Kirjoittaja Aihe: Suruttomuus  (Luettu 26979 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa m.k

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 964
Suruttomuus
« Vastaus #15 : 11.04.05 - klo:23:01 »
Jep, voipi olla yliopistossa aivan toinen juttu myös... Kuullut olen sellaisia juttuja että huhheijaa. No, kai siihenkin tottuu :D

Poissa Henri

  • Valoa vaikk' en näekään...
  • Viestejä: 78
Suruttomuus
« Vastaus #16 : 12.04.05 - klo:12:05 »
Mutta eikös yliopistossa sitten ole kuitenkin enemmän sitä vapaa-aikaa, jos ne luennotkin saa jättää väliin aina silloin, kun siltä tuntuu? Ja eikö yliopistossa olekin pitemmät lomat, vai?

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #17 : 12.04.05 - klo:16:37 »
Miten ihmeessä tää nyt opiskeluihin liittyy :cry:
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Henri

  • Valoa vaikk' en näekään...
  • Viestejä: 78
Suruttomuus
« Vastaus #18 : 12.04.05 - klo:18:39 »
Sanoppa se... :wink:

Poissa Soopeli

  • Puheen mittainen pastilli on huvennut
  • Viestejä: 174
Suruttomuus
« Vastaus #19 : 12.04.05 - klo:19:43 »
Lainaus käyttäjältä: "Henri"
Mutta eikös yliopistossa sitten ole kuitenkin enemmän sitä vapaa-aikaa, jos ne luennotkin saa jättää väliin aina silloin, kun siltä tuntuu? Ja eikö yliopistossa olekin pitemmät lomat, vai?


Kun nyt meni ihan offtopiciksi, niin jatketaanpa sitten loppuun asti.
Opiskelun vaativuus riippuu täysin alasta. Monissa tiedekunnissa opiskelun rankkuus on ihan itsestä kiinni, paljonko opintoviikkoja haluaa suorittaa vuoden sisään. Toisissa taas paahdetaan kaasu pohjassa loppuun asti. Luennoista suurin osa on vapaa-ehtoisia, mutta on myös pakollisia luentoja. Niillä on joka tapauksessa ihan hyödyllistä käydä kurssien läpipääsyn kannalta. Kesäloma on useimmissa tiedekunnissa huiman pitkä, mutta esim. lääkiksessä loman sijasta vietetään monesti lukulomaa. Kannattaa siis ryhtyä vaikka humanistiksi, jos haluaa rennon opiskeluajan.

Jotta emme pahastuttaisi enempää viestiketjun aloittajaa, jatketaan keskustelua aiheesta vaikka tuolla "Mitä teet elääksesi"-threadissa.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #20 : 13.04.05 - klo:14:52 »
Kiitos.

Jäin eilen tunnin jälkeen juttelemaan uskonnonopettajani kanssa ja nyt tuntuu vähän selkeämmältä. Kiitos Koposen Maijalle. Ja Jumalalle, lähimmäistemme kauttahan hän meitä auttaa. Kyllä heränneitä varmaan vielä on, tuntuu vaan, että herännyt on ihan eri asia kuin körttiläinen. Körttiläiset ovat niitä, jotka käyvät seuroissa ja herättäjäjuhlilla usein sen enempää miettimättä. Ja herätys taas tapahtuu synnintunnon kautta Kristuksen yhteyteen pääsemiseksi.

"Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tuntemus."

Niin, ja haukkukaa vaan kernaasti lyttyyn, jos olen ihan hakoteillä.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Kauhanen T

  • Vieras
Suruttomuus
« Vastaus #21 : 13.04.05 - klo:15:05 »
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Ja herätys taas tapahtuu synnintunnon kautta Kristuksen yhteyteen pääsemiseksi.


Minusta olet aivan oikeilla jäljillä! Synnintunnosta kaiken on lähdettävä liikkeelle. Vasta siitä alkaa oikea parannus, ei mikään pikkuvikojen oikominen vaan kääntyminen omaan napaan tuijottamisesta armollisen Kristuksen puoleen.

Niin kauan kun ei ole vielä saanut armonvilausta kokea eikä ole päässyt syyllisyydestään, on ihan turha luulotella uskovansa tai pyytää armolahjoja. Silloin pitää pyytää syvempää synnintuntoa, ja odottaa odottamasta päästyäänkin, "että Jumala armollisesti katsois sinun puolees".

Siihen asti täytyy vain sairastaa!

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #22 : 13.04.05 - klo:15:11 »
Kiitos. Tuokin auttoi. Ehkä tää tästä vielä iloksi muuttuu. Ei auta kun pitää toivoa yllä että Herra munkin puoleeni katsois.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #23 : 14.04.05 - klo:15:51 »
Sv 115:n 5. säkeistöstä on paljon apua, jos joku ihminen ärsyttää niin kiukun saa helposti sillä pois, siinä muistaa oman vajavaisuutensa eikä kiukkua niitä toisen vikoja.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Suruttomuus
« Vastaus #24 : 20.04.05 - klo:10:31 »
Tulkitsen suruttomuuden olotilaksi ettei ole surullinen - hyväksyy maailman täydellisesti sellaisena kuin se on ja luottaa onneensa ja nauttii hyvistä hetkistä eikä välitä ympäröivästä kylmyydestä, jos itse pystyy elämäänsä kunakin hetkenä lämmittämään. Ja sitten lähtee pois, ainoasta kodistaan. Tässä on paljon hyvääkin, mutta pohjimmiltaan asenne on mielestäni pinnallinen ja silmiä sulkeva. Herännäisyydessä suru on melko olennainen asia: ikävä pysyvään kotiin. Veisataan Siionia ja kuunnellaan lohdun sanoja. Pitäisikö sitten asettaa aitoja ja rajoja, pitäisikö tuomita kadotukseen? Sillä ehkä lievittäisi suruakin. Pitäisikö tehdä mahtava liike meistä, puhaltaa hiillos valtavaan roihuun kuin vaikka pohjoisen mahtiliike, joka Kristuksen nimessä ja veressä päästää jäseniään synnistä? Mitä herännäisyys on, mikä sen ydin on? Rajat vai rajattomuus? Suru vai varmuus? Ikävä vai tuomio? Hyviä kysymyksiä - luulen että meille kuitenkin läheisintä on tämä hiljaisuus, tietty surun ja ikävän tunto hyvienkin asioiden ja hetkien keskellä. Ja että tämä tunto on aina Paavonkin ajoista saakka ollut herännäisyyden terve ydin vaikka herätysten mahtavina aikoina se saattoikin melkein hukkua voiman ja varmuuden tuntoihin.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #25 : 20.04.05 - klo:16:19 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Tulkitsen suruttomuuden olotilaksi ettei ole surullinen - hyväksyy maailman täydellisesti sellaisena kuin se on ja luottaa onneensa ja nauttii hyvistä hetkistä eikä välitä ympäröivästä kylmyydestä, jos itse pystyy elämäänsä kunakin hetkenä lämmittämään. Ja sitten lähtee pois, ainoasta kodistaan. Tässä on paljon hyvääkin, mutta pohjimmiltaan asenne on mielestäni pinnallinen ja silmiä sulkeva.
Hmm. Olen tulkinnut suruttomuuden niin, ettei ymmärrä olevansa syntinen, tai jos ymmärtää, ei välitä siitä. Mutta tuo llwydin selitys oli varmaan kattavampi. Suruttomuudella ja nukkumisella ei kai ole eroa, jos on, niin ei ainakaan paljon. Tie heräämiseen käy synninsurun kautta.

Tai sinnepäin. Ottakaa joku viisas kantaa.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Suruttomuus
« Vastaus #26 : 20.04.05 - klo:16:36 »
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Hmm. Olen tulkinnut suruttomuuden niin, ettei ymmärrä olevansa syntinen, tai jos ymmärtää, ei välitä siitä. Mutta tuo llwydin selitys oli varmaan kattavampi. Suruttomuudella ja nukkumisella ei kai ole eroa, jos on, niin ei ainakaan paljon. Tie heräämiseen käy synninsurun kautta.

Tai sinnepäin. Ottakaa joku viisas kantaa.


Ei varmasti ole olemassa mitään "oikeaa" tulkintaa. Tietysti voidaan tutkia vanhoja kirjoituksia ja seurapuheita (joiden valossa sinun käsityksesi on varmasti paljon tarkempi, historiallisempi), mutta jos sitten aletaan pohtia surua maailmasta niin eikö siihen tietenkin sisällytä myös itsensä? Mutta miten tärkeänä, miten keskeisenä? Perinteinen synnintunto on hyvin usein osa modernin identiteetin muodostusta, kirjaimellisen uskon ja modernin maailman ristipaineissa syntyvää. Jotenkin pitäisi päästä pois siitä suorittamisen ja synnintunnon puutteen välisestä hedelmättömästä dikotomiasta. Ja juuri surun ja ikävöinnin konsepti on herännäisyyden melkoisen ainutlaatuinen ratkaisu vapautua tästä modernista oravanpyörästä, johon tiukan dogmatiikan ja modernin maallistuneisuuden paineet ajavat. Vapautuksen teologiaa... Mutta mitään suurta varmuutta tuomita itseä ja toisia tai vapautta maailman suremisesta se ei anna.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Suruttomuus
« Vastaus #27 : 20.04.05 - klo:17:00 »
Olen surullinen itseni puolesta, koska olen vasta nyt ymmärtänyt, että en todellakaan pääse taivaaseen ilman Jumalaa. Jos Hän tahtoo minulle armonsa antaa. Taivas-koti -ikävää. Samalla olen surullinen maailman puolesta, koska kukaan ei ole kertomassa, mitä se on, kun on herännyt. Koska heränneitä ei enää hirveästi ole. Körttiläisiä on paljon. Olen vasta ihan vähän aikaa sitten ymmärtänyt noiden sanojen eron. Körttiläinen kuuluu herätysliikkeeseen. Käy herättäjäjuhlilla tai seuroissa tai muussa Herättäjän toiminnassa tai pitää Siionin virsistä mutta siihenpä se yleensä jääkin. Herääminen ei ole muista riippuvaista, se ei tapahdu herätysliikkeen toiminnan kautta, vaan armonikävän kautta Jumalan avulla. Ja se on henkilökohtaista, kukaan ihminen ei pysty toista herättämään.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Suruttomuus
« Vastaus #28 : 20.04.05 - klo:17:09 »
Herännäisyys taitaa olla tosiaan nykypäivänä huono paikka vastaamaan tähän kysymykseen. Monet vapaammat suunnat kai tarjoaisivat neuvoksi "ottaa Jeesus vastaan" eli ryhtyä itse reippaasti toimeen, kun ei se saamaton Jumala mitään tee. En tiedä miten kovasti sitä on kilvoiteltava, tunnettava itsesyytöksiä ja synnintuntoa ennenkuin taivaaseen pääsee. Missä menee karsintaraja? Se kai tosiaan on suuremmassa kädessä, jota ei oikein pakottaa voi. Voisi sitä kai kuvitella että riittää riittämättömänäkin, huononakin, armon kerjäläisenä? Vai pitääkö tehdä enemmän, olla parempi? "Opeta tälläisena luoksesi tulemaan".
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Kauhanen T

  • Vieras
Suruttomuus
« Vastaus #29 : 20.04.05 - klo:17:30 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Mitä herännäisyys on, mikä sen ydin on? Rajat vai rajattomuus? Suru vai varmuus? Ikävä vai tuomio? Hyviä kysymyksiä - luulen että meille kuitenkin läheisintä on tämä hiljaisuus, tietty surun ja ikävän tunto hyvienkin asioiden ja hetkien keskellä.


Tällainen haikea mieli maailmallisen pinnallisuuden vastapainoksi voi kai syntyä ihan itsestään. Ei henkeväkään ja sielukas haikailu ole yhtä kuin synninsuru, jos se ei ole Jumalan Pyhän Hengen herättämää.

Jos se on Jumalan herättämää, niin luulisin, en tiedä, että koti-ikävän (joka on hyvä sana, kiitos kun muistutit siitä) ohella se saisi aikaan huolta perille pääsystä: "Haluaisin sinne taivaalliseen kotimaahan, mutten tiedä pääsenkö perille." Lisäksi olettaisin, että aika ajoin synninsuru aiheuttaisi myös halua kilvoitteluun oman elämän parantamiseksi. Se kilvoittelu ei tietenkään johda tavoiteltuun tulokseen, vaan omavanhurskauteen, josta jälleen pitää alkaa hengen köyhyydessä parannusta tekemään!

Terveeseen hengellisyyteen ei kuulukaan tasapaino, vaan jatkuva keikkuminen suruttomuuden ja omilla voimilla pärjäämisen välillä. Äärettömän kapealla tiellä niiden välissä pitää vain se, että Kristus on tyrkkimässä keskemmälle milloin toiselta, milloin toiselta puolelta. Mutta epämukavaahan se on.

Siis: itse ikävästä ja surusta olen ihan samaa mieltä, pohdin vain, että mikä sen aiheuttaa ja mitä se aiheuttaa.