Se ei ainakaan näytä fiksulta, että tiukalla seksikiellolla saadaan asia niin kiinnostavaksi, että mennään liian nuorena suin päin onnettomiin naimisiin.
Jokseenkin näin. Varjelusta, jos sitä voi ihminen antaa, olisi ainakin kaihtaa ylimainontaa seurakunnan nuoria paimennettaessa. Ennemminkin muistuttaa siitä, että avioliitto on varsin vaativa elämisen muoto, eikä aina silkkaa autuutta. "Kun nyt puheeksi tuli, niin yrittäkää ensin pärjäillä itseksenne, kun kotoa lähdette".
Viidesläisellä alueella varttuneena suren sitä, että meitä suorastaan ajettiin avioliittoon. Se solmittiin heti kun koulut oli käytynä, useimmiten se koulu oli lukio. Toisella oli opiskelupaikka jolla asuntolasta saatiin kaksio, tavallisesti toisella ei sitäkään. Seurusteltu oltiin; joskus toki pidempään mutta toisinaan hätäiset pari kuukautta ennen lakkiaisia, ja aina turvallisesti kotioloista käsin - paras itsenäisyyden yritys oli sen aikainen kristillinen ylioppilaskoti.
On helppoa olla jälkiviisas. Tuota ryhmää muistellessani, kuten muitakin mahdollisia, joissa satamakaupungin kasvatti liikkui, totean, että varhaiseen seksiin ajaa useammin pelko kuin halu. Sittenhän se kauheus on koettuna... joo, sattuu se tosissaan aika hirveesti... no oli se piip piip piip kun mimmi on siinä ja minä piip piip piip kun minulla ei piip piip piip... onneksi muija oli niin piip piip piip että sammu ite... miten sen piip piip sais että se piip...
Jos mitä pelättiin, niin hääyötä.
Siinä se jo olikin pedattuna, kristillinen avioero. Syöksyminen jonkin kauhean tähden ventovieraan ihmisen kanssa johonkin epämääräiseen, koska se oli "Jumalan tahto". Niin opetettiin, ja näitä iltoja teemalla Kristillinen sejase, jotain teemaan liittyvää, oli usen.