Kirkkoisä Augustinus aikoinaan sanoi, että on asia, jopta opetamme, asia jota suvaitsemme, sekä asia, jota on pakko sietää.
Isoveljeni esitti toissa päivänä hyvän kysymyksen:
Mitä kirkko nykyään opettaa?
Tässäkin puhuttiinkirkon moniarvosuudesta, joka välillä tosiaan tuntuu kaikkiarvoisuudelta.
Samulin kysymys, voinko hyväksyä kirkonpenkillä erilailla ajattelevan ihmisen, on kieltämättä hyvä. Tähän auttaa mielestäni jälleen kerran Urpo Karjalaisen muotoilu: Seurakunta on uskovien yhteisö, jossa eron ihmisten välillä tekee Jumala viimeisellä tuomiolla.
Kirkossa vaaditaan hyväksymään kaikki vapaammin ajattelijat ja konservatiivit ahdistetaan nurkkaan ahdasmielisinä. Miksei konservatiivisuutta suvaita? Teemmekö Jumalan erottelutyötä jo täällä maan päällä?
Augutinus oli aika oikeassa tuossa lausahduksessaan. Mielestäni moniarvoisuus on asia, joita toiset opettavat, toiset ymmärtävät ja toisten on vain pakko sietää.
Mutta miksi luterilaisen kirkon pitä kokoajan muutta kantojaan asioihin? Se että kirkko elää ajan hermolla, on ainoastaan sitä, mistä sanotaan "yhä maailmalta kiitosta kysyn".
Karjalainen saarnasi uusien isosten viimeistelyleirillä homoliittojen siunaamisen puolesta, lähimmäisen rakkauden nimessä. En voi kuin yhtyä Karjalaisen teeseihin, mutta silti en haluaisi homoille avioliitto-oikeutta. Vaikka Karjalainen kuinka saarnassaan puhui dogmiin takertumista vastaan, niin sisäinen ääni muistuttaa avioliiton olevan miehen ja naisen välinen instituutio.
Kai kirkko voi siunata ihmisiä? Ihmisiä ihmisinä, kristittyinä? Miksi pitää nostaa niin selvästi esille: "Katsokaa he ovat homosekusaaleja. Mepä olemme suvaistevaisia kun hyväksymme heidät meteliä pitäen, vaikka samalla leimaamme heidät erillaisiksi."
Yksikään toimittaja ei tainnut siteerata sitä kun sanoin, että meillä on kuitenkin enemmän yhteistä kuin erottavaa. Olinko väärässä?
Lestadiolaisuus aikoinaan hajaantui niin yksinkertaisen kysymyksen vuoksi, kuimn että pääsikö Joosef Arimatialainen taivaaseen. (Muistaakseni kiista oli hänestä...)
Oliko tuoss kiistassa enemmän yhteistä eronneilla suunnilla kuin erottavia tekijöitä? Onko usko Kristukseen yhteinen meille kaikille luterilaisille? Eikö se ole pääkohta?