Rauhan tervehdys kaikille

[Riitta-mummi]

Koen tämän kalamoksen ilmestymisen foorumille vastauksena toiveisiin ja rukouksiin.  Mistä me herätysliikkeen vanhat muusta mieluummin puhuisimme kuin Kristuksen sovitustyöstä joka on annettu osaksemme meille syntisille.

Siitä ei niinkään ole tarve puhua mikä milloinkin  on syntiä.

Vaan, kuten aloituksessakin sanotaan puhukaamme rauhan sanaa, rauhan asein. Kaikki Kristuksen nimeä tunnustavat, rakennetaan, eikä revitä!

Sana on kirkkomme ydin, sitä lukemalla ja kuulemalla kasvamme ihmisinä, emme sillä lyömällä !

Raamatun voi käsitellä monin eri tavoin keskusteluissa. Mielellään niin että se kuvaa sitä miten sen ymmärrämme, omin sanoin.

Raamatun Sana on pyhä, mutta kyllä siitä pitää voida puhua toisellakin tavalla kuin jäljentämällä. Onhan senkin sana muuttunut ( muutettu ) monta kertaa liki kahdentuhannen vuoden aikana.

Raamatun ytimen voi ymmärtää  luku- ja kirjoitustaidotonkin. Rukous ja Pyhä Henki avaa ymmärryksen kuullulle.

Siirrytään seurapalstan puolelle !

[kalamos]

Kάλαμος tarkoittaa siis
ruokoa ja myös kynänä.

Minkälainen kynänpyörittäjä
sitten on itse καλαμος.

Jos tämä olisi elokuva,
niin tässä kohden
kuva muuttuisi mustavalkoiseksi.
Siis muisteloksi.

Muistan kuinka katselin
ihmeissäni ja ihastuksissani
minua vuotta vanhemman aherrusta,
kun hän kirjoitti aakkosia paperille.
Hänen äitinsä oli neuvonut,
että laita piste ensin sinne ja toinen tänne jne.
Ja piirrä sitten vasta itse kirjain.

Esimerkiksi yksi kirjain syntyi siten,
että laitettiin yksi piste keskelle ruutua ylös
ja toinen keskelle ruutua alas
ja sitten ne yhdistettiin viivalla.

Minä ihailin vieressä tuota suoritusta.
Ja odottelin innolla sitä,
että vuoden eli ikuisuuden päästä
minäkin pääsen kansakouluun,
ja sitten minäkin opin
piirtämään kirjaimia - jos opin.

No, kyllä minä sitten opinkin,
mutta ei se ollut niin hohdokasta,
kuin miltä se vuosi takaperin
oli näyttänyt.

Tikkukirjaimilla ei kauan pelattu.
Piti opetella kaunokirjoitusta.
No, sekin sitten jotenkin meni.

Mutta sitten tuli ainekirjoitus.
Tavaan puoli tuntia
taululle kirjoitettuja aineen aiheita.

Ja totesin,
että mistään en osaa kirjoittaa lausettakaan.

Kansakoulun neljännellä luokalla
opettaja alkoi selittää jotain vaikeatajuista.

Lopuksi hän luetteli joukon nimiä.
Kauhistuksekseni huomasin,
että minunkin nimeni mainittiin.

Öh. Mitä minun pitikään tehdä.
No, kyllä minulle sitten kirkastui,
että niiden,
joiden nimet mainittiin,
pitää pyrkiä oppikouluun.

Ja niin minä sitten pyrin.
Ja huomasin kauhistuksekseni,
että pääsykokeisiin sisältyi ainekirjoitus.

No pääsin kuitenkin
ja vieläpä aika maineikkaaseen
ison kaupungin lyseoon.

Mutta oppikoulussa
sama taitamattomuus jatkui.

Luin liitutaulusta
taas ainekirjoituksen aiheita.

Löysin yhden,
josta ehkä jotain osaisin kirjoittaa.

Samalta pihapiiristä
yksi poika kun oli pudonnut jäihin.

No, kun minä en ollut se poika,
enkä edes ollut nähnyt tapausta,
niin faktat olivat vähissä.

Ja minähän en satuile.
Ja niin tosiasiat mahtuivat
muutamaan lauseeseen.

Vuodet kuluivat.
Koulut oli käyty.

Uraputki oli todella kova.
Ja kaiken ohessa
minä ... kirjoitin ... kirjan,
jossa jokainen rivi ja kirjain
olivat tosiasioita.

Kirjan tarkasti eräs varatuomari.
Hän kiinnitti huomion
vain kolmeen sanaan kirjassani,
joista muistaakseni yhden
sitten muotoilinkin toisin.

Asia oli siinäkin kohdassa oikein,
mutta käyttämäni verbi
huonoa suomea.

Varsinainen työni
oli todella rankkaa ja vei kaiken ajan.

Työpäivät olivat hirvittävän pitkiä.
Eikä työajan ulkopuolellakaan
ollut koskaan oikeasti vapaa-aikaa.

Ja siinä jossain raossa
minä kirjoitin tuon kirjankin.
Kirjan kirjoittaminen kesti kauan.
Ja kaiken ohessa rakensin
vaimoni kanssa omakotitaloa.

Ja sitten eräänä päivänä
minusta ei ole mihinkään.
Olin oksentanut kolme päivää
ja lojun lattialla voimattomana,
kun vaimo alkoi raahata minua
vastoin tahtoani lääkäriin.

Lääkärin luota matka jatkuu
suoraan sairaalaan.
Lopulta löytyy jotakin.
Edessä oli iso leikkaus,
joka kesti koko päivän.
Selvisin siitä hengissä.

Jatkoin rankkaa ja vastuullista työtäni.
Muutaman vuoden päästä
istun taas erikoiskirurgin vastaanotolla.

Hän luettelee mangeettikuvauksen tuloksia.
Välillä hän vaikenee. Katselee minua.
Sitten hän taas jatkaa
kertoen mitä vielä kuvissa näkyy.

Olin yli vuoden sairaslomalla
ja minulle tehtiin
useita kriittisiä leikkauksia.

Heti ensimmäisen jälkeen
minä melkein kuolin.
Tuona aikana
minä opin monia asioita.

Tiedän, mitä on kipu ja kärsimys
isolla Koolla.

Kaiken jälkeen,
minä menin taas takaisin työhöni.

Kunnes eräänä päivänä keskellä päivää
menin ilmoittamaan esimiehelleni,
että olen kovin kipeä ja menen nyt kotiin.

Menin työterveysaseman kautta
ja pyysin hoitajalta
viisi päivää sairaslomaa.

Sain myös audienssin kääkärille.
Koskaan tuon puolenpäivän
jälkeen en enää palannut takaisin töihin.

Jälleen kerran olin
erikoiskirurgin vastaanotolla.
Uutiset olivat sellaiset,
että maailma romahti päälle.

Olin vaikeiden ratkaisujen edessä.
Armonaika oli umpeutumassa.
Istuin vaimoni kanssa
vanhassa kivikirkossa,
joka oli täynnä ihmisiä.

Lopuksi menen rukouspalveluun
pyytämään esirukousta.
Tulin maininneeksi rovastille
myös toisen rukousaiheen.

Kohta minä ja tuo rovasti
ja eräs evankelista
polvistumme kirkkon alttarikaiteen eteen.
Evankelista puhuu kielillä.
Vanha rovasti selittää kielet.

Katso,
Minä olen antanut sinun käteesi kynän.
Sinä saat kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa.

Vaimoni kuuli tuon kohdan
kirkon penkkiin asti
ja näki ilmestyksessä ... puukynän.

[Riitta-mummi]

Jotenkin minua nolottaa kun nimeni on lähes jokaisessa ketjussa viimeisenä nykyään.

Ymmärrän toki iän tuomat vaikeudet ja estot, niitä on myös minulla.

Korostan edelleen kaikille rekisteröityneille: Kaikki saavat tulla kirjoittamaan,
kunhan se tapahtuu foorumin sääntöjen puitteissa.

Esimerkiksi tämä kalamoksen aloittama Jumalan evankelium-keskustelu ei ole vain meidän kahden välinen juttu. Jokainen joka näitä asioita funtsii, voi tuoda näkemyksensä esiin, jaettavaksi ja inspiraatioksi.

Nyt on viimeisin rekisteröitynyt nimimerkki Moipaavo, joka voisi viitata Paavo Ruotsalaiseen ja sitä kautta herännäisyyteen.

Kerro, Moipaavoi, onko näin.

Rakkaudella, Riitta-mummi   

[kalamos]

Jatkanpa vähän tuosta
mihin viimeksi jäin.

Kirjoittamisen ihmelapsi
en siis pienenä ollut,
enkä nytkään ole.

Mutta sitten sairaana eläkeläisenä
tuli tuo profeetallinen Sana,
että minä saan kirjoittaa.

No olin kyllä kirjoittanut
jo nuoruudessakin
ihan mustekynällä kirjeitä.

Joulu on ollut
otollinen aika ilosanomalle
Jeesuksesta Kristuksesta.

Silloin on erityisesti lupa tervehtiä
hyvällä sanomalla.

Muistan kuinka kirjoitin
eräille kohtuullisen
lähellä asuville sukulaisilleni
käsin mustekynällä joulutervehdyksen
ja sitten jouluaattoiltana
ajelin autorämällä,
jonka takalasissa oli 80-lätkä,
ja soitin ovikelloa
ja ojensin hämmästyneelle sukulaiselleni
kirjeen sanoen,
että tässä olisi joulutervehdys,
ja jatkoin matkaa
seuraavan sukulaiseni aattoiltaan.

Vuosia myöhemmin evankelioin
kaikki sukulaiseni kerralla
kirjoittaen sähkökirjoituskoneella
pitkän kirjeen,
tuo kone kun osasi
naputtaa itse kirjeen uudelleen.

Ja sitten keksittiinkin jo kotitietokone.
Ja vielä kerran kirjoitin
kaikille sukulaisilleni.

Tällä kertaa se oli lähinnä
todistusluonteinen teksti,
jossa kerroin vakavasta sairaudestani
ja kokemuksistani sairaalassa,
kun melkein kuolinkin
ja sitten pitkään olin kovissa kivuissa
ja tein edelleen kuolemaa,
kunnes eräänä yönä tapahtui ihme.

Koskaan kukaan ei millään tavoin
häiriintynyt tai kiusaantunut
kirjoittamisestani.

Eräs ulkomailla asuva tätini,
jolle olin paljon kirjoittanut,
eli vielä
joskin oli jo kuuro ja näkökin huono,
mutta pystyi vielä lukemaan
ja kirjoittamaankin,
kirjoitti minulle,
että hänellä on vielä kaikki
minun kirjeeni tallella.

Ymmärsin,
että ne olivat hänelle tärkeitä.

Kerran eräs jo hyvin iäkkääksi
tullut sukulaiseni
seisoi edessäni juuri hautaan lasketun
äitini arkun äärellä.

Tuo sukulaismies katseli minua ja sanoi:
"Se on hyvä, kun sinulla on tuo usko".

Ja siinä paikassa minä vastasin hänelle.
"Kyllä sinäkin voit sen uskon saada".
Ja jatkoin:
"Tässä ja nyt".
Ja vielä jatkoin: 
"Me voimme pyytää sitä uskoa nyt".

Vuosia tai vuosikymmeniä sitten
hän oli sanonut minulle,
että ei niistä asioista tiedä.
Entä nyt.

Tämä vanha mies sulki
välittömästi silmänsä tietäen,
että näin tehdään, kun rukoillaan.

Hän todellakin halusi
tuossa hetkessä
ottaa tuon uskon vastaan.

Ja minä rukoilin.
Valitettavasti puitteet
olivat niin erikoiset,
että pitkään en voinut rukoilla.

Hän olisi sitä kyllä selvästikin halunnut.
Mutta joka tapauksessa hän kuittasi
tuon rukouksen kiittäen:
"Tämä olikin hieno asia".

Tämän maan päällä
emme enää koskaan tavanneet,
vaan pian oli hänen aikansa
lähteä täältä maan päältä.

Kun oli keksitty sähköposti,
niin se oli niin hieno juttu,
että oli suoranainen
täky kysyä kotiimme tulleilta
Jehovantodistajilta,
että voisimmeko jatkaa keskustelua
sähköpostitse.

No,
useimmat eivät pitkään kanssani
sähköpostitsekaan keskustelleet,
mutta oli joitakin,
joiden kanssa sain varsin
syvällisesti vaihtaa ajatuksia.

Erään henkilön kanssa
keskustelimme satojen viestien verran.
Ja minun viestini olivat
joskus kuin pieniä kirjasia,
jotka alkoivat otsikoilla
joista pääsi klikkaamalla
suoraan tuohon teemaan.

No Jehovantodistajat
lakkasivat kyllä sitten käymästä meillä,
mutta kerran yksi kaksikko
vielä eksyi tänne.

Olivat jo menossa pois,
kun vielä poislähtiessä kääntyivät
ja oli heidän tapoihinsa
kuuluvan loppukehumisen aika.

"Sinä olet kovin perehtynyt näihin asioihin".
Ja minä taas kysymään:
"Voisimmeko jatkaa keskustelua sähköpostitse".
Täti katseli minua hymyillen
ja sanoi:
"Ei kukaan enää nykyään keskustele sähköpostitse".

[Riitta-mummi]

Minulla ei ole noin selkeää kutsumista, mutta eräs raamattupiiriläinen nainen oli saanut profetian että Sinusta Riitta kuullaan vielä enemmän !!!. Muistan vielä sen kummallisen hetken. Meillä oli kotiseurat jossa oli piiriläisten lisäksi naapureita ja muitakin tuttuja. Silloin tämä iäkäs sairaanhoitaja vei minut keittiöömme ja siinä leivinuunin nurkassa tämän minulle kuiskasi.

Tätäkö hän tarkoitti ? Että olen liki kaksikymmentä vuotta kirjoitellut tällä foorumilla. Milloin kokkaamisesta, milloin runonpätkiä, milloin jälkeläisistä ja koiristani. Kaikki tuo on ollut tavallista elämääni, johon kaikkeen on nyt yli neljänkymmenen vuoden ajan kuulunut Kristus, Vapahtaja.

Kirjoittelua helpottanee se, että suvussa on kirjoittavia ihmisiä, ammattilaisiakin. Minullekin on suotu sanat, mutta kielioppi ja välimerkit on unohtuneet .

Juuri tällainen puheenomainen kirjoittelu on minua hoitavaa. Mieheni ei pidä paljon puhuvista naisista.