Etsin. En löytänyt. Etsintä jatkuu. - Nyt löytyi! Tässä! Tässä se on. Tätä minä hain. Ufoa. Uhoa. Elämää. Oloa. Tätä tässä, fibaa. Viilistä. Kivaa. Lepoa ja rauhaa. Sovintoa itseni kanssa. Tiedän että kokemus ainakin opettaa myös tämän päättyvän, muuntuvan, häviävän, mutta palaavan ja toistuvan. Kuitenkin mikä on trendi, sillä mikään ei toistu samanlaisena. Lopunhan me tiedämme, ja sehän on kuolema. Sitä ennen paljon on häilyvää. Rakkaus on vain kestävää. Kliseetkin täytyy käydä näköjään läpi.
Ihmisen elämä!? Voi hyvänen aika! On tässä kestämistä! En muuta kirjoita, ja sanoisin saman.
Vanhuus merkitsee elimistön kulumista. Syntymä - kuolema. Kuolema - syntymä.
Kokonaisuus ratkaisee. Yleisvaikutelma. Aura. Sen kuinka saa vastakaikua. Jos huudat erämaassa järven toiselle puolelle, jossa on korkea kallioseinämä, kaiku vastaa. Mutta jos puhut, kaiku ei kuule eikä kieku kilju. Saat yksinäs höpöttää, eikä kaiku ole toinen ihminen. On se kuitenkin tyhjää parempi, jos lähelläsi ei ole toista.
Ovi on välleen auki, välleen kiinni. Tuuli sitä heiluttaa, koska se ei ole lukossa. Ilma vaihtuu, happia lissää. Elämä jatkuu. Rakkaus ratkaisee. Kaikki alkaa ja kaikki loppuu. Kaikkiko!? Ei sentään. Jotain on ollut ja jotain jää. Paljonkin on ollut, paljonkin jää. Elämä on rikas, kuolema rakas, rakas koska uusi elämä tarvitsee kasvualustan, mullan, maan, josta ponnistaa.
Aihe: Pekan toinen Uamuhetki (Luettu 7880 kertaa)