Joulumuistoja

[Leena]

Ehdottomasti hauskimpia ovat äitini muistot oman kotinsa joulunvietosta. Heillä kuului jouluun tietysti evankeliumi ja Enkeli Taivaan ennen ateriaa ja yksi lapsista, minun kaimani, menetti aina pokkansa ja äidinisä komensi Leenaa rauhoittumaan tai poistumaan, mutta kun vähitellen kaikki kahdeksan kikattivat.... 

[1944]

Joskus 50-luvulla veimme joulun alla veli-vainajan kanssa perunasäkin potkurilla naapuriin sian evääksi. Isämme tupsahti ihan hengästyneenä pimeässä vastaan kysyen, että jäikö Pörri-koira kotiin vain onko se irti, kun juoksin sitä äsken kiinni vai olisko ollut kettu. Meidän mukaan  Pörri on kotona. Saimme jatkaa  matkaa, koska olimme "asialla". Joululahjaksi saimme sukset kumpikin. Vuosia myöhemmin isämme tunnusti, että hän joutui juoksemaan taaksepäin, että sai sujautetuksi sukset lumen alle piiloon ja keksiä syy hengästymiselleen.

[Saukkis]

Eikös joulu kestänyt ennen muinoin hirmu pitkään? Milloin lie aloittaneet ja Nuuttiin asti kesti - tammikuun puolelle?

Hyvä Tuomas Joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.

Öppiäisen askartelumuistoista nautti toinen 70-luvulla ahkerasti askarrellut, ja S-kaupan askarteluosaston puuhelmet ja paperimassapallot muistava. Minä voisin kertoa maaliskuussa pääsiäisaskarteluista 

[Leena]

Itsekin muistin ensimmäisenä sen väsymyksen ja alakoulusta kokemuksen, että varsinaisesti joulu vietettiin koulussa     mutteihan se nyt niin mennyt.  Äiti leipoi semmoisen puolimetrinen lasitölkin täyteen joulupipareita ( joita syötiin suunnilleen kesään kun niistäkään ei mahdottomasti pidetty) jo alkukuukaudesta, koska nehän säilyvät. Traagisinta oli ettei torttuja saanut syödä kovin montaa, meillä tehtiin puolikuita eli hilloa oli tosi paljon. Meille opetettiin joka joulu uusi ja vähän vieraampi joululaulu. Sitä harjoiteltiin samoin jo adventista,  se piti esittää pukille koska eihän muutakaan yleisöä ollut, ja ykkösiin meidät yleensä puettiin. Väittäisin,mettä se muisto koskee juuri joulunaluspäiviä kun juuri he olisivat kai halunnut levätä vähän ja kotona odotti koko tohina. Ja kaksi kitisevää  ja kärsimätöntä kakaraa. Siksi lumitalvet olivat käytännöllisiä, meidät voi pukea lämpimästi ja työntää pihalle arvailemaan muun kurahousukansan kanssa mitä pukki tuo.

Joulupäivä oli todella hiljainen, kuten Riitta-mummi muistaa. Ei kuulunut tapoihin meluta saati mennä kavereille kylään. Yleensä leikittiin uusilla tavaroilla ja meillähän oli enon kuoleman jälkeen yleensä toinen serkkupojista. Tapaninpäivä oli kyläilypäivä.


Ne " perinteet" kuten tuo joululaulu tulivat äidin kotoa, kerran löysin mökiltä kellastuneet ja hapertuneen  Kotilieden jossa nimimerkki Narsku oli. laatinut erityisen ihanteellisen jutun jostain kymmenpäisestä kotikuorosta eli äitini perheen joulunvietosta jonakin sotavuonna. Oikeastaan se kannattaa etsiä, sillä joskin ihan hehkuttava, niin siinä kuitenkin on jotakin hyvin realistista sota-ajan joulunvietosta kuten itsestäänselvä toteamus että " koska on kirkasta ja koska ollaan Kotkassa, on oikeastaan selviö että illan katkaisee ilmahälytys. Takit päälle ja kellariin komentaa isä...   "  mutta kyseessä on selvästi jatkosota, koska ollaan kaupungissa eikä Narsku kuka lieneekään eivätkä vanhemmat vaivaudu. Ja kuinka joku pojista toteaa tietävänä kuullessaan että " raskas it oli käytössä... " syytä en tiedä koska kaupunkia ei ilmeisesti sillä kertaa pommitettu, muuten olisi kyllä korvikkeen juonti äkkiä päättynyt narskultakin.

Tietysti siinä on aika paljon juuri noita musiikkijuttuja ja kuvia lapsista soittamassa ja leikkimässä jotain joulujuttua kuusen ympärillä ja siitä musiikista tehdään suuri numero.  Oikeastaan mietin, että oli sääli kun kahdesta sai niin paljon vähemmän irti. Mutta kun näytin juttua äidille hän tuhahti kuin Herra Hugo ärtyneenä. Ilmeisesti tämä Narsku oli luonut hiukka romantisoidun kuvan...       Mutta jos joku löytää niin silti se kannattaa kyllä lukea...    

Syy sille että tehtiin tuo, oli varmaan suuri tarve onnellisista kotirintamatarinoista ja tietty vaari oli tuunannut kaikkea musiikin parissa. Hänestä sai hyviä perhetarinoita. Mutta kun historia nyt toistaa itseään niin Lapsi Kolmonen kieltäytyy soittamasta " minkäännimisenä" ja hälyttyi todetessaan että heidän joulujuttunsa oli Anttolan ohjelmalehtisessä "N. Perheen musiikkihetkenä" vai mikä se oli ja ilmoitti ettei soita missään suuressa onnellisessa perheessä koska se on harvinaisen epätotta.    Sillä vain saadaan ilmainen ruoka ja alennusta. Mutta hän ei ei ei ole "minkäänniminen" ja sillä siisti. 

[Saukkis]

Kun olin ihan pieni, äiti ompeli minulle pussijoulukalenterin, jonka taskuihin hän itse piilotti yllätyksiä. Muistan jotain kolmevuotiaana saaneeni paperinuken ja sen vaatteita eri päiville jaettuna. Kouluikäisenä kavereilla oli suklaakalenterit, mutta minulla suunnattoman tylsät Lähetysseuran adventtikalenterit monena vuonna. Serkkupoika esitteli yhtenä vuonna sulkaakalenterinsa luukkuja, joiden takana oli Sisu-pastilleja. Oli ahneuksissaan syönyt suklaat ja tullut sitten katumapäälle, ettei ole joulukuun aamuina mitään kivaa odotettavissa ja korjasi tilanteen pastilleilla.

Meillä joulun ruokapuoli oli varmaan sekoitusta vanhempien lapsuudesta ja äidin opistoajoilta, oppilasajan jälkeen hän sisarensa kanssa jäi sinne keittiölle töihin. Vaaleat ja tummat piparkakut ja joulutortut tehtiin alusta asti itse. Suolakalaa oli myös, mitä nyt isä oli kalastanut. Sekä kinkkua ja laatikoita että perunoita ja karjalanpaistia. Sekametelisoppaa jälkiruoaksi. Rosollia.

Meidän äiti uuvutti itsensä joululahjoilla. Viikkokaupalla hän ompeli itse yökaudet työpäivien ja harrastusiltojen jälkeen joululahjoja tuttaville ja hoitolapsilleen, myös kaikille entisille. Ne hän jaksoi vielä paketoida kauniisti, oman perheen lahjat enää jotenkuten kietaistuna paperiin.

Kuusen haimme isän kanssa metsästä, ja joka joulu löytyi kaikkia edellisiä kauniimpi kuusi. Kunnes löysimme sen kaikkien kuusiemme upeimman.... Silloin oli paksulti lunta metsässä ja liikuimme suksilla. Joka kerran minulta tarttui sauva ainakin yhden kerran johonkin risuun ja irtosi kädestä. Alamäessä pelotti väistellä puita. Luulen, että isä oli jo sulan maan aikaan valinnut kuusen, mutta kierrätti minua metsässä muuten vain, jotta tunsin itseni tärkeäksi. Kuusen kaadettuamme lämmittelimme mummolassa, jossa saattoi olla tarjolla tädin kaupungista tuomia mandariineja, nyt aikuisena arvelen hänen ostaneen niitä "salaattihedelmien" laarista, koska olivat usein osittain
pehmenneitä.

Ennen joulua oli kaikenlaisia pikkujouluja niin omissa kuin äidinkin harrastuksissa tai seurakunnan tai pankin perhejoulujuhlia. Niissä oli puuroa ja soppaa ja pipareita, ja pukki toi lapsille pienet lahjapaketit. Kerran muistan jonkin vakuutusyhtiön järjestämän lasten joulujuhlan, jossa voitin pääpalkinnon jossain kilpailussa, jossa kilpailtiin jotenkin liikkumalla - minä, jonka liikuntanumero oli 7!

Koulussa laulettiin joululauluja ja pidettiin luokan pikkujouluja ja valmisteltiin esityksiä joulujuhlaan. Joulujuhla ja joulukirkko olivat viimeisinä koulupäivinä, kirkkoon käveltiin parijonossa parhaimpiimme pukeutuneina ja joulujuhla oli vain koululaisille, ei siellä koskaan ollut vanhempia. Ja jos joku vanhempi tuli, niin sitä pidettiin vähän nolona asiana. Mummolan kyläkoulun joulujuhlaan sitten osallistuikin koko kylä, ja kylästä kotoisin olevat kirkonkylälle muuttaneet perheineen. Kauneimmat joululaulut olemme käyneet alusta asti laulamassa. Ei siis ole ihme, että osaan nykyisin ne ulkoa; tytär ihmetteli tänä vuonna, miten onnistun laulamaan kaikki ilman sanoja.

Kirkonkylän kauppiaitten järjestämä joulunavaus oli tapaus. Siellä joulupukki jakoi lapsille karkkia, oli ilotulitus ja Osuuspankille sytytettiin jouluvalot. Menimme paikalle potkukelkoilla, päässä häntähattu (eli turkislakki, jossa oli ketunhäntä - korvasi luitellessa kypärän) Nykymittapuun mukaan köyhät, mutta maaseudulla 70-luvulla aivan ihanat: erivärisiä hehkulamppuja ketjussa Osuuspankin katoksen reunassa. Bauhaus möi tänä syksynä semmoisia, melkein ostin itselleni.  Nostalgiasyistä.

[vn]

Tässä aattoillan rauhassa tuli mieleen kun tänne kurkkasin.
Onpa täällä pitkiä joulumuisteloita.
Olisi mullakin kun jaksaisi vaan antaa tekstin tulla.

Yksi pieni ohjelmanumero lapsuudesta.
Taajaman rautakaupan ikkunaan ilmestyi aina ennen joulua sellainen liikkuva joulupukki.
Se oli aikamoinen ihmetys, mitä piti monena vuonna käydä katsomassa, eipä haitannut
viiden kilsan matkakaan.

[seppos]

Silloin kun meillä oli vielä aito kuusi se jouduttiin useinmiten viemään loppiaisena pois, kun vakava neulaskato uhkasi sitä.

[Saukkis]

Jouluaatto olikin lapsuudenkodissani ihan oma lukunsa. Niissä lahjapuuhissaan ja ennen niitä myyjäisjärjestelyissä itsensä väsyttänyt äiti jätti siivouksen aatolle. Isä ja minä ahkeroimme aamupäivän kuljettamalla niitä lahjoja ja muita joulutervehdyksiä perille kohteisiinsa. Niinpä näin, miten joillakin oli jo aattoaamuna rauha maassa ja koristeltu joulukuusi ojennuksessa kynttilöineen.  Kotona meitä odotti keittiön penkit ja pöydät täynnä muovirasioita, hillopurkkeja ja mehupulloja ym: en millään ymmärtä, miksi ihmeesssä äiti päätyi joka jouluaatto siivoamaan kylmiötä.

Klo 16 alkoi hautausmaalla jouluhartaus ja kynttilöiden sytyttäminen haudoille, ja sinne menimme. Kotiin jäi yleensä imuri olohuoneen lattialle, imurointi oli kesken. Kuusen olin minä koristellut. Hautausmaan jälkeen isä lämmitti saunan ja mummi oli haettu meille. Ennen saunaa söimme jouluaterian, se imuri oli saatu kaappiin tässä vaiheessa. Saunan jälkeen jaoimme lahjat, oli jo aika myöhäistä. Sama kuvio toistui vuodesta toiseen, vaikka isompana ja opiskeluaikoina pystyin auttamaan niin leipomisissa kuin siivoamisessakin, aina se imurointi oli kesken haudoilta palattua.

Kun olin ihan pieni, pukkina oli mummo. Olin kuulemma todennut, että aika ihmeellistä, miten joulupukilla oli mummon turkki nurinpäin. Joinakin jouluina isän piti korjata autoa, enkä yhtään kyseenalaistanut, miksi juuri jouluaattona. Yhtenä jouluna äiti kävi puuhaamassa jotain kasvihuoneessa (!) keskellä lumihankea.

Jouluyön aikana äiti sitten levitteli kotiin joulukoristeet. Suklaakonvehteja ei muuten koskaan ostettu itselle, niitä annettiin ja saatiin lahjaksi.

Aamulla klo seitsemäksi joulukirkkoon, jossa sai istumapaikan vain hyvällä onnella. Paitsi äiti, jolla oli paikka kirkkokuorossa. Joulukirkon jälkeen tädin perhe ja mummo tulivat meille kirkkokahveille ja tästä mummo jäi meille joulunviettoon, aaton hän oli ollut tyttärensä luona. Tapaninpäivänä kävimme serkkutytön syntymäpäivillä ja veimme mummot koteihinsa. Joulupäivinä kotona oli lepoa ja rauhaa, lueskelin kirjoja ja söin salmiakkipommeja, joita olin itselleni ostanut, ja kuuntelin ainoaa joululauluäänitettämme, C-kasetillista joululauluja Kulkusista Petteri Punakuonoon ja Joulupukki matkaan jo käy -lauluun.

Muistoihin sisältyy opetus. Omassa joulussani tärkein sääntö on, ettei aattona imuroida! Paitsi sisään tuodusta kuusesta varisseet neulaset. Kaapit siivotaan vain, jos aoitaan viettää joulu siellä kaapissa. Omat lapseni eivät tiedä, mitä on joulusta stressantunut äiti. Työpäivistä riippuen joskus on tehty vähemmän ja joskus enemmän ja aina se joulu on kuitenkin tullut, ja ennen joulua ehditään joulutapahtumiin, elokuviin, kauneimpiin joululauluihin jne. Lahjoja ja joulutervehdyksiä annamme kulloisenkin inspiraaation mukaan, ei pelkästa velvollisuudesta vaan antamisen ja muistamisen ilosta.

[Riitta-mummi]

Nämä Disneyt lienevät ikätovereitani ;

https://youtu.be/4CI6RTcf3ks

[Antti Juhani]

Joulukuusista vielä; Esko, edesmennyt ystäväni, hänen perheessään, joulukuusi kannettiin pihalle vasta helmikuussa. Kuusi teki uutta kasvua koko ajan. Tosin, aika kultaa muistot, ehkä tämänkin, mutta näin sen muistelen olleen 70-luvun alkupuolella.

[seppos]

Ihmettelimme joka joulu miksi olen aina nuhakuumeessa, kunnes kuume nousi jo yli 39 asteen. Silloin tajusimme, että meillä oli tusina vaimon lahjaksi saamaa hyasinttia yhtäaikaa kukassa ja olin niille allerginen. Vaimo vei kukat ulos ja minä sain jäädä sisähoitoon.

Se jälkeen kun siirryimme muovikuuseen olen saanut olla terveenä joulut. Mökillä on taas kuuset niin kasvaneet, että muut paitsi tontin rajoilla olevat saavat suvella lähteä.

[Riitta-mummi]

Herttoniemettärellä on sama vaiva. Hän toi lahjakukkansa meille, meillä ei siitä kärsitä.

Kuusesta hän oli tänä vuona saanut lintukirpun puremana pitkät tikkaukset jäseniinsä. Leudon loppusyksyn ansiosta aidoissa kuusissa oli ötököitä. Minunkin juomalasiini oli yksi pieni siivekäs hukkunut.

p.s. tuo Disneyn vanha Santa works  on jo vuodelta 1932, se selvisi pienen googlailun jälkeen.  On se sentään kymmenisen vuotta minua vanhempi.

[Mansipaani]

Myös tästä joulusta jäi mukavia muistoja. Joulunvietto on kyllä muuttunut vuosien aikana hyvin paljon lapsuudesta, -lähes täysin- eikä haittaa yhtään.
Aattona tulin töiden jälkeen kotiin ja koko naapurusto tuntui olevan poissa kotoa, oli täysin pimeää ja hiljaista täysikuun loistaessa taivaalla. Kävin saunassa, lämmitin jouluruokaa ja nautin erikoisesta rauhasta. Joulupäivänä vasta sukulaisiin.

[Leena]

Meillähän joulu on niin vakiintunut Anttolanhoviin, astma- ja allergialiiton kuntoutuskeskukseen, etten usko isompienkaan lasten muistavan muunlaisia jouluja. Se on vanhempien tahdosta ja heidän joululahjansa meille, joten hämmästyn aina, sillä saan usein jotain muuta kuten nyt pussilakanan. Tuli tarpeeseen, sillä alkavat hajoilla.

Paikka on kauniisti koristeltu, ja rivissä rinteeseen rakennetut mökit/ huvilat pimeässä todella kaunis näky. Niissä on ritilät parvekkeella ja kuuset terasseilla joten ne putoavat kuin, minusta ne soivat kuin urut pimeässä siellä

Meillä on yhdessä niistä oma rauhamme, mutta valmis ja hyvä ruoka. Tosin emme syö jokaista ateriaa, emmekä juhannuksena muuta kuin aamiaiset, valmistetaan itse.

Parasta siellä on minusta se, että kukin saa olla pahantuulinen jos on, koska tilaa on. Se huvila on kuin paritalo, joiden asunnot ovat peilikuvat ja välissä ovi. Toisessa on yhtä huonetta enemmän. Voi mennä joko kävelylle tai omaan huoneeseen tai lämmittää saunan.

Olemme myös vähitellen kasvaneet siihen, ettei joulu ole mitään pakollista hyväntuulisuuden aikaa. Se on helpottanut valtavasti, sillä vuosikaudet pelkäsin mennä sinne, koska en aina voinut päättää milloin ärtymysaura ja tajunnan hämärtyminen tulee ja lapset olivat pieniä, eikä äitini ottanut käsittääkseen tätä syytä. 2004 asuin siskon kaupungissa ja tuli pitkittynyt hämärätila, eli en yhtään muista kuinka juttu selvisi mutta heräsin kotona ja olin kyllä aika autuas! Hankin pikaisesti syötävää ja soitin nokkahuilulla joululauluja kunnes naapuri hakkasi seinään ( nokkahuilu! Eihän se edes kuulu) no niin, olihan kello kaksi yöllä. Ja periaate ja noin.

Mutta jotakin valtavan kaunista on muistoissa, saapumiset, kun Anttolan tiellä saavutettiin edellä ajava auto ja Lapsi Kolme hoksasi ja vilkutti koko loppumatkan. Luminen mäki ja tutut ihmiset. Ihan oma tuttu Anttolan tuoksu. Niin vakiintunut huonejako, että nostetaan vain tavarat samoille paikoille. Ylimääräiset päivät. Lautapelit joita pelattiin joukkueissa ja lopulta naurettiin, kun Trivial Pursuitin vastaukset alkoivat väsymyksestä muuttua yhä hullinkurisemmiksi. Nyt viitisen vuoden ajan joulusoitto, joka alkuun oli lähinnä hellyttävä kun suzukilla aloittaneet Lapset kuitenkin näyttivät osaavan aika paljon, ja vähitellen tähän jouluun asti kehittyneemmät, kunnes nyt kun siitä näyttää tulevan ammatti kuten joskus käy kun se tuntuu omemmalta kuin esimerkiksi lukio tai ainakaan päivälukio ja saivat valita, he soittivat jo niin ettei tarvinnut hermoilla.

Eläinlauma lisääntyy. Nyt oli matkassa taas kaksi uutta, pienmäyris ja Herra Hugo. Ja ensi kertaa pääsin sinne helposti.

Hurjin meno tapahtui kolmisen vuotta sitten, kun en saanut junan vaununumeroista selvää ja istuin yhdessä vaunuvälikössä jonkin nuorisojoukon keskuudessa. Se oli jokin niistä lumitalvista. Ei kuulunut konnaria joten jossain vaiheessa aloin olla levoton. Junia oli yhdistelty ja vuoroja peruttu ja noin. No oli hyvä että kysyin niiltä nuorilta, sillä ennätin nippa nappa hypätä Tampereella pois, kas vaunu oli matkalla Ouluun. Ei ollut juuri vaihtoehtoja. Yö hotellissa ja uusi yritys aattona? Mitä se maksaa verrattuna.... Ja löytyi taksi joka lähti kyytimään minua Anttolaan.