Silloin, kun vielä sain syödä ruisleipää, parhainta oli sukulaiseni Anna-Liisan tekemä, puu-uunissa paistettu leipä. Salaisuus maukkauteen oli ilmeisesti kahden yön yli hapatettu taikina. Ei kai ihan tavallisesti käytetty tapa? Ilahdutti mielellään ystävä-ja sukulaisperheitään lämpiäimisillään. Taisi niitä mennä Namibiaankin asti, miehensä veli oli siellä lähetystyössä. Körttisukua, useita pappeja samalla sukunimellä. "Ruisleivällä" tärkeä tehtävä.