Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla pidetään siitä kiinni, että Herättäjän kirkkopyhä on ensisijaisesti paikallisseurakunnan "normaali" jumalanpalvelus. Muutamissa alueen seurakunnissa Herättäjän kirkkopyhissäkin saarnaa oman seurakunnan pappi, mutta kolehti kannetaan Herättäjälle ja jumalanpalveluksen jälkeen on seurat, joihin jumalanpalveluksen yhteydessä yritetään kutsua kaikki mukaan.
Erääseen nimeltä mainitsemattomaan pääkaupunkiseudun seurakuntaan pyydettiin vähän aikaa sitten siioninvirsiseuroja ja niinpä paikallisosasto otti yhteyttä seurakuntaan. Vastaus kuului jotenkin niin, että "voittehan te tulla tänne niitä seurojanne pitämään, varaatte vain tilan, niin vahtimestari tulee avaamaan teille ovet". Tämän vastauksen perusteella seurat jäi pitämättä. Me emme halunneet mennä seurakunnan tiloihin järjestämään toimintaa, joka seurakunnan mielestä ei ole sen omaa.
Esim. Lauttasaaren perinteisissä siioninvirsiseuroissa joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona on aina mukana seurakunnan oma työntekijä. Se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Mitä tulee tuohon jumalanpalveluksissa käymiseen, niin henkilökohtaisesti minua harmittaa, että pääsen niin kovin harvoin osallistumaan kotikirkkoni jumalanpalvelukseen. Lähes joka sunnuntai olen saarnaamassa tai kuoron kanssa jossakin ja vapaaviikonloppuina poistun kaupungista ja osallistun jumalanpalvelukseen missä sitten satunkin olemaan (useimmiten Nilsiässä, Kiuruvedellä tai Vieremällä). Viime sunnuntaina istuin pitkästä aikaa Paavalinkirkossa ja nautin kovasti kotiseurakuntani ihan tavallisesta messusta.