Kristittyjen jumalakuvien erilaisuutta ihmetellessä kannattaa muistaa tarina sokeista ja norsusta. Yksi sokea koetti kärsää ja sanoi: - norsu on kuin suuri käärme. Toinen koetti korvaa ja sanoi norsua kuin suureksi kasvin lehdeksi. Kolmas kokeili jalkaa ja sanoi pylvääksi, neljäs kylkeä ja sanoi muuriksi. Viimeinen sanoi norsua hännän perusteella köyden kaltaiseksi. Kaikki olivat oikeassa.
Jumala on suuri ja salattu. Sitä todistaa sekin, että niin eri tavalla hänet kokevat voivat olla yhtä oikeassa. Nekin, jotka sanovat, ettei Jumalasta oikeastaan voi sanoa mitään.
Kyllä tuo varmasti on toisaalta totta mitä sanoit, Pena!
Mutta on siinä yksi suuri ongelmakin;- nimittäin onhan täysin oletettavaa että mikäli Jumala on, Hän ilmoittaa itsestään ja tahdostaan jotain ja jossain. Onko se sitten raamattu, elämänkohtalot vai kansojen vaiheet vai kaikki yhdessä? Tätä taustaa vasten tuntuu hullulta ajatella että jumalasuhde olisi kuin jokin arvausleikki jossa silmät sidottuina koetellaan kärsää, korvaa ym. ja että olisimme oman ymmärryksemme varaan jätetyt.
Siltä se todella tuntuu että joko Jumala ei ilmoita itsestään mitään tai sitten Häntä ei kuunnella, kun papitkin (joiden pitäisi olla perillä asioista ja virkansa perusteella tiennäyttäjinä muille) ovat niin eri mieltä jo perusasioistakin.
edit: Oikeastaan pieni tarkennus tähän: En puhu jumalakuvasta vaan kristinuskosta. Nekin ovat tavallaan vähän eri asia vaikka toinen vaikuttaakin suoraan toiseen. Tähtään siihen että meillä kaikilla on niin erilaiset kuvat siitä mitä
kristinusko on. -MIkä siinä on tarpeellista ja mikä jopa välttämätöntä?
