On minulla jäänyt.
Turha surra sellaista, jossa olisi voinut iskeä ilkeästi ja vasta kotona hoksaa kuinka.
Mutta on asiallisia asioita, joissa olen jäänyt väärällä hetkellä sanattomaksi. Tai joissa olisi tullut esittää reilu vastakysymys: Niin, mutta oletko ajatellut, kuinka käy siinä tapauksessa, että...?
Samoin olisin kerran voinut puuttua ennalta käynnistyvään työpaikkakiusaamiseen, näin kuinka psykologi (uhri) ja sairaanhoitaja jatkuvasti jäivät työajan päättyessä sen hoitsun huoneeseen johonkin ihme tilinpitoon. Ennen kuin räjähti olisi pitänyt mennä sinne ja sanoa, että on aika lähteä kotiin ja levätä raskaan työpäivän päälle. Täällä tehdään työtä, onko jompi kumpi kenties potilaana...??
Ja puhua kummankin kanssa erikseen. Olin nimellisesti tiimin johtaja, siksi... ja kun näin ja arvasin että kohta ryskyy. Taisin vähän pelätä, ja aika kakara olin. Silti se suututtaa.