Niin toki pitää ajassa pysyä mukana, esim. juuri tuo aiemmin sanomani esimerkki "ei mikään niin voi huvittaa", joka nykysuomessa tarkoittaa ihan muuta kuin on haluttu sanoa. Mutta siitä huolimatta tykkään vanhoissa käännöksissä olevasta runollisesta kielestä, vaikka sanajärjestys onkin väärä ja sanat joskus vanhahtavia. Kohtuus siis kaikessa. Useimmitenhan kaikki tajuavat sisällön. Minulle se ei ole teologinen kysymys vaan tykkään lähinnä vanhojen sanojen kauneudesta ja runollisuudesta. Hyvää suomea voin lukea äidinkielen oppikirjasta, jos haluan joka paikassa seurata pilkkua ja sanajärjestystä. Uudistus on ok, jos sitä ei tehdä uudistamisen vuoksi ja korjataan vaan kielen kehittymisestä johtuvat räikeät ristiriidat, jotka nykyisin tarkoittavat ihan muuta, minkä vuoksi sanoma hämärtyy tai siitä ei saa selvää. Suvivirressäkin on niitä "lilja saaronin" ym. kohtia, joita ei heti tajua, mutta kun lukee taustaa ja laulaa virren sen jälkeen uudelleen, niin saa eri paljon irti. Vaikka varmaan jotkut haluaisivat senkin korjata muulla ilmaisulla. Tai "enkeli taivaan"-virressä on paljon niitä ah, oh ja kaiken maailman heittomerkillisiä sanoja, mutta ei siinä ole yhtään kohtaa, minkä vuoksi en ymmärtäisi sanomaa ja silti virsi oli kuulema aikoinaan aika rajunkin uudistusuhan alla, mutta kansansuosio sai pidättäytymään uudistuksesta. Ja juuri tuo "he veisaa virttä uutta" vs. "veisaamme virttä uutta", niin siinä sanoma ei muutu minnekään, lauloi kummin tahansa, niin en älyä, että mitä uudistuksella on siinä haluttu sanoa. Ilmeisesti vain korjata kielioppia, vaikka vanha kuulostaa korvaan paremmalta.
