- Täällä muutamalla on tutunnäköisiä kokemuksia. Nuorena "tultiin uskoon" ja paniikissahan minä olin kun mitään "pelastusvarmuutta" ei näy ei kuulu. Uskoin tosissani että siinä "Henki yhdessä julistaa minun henkeni kanssa" että olen pelastettu. Huh kauhistus sitä pakokauhua pahimmoillaan.
Siitä huolimatta - vaikka en nyt enää oikein käsitä mitä tenavana panikoin - minulta karkaa kyllä kaikki rauha, jos ja kun toimin tavalla jota en voi hyväksyä: no, sanotaan nyt vaiks että loukkaan, enkä saa korjattua, kun tämä toinen on jo saanut liian vaikean iskun eikä jaksa antaa anteeksi. Ja paljon muuta. Tiedän kyllä, osa on jotakin jota voisi kai nimittää tyylikkäästi liian kireäksi yliminäksi, mutta yhtä kaikki. Tietty Paavalin puhe siitä miten hän pettyy itseensä hitusen lohduttaa, mutta kyllä se on hyvin "hitusen". Jostakin syystä rauha on mennyttä.