Raamattupiiri, Psalmit 61-70

[karjalaisenkyösti]

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.51.html
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.51.html

[karjalaisenkyösti]

61:2. Kuule, Jumala, minun huutoni, huomaa minun rukoukseni.
61:3. Maan ääristä minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy. Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea.

Mielessä on kuva, jossa on tilanne, jossa mahdottoman tilanteen edessä oleva ihminen huutaa avukseen Jumalaa.
Ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin huutaa ja toivoa.
Miten kauan lienee jo huutaneen ja mahdoton tilanne on edelleen päällä.
Herran avuksi huutajalla on siitä huolimatta toivoa, vaikka kaikki olosuhteet ja muut seikat ympärillä todistavat päinvastaista.
Henki ehkä menee, mutta toivo ei: "joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu".

[Pena]

Sinä saatat joutua ahtaalle, aina helvetin partaalle saakka, valmiina syöksymään sinne. Sinä et voi joutua syvemmälle kuin helvetin kitaan. Monet pyhät ovat olleet siellä, vieläpä syöksyneet helvetin syvyyksiin. Sielläkin voit kuitenkin huutaa, sielläkin voit katsella pyhää temppeliä. Tuohon temppeliin, joka oli käsin rakennettu, saivat vain puhdistetut astua ja hekin uhria tuoden. Mutta nyt on Kristus meidän temppelimme, meidän uhrimme, alttarimme ja ylimmäinen pappimme, jonka luo saavat tulla vain syntiset, eikä heillä saa olla muuta uhria kuin hänen oma verensä, joka on kerta kaikkiaan uhrattu.

Thomas Wilcox, Kallis hunajan pisara

[Riitta-mummi]

Kyllä nuo Wilcoxin sanat ovat kuin hunajainen toti kipeälle kurkulle ( vrt. öppiäinen toisaalla )
Hän taitanut koota muutaman ajatuksen Raamatusta niin, että lukija sen lämmön oikein kokee. Syvällä käyneelle se on alas laskettu armo.

[karjalaisenkyösti]

Tuo Wilcoxin 'Kallis Hunajan Pisara' on eräs minun mielikirjoistani.
Monesti työmatkallani olen sitä junassa lueskellut.
Olen ehkä muutaman kymmenen kertaa sen läpi lukenut.
Tutustuttuani Jonas Laguksen kirjeisiin alkoi tuo Wilcoxin kirja jotenkin uudella tavalla joltain osin minulle avautua.
Sillä tavoin osaan tuon Wilcoxin kirjan ulkoa, että jos joku siitä katkelman lukee, yleensä tunnuistan, että se on hänen kirjastaan, mutta en silti vielä ole oikein päässyt sisäistämään kirjan sanomaa niin, että voisin sanoa, että sen teksti olisi ikäänkuin tullut lihaksi minulle. Ei ole vielä auennut, vaan lähden siitä, että joskus se vielä minullekin aukeaa.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 62:
"Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa"

Tulee mieleeni menneiden aikojen heränneet, jolloin pyydettiin ja odotettiin "armon vilahduksia", joita Jumala omalla ajallaan omillensa lahjoitti.


"Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju."
Pisti silmääni tuo "en minä suuresti horju", eli että horjun kumminkin, mutta Jumalan tukiessa ei välttämättä liikaa.
KR1992 jättää tuon sanan "suuresti" pois.

"Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa"
"vuodattakaa hänen eteensä sydämenne"

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 63.
Aikaa on kulunut ja ikää kertynyt. Nykyään tiedostan tämän jo paremmin, kun havaitsen, että ei täällä ikuisesti oleskella:
"Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä"
En juurikaan tiedä, mitä tuo armo on, mutta ymmärrän sen olevan jotain äärimmäisen positiivista.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 63
"Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa"

Tästä voisi tulla mieleen ihminen, joka on kovin kyllästynyt kaikkeen Raamattuun liittyvään ja hengelliseen ja jonka tunnemaailma on täynnä kuivuutta ja janoa penseyttä ja joka antaa asiansa olla niinkuin ne ovat ja kääntyy niine hyvineen  Herran puoleen pyytämään armoa ja parannusta asiaansa ja jatkaa tätä siitä huolimatta, vaikka vastausta ei tunnu kuuluvan.


"Minun sieluni riippuu sinussa kiinni"

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 64.
Jälleen psalmi, jossa kuvataan vanhurskasta ja jumalatonta.
Tuon jumalattoman osaahan me jo hyvin osaamme jo luontomme puolesta toimittaa: "nuolinaan karvaat sanat"
Vanhurskaan osa taitaa olla tuo huuto Jumalan puoleen: " Kuule, Jumala, minun ääneni, kun minä valitan, varjele minun elämäni vihollisen pelosta".

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 65.
"Minun syntivelkani ovat ylen raskaat"

Minulla on sellainen näkemys, että oikea ja todellinen synnintunto ajaa ihmisen jatkuvaan Herran nimen avuksi huutamisen tilaan.
Kun sitten synnintunto katoaa, katoaa tuo avuksi huutaminenkin.
Synnittömyyden tunto ei taida juurikaan ajaa ihmistä tuohon avuksi huutamisen tilaan, vaan kaikkialle muualle: muiden asioiden pariin - ja näitä muita asioita sitten onkin lukemattomia.
Olen taipuvainen myös uskomaan, että tuo oikea synnintunto ei välttämättä ole psyyken maailmassa koettavaa vaikka silti voi tuonkaltaista kokemistakin siinä mukana olla.


"Autuas se, jonka sinä valitset"
Ajatus, että 'onkohan minut valittu, ehkä minua ei olekaan valittu' taitaa olla pääsääntöisesti hyödyllinen ajatus, koska se jos mikä voi hätäännyttää ihmisen huutamaan avuksi Herran nimeä ja näinollen se osoittautuukin Jumalan mielen mukaiseksi murheeksi.
Toki taitaa olla niinkin, että jos tuo ajatus tuo vain pelon ja kauhun, mutta ei kääntymystä Jumalan puoleen, niin pahimmillaan se tuhoaa ihmisen.

"sinä, joka asetat merten pauhinan ja niiden aaltojen pauhinan"
Tuli mieleeni tapahtuma Gennesaretin järvellä.


"Jumalan virta on vettä täynnä."
Tätä olen kuullut siteerattavan usein. Tärkeä ajatus, vaikka jää minulta suurelta osin salatuksi.


"Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.
Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan! "

Varsinkin tuo jälkimmäisen rivin ensimmäinen lause tuo minulle jonkinlaisen lievästi voimakkaan kuvan hyvänolon tunteesta ja rauhasta kauniissa maassa, jossa vilja on kellastunut ja jossa on vuoria näkyvillä jne.

Tällainenkin teksti tarttui mukaan:
"Jumala, hiljaisuudessa kiitetään sinua"

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 66.
"Sillä sinä, Jumala, olet koetellut meitä, olet sulattanut meitä, niinkuin hopea sulatetaan.
Sinä veit meidät verkkoon, panit kuorman meidän lanteillemme.
Sinä annoit ihmisten ajaa päämme päällitse, me jouduimme tuleen ja veteen."

Nämäkin tulevat Jumalan kädestä ja niilläkin on oma tarkoituksensa, jota meille ei kerrota.
Itse ymmärrän, että näiden tehtävänä on ajaa ja pitää ihmistä apua tarvitsevan tilassa ja näinollen kääntää ihmistä Jumalan puoleen.

"Mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen."
Tälläkin on aikansa.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 67.
"että maan päällä tunnettaisiin sinun tiesi, kaikissa pakanakansoissa sinun apusi"

Raamatun kuuluisammassa rukouksessa rukoillaan samansuuntaista: "tulkoon sinun valtakuntasi".
Olisihan se kaikinpuolin helpompaa kaikille, kun tuhon rukoukseen tulee vastaus.
Ja taitaa olla niin, että päivittäin tuohon rukoukseen vastataankin eri ihmisten kohdalla ja totaalinen vastaus tulee sitten tuonpuoleisessa ja luultavasti varsin voimakkaasti vielä tämänpuoleisessakin, mikäli tulkinta on oikea, että tuhatvuotinen valtakunta on tuhannen vuoden rauhanvaltakunta maailman historiassa.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 68.
"Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi"
Tätä lausetta siteerataan jossakin UT:n puolella.

"niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä"
Aika mielenkiintoista.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 69.
"Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti.
Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni.
Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani."

Tätä teemaa Jonas Lagus ja taisi Paavo Ruotsalainenkin käsitellä.
Tässä taidetaan olla lähellä sellaista tilannetta, että voimavarat Herran nimen avuksi huutamiseen alkavat loppua.
Muu hömppä ei enää kiinnosta, Jumala pitäisi jostain löytyä, mutta tie on tukossa, ei jaksa enää huutaakaan Herran puoleen.
ed. mainitsemanui körtti-vaikuttajat käyttäisivät tästä tilasta varmaan termiä "Herralle sairastaminen".

"Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala."
Moni on pettynyt uskovaisiin juuri siksi, koska me olemme selkään puukottajia, pahan puhujia, rakkaudettomia yms.
Ei ole ryhmää, josta nämä ominaisuudet puuttuvat, koska jokainen ryhmä koostuu meistä ihmisistä.
Ikävää on, että ihminen voi pettyä Jumalaan uskovaisten käytöksen johdosta, vaikka Jumala ei edustakaan niitä paheita, joita ihminen edustaa.
Moni tosin nostaa oman ryhmänsä jalustalle ja aivan rehellisesti ja vilpittömästi uskoo oman ryhmänsä olevan eettisesti ja moraalisesti muita korkeammalla.
Lapsena muistan, kun olin täysin ehdottoman varma oman helluntaiseurakunnan olevan se kaikkein oikein.
Nyt ymmärrän, että ei se sen kummempi ryhmänä ole, kuin körtiläisporukkakaan, tai joku muu porukka.
Vaikka olemmekin tällaisia, niin oma ryhmä (mikä se sitten kenelläkin lieneekään) voi olla hyvinkin tärkeä. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ympärilleen.

"Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on minut kuluttanut, ja niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun. "
ja
"juottivat minulle janooni hapanviiniä"

UT taitaa pitää näitä viittauksina Jeesukseen. Näitä viittauksia tämäkin psalmi hyvinkin on pullollaan.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 70.
"Mutta minä olen kurja ja köyhä"

Jos Daavid on kirjoittanut tämän kuninkaana ollessaan, niin tuon köyhyyden täytyy olla muuta, kuin aineellista.
Jeesus puhuu hengellisestä köyhyydestä.
Hengellisen köyhyyden teema kiinnostaa minua.
Siinä menee asiat jotenkin päälaelleen normaalin järjen kanssa.