcY

Siihen kuinka pääsöö tähän henkilökohtaasehen yhteytehen Jumalan kanssa tarvitahan useen näitä Paavoja, Niiloja ym. arjen enkeleitä, kuten Yhteesvastuukeräyksen avaukseses hianosti sanottihin.

[Salis]

Niilo Yli-Vainiota pirän oman aikani Paavona , joka sai suuren herätyksen aikahan helluntailaisten keskuuresta Lapualta. Hän käsitteli tuata Kristuksen sisäästä tuntemista vaan ihimisen uuresti syntymisenä.

Minä taas pidän Niilo Yli-Vainiota hengellisten tunteiden hyväksi- ja väärinkäyttäjänä. Yli-Vainio soitteli toisten kielillä viuluaan. Mammat kirkuivat, molottivat siansaksaa ja kaatuilivat. Suggestiivinen esitys oli hyvin mitoitettu: Rauhallista ja kiivasta puhetta, musiikkia, kiivasta ja rauhallista puhetta, musiikkia, oikein tiukkaa ja kiivasta puhetta. Säilytin järkeni hänen massakokouksessaan ja jossain välissa alkoi naurattamaan kokoa touhua. Esiin nousi kysymys, ettei täällä ainakaan Kristus vaikuta.

[sadetta]

Voimme omasta mielestämme olla uskonnollisia, uskovaisia, uskossa olevia, uudestisyntyneitä, hurkaita, jumalisia, Jumalaa pelkääväisiä jne. Todellisuudessa on vain yksi joka tietää, mitä todella olemme - emme siis itsekään, saati sitten joku muu.

Näin on.

Syntiseksi ja armon kerjäläiseksi hän itsensä teki. Siitä hän puhui ja siitä hän antoi mm. eräillä markkinoilla näytteen, kun otti pitkiä ryyppyjä paloviinapullosta kaikkien nähden. Syntisiksi hän uskalsi muitakin kanssakulkijoitaan tituleerata ja palauttaa itsestään liikoja luulevat maanpinnalle. Omasta mielestään hurskaat, omaan uskoonsa luottavaiset ja hengellisesti ylpeät hän pyrki aina viipymättä palauttamaan "pienelle paikalle - murhehuoneeseen". Ehkä sen voisi ilmaista myös niin, että Paavo halusi sattaa kanssakulkijansa vaivatulle mielelle - herättää omantunnon tutkistelemaan omaa todellista tilaansa.

Persoonia tarvitaan. Jotkut varmasti kääntävät selkänsä, mutta jotkut saavat uutta ajateltavaa ja tekevät löytöjä.

Tällä foorumilla riittää tietäjiä, niin oman itsensä, kuin muidenkin suhteen. Minäkin olen yksi heistä. Niin on ollut ja niin tulee olemaankin aina.

Totta tämäkin. Tiedän, luulen, arvailen, kyselen, ihmettelen, yllätyn. Joskus löydän, joskus olen ihan pihalla.

[Leena]

Voimme omasta mielestämme olla uskonnollisia, uskovaisia, uskossa olevia, uudestisyntyneitä, hurkaita, jumalisia, Jumalaa pelkääväisiä jne.

"Vasta kun luovumme kaikesta tällaisesta - olemasta "parannuksen tehnyt syntinen" tai mitä se kulloinkin lienee" - vasta kaiken täydellisessä tämänpuolesudessa, tämän elämän ilossa, murheessa, hämmennyksessä, voimme oppia uskomaan" Bonhoefferilta. Totuuden lähteelle löytää vilpitön etsijä, olkoon seppä tai teologian dosentti, jollakin lailla siihen luotan. Kuka sitten tulee mitäkin tietä ja minkäkin mutkan kautta rapakuntoisena rämmittyään löytyy.   

[sadetta]

...nousi jälleen mieleeni kysymys: Kuinka Paavo rohkeni, kuinka uskalsi sanoa suorat sanat itseään oppineemmille. Kulki ja puhui siellä ja täällä. Herätti pahennusta tarkoituksellakin, jotta syntinen ihminen esiintyisi sinä mikä hän on. Avuttomana syntisenä ilman Kristusta ja Armotyötään.

Onneksi Jumalalla on käyttöä meille jokaiselle, erilaisille ihmisille. Näkyville persoonille yhtä lailla kuin maan hiljaisille. Kaikkia tarvitaan.

Toinen ajatus..    Mitä siitä tulisi, jos me vain keskinäisen kehumisen pumpulipilvessä omaan tilaamme tyytyväisinä lepäisimme? Välillä on hyvä joutua pysäytetyksi, jopa yllätetyksi omassa sokeudessa. Itse koen näin. Vaikka ensin loukkaantuisin ja hätkähtäisin. Mutta sitten minulla on mahdollisuus harkita uudelleen, pysähtyä miettimään ja tarvittaessa muuttaa suuntaa. Ellen sitten pidä itseäni 'paremmin tietävänä'.

[Salis]

Toinen ajatus..    Mitä siitä tulisi, jos me vain keskinäisen kehumisen pumpulipilvessä omaan tilaamme tyytyväisinä lepäisimme? Välillä on hyvä joutua pysäytetyksi, jopa yllätetyksi omassa sokeudessa. Itse koen näin. Vaikka ensin loukkaantuisin ja hätkähtäisin. Mutta sitten minulla on mahdollisuus harkita uudelleen, pysähtyä miettimään ja tarvittaessa muuttaa suuntaa. Ellen sitten pidä itseäni 'paremmin tietävänä'.

Tiukkaa asiaa.Komppaan!

[Mörtti-57]

Empä ota kantaa siihen, että "sammuttiko" Niilo Yli-Vainio väärin ihmisten uskonjanoa.

Paavon Ruotsalaisen syränääniä jutusta löytyy enemmän asiaa seppä Högmanin ja Paavon juttutuakiosta.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/PaavoRuotsalainen.htm

"Usko on sekä kääntymistä Vapahtajan sovitustyön puoleen että Pyhän Hengen vakuutusta armosta: ”Oikia usko ei ole mikään muu, kuin se totisen kääntymisen kautta saatu sovinto Vapahtajan kanssa, jonka päälle pitää oleman Pyhän Hengen todistus, josta Raamattu sanoo: jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole Hänen omansa (Room. 8: 9)” (Ruotsalaisen kirjeet)."

[karjalaisenkyösti]

Minä olen sitä mieltä ettei uskoa pidä "harjoittaa"!  Uskon "harjoittaminen" on väkisin tehtyä. Olen aina yrittänyt korostaa ettei kenenkään tarvitse uskoa, mutta jokainen SAA uskoa jos haluaa.  uskon pitää olla asia jota ei erityisesti "harjoiteta" ja pumppaamalla pidetä olemassa vaan se saa olla luonnollinen ja pakottamaton osa itseä.

En myöskään pidä siitä että uskoa "harjoitetaan" tietyin, määritellyin muodoin. tai jollekin se voi sopia muttei minulle. En varsinaisesti edes miellä "uskovani", vielä vähemmän "harjoittavani uskoa". Oikeastaan jos rehellisiä ollaan niin kukaan meistä ei oikeasti usko, luulee vaan uskovansa!

Eikä sillä ole merkitystäkään. Ei meidän "uskoillamme" ole mitään merkitystä. Merkitystä on vain Kristuksen armotyöllä. Meidän "uskomme" tai uskomattomuutemme on yhtä tyhjän kanssa. Uskon tietoinen harjoittaminen on minusta liian suurta optimismia.

On ollut kauan mielessä, että olisi kiva, jos harjoittaisin uskoa lukemalla Raamattua enemmän. Nykyään en sitä juuri  ole lukenut. TOivottavasti saisin mahd.pian. jonkinlaisen Raamatun-luku herätyksen.

[vaivattu sielu]

Paavon tyyli lytätä aralla tunnolla oleva lähimmäänen ei uppoosi muhun, varsinkaan jos sanat viälä haisis vanhalta viinalta.
Niilo Yli-Vainiota pirän oman aikani Paavona , joka sai suuren herätyksen aikahan helluntailaisten keskuuresta Lapualta. Hän käsitteli tuata Kristuksen sisäästä tuntemista vaan ihimisen uuresti syntymisenä.
"Uuresti syntyminen on sitä, että ihiminen on tullu syntiseksi Jumalan eressä. Tullu tiatooseksi, että minä olen syntinen, että minä olen karotuksen ihiminen ja ottaa vastahan Jeesuksen Kristuksen omakohtaasena vapahtajana. Ei mummon vapahtajana, eikä paapan vapahtajana. Ei isän tai äitin vapahtajan, mutta OMAKOHTAISENA vapahtajana." http://www.youtube.com/watch?v=2FIVPJRFLcY

Siihen kuinka pääsöö tähän henkilökohtaasehen yhteytehen Jumalan kanssa tarvitahan useen näitä Paavoja, Niiloja ym. arjen enkeleitä, kuten Yhteesvastuukeräyksen avaukseses hianosti sanottihin.

Näin meillä ihmisillä on tapana kiinnittää huomiomme johonkin yksityiseen tapaukseen ja muodostaa käsityksemme sen perusteella - kokonaisuutta huomioon ottamatta. Jo kauan sitten tapahtuneista seikoista meillä ei ole konkreettista kosketuspintaa. Sen ajan kulttuurin, ihmisten näkemysten ja kokemusten siivittämina tapahtumat eivät enää tänä päivänä näytä samansisältöisiltä. Samaa pätee Raamatunkin tapahtumien suhteen. Emme elä enää Mooseksen, Daavidin tai Paavalin aikakaudella, elämme tällä aikakaudella ja tämän päivän haasteiden sekä käytäntöjen keskellä - saneleminakin.

Sekä Paavo, että Niilo olivat aikoinaan kiisteltyjä persoonia. Heidän työnsä tuottama "saldo" on vain yhden tiedossa. Miksi siitä väittelemään?

[Jampe]

”Oikia usko ei ole mikään muu, kuin se totisen kääntymisen kautta saatu sovinto Vapahtajan kanssa, jonka päälle pitää oleman Pyhän Hengen todistus, josta Raamattu sanoo: jolla ei ole Kristuksen henkeä, se ei ole Hänen omansa (Room. 8: 9)” (Ruotsalaisen kirjeet)."

Anteeksi nyt että suhtaudun skeptisesti mutta kun täällä niin kauheasti lyödään rumpua "Ukko-Paavon" uskonkäsityksen armokeskeisyydestä, niin mm. ylläoleva lainaus kuvastaa erittäin osuvasti Paavon käsitystä. Aivan samaa kuulee nykypäivän helluntailaisten ja karismaatikkojen suusta!

Ensinnäkin uskoa ei saada "kääntymisen kautta", vaan lahjana, armosta! Toiseksi vielä vähemmän sovinto Vapahtajan kanssa on seurausta kääntymisestämme!  Paavo opettaa paljasta teko-oppia! Sovinto Vapahtajan kanssa ei ole seurausta meidän teoistamme, ei edes kääntymisestämme vaan A R M O A!  Se tulee meille ilmaiseksi jo ennen kääntymistämme!

Toiseksi tuo "Pyhän Hengen todistus" josta kunnaianarvoisa patriarkka puhuu, selittyy hyvin hänen muiden hengellisten tuotostensa kautta. Mutta sanotaanahan se tuossakin: pitää kokea jokin sisäinen "todistus", kuten Paavo teroitti: "Kristuksen sisällinen tunto".

Paavon opissa pitää kokea tiettyjä vaiheita armojärjestyksen portaikossa ennen kuin on "oikia usko".  Pitää konttia polvet verillä, ryömiä, anoa, inistä kitistä ja pinnistellä saadakseen "oikian" uskon ja "sisällisen totistuksen", muuten on väärä  "aivun usko" ja matkalla helevettiin.

En ymmärrä mitä ihailemista moisessa tyypissä on?  Pavon oppi ei vastaa nykykäsitystä körttiliikkeessä, ainakaan valtavirta se ei ole.

Minä näen Paavon miehenä joka sai suhteettomasti vaikutusvaltaa ja opettajan asemaa vaikkei ollut käsittänyt kristillisyyden keskeisintä sanomaa:  Sovinto tulee ARMOSTA, ilman edelläkäyviä kipuiluja, ponnisteluita ym. valmistelutöitä.

Enpä oikein jaksa uskoa että tänä päivänä moisilla käsityksillä varustautunut kaveri saisi nousta herättäjuhlilla puhujanpönttöön kovinkaan monta kertaa.

[mies valaan vatsasta]

Körttiläisyys on elävä kansanliike, Paavo ei ole sen kummempi pyhimys kuin kukaan muukaan. Ja kuten rippipappini U. Karjalainen ilmaisi Lutherista: "Mitä kirkkaammat valot, sen syvemmät varjot." Tällä hän viittasi Lutherin käsitykseen juutalaisista.

"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunto." Tämä lausahdus on kuulemma myöhempää perua kuin Ruotsalaisen muotoilemat lauseet.
Pääpointti on kuitenkin, jos olen oikein ymmärtänyt, ettei varmuutta tai tuntoa todella tule. Ei ainakaan ennen kuin Jumala sen antaa, siinä ei ole ihmisellä mitään tekemistä. Ei Paavo nähnyt sen nopeutuvan sen kummemmin ryömimällä. Tulee kun tulee, ihmisen osa on tyytyä, odottaa ja hyväksyä oma syntisyytensä, syyllisyytensä ja vajavuutensa.
Missä tässä on teko-oppi? Mörtin esittämä katkelma esittää vain yhden osan Paavon kirjeistä. Sen tulkinta on vähän sama kuin sanoisin, että naiset eivät saa laulaa kirkossa, koska Paavali sanoi: "Nainen vaietkoon seurakunnassa."

Toisaalta Paavo oli "piilokatolilainen", ainakin U. Karjalaisen "Mitä meiltä puuttuu? - Paavo Ruotsalaisen paradoksi" -kirjan mukaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, teko-opin väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ja jos pitää, niin miksi sitä pitäisi noudattaa? Paavolla oli kyllä muita hienoja ajatuksia, jos osa olikin huonoja. Kelläpä ei?

[Jampe]

. Ei ainakaan ennen kuin Jumala sen antaa, siinä ei ole ihmisellä mitään tekemistä. Ei Paavo nähnyt sen nopeutuvan sen kummemmin ryömimällä. Tulee kun tulee, ihmisen osa on tyytyä, odottaa ja hyväksyä oma syntisyytensä, syyllisyytensä ja vajavuutensa.
Missä tässä on teko-oppi?

No juuri siinä kun pitää "odottaa", ryömiä ja ruoskia itseään!  Ei luterilaisen käsityksen mukaan tarvitse mitään "odottaa" eikä tuntea erikoisia kokemuksia. Saa uskoa armosta!  Paavo korosti omassa syntisyydessä piehtaroimista "oikian" uskon löytämisen välikappaleena. odottamista hän korosti että pitää odotella jotain ihmeellisempiä kokemuksia ja sisällisiä tuntoja.  Paavon oppi ei eroa tässä suhteessa  helluntailaisten opista.

[santtu-62]

Sekä Paavo, että Niilo olivat aikoinaan kiisteltyjä persoonia. Heidän työnsä tuottama "saldo" on vain yhden tiedossa. Miksi siitä väittelemään?

Pappa sä puhut asiaa, mä haluun tsennaa Sut.
Sä oot hyvä äijä, Lars Mikael.

Ajatuksella Bengt

[juhani]

Paavo oli lapsikasteen kannalla ja helluntailaiset eivät ole.