Raamattupiiri, Psalmit 51-60

[karjalaisenkyösti]

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.51.html
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.51.html

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 51:
"Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni."
Tässä, jos missä on kyseessä Jumalan mielen mukainen murhe.
Voi olla, että juuri tässä nimenomaisessa kohdassa Daavid puhuu yhdestä tietystä synnistä, johon hän lankesi.
Ei varmaan tehdä Raamatulle ollenkaan suurta väkivaltaa, jos tuon lauseen saisin muutettua jokapäiväiseksi murheeksi.
Se jos mikä on Jumalan mielen mukaista murhetta.
Se on aivan vastakkainen sille normaalin ihmisen sisällä olevalle vakuutukselle, että "minä olen pohjimmiltani hyvä ihminen".
Olen oppinut tiedostamaan tuon hyvyyden vakuutuksen myös omassa sisikunnassani. Tietopuollisesti jo ymmärrän, että se ei ole totta.

Väitän, että jos menisi tekemään galluppia Helsingin rautatieasemalle, vankilaan, laitapuolen kulkijoiden keskuuteen taikka johonkin uskonnolliseen yhteisöön ja jos ihmiset ovat rehellisiä, niin kyllä tuo sama todistus kaikkialta löytyy: "syvimmiltäni minä olen hyvä ihminen, en toki täydellinen".
Tämän totuuden on toki ennen minua löytäneet monet muutkin.

Muistan, että eräällä kurssilla, jossa opetettiin mm. ihmissuhde- ja esiintymistaitoa, kurssin oheislukemistona oli pari Dale Carnegien kirjaa. Siellä tätäkin asiaa sivuttiin kutakuinkin siihen malliin toteamalla, että vankilat ovat täynnä syyttömiä ihmisiä, jos näitä vankeja on uskominen.

Myönnän toki, että kun tähän soppaan tuodaan mukaan ihmisen erilaiset sisäiset rikkinäisyydet, voidaan ajautua erilaisiin monimutkaisiin ja vaikeisiin ja kipeisiin ongelmiin, joita ei ratkaista yksittäisiä totuuksia huutamalla.

[karjalaisenkyösti]

Tässä helmi:
51:19.  "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. "

51:14.  "Anna minulle jälleen autuutesi ilo"
Liekö tuo "autuuden ilo" sama, kuin "pelastus varmuus" siinä merkityksessä, kuin sitä  mm. Jonas Lagus ja kumppanit käyttivät?
KR1992 kääntää tuon sanaparin "pelastuksen riemu".
Pelastuksen riemu oli kadonnut Daavidilta ja hän halusi saada sen takaisin. Daavidilta siis mahdollisesti puuttui pelastusvarmuus tuota psalmia kirjoittaessaan.

8. "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka"
Olen paljon ajatellut tätä asiaa, joka tässä ilmaistaan. Se on usein pohdintani kohde.
Sitä olen pohtinut, että kaikenlaiset tekosyyt ja osatotuudet eivät mahdu tuon jakeen 8 sisään. Tekosyyt ja osatotuudet ovat niin kiinni kasvaneita ihmiseen, että niitä ei yleensä itsessään huomaa, ellei määrätietoisesti yritä itseään analysoida, eli tehdä itsetutkiskeluja.
Jos jollakulla on jotain ajatuksia tähän liittyen, niin mnielelläni luksin niitä.

[Pena]

Jussi Aron kääntäminä nuo jakeet kuuluvat:

51:8 Mutta sinä haluat, että totuus valkenee minulle sisimmässäni,
ja sinä opetat minulle salassa viisautta.

14 Anna minun jälleen iloita avustasi,
anna tuekseni altis henki.

19 Jumalalle kelpaa uhriksi murtunut mieli,
särjettyä ja murskattua sydäntä, Jumala, sinä et hyljeksi.

[Riitta-mummi]

Jussi Aron kääntäminä nuo jakeet kuuluvat:

51:8 Mutta sinä haluat, että totuus valkenee minulle sisimmässäni,
ja sinä opetat minulle salassa viisautta.

14 Anna minun jälleen iloita avustasi,
anna tuekseni altis henki.

19 Jumalalle kelpaa uhriksi murtunut mieli,
särjettyä ja murskattua sydäntä, Jumala, sinä et hyljeksi.

Amen

[vn]

Psalmeja selasin, luvusta 51 väsyneenä illan päätteeksi nämä jakeet:

12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
13. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
14. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 52.
On hienoa, että monissa psalmeissa kerrotaan, että missä asia/tapahtumayhteydessä ne ovat syntyneet. Näin saamme jonkinlaista tekstin tulkintaakin auttavaa taustaa psalmeille.
Tämä psalmi on eräs näistä psalmeista.

"Jumalan armo pysyy alati." ja " minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti".  Nämä jotenkin tuntuvat tärkeältä ja hyvältä, vaan en oikein saa siihen otetta ja ei tuota asiaa psalmissa tarkemmin selitetäkään.

Tämä sopii myös omalle kohdallemme luettavaksi:
"Sinun kielesi punoo turmiota, se on kuin terävä partaveitsi, sinä petoksen tekijä."
ja tämä
"Sinä rakastat pahaa etkä hyvää, sinä puhut valhetta etkä totta."

Psalmissa puhutaan myös jonkinlaisesta pelosta, luultavasti kyseessä on jonkinlainen Jumalan pelko, joka käsitteenä ei kuulu nykyaikaan, ei kirkoissa eikä niiden ulkopuolella.


"Sinä rakastat kaikkia surman sanoja, sinä kavala kieli."
Eikös vain ole niin, että joku väkivaltaviihdettä syytävä sarja kiinnostaa Jumalan sanaa enemmän?
Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, vaan ennemminkin elämän realismia. Jonas Lagusmaisesti voisi sanoa, että ei siitä pidä olla huolissaan. Siitä pitää olla huolissaan, jos tämän keskellä ei huuda avukseen Herraa.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 53.


Vertaapa psalmia 53 ja 14, ne ovat melkein samanlaiset.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.53.html
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.14.html

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 54.

"Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun suuni sanat."

Ilman Daavidin kokemia kärsimyksiä olisi moni rukous jäänyt rukoilematta ja näinollen moni psalmi jäänyt kirjoittamatta.



Psalmi 55.
jakeet 13-15: muistelen jossain, että oli tämä tai vastaavan oloinen kohta, jossa nähtiin välähdys Jeesuksesta ja Juudaksesta, joka Jeesuksen kavalsi.
Pahimmalta se tuntuukin, kun omat koirat purevat.

"Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni."
Kärsimys johtaa ihmistä siihen lakkaamattomaan rukoukseen, josta Paavalikin puhui.
Mitä sanoja lie Daavid käyttänyt. Voisin kuvitella, että suuria ajatusponnistuksia vaativia rukouksia ei tuskassa jaksa rukoilla.
Ehkä hän on toistellut toistelemastaan päästyään rukousta "Jumala auta" ja siinä välissä pyrkinyt sanoittamaan tuskaansa ja näin on syntynyt monta psalmia.  En tiedä, arvailen.

"Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen"
Huolenpito ei välttämättä ole sitä, että selviän kaikista onnettomuuksista ja että eläisin pitkään. Voi toki joidenkin kohdalla  olla sitäkin.
Ei Daavidkaan päässyt kärsimystä pakoon. Huolenpitoon voi kuulua, että tulee kärsimyksiä enemmän, kuin jos en turvaisi Herraan.
Lähden siitä, että tuo huolenpito ensisijaisesti liittyy kokonaiskuvaan, eli siihen, että kaikista esteiltä tuntuvista asioista Jumalan lapsi pääsee perille kuolemansa jälkeen. En sitä tietenkään halua kieltää, että kyllä tähän liitty sellainenkin asia, että tuskien keskellä Jumalan lapsi saa rukoilla ihmiselle luonteenomaista rukousta  "tapahtukoon minun tahtoni". Tässä psalmissa Daavidin ongelma otaisi olla puhtaasti maallinen ja hän teki oikein, kun kääntyi asian kanssa Jumalan puoleen.  Kuitenkin on niin, että ylivoimaisesti suurin osa maallisista kärsimyksistä ja vaivoista ovat sellaisia, joista Jumala päästää ihmisen vapaaksi: ne tulevat ja menevät.

[karjalaisenkyösti]

Psalmi 56:
"Kaiken aikaa he vääristelevät sanojani"

Tämän huomaan olevan meille ihmisille varsin luontevaa. Puoli tiedostamattomasti tai jop tiedostamattomasti sitä harrastamme. Tämä asuu meissä syvällä. Ei tarvitse, kuin yrittää tutkia itseään, kuunnella poliitikkojen ja tavallisten ihmisten puheita tai surffailla keskustelufoorumeilla, niin tämä näkyy olevan arkipäivää.

"Mutta sinä päivänä, jota minä pelkään, minä turvaan sinuun."

Väitän, että on varsin vaikeaa turvata Jumalaan ilman kärsimystä, koriin tuntuvaa puutteellisuutta ja ongelmaa.
En tiedä, onko se täysin mahdotonta, mutta vaikeaa se taitaa kuitenkin olla.
Kärsimys helpottaa ja auttaa tässä asiassa.

"Jumalaan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa, Herraan minä luotan ja ylistän hänen sanaansa."
Jumalan sana voi on arvossa arvaamattomassa kärsimysten keskellä, varsinkin, jos sitä on painanut mieleensä hyvinä päivinä.

[karjalaisenkyösti]

57:2 "Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen"
57:11 "Sillä suuri on sinun armosi ja ulottuu hamaan taivaisiin"

58:2. "Tekö tuomitsette oikein, te ihmislapset?"
Teen viikoittain valtavan määrän ajatuksissani tuomioita (kutsun niitä ehkä arvioiksi) eri ihmisistä eri seikkojen perusteella. Kuvittelen omaavani kuudennen aistin, vaikka jotenkin ymmärrän, että sellaiseen aistiin ei pitäisi uskoa.
Olen huomaavinani, että muutkin toimivat samoin. Hekin tuomitsevat ympärillään olevia ihmisiä ja hekin kutsuvat tätä tuomitsemista jollain muulla termillä ja hekin kuvittelevat omaavansa jonkinlaisen kuudennen aistin, joka tuo heille jotenkin mystisesti jotain salaista tietoa kanssaihmisistään.
Keskustelufoorumit ovat todella hyviä paikkoja huomata tämä.
Kun teen huomioita, huomaan, että tuomitsemme, mutta teemme sen niin, että emme monestikaan sitä edes tiedosta.
Hyvyyden peikko sisällämme sanoo, että emmehän me ketään tuomitse.
Ei tuomitsemisessa sinänsä ole mitään väärää, se on jopa hyvä asia.
Ongelmana on kuitenkin se, että ne meidän tuomiomme taitavat pääsääntöisesti olla vääriä, johtuen siitä, että kokonaisuuden näkeminen on vajavaista.
Jakeen 58:2 kysymykseen vastaisin jakeen 3 sanoilla: "Ei, vaan te hankitsette sydämessänne vääryyttä."

Jos olin vaikeaselkoinen, niin annan esimerkin:
Näen jonkun ihmisen ensimmäsitä kertaa, langetan hänestä ensimmäisten sekuntien aikana ajatuksissani jo jonkinlaisen tuomion. Jos hänellä on sattunut olle huono päivä, ajatuksissani langetan tuomion ja en ehkä halua olla hänen kanssaan sen jälkeen enää tekemisissä.
Näyttää siltä, että täällä puhutaan tuosta ensivaikutelmasta:
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/luo-haikaiseva-ensivaikutelma-nain-onnistut-takuulla/4483706
Vähän alkua selailin, en lukenut juttua.

Toinen esimerkki: saan ennen tapaamista tietää, että hän on helluntalainen/viidesläinen/körttiläinen/lestadiolainen/ateisti.
Kun tapaan hänet, olen varautunut, koska olen jo mielessäni langettanut tuomion hänestä.
Yritän toimia vastoin ja olla antamatta tuomiota, en onnistu, silti tuomitsen. Se tulee kuin luonnostaan sisikunnastani. Se on luonnollinen osa ajatusmaailmaani.
Ja väitän, että en ole muita huonompi tässä asiassa.
Röyhkeästi väitän vielä, että vaikka joku ei tätä itsessään huomaa, niin silti hän tekee juuri sitä samaa tässä asiassa, kuin minäkin.

[karjalaisenkyösti]

Tuonkin synnin tunnistaminen ja tunnustaminen ei sitä syntiä kyllä poista, mutta auttanee vähän siihen suuntaan, että se ei näy liian räikeästi ulospäin.
Näin minä ajattelen.

[vn]

Joo, annamme tuomioita ja arvioita monin eri tavoin, tietoisesti tai tiedostamatta.
Myöskin tuomioiden ja arvioiden vastaanottokykymme vaihtelee eri ihmisillä, ja myöskin
samalla ihmisellä tilanteet vaihtelee monista syistä.
Elämä on vaihtelevaa ja rikasta, välillä pintaliitoa, välillä kalastusta syvissä vesissä.
Mutta Kristus kulkee jalkaisin ja etsii monttuihin pudonneita, olen kokenut joitain kertoja.
Ja Hän etsii myös kadonneet ja eksyneet lampaat ja auttaa eteenpäin.

[Riitta-mummi]

Psalmi 53


Arkkimandriitta Serfim laulaa psalmin arameaksi;
https://youtu.be/_K-J9VPAu2Y



Psalmi 53

Maailma ilman Jumalaa

1
Laulunjohtajalle. Kuorolauluna. Daavidin virsi.

2 Mieletön se, joka ajattelee:
"Ei Jumalaa ole."
Turmeltuneita ovat ne,
jotka näin ajattelevat,
inhottavia heidän tekonsa.
Kukaan heistä ei tee hyvää.
3 Jumala katsoo taivaasta maan ihmisiin,
hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
onko ketään, joka etsii Jumalaa.
4 Kaikki he ovat hylänneet hänet, kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.
5 Eivätkö he mitään käsitä,
nuo väärintekijät?
He syövät minun kansaani,
syövät sitä kuin leipää.
He ovat unohtaneet Jumalan.
6 Vielä he joutuvat kauhun valtaan -- ennennäkemättömän kauhun -- sillä Jumala lyö hajalle kansansa vainoojien luut. Jumala on heidät hylännyt, ja häpeä on heidän osansa.
7 Kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.