Näitä nimiähän on aina kaunisteltu. Monissa ruotsinkielissä nimissä on lopussa mykkä hienostelu-h kirjain, jota niissä ei alunperin ollut. Se oli jonkinlainen aatelispreposition korvike (af, von, de) Jotkut ruotsinkieliset papit jättivät sukunimen lopun -nen päätteen pois ja näin syntyi esim. Ranin (Pelli-Pellinen, Kerä-Keränen jne). Tuon Sibelius jutun muistin heti, kun kuulin sen taas. Etunimiä on vitaviivaistettu hyvinkin runsaasti eikä siinä mitään pahaa vaan pikemminkin suosin yksilöllistämistä kuin sataa Kalle Korhosta.
