Kun katson ihmistä.

[Riitta-mummi]

Kun katson ihmistä, ajattelen miten minun näkemäni poikkeaa kovin paljon siitä miten Jeesus meidät näki. Minä näen ensimmäiseksi ulkomuodon. Onko siisti vaatetus, tukka hyvin,  ja miltä  silmät näyttävät. Silmistä kyllä alkaa paljastua jotain sisimpääkin. Toinen katsoo sivuun tai alaspäin. Toinen ei käännä päätään ja  silmät hymyilevät. Äly tai tai viha näkyy heti silmistä.

Kun Jeesus katsoi ihmistä, hän näki syvemmin. Kaiken. Sitten hänellä saattoi olla muutama sana ihmiselle. Tai kysymys. Kovaa sanaa kuuli häneltä vain harvoin. Fariseuksille hän oli vihainen heidän ulkokultaisuudestaan.

Ulkokultaisuus, minkkiturkki tai kallis auto, saa meidät käyttäytymään ikäänkuin nämä ihmiset olisivat jotain enemmän. Heitä pokkuroidaan ja palvellaan paremmin. Heitä kätellään ja ohjataan etupenkkeihin.
Pylvään takana seivovaa viluista kadunmiestä voi olla huomaamatta. Olkoon omineen !

Jeesus ei kulkenut kenenkään tarvitsevan ohi. Hänelle spitaalinen oli yhtä arvokas autettava kuin roomalainen sadanpäämies.
Hän ei ollutkaan terveitä ja rikkaita varten tullut ,  vaan huono-osaisia ja sairaita.

Olenko koskaan nähnyt rikasta miestä joka on täysin tyytyväinen ? Ei, aina parempaa voisi olla. Pitää saada. Naapurillakin on vaikka mitä !

Olen nähnyt köyhän pultsarin onnellisena kun hänelle on järjestynyt asunto jossa on pesupaikat ja patja lattialla.Kun hän on saanut puhtaat vaatteet ja lämpimän aterian, ei mitään häneltä puutu. Ja näillä fransicuksilla on aina muru varpusillekin.

Kun katson pientä lasta hänen silmistään loistaa ilo ja luottamus. Hän osoittaa vastarakkautta kun häntä kohdellaan hyvin.
Kun näen telkkarista yritysjohtajan jolle ehdotetaan optioiden poistoa, lähes kauhu näkyy , vaikka sitä kuinka kovuudella peittelisi.

Kun olen katsellut, huomaan että valta ja raha ovat tappaneet tyytyväisen mielen ja lähimmäisyyden taidon .
Kun katson perhettäni toivon ettei kukaan meistä koskaan joutuisi rahavallan oravanpyörään.

[Pyryharakka]

Totta.
Monesti samanlaisia ajatuksia on pyörinyt minunkin päässäni. Mutta miten näkisi vielä sen katseenkin taakse. Sen ulkokuoren sisälle. Sillä kova ja koppavakin kuori voi olla aran mielen suojana. Sillä voidaan peitellä heikkoa itsetuntoa tai jotain muuta.

Nuorena seurakuntanuorena olin saanut opetusta, että kaikkia pitäisi kohdella lähimmäisenä ja hyvin. Älä vastaa pahalla, vaan hyvällä jne. Niinpä sitten harjoittelupaikassani jouduin palvelemaan tosi ynseää asiakasta. Kukaan puutarhan naisista ei halunnut häntä palvella, kun hän oli niin ylimielinen ja koppava. Ei edes alentunut puhumaan suoraan häntä palvelevalle työntekijälle, vaan sanoi huomautukset myyjälle, joka sitten sanoi pakkaajalle, vaikka nämä olisivat seisseet vierkkäin ja molemmat kuulivat huomautuksen.
No, minä sitten nuorena uskovaisena ajattelin, että olen yhtä ystävällinen hänelle kuin muillekin asiakkaille. Kun sain pakattua kukat, lähdin kantamaan toista laatikkoa hänen autolleen. Muut naiset eivät kantaneet hänen tavaroitaan, koska eivät pitäneet ko miehestä.
Autolle päästyäni näin koiran autossa. Aloin kehua koiraa, kun se ei haukkunut, vaikka vieras ihminen tullee autolle. Kysyin mikä spanieli kyseessä on. Kehuin koiraa hyvän näköiseksi. Kyselin käyvätkö he näyttelyissä. Kysyin saako sitä silittää jne.
Ja välittömästi, kun olin alkanut koiran ihailun ja siitä puhumisen, tämä mies pehmeni. Hän jutteli ihan niinkuin ihmiset ainakin. Hymyillen vaihdoimme hei, heit hänen kaasuttaessaan puutarhan pihalta.

Jotkut ihmiset suojautuvat koppavaan ulkokuoreen. Siitä seuraa, että ihmiset yleensä välttelevät, eivät arvosta häntä. Siitä seuraa taas pahaa mieltä ja lisää koppavuutta. Kierre jatkuu.
Toki muitakin syitä koppavuuteen on, mutta onko sillä väliä, mikä ihmisen saa käyttäytymään ikävällä tavalla. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää. Hymyllä ja lämpimällä katseella voi tervehtiä ketä vaan. Jos joku katsoo olevansa niin paljon parempi toista, ettei alennu ottamaan ystävällisyyttä vastaan, niin se on hänen ongelmansa.

Viisaus, oppiarvot, asema, rikkaus ne määrittää ihmisen statusta. Inhimillisesti ihmiset on ihmisiä, Jumalan luomia ja samalla kaliilla hinnalla lunastamia. Vanhassa kansansadussa kuningas kysyi munkiltä, minkä arvoinen hän on kaikkine hienoine vaatteineen, koruineen, kruunuineen. Munkki ei osannut vastata, mutta viisas paimen vastasi munkin puolesta. Olet korkeintaan 29 hopearahan arvoinen. Jeesus myytiin kolmestakymmenestä hopearahasta, etkä sinä kaikkine kultinesi ole yhtä arvokas kuin Hän.

[seppos]

T

Viisaus, oppiarvot, asema, rikkaus ne määrittää ihmisen statusta. Inhimillisesti ihmiset on ihmisiä, Jumalan luomia ja samalla kaliilla hinnalla lunastamia. Vanhassa kansansadussa kuningas kysyi munkiltä, minkä arvoinen hän on kaikkine hienoine vaatteineen, koruineen, kruunuineen. Munkki ei osannut vastata, mutta viisas paimen vastasi munkin puolesta. Olet korkeintaan 29 hopearahan arvoinen. Jeesus myytiin kolmestakymmenestä hopearahasta, etkä sinä kaikkine kultinesi ole yhtä arvokas kuin Hän.

Olin töissä firmassa kun sen kulttuuri vaihdettiin yritysmäiseksi. Toimitusjohtaja, joka oli itse DI+varatuomari ilmoitti ykskantaan, että oppiarvot eivät ole enää voimassa, vaan hommat tekee hän, jolla on osaaminen ja halu tehdä se. Tämä aiheutti shokin monelle oppiarvon varaan laskeneelle. Samaan aikaan organisaatio uudistettiin, jonka jälkeen yhdellä teknikolla oli alaisenaan tekniikan tohtori ynnä muita itseä enemmän opiskelleita. Tämän muutoksen osa oli myös, että työpaikkailmoituksiin ei saanut laittaa enää mitään oppiarvoa, vaan paras tuli rekrytoida. Niin saattaa mainen kunnia häipyä yhden puheen myötä.

[vn]

Millähän sitä oppisi ja kasvaisi siihen että osaisin hymyillä ihmisille, katsoa kohti, silmiin, olla valmis
juttelemaan muutaman sanan, oppia kuuntelemaan, olemaan aidosti ja rohkeasti läsnä, en pakenisi,
en olisi kiireinen, enkä poissaolevan ja luotani työntävän oloinen.
Haluaisin olla Kristuksen kirje, että Hän voisi näkyä minussa, minun kauttani.
Tällaista voin rohkeasti pyytää ja rukoilla itselleni, haluan pyytää myös esirukousta.
Jos pystyn unohtamaan ja pääsemään irti omista pienistä murheistani ja heikkouksistani, ja pystyisin
kiittämään ja iloitsemaan tässä ja nyt kaikesta hyvästä mitä olen saanut...niin ehkä sitten pystyn myös
paremmin avautumaan, olemaan käytettävissä, en halua peittää kasvojani lähimmäisiltäni.

[Riitta-mummi]

Tiedän kokemuksistani, omistani, että liika itsensä tarkkailu, analysointi ei tee kenestäkään mitään mitä toivoisi olevansa.  Jos katsoo lähintä ihmistä, itseään, alati, tulee epäluuloiseksi, pelokkaaksi,vaativaksi, kriittiseksi. Ja vaikka miksi.
Se on perfektionismiksi sanottua sairautta. Sen jos saa tavalla tai toisella, avulla tai avutta, karistetuksi tulee rennompi olo. Katse kääntyy omista asioista tähyämään mitä ulkopuolella tapahtuu.  Tätä kutsutaan empatiaksi.
Perityt ja opitut luonteenpiirteemme,kaikki ilomme ja  haavamme, hoidetut tai yhä märkivät vaikuttavat luonnollisesti monin tavoin.  Nekin voi jättää liikaa huomioonottamatta. Vilkas eläköön vilkkaana, vetäytyvä vetäytyneenä, murheellinen rukouksessa, ja sairas parantukoon, ja jos ei, "sairasta Herralle".
Reseptiksi:
Tyytyä, luopua, antaa, irroittaa, lämmetä, auttaa, rakastaa, rakastaa  tulisesti.Ilman pakkoa !
                                                                                                                          Mutta Herraa yli kaiken muun.

[vn]

Selkeästi ja ymmärrettävästi Riitta pystyt kertomaan näistä asioista, harva siihen pystyy.

[PekkaV]

Selkeästi ja ymmärrettävästi Riitta pystyt kertomaan näistä asioista, harva siihen pystyy.

[Riitta-mummi]

Vähän nolottaa lukea näitä
ajatelmia vielä näin kymmenen vuoden perästä.mutta...

Minulle on annettu ominaisuuksia joilla ehkä näen jotakin mitä kaikki eivät näe.
Onko se luontaista vai opittua, ei ole väliä. Se vain on.

Näin olen elänyt, katsellut ihmisiä ja tehnyt huomioita, omiani. Voi olla että näen väärin, ennakkoasenteiden vaikutuksesta, mutta kiinnostavin harrastuksistani on ihminen.

... Toisaalta PekkaV, kiitos kun jaksat lukea vanhoja juttujamme ja jaksat linkittää niitä. Vaikuttaa siltä tämä on ainoa keino enää saada aihetta kirjoittaa.

Minä en lue koskaan vanhoja kirjoituksiani, ne ovat aina kuluvaa hetkeä varten syntyneet. Monasti jään ihmettelemään mistä tämä yseinen teksi syntyi. 

[vn]

Aivan, saman havainnon tein kuin Riitta.
Pekka ottaa näitä vanhoja kirjoituksia esille, ehkä kehoittaa ja rohkaisee meitä kirjoittamaan samaan tyyliin edelleenkin.
Mikä estää? Sitä voin omalta osaltani pohtia ja miettiä.....
Koen että foorumi itsessään, ei ylläpito, eikä edes toiset foorumilaiset ole siihen esteenä...vaan minä itse.
Taisin 10 vuotta sitten kirjoitella enemmän, rohkeammin, avoimemmin, ystävällisemmin, kiinnostuneemmin.
Olenko jotenkin muuttunut huonompaan suuntaan?
Aikaa on sama 24/7 kuin aikaisemminkin, mihin ja miten aikaani käytän, vajavaista on ollut, on, tulee olemaan.
Jotenkin tuntuu että huolia ja murheita on nyt enemmän....miksi en edelleenkään muista ja elä todeksi mitä aina jossain muille
kehoitan rohkaisuksi....."Herra sotii teidän puolestanne, te olkaa hiljaa"

[Riitta-mummi]

Luulen että ikääntyminen on luonnollinen syy ettei enää ole samaa kuin ennen, mikään ja missään.

Luoja on luonut näin: Lapsena opitaan, aikuis-ijässä oppeja ja kokemuksia käytetään, vanhetessa ja vanhuudessa unohdetaan, ei jakseta eikä viitsitä. Unohetaankin, ja muututaan lapsen kaltaiseksi.

Lapsenkaltaisuus on Herramme toivekin. Eletään, syödään, liikutaan voimien mukaan,rakastetaan , nukutaan. Lopulta kuihdutaan ja kuollaan.

Mitä sen jälkeen, on meille vähän kerrottu. Usko ja toivo siihen kyllä jotenkin liittyy.

Kun näin äitini vasta-kuolleenna hämmästyin sitä kauneutta ja rauhaa joka lepäsi kasvoillaan. Uskon että hän näki kuolemassaan Jumalan.

Näin myös itsemurhan tehneen veljeni arkussa. Hän oli ankaran näköinen.