Sana nuorten käyttäytymisestä

[Pena]

Tähän samaan muutokseen kuuluu nuoruuden ihailu ja sen seurauksena nuoruuden venyminen kummastakin päästä. Lapsuus lyhenee ja yhä nuoremmat liittyvät nuorisokulttuurin eri ryhmiin. Aikuistuminen taas siirtyy yhä myöhäisemmäksi. 1800-luvulla siirryttiin rippikoulun kautta lähes suoraan lapsuudesta aikuisuuteen.

[Johannes]

Kyllä minunkin mielestäni vanhempien kunnioittaminen on yksi asia, josta ei pitäisi tinkiä. Vanhemmat tarjoavat lapselle kodin, rakkautta, esimerkin ja eväät elämään. Vastaavasti lapsen kuuluu olla siitä kiitollinen ja kunnioittaa vanhempiaan. Toki kyseenalaistaa saa, mutta turhat nupinat pitäisi kyllä jättää pois. Itse olen ollut siitä hyvässä asemassa, että minulla on ollut mahtava lapsuus. Ainahan niitä huonojakin päiviä toki joskus oli, mutta niin kuuluu ollakin. Vieläkin olen todella läheinen vanhempieni ja sisareni kanssa, vaikka asunkin jo muualla. Vanhempien kunnioittaminen oli meillä kyllä semmoinen asia, josta ei tingitty. Muistan, kun itseänikin on joskus ärsyttänyt ja olisi tehnyt mieli sanoa kovinkin pahasti. Joskus tuli sanottuakin, kun suututti joskus teini-iässä, mutta pahoja yhteenottoja ei ollut, kun yhteisistä pelisäännöistä oli sovittu aina etukäteen. Ja tärkeintä on se, että vaikka riitoja tulee (ja kuuluu tullakin) niin tärkeintä on sopia. Olen itse kauhistellut sitä, kun joissakin perheissä lapset haistattelevat vanhemmilleen jatkuvasti tms. Silloin on kyllä jossain mennyt pieleen. Itse olen sitä mieltä, että koti ja koulu sekä muu lähiympäristö ratkaisevat paljon siinä, millainen lapsuudesta muodostuu ja millaiset eväät lapsi saa elämälleen. Valitettavasti vain totuus on, että on ei-rakastavia, kurittomia ja vaikeita koteja, sekä kouluissa koulukiusaamista. On vain niin hankala keksiä, miten näihin voisi fiksusti ja tehokkaasti puuttua.

Huh, tulipa potiitikkomainen teksti...

[Sarai]

Toisaalta: nykyisin on aina vaan vähemmän niitä vanhempia, jotka ansaitsevat kunnioituksensa. Aivan liian usein törmään töissä ns. curling-vanhempiin, jotka pyrkivät vain silottamaan lapsensa tietä, mitä tämä sitten ikinä haluaakin. ("Kyllä mä tiedän että mun 13-vuotias polttaa tupakkaa, mutta itse se on sen valinnan tehnyt ja meillä annetaan lapsille vastuu omasta elämästä. Niin että sille ei saa antaa siitä jälki-istuntoa.") Jotta lapsi oppii kunnioittamaan vanhempiaan, näissä täytyy olla jotakin mitä kunnioittaa: vastuuta, turvaa, ja niin kliseistä kuin se onkin: rakkautta ja rajoja. Ja vanhempien itsensä täytyy kunnioittaa esivaltaa ja näyttää mallia siinä miten taas muita ihmisiä kohdellaan.

[Pena]

Koulussa huomaa, että curling-vanhemmat asettuvat usein lapsensa puolelle koulua ja opettajaa vastaan. Minkähänlaisia kokemuksia poliiseilla on?

[Lars Mikael]

Rikolliskopla hyvinvointivaltion huipulla; Sosiaalipoliitiikka: Kelan vääryyskirjassa kuntapäättäjiä vaaditaan tilille perusturvan rikkeistä.
- Tietääkö kukaan, missä vaiheessa hyvinvointivaltio katosi?
- Kouluammuskelut nukkuvat rakenteissa.
- Yhteisöllisyydestä vain puhutaan.
      Elokuvaohjaaja Kanerva Cederström kuvailee mm: Kamera ei ole enää ase, jota sotien aikana käytettiin uhrien etsimiseen. - Kamera on kynttilä tai taskulamppu. Se valaisee elämän onkaloihin, jossa se kohtaa elämän valon ja varjot vailla yhdenmukaistavaa koodistoa.
      Koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen; Koulusurmien kaltaiset uudet ongelmat ovat "nukkuneet" koulujen perusrakenteissa jo pitkään. Pelkkä toimintamallien muuttaminen ei kuitenkaan auta, vaan kouluissa on huutava pula ajasta sekä osaavista ihmisistä, jotka kuuntelevat nuoria.
Keskisuomalainen/Uutiset/ 7.10.08

Edellä oleva Keskisuomalaisessa ollut uutinen otsikoineen ja mielipiteineen vahvistaa foorumilla kirjoittaneiden käsityksiä aiheesta.

[Salis]

Koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen; Koulusurmien kaltaiset uudet ongelmat ovat "nukkuneet" koulujen perusrakenteissa jo pitkään. Pelkkä toimintamallien muuttaminen ei kuitenkaan auta, vaan kouluissa on huutava pula ajasta sekä osaavista ihmisistä, jotka kuuntelevat nuoria.

En tiedä, milloin siirryttiin vaatimusyhteiskuntaan, jossa henkilökohtaisen vastuun ottamisen sijasta syytetään valtiota tai kuntia lasten huonosta kasvatuksesta. Tuntuu siltä, että kansalaiskeskustelussa etsitään ratkaisuja, jotka ovat kansalaisten henkilökohtaisen vastuun ulkopuolella: Milloin syyksi nostetaan se, ettei ole tarpeeksi rahaa tehdä sitä ja sitä? Tai milloin se, ettei kouluissa ole riittävästi oppilaiden paapojia? On erittäin helppoa syyttää muita kaikesta, muttei ottaa omaa vastuuta.

Olen itse käynyt oppikoulua 8 luokkaa (ensin keskikoulun 5 vuotta ja lukion 3 vuotta). Luokassamme oli 45 oppilasta. Tästä huolimatta kenellekään ei tullut mieleen ampua aseella muita oppilaita kuoliaaksi. Emme vihanneet ihmisiä emmekä ihmiskuntaa vaan halusimme elää. Tietysti tehtiin kaikenlaisia jippoja ja metkuja niinkuin nuorten poikien kuuluu tehdä, muttei kenellekään tullut mieleen ampua kavereita kuoliaaksi. Opimme koulussa varmasti yhtä paljon kuin nykyiset nuoret, ehkä enemmänkin.

Meillä oli kaikenlaisia harrastuksia. Jääkiekkoa pelattiin isoilla porukoilla talvella. Osallistuttiin hiihtokilpailuihin, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumilinnoja, käytiin lomisotaa. Kesällä taas harrastettiin yleisurheilua. Ja melkein kaikki olivat partiossa. Retkeiltiin ja käytiin leireillä. Nyt täytyy olla urheiluseuran jäsen, että voi harrastaa liikuntaa. Tämän takia valtaosa nuorista on niin huonossa kunnossa, ettei heistä ole armeijaan. Eihän se ole ihmekään, kun äidit tuovat lapsensa autoilla kouluun ja odottavat pitkässä autojonossa viedäkseen lapset takaisin kotiin. Kun lapsi totutetaan pienestä alkaen liikkumattomuuteen, tulee hänestä terveydenhuollon hintava asiakas jo 40 vuoden iässä.

Kaiken tämän jorinan jälkeen peräänkuulutan vanhempien, nuoren ystävien ja opettajien vastuuta. Mutta ensisijassa vanhemmat vastaavat lastensa kasvatuksesta. Koulun tehtävänä on opettaa taitoja, tietoja, osaamista.

Meillä valitetaan sitä, ettei vanhemmilla ole aikaa lapsilleen. Tuo ei pidä paikkaansa. Jokaisella vanhemmalla pitää olla aikaa lapsille. Sohvalla makaamisen ja television katselun sijaan olisi järkevämpää keskustella lasten kanssa elämästä ja arvoista.

Se aika,jonka aikana vanhemmilla on vastuu lapsistaan, ei ole pitkä. Sen ajan voisi käyttää lasten kasvattamiseen, koska se aika ei enää koskaan palaa. Myöhemmin on enää turha valittaa, että miksei tullut mitään tehdyksi.