Mukavaa, kiitos, minun teksteilläni on taipumus pysähtyä jos jonkun henkilön liiveihin ui omakohtaisia kokemuksia, vaikka luulisi että niistä olisi helpointa vetää tekstiä, arvelen sen johtuvan ainakin osaksi siitä että vaitiolovelvollisuus on kaiverrettu niin selkäytimeen, että en voi. Jos olisin siellä itse, olisi myös lähellä vaara että olisi toinen, eli live-maailmassa kohdattu joista en siis puhua saa.
Tästä syystä täytyy valita enintään tuttu miljöö ja faktamaailman tapahtumat joihin siis istutetaan persoonat täysin tuulesta temmaten.
Ne ovat ehkä hailakoita muistoja ynnä
Mangs Martell, 0 till 20 år enligt psykoanalytisk teori eli kolmeen kertaan tentitty rutikuiva psykologinen luuranko, josta en enää pääse eroon, ynnä tentittyä, luennoilla kuultua,
kuuden vuoden erikoistumisopinnoissa itsessään päähän istutettua eli minut on aikanaan sullottu liiaksi täyteen ihmismieltä
kun vielä samaan aikaan sain psykoterapiakoulutuksen ja väitöskirjan nuoruusikäisten itsemurhavaarasta ynnä niin paljon että jossakin vaiheessa kaikki ynnä paljon kai odotetusti alkaa pursuta minusta ulos
eikä pidä unohtaa piiiiitkää psykoanalyysia arveluni mukaan jossa aloin olla ei-niin-tärkeä-mutta-ihan-mukava-rakastava
eikä, luullakseni, epilepsian puhkeamista kun aloin päivystää säännöllisemmin siis, ei enää muutamina kesälomatyökuukausina ja sittemmin merkillisten
tajunnanhäiriömotoriikanmenetyskohtauksin joten
luulisin että päähäni on tosiaan ahdettu liikaa kaikenlaista, jotenkin se väistämättä hakee uuden muodon ja niin minun maailmaani kansoittavat ihmiset jotka joitakin vuosia ovat todellisia ja toimivat omalakisesti siinä maailmassa johgon he syntyivät, joissa heidän vain on elettävä.
Joskus ja aika usein olen kyllästynyt yksilökehitystarinoihin joiden perään nyt huudetaan, kun ihmiset erlävät aivan aina vuorovaiukutuksessa keskernään on näillä vuoroon vaikuttajilla oikeus tulla ymmärretyiksi ja siksi minä kerron joukkueista kuten on ryhmä tai perhe tai luokka tai kuten nyt, suuresti muutoksen myllertämä Suomen kansa, jota saa edustaa monta sotavammauista, muutama kaatunut, upseerikurssille komennettu isä, lotille leppyvä äiti ja lapset joista kolme vanhinta jäi sodan jalkoihin ja teki siinä minkä voi.
Nyt on rauha.
Nämä yrittävät palata kouluun ja elämään ja kysyvät itseltään ja toinen toiselta, mitä oikeastaan tapahtui, voiko ihminen enää elää ja mennä kouluun ja miten me nyt asetumme ja ketä me olemme....
Anteeksi vissiin se että lähiajat saatan elää pahasti välirauhan ajassa. nyt on kouluista viikon loma ja luokilta siirto, ja saksalaiset tulleet kolmansiksi maaotteluun eli tervetuloa syksyyn 1940. Leivästä on puutetta.
