Kirjoittaja Aihe: Onko Suomen kirkko siirtynyt moralismiin?  (Luettu 12860 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4203
Vs: Onko Suomen kirkko siirtynyt moralismiin?
« Vastaus #45 : 04.08.19 - klo:13:19 »
Näyttää siltä, että termi "armo" ymmärretään ainakin kahdella erilaisella tavalla.

Tapa 1)
Ihminen lukee Raamattua ja törmää tuon tuostakin erilaisiin moraalilakeihin ja muihin säädöksiin, kieltoihinja käskyihin.
Sitten ihminen katsoo itseensä ja huomaa, että hän on rikkonut näitä lakeja vastaan ja edelleenkin yrityksistään huolimatta rikkoo. Rikokset ovat sitä luokkaa, että hän ei pysty rikkomuksiaan mitenkään hyvittämään.
Näin on syntynyt tarve armolle, eli syntien anteeksiantamukselle, jota Kristuksessa ihmiselle tarjotaan.
Tämän armon alla elävät vain ne ihmiset, joiden silmät ovat avautuneet Jumalan käskyille ja sitä kautta omalle syntisyydelleen ja Jumalan tarjoamalle anteeksiantamukselle armosta.
Muut eivät ole kiinnostuneet tästä armosta.

Tapa 2:
Tällä termillä "armo" tarkoitetaan Jumalan ihmiselle antamia lahjoja ja mahdollisuutta toteuttaa itseään: kaikki, mitä meillä on, on lahjaa.
Tämä armo ilmenee fyysisenä ja henkisenä terveytenä ja siinä, että aineelliset olosuhteet ovat hyvät, eli siten, että ihminen kokee, että hänen tarpeensa ovat tyydytetyt.
Voidaan myös sanoa, että armo ilmenee sillä tavoin, että ihminen kokee itsensä onnelliseksi.
Tämän armon piirissä ovat kaikki ihmiset.
Aurinko paistaa taivaalla kaikille ihmisille eikä erottele ihmisiä minkään ominaisuuden perusteella.
(Tämän armokäsityksen piiriin toki liittyy monia erilaisia vivahteita/koulukuntia, esim. että onko myös onnettomuudet armoa vaiko ei ja elääkö taloudellisessa kurjuudessa oleva ihminen tämän armon alla vaiko ei, mutta pohditaan niitä yksityiskohtia myöhemmin, jos tarpeen)

Jälkimmäisestä poistaisin lihavoimani kohdat. Kuulostavat turhan menestysteologialta. Varmaan joku niinkin ajattelee, mutta en pidä niita asiassa olennaisina. (Ehkä siis harjoitan tuota "jos tarpeen" -pohdintaa.) Maininta armon ilmenemisena siten, että ihminen kokee itsensä onnelliseksi, on vähän kyseenalainen. Kai pikemmin on kysymys tapahtuvan hyväksymisestä, mutta onko se onnellisuutta jos voi vilpittömästi sanoa "tapahtukoon Sinun tahtosi"?

Eikö jo se ole armoa, että saat olla olemassa? Etkö ole siitä kiitollinen? Sinuthan voitaisin pyyhkäistä hetkessä pois.

Anteeksiantamus-armon kaipuu taas ei edellytä Raamatun lukemista, sillä sitä voi kokea lukutaidotonkin ja tietenkin muutkin kuin kristityt.

Isä meidän -rukous sisältää nuo kummankin. Sen että pyytää väärintekemisiään anteeksi, pyytää että saa mitä tarvitsee, ja pyytää Isän tahdon toteutumista, mikä se tahto sitten onkin, eli näkee sen hyvänä ja armona.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.