Miten käytän aikaani

[vn]

Aika on mielenkiintoinen suure. Se kuluu, koko ajan samalla nopeudella, kaikkialla.
Ajan mittaamiseen on useita mittayksiköitä, lyhyitä silmänräpäyksiä...iäisyydeltä tuntuvia jaksoja.
Jokainen ihminen kokee ajan omalla tavallaan, aikaa käytetään/kulutetaan monilla tavoilla.
Jokainen kokee ajan kulumisen eri tavoin, esimerkiksi: aika pysähtyy, aika kuluu hitaasti, aika kuluu nopeasti,
aika juoksee, aika valuu hukkaan, aika käytetään tehokkaasti.

Miten sitten käytän kuluvan ajan, että käyttäisin sen oikein? Kannattaako tällaista yleensä miettiä?
Raamatussa kyllä kehoitetaan käyttämään päivämme oikein että saisimme viisaan sydämen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa "käytännössä"? On paha mennä sanomaan mikä vastaus on oikein, mikä väärin.
Lait, säännöt, ohjeet, perinnäissäännöt, perinteet, tavat, tottumukset, periaatteet ym. on toki olemassa.
Silti jokainen ihminen kokee oman ajankäyttönsä omalla yksilöllisellä tavalla, ihan samoin kuin jokainen
olemme omia persoonia, yksilöitä, eikä toista minun kaltaistani ole olemassa.

Voin vain pohtia omaa ajankäyttöäni, tiedostan että siihen on tarvetta, koen että on varsin terveellistä ja
viisasta silloin tällöin mihin aikaani käytän, mistä tulen, missä olen mihin olen menossa...
miksi, mitä, missä, milloin, miten.
Koen että on hyvä välillä pohtia elämäni tarkoitusta, sisältöä, päämäärää.  Olenko tehnyt oikeita valintoja?
Koenko olevani omalla paikallani? Onko lepo ja rauha sydämmessäni? Muistanko pyhittää lepopäivän?
Onko itselläni hyvä olla? Onko läheisilläni, lähimmäisilläni, sukulaisillani, ystävilläni hyvä olla lähelläni?
Osaanko kertoa, jakaa, olla rinnalla? Osaanko kuunnella, katsoa, nähdä, iloita, siunata, rukoilla?
Tunnenko itseni?

[Riitta-mummi]

Annamme paljon aikaamme nyt jo neljännen polven hoitamisessa. Matti on luonnonlahjakkuus hellyydessä, sylkyttelyssä, urheilullisissa leikeissä ja ulkoiluttamisessa.
Niin oli jo omien tyttärien kanssa, niin tyttärien lapsien ja nyt tyttärentyttärentyttärien.
Minä olen se emo, ruoanlaittaja, pyykinpesijä, nukuttaja, sadunkertoja- ja lukija. Myös Raamatunkertomuksia olen kaikille lukenut ja opettanut iltarukouksen.
Tutut tuutulaulut ja körököröt ja sakusammakot olen heille hymissyt.  Äsken tuli eläväksi vanha virsi jonka alku menenee näin: Vuori korkia, tiekin vaivalloinen...
 Katselin yläkerran ikkunasta kun isovaari ja Lotta matkasivat liukasta, lumien keskeen tallattua polkua ylös kalliolle. Siinä tulee melko jyrkkää polun nousua n. 70 m. parinsadan metrin matkalla. Kävelysauvat oli kummallakin tuen antamassa. Lotalla liian pitkät vielä vaikka minun sauvani oli laskettu matalimmalle mitä sai. Onnellisina he vaappuivat, kompastelivat ja vaari tuki selustasta pientä pyllähtelijää. Lotalla oli tyhjä reppu selässä. Sen hän tahtoi välttämättä matkaan. Yleensä hänellä on aina tuomisia. Milloin kivi, milloin käpy, kesällä kukkia ja oksia. Nyt oli taiteltu(vaarin avulla) kuusen ja katajanoksia. Pieni mieli on hyvä kun panen tuomiset esiin. Nytkin ikkunalautaa koristaa vessapaperirullasta tehty teos.

Kokosin levitellyt lelut ja kirjat lattioilta, panin tiskikoneen hyrisemään ja istahdin tähän tuulettamaan. Martta nukku. Se oli, kuten aina, oveluutta ja hellyttelyä vaativa operaatio,  ennen kuin onnistuu nukuttaminen.

Tyttöjen isovanhemmat ovat vielä niin nuoria että tytöt pääsevät ripille ennenkuin heppa-mummi ja J-pappa jäävät eläkkeelle. Viikonloppuisin
Lotta täy heppa-mummin heppojen selässä istumassa ja me laitamme sitten koko sakille lounaan.

Nykyään perheet ovat hajallaan monin tavoin. Enää ei suku asu samoilla seuduilla. Siksi useat lapset tapaavat harvoin esipolviaan.
Nyt on alettu uutisissa kertoa sijaismummoista ja koulupapoista, tukivaareista.
Se sopisi meillekin, jos ei tämä oma jälkikasvu olisi tässä äärellä apua tarvitsemassa.
Omaa aikaa jää kyllä ihan riittävästi. Aika ei kuitenkaan käy meillä pitkäksi. Jos ei pikku-akoista ole muutamaan päivään kuultu, niin sitten jo me kyselemme, että mikäs on....

[vn]

Tänään aamupäivällä päättyi kohdallani yksi kolmen vuorokauden mittainen ajanjakso.
Sinänsä varsin lyhyt pätkä, mutta poikkeava "normaalipäiviini" verrattuna.
Toisaalta voisi sanoa että "meni kuin tuhka tuuleen"..."en saanut mitään aikaiseksi"...mutta oli "laatuaikaa".
8 kk:n ikäisen Martan ja vanhempiensa käynti mummun ja papan luona oli kyllä sellainen piristysruiske.
Martta antoi papalle ekan hymyn heti jo autosta äitinsä vierestä kun poikani ajoi pihaan.
Tänä aamuna lähtiessä Martalta heltisi jälleen hymy....ja lukemattomia kertoja näiden hymyjen välissäkin.
Mahtui toki itkuakin monet kerran, kaikenlaista touhua, liikkumisen aloittelua, täysillä elämistä joka hetki.
Tuo ihmiselämän alkutaival on melkoisen puhuttelevaa. Täydellinen turvautuminen ja luottamus siihen että
lähellä olevat aikuiset huolehtivat hänestä, rakastavat, suojaavat, ohjaavat.
Myöhemmin ihminen ei tuosta varhaislapsuudesta muista mitään, mutta ilmeisesti jo silloin luodaan pohjaa
tulevaisuudelle, tunneakkuja täytetään, annetaan eväitä.
Itse tein kaikkeni ollakseni tämän ajan täysillä läsnä Martalle, ehkä Arton ja Katin mielestä ehkä liikaakin...
Martta ei vierastanut yhtään, tuntui iloitsevan papasta yhtä lailla kuin pappa Martasta.
Lepertelyn lisäksi olin pitkiä jaksoja hiljaa, huokailin Jumalan puoleen kyynel silmäkulmassa.
Kunpa Jumala pitäisi Martan täysihoidossaan kaikissa tilanteissa, olkoon ulkoiset olosuhteet mitä tahansa.
Ehkä Jumala antaisi minullekin vielä terveyttä ja elinvuosia, kasvamista, oppimista,
viisautta käyttää aikani oikein.

[PekkaV]

Tänään aamupäivällä päättyi kohdallani yksi kolmen vuorokauden mittainen ajanjakso.
Sinänsä varsin lyhyt pätkä, mutta poikkeava "normaalipäiviini" verrattuna.
Toisaalta voisi sanoa että "meni kuin tuhka tuuleen"..."en saanut mitään aikaiseksi"...mutta oli "laatuaikaa".
8 kk:n ikäisen Martan ja vanhempiensa käynti mummun ja papan luona oli kyllä sellainen piristysruiske.
Martta antoi papalle ekan hymyn heti jo autosta äitinsä vierestä kun poikani ajoi pihaan.
Tänä aamuna lähtiessä Martalta heltisi jälleen hymy....ja lukemattomia kertoja näiden hymyjen välissäkin.
Mahtui toki itkuakin monet kerran, kaikenlaista touhua, liikkumisen aloittelua, täysillä elämistä joka hetki.
Tuo ihmiselämän alkutaival on melkoisen puhuttelevaa. Täydellinen turvautuminen ja luottamus siihen että
lähellä olevat aikuiset huolehtivat hänestä, rakastavat, suojaavat, ohjaavat.
Myöhemmin ihminen ei tuosta varhaislapsuudesta muista mitään, mutta ilmeisesti jo silloin luodaan pohjaa
tulevaisuudelle, tunneakkuja täytetään, annetaan eväitä.
Itse tein kaikkeni ollakseni tämän ajan täysillä läsnä Martalle, ehkä Arton ja Katin mielestä ehkä liikaakin...
Martta ei vierastanut yhtään, tuntui iloitsevan papasta yhtä lailla kuin pappa Martasta.
Lepertelyn lisäksi olin pitkiä jaksoja hiljaa, huokailin Jumalan puoleen kyynel silmäkulmassa.
Kunpa Jumala pitäisi Martan täysihoidossaan kaikissa tilanteissa, olkoon ulkoiset olosuhteet mitä tahansa.
Ehkä Jumala antaisi minullekin vielä terveyttä ja elinvuosia, kasvamista, oppimista,
viisautta käyttää aikani oikein.

[Riitta-mummi]

Kirjoittaminen on ollut harrasteluni jo kauan, mutta ei aina. Tämä Körttifoorumi, sen ihmiset ja keskustelut innostivat kirjoittelemaan.

Nyt olen Älypää-pelin ohella löytänyt sieltä blogi-mahdollisuuden.

Laita tähän linkin:

https://alypaa.com/ihmiset/Riitta-mummi/blogi/

Kirjoitukset löytyvät toinen-toisensa jälkeen, alkaen viimeisestä, nimeltä Ymmärryksestä ja Ajattelun olemus

[Pena]

Lausunta- ja teatteriharrastukseni vie suuren osan aikaani. Nyt sitä kuluttaa myös nelikuinen koiranpentu, jota pitää kasvattaa talon tavoille.

[Riitta-mummi]

Mikä rotu nyt ?

Samat harrastukset on minullakin olleet. Koira, runot, teatteri, ja nyt lukemisen lisäksi kirjoittelu.

Se meillä penkkiurheillaankin, entä teillä ?   

[Pena]

Australianterrieri. Eiköhän sekin opi seurakoiraksi. Salossa se nähdään. - Penkkiurheilu rajoittuu isoihin tapahtumiin ja niihinkin valikoiden.

[Riitta-mummi]

Tunnen yhden. Naapuritalossa on mukava rouva jolla tällainen on. Koira on kaverini.
Sillä on ihosairaus, vaälillää sen koko selkä on parturoitu ja lääkitty.

Koira on ihana ystävä, ikiystävä monille. Ajankäyttö niihin ei mene hukkaan, sillä ne antavat enemmän kuin saavat.

[Riitta-mummi]

Tänään kirjoitin:

Ihmisen osa

Se on sanonnan mukaan Tehdä työtä ja rakastaa. Lisäksi pääosiin kuuluvat syntymä, elämä ja kuolema.

Syntymä on ihme jota tosin pidetään aivan luonnollisena, ja sitäkin se on.

Kun on muodostunut hyvä parisuhde, avioliitto tai vastaava ,syntyy liitosta useimmiten lapsi, lapsia. Nykyään tosin liian harvoin, sillä se vaikuttaa jo heikentävästi yhteiskuntarakenteeseen.

Tässäkin Jumalan säätämässä on ihminen päässyt 'mestaroimaan, nähdyin tuloksin.

Ihminen kasvaa, käy koulunsa, oppii ammatin, tai pääsee muuten leipään kiinni. Nykyihmiset elävät pienissä perheyhteisöissä, ennen oli toisin. Usein kolme sukupolvea eli yhdessä. Siinä oli puolensa, ja se toinenkin  puoli väistämättä, anopit ja apet. Nuori emäntä oli vallanpidon alla. Aikanaan hänestä itsestäkin tuli  sitten anoppi, useimmiten.

Mutta mummojen ja vaarien hoidossa pienet lapset olivat hoidossa ja kotikasvatuksessa turvallisesti. Siinä lapsesta joskus syttyi kiinnostus historiaan.  Historian kiinnostus lisää käsitystä siitä mitä vuosisatojen aikana on maailmassa, kotimaassa ja ulkomaillakin tapahtunut.

Tämä on ollut ruohonjuuritason kulttuurikasvatusta. Sitä on koululaitos ja kirjastolaitos vahvistaneet.

Olipa aikuisen ihmisen työ mitä laatua hyvänsä, siitä on yleensä saatu elanto. Vain harvat olivat muinoin sijoittajia. Maaomistusta, tiloja ja metsiä omistivat rikkaat suvut. Elämä oli näinkin melko vakaata, kunnes sosialismi opetti vaatimaan.

On tietysti ollut valtavaakin vääryyttä ja ihmisten hyväksikäyttöä, kuten termi nyt kuuluu. Monenlaiset ryhmät alkoivat kapinoida, lakkoilla ja lopuksi sotiakin.

Demokratia ei ole sosialismia, vaan parasta ihmisyyttä yhteisöissä.

Sodat. Niitä on ollut historiassa aina. Miksi ?  Ihmisen vallanhalu, omistamisen- ja laajentamisenhalua ovat yksi ryhmä. Nationalismi, uskonto- ja kielikysymykset ovat riitaannuttaneet ja puhjenneet sodiksi.

Raamatussa on raakoja kuvauksia muinaisita sodista 'veljesten' kesken Israelin eri kuninkaiden kesken. Sadointuhansin surmattiin vastustajia. Usein syynä oli väärät jumalat jotka Herraan uskovien tuli tappaa.

Sama siellä Palestiinassa on yhä menossa. Saaran jälkeläiset vihaavat Hagarin jälkeläisiä, ja päinvastoin.

Tämä on tällaista vanhan ihmisen 'ite-ajattelua,. Vanhuudessa tulee ajateltua muutakin kuin menneitä aikoja.

Lapsuuden, sota-ajan, koulunkäynnin, nuoruuden ja perhe-elämän vaiheet ovat muistellut moneen kertaan. Se on omaa historiaani, jota olen muillekin jakanut.

Nyt on vanhuus. ja sen tuoma odotus tulevasta. On hoidettava terveyttä, kodin asioita ja puolisoa niin hyvin ja niin kauan kuin Herra suo. Mitä sen jälkeen on elämän päättyminen kuolemaan. Jos se olisi lempeä, se olisi juhlaa. Uuden elämän alku !

[Riitta-mummi]

Koetan pitää nyt paussin Älypää-pelien suhteen. Alkoi tulla ikäänkuin 'työuupumusta'  olisi minullakin. Samat oireet kuin oikeilla työtätekevillä: kyllästymisen tunne, haluttomuus, väsymystä ja hiukan ärtyisyyttä.

Kirjoittaminen maistuu, mutta se pelaaminen on toiston toistoa, ja siksi turhauttavaa.
Muistan aina kun Benkku aikoinaan varoitti tästä netti-koukusta. En minä nettiä syytä, mutta pelejä ja ennenkaikkea omaa kunnianhimoa niiden suhteen. Ennen minulla ei ollut pätkääkään kunnianhimoa, mutta annas´kun alkoi nimimerkki keikkua bodiumilla, niin siellä halusi myös pysyä. Se tiesi paljoa ajankäyttöä niiden parissa, useampia tunteja päivittäin. Aikaahan minulla on, ja nopeuttakin yhä, mutta muut harrastukset jäivät paitsi.

Telkkarista olen tämän kaksi vuotta katsonut vain uutiset, urheilun ja sunnuntaisen Jumalanpalvelukset.

Leikin nyt sanapelejä erään hämeenlinnalaisen kanssa. Siinä omaa luovuuttakin kysytään.
Jonkin ajan päästä koetan miltä pelaaminen tuntuu, onko muisti tallella jne.

Äänikirjat ovat mainioita, niiden parissa lepää.

[Riitta-mummi]

Ihminen kaikkine ominaisuuksineen on suuri ja kiinnostava aihe. Ihminen on luotuna kaikkein ylin, sillä hän ajattelee, puhuu ja kirjoittaa. Eläin ei tietääkseni osaa näitä. Ajattelusta en ole aivan varma.

Jos ihmisiä lajittelee, mikä ei ole sinällään suotavaa, sillä kaikki olemme 'vain ihmisiä' ja veljiä keskenämme, ainakin olisi suotavaa ajatella näin.

Miksi erot sitten ovat niin suuret, jotka itsessänikin olen huomannut. Vuosikymmenien mittaan olen muuttunut sekä ulkoisesti, tavoiltani ja käyttäytymiseltänikin, mutta eniten sielullisesti.

Pohja, perintötekijät, kotikasvatus ja kokemukset oli tavanomainen. Ehkä sikäli olin jo alakoululaisena poikkeava että olin kiinnostunut lukemisesta, ja etenkin historiasta.
Tietyllä lailla koin jo lapsena että olen hiukan erilainen. Kaikki me olemme yksilöitä, mutta kaikki eivät välitä samoista asioista, ja minä välitin aika erilaisista asioista kuin useimmat luokkatoverini.
Vartuttuani aloin kiinnostua ulkomuodon asioista, hiusten laitosta, vaatteiden ompelusta, kengistä ja koruistakin hiukan. Se ei ollut niinkään erilaista kuin muillakaan  teinitytöillä. Kuitenkin liikuin enimmäkseen yksin, en juurikaan tyttöporukoissa. Oli minulla kuitenkin kaksi ystävää, joista toinen on yhä elossa, toinen on kuollut.

Työpaikan naiset olivat luku sinänsä, ja siellä vallitsi pinnan alla kova kilpailu siitä Kuka Kukin on tässä Työpaikassa !
Siihen kilpailuun joutui kuin huomaamatta. Keskustelut kulkivat samaa rataa: Oi, kuinka sinulla on tukka hyvin ! Missä kampaamossa se on laitettu. Tai: Voi, kuinka ihana mekko ! Onko se Marimekon ? Samassa pelissä käytiin läpi miehet, lapset, matkat, kesämökit, lomat, ruokakin, tai ainakin ravintolat jossa on hyvä palvelu ja paras lounas.
.
Tämä , kotitöiden lisäksi täytti elämäni liki kolmekymmentä vuotta. Onneksi pääsin pois siitä 'oravanpyörästä' ja aivot pääsivät aloittamaan niille annettua tehtävää, ajattelua.

Jo lapsena olin asioiden ihmettelijä. Pohdin käsi poskella miksi, miksi ja miten... Äiti siitä jo kyselikin:' Mitä tuuma maksaa ?'
Suuri muutos maailmankuvaan tapahtui kun oli neljäkymmentä vuotta vaeltanut 'erämaissa' etsien Luvattua Elämääni.
Kristus kohtasi , ja otti minut omakseen, ja se muutti lähes kaiken , sisällisen.

Kun seuraan ilmiöitä Suomessa, ja hiukan laajemmaltikin, huomaan pinnallistumisen, ja toisaalta väsymisen niihin asioihin jotka ovat niitä pinnallisimpia.
Iltalehdet ovat jakaneet auliisti tilaa ihmisille jotka lähes elättävät itseään kertomalla kaikkein yksityisimmistäkin asioistaan.
Heitä ei ole lukumääräisesti kuin kymmeniä, mutta seuraajia on tuhatmäärin.
Nämä 'idolit' ovat mielestäni haitaksi nuorille ihmisille, kasvamisessa aikuisuuteen. Houkutus tulla samanlaiseksi on jo tehnyt pahaa, aina kuolemantapauksiin saakka. Niissä ovat huumeet ja muut 'nautintoaineet' usein syynä.

Sitten nämä kyllästymiset. Saamme kuulla tai lukea milloin minkäkin alan ihmisistä jotka ovat tehneet äkkikäännöksen. On vaihdettu ammattia, työpaikka, puoluetta aina eduskuntaa myöten. On vaihdettu kumppania tai puolisoa aina väkivaltaa ja murhaankin asti mennen.
Pohdin, ja yritän löytää selkeän kuvan siitä miksi ja miten elämä on mennyt tälle mallille. Jos sanon: Ei näin ollut ennen, osa on samaa mieltä mutta suurin osa ihmisistä ajattelee: Olet kalkkis, revi siitä !

Vaikka mitä olisin, kristittynä näen näissä merkeissä Raamatun ennustaman 'Ahdistuksen Ajan' merkkejä. Koska tulee loppu, sitä ei tiedä kuin Kaiken Luoja itse.

R-m