Kirjoittaja Aihe: Lukemisesta ja kirjoittamisesta  (Luettu 42666 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 13387
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #90 : 02.04.19 - klo:13:39 »
Olen lukemassa Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Tsernobylista nousee rukous, v 2015 Nobel-kirja.
Menee kauan, että kirjan saan luetuksi, sillä teksti on painavaa murhetta täynnä. En pysty kovin monia sivuja lukemaan kerrallaan.
Kirjoittaja kuvaa yhtä haudalla käyntiä, että vielä nimeä vailla oleva tytär menhtyi hyvin pian syntymänsä jalkeen jo kohdussa saamiinsa myrkkyihin, että "sielun minä hautasin sinne". Tuli mieleeni bosnialainen mummeli, joka aina tullessani toimistolleni toivotti minulle "bomoz bog" ja minun piti nopeasti osata vastata "bogti bomogoo". Se on ns uskovainen hyvä huomen - jos oikein olin ymmärtänyt. Serbialaisbosnialainen ja venäläinen mummo ajattelevat samalla tapaa elämän kovin kouriessa. Itse olen oppinut, että sielu eli henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin, mutta ruumis palajaa tomuun, mistä se on alkuisinkin.
No, luettuani lisää tuli hengelliset asiatkin tekstiin, kovin useinkin, sillä ydinturma tuli koskettamaan miljoonia ihmisiä tavalla tai toisella. Sotilaat joutuivat ensimmäisinä myrkkyihin. Olin lukenut, että asia koski puolta miljoonaa sotilasta, mutta kirjailija tiesi tarkemman luvun kahdeksansataatuhatta, varusmiestä tai reserviläiustä. Toki ydinvoimalan palomiehet menivät ensin tietämättä yhtään mitään tulevista olosuhteista.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 13387
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #91 : 04.04.19 - klo:21:39 »
Kirjani ei oikein sovellu tämän hetkiseen mielentilaani. Sehän on tsornaja byl eli musta tarina. Tsernobyl. Surkeita tarinoita toisensa perään.
Yksi kertoi, että evakkomatkalla mentiin aina kirkkoon, jos sellainen osui kohdalle. Kertojan mukaan kaikki menivät, niin kommunistit kuin ateistitkin. Venäläinen mielenmaisema näyttää pysyvän ongelmienkin läpi kirkkouskovaisena. Nämä olivat helppolukuisia kohtia.
Nina Prohorovna Litvina, raivaajan vaimo päätti monologinsa toteamalla "mutta yhden asian minä tiedän: en enää koskaan ole onnellinen". Tämä tuli luilleni liian lujasti. Kolme vuotta ja kaksi kuukautta Ruutin poismenosta on kuin eilispäivän tapahtuma. Katkeruuden synti on vissiin tatuoituna ihossani, pysyisi sisällä kuten toisilla.  Onhan noita  huokaajia mustan tarinan mukaan muitakin ulkomailla ja Suomessa. Jospa osaisimme vänistä taivaaseen Jobin lailla: Herra koska hellität minusta sen verran, että saan sylkeni nielaistuksi.
« Viimeksi muokattu: 04.04.19 - klo:21:45 kirjoittanut 1944 »

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19407
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #92 : 05.04.19 - klo:14:09 »
Hiljainen sanaton tukeni....en osaa sanoa mitään....
Olet onneksi saanut täällä jossain sanallistakin tukea ja rinnallaelämistä monet kerrat.. :eusa_pray:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 13387
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #93 : 05.04.19 - klo:17:46 »
Kyllä kyllä, tällä forumilla on ollut hyvä pysyä. En ole ainoa vänisijä. Pääministerimme menetti poikansa v 2015 eikä ole rauhan rantaa saavuttanut tähän mennessä, vaan surun myrsky iskee häneenkin. Julkisuuden henkilö, niin osaa hoitaa itseään pyytämällä vähän aikaa rauhoittumiseen, että jatkaa sitten.

Luin kirjan loppuun. Monella sivulla vihjattiin ex-Neuvostoliiton eriarvoisesta elämänmenosta tavallisen kansan, virkahenkilöstön ja poliittisen nomenklatuuran välillä. Eihän sellaista ole meillä, jos nyt mietitään vaikka presidenttimme käytöstä, mitä suurimmassa määrin hienoa käytöstä.
"He söivät alakerran ruokasalissa makaronia ja säilykkeitä, sotilaat tarjoilivat. Yläkerta oli varattu johtajille ja kenraaleilla, ja siellä oli hedelmiä, punaviiniä, mineraalivettä ja puhtaat pöytäliinat. Jokaisella upseerilla oli säteilymittari. Mieheni työryhmä ei saanut edes yhtä yhteistä". Siis suoraa lainausta. Olen padpalkovnik, pikkueversti ja minua hävettäisi olla tullaisen kirjoittelun kohteena.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 25319
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #94 : 05.04.19 - klo:20:27 »
Kun Tsernobylissä pamahti ja siitä täällä kuultiin 28.2.1986, meistä tuli samalla hetkellä isovanhemmat. Vävy soitti onnitellakseen 'mummoa' ja uutisissa kerrottiin onnettomuudesta.

Viikonloppuna Padasjoella satoi vettä ja maa, järvet ja niiden eliöt saastuivat strontiumista jota juuri sinne sattui laskeutumaan eniten.

Hirvenlihaa tarkastettiin kaupungin elintarvikelaboratoriossa muutamana syksynä, etenkin maksaa.
Padasjoella asuu koko Suomen 'säteilevin' mies, käyvät yhä häntä mittaamassa. Ei kuitenkaan ole mitään haittaa saanut, mikä on ihme.

Tässä tuttu upseerismies :  https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001165326.html
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 13387
Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
« Vastaus #95 : 05.04.19 - klo:21:25 »
Voi Padasjokea. Ko kaveri on 4 v nuorempi kuin meikäläinen ja varsitiemme palveluksen aikana eivät kohdanneet.
Lappalaisporomiesten osa on ollut myös monille meistä tuntematon.
Neuvostoliitto salasi varsinaiset asiat, hävitti dokumentit jne, että tämän päivän tiedeyhteisö ei saa sellaisia tietoja , jotka olisivat tärkeitä. Kirjassa tiedemiehet suomivat kovin sanoin johtajiaan. Ei se ole mitään auttanut, sillä samanlainen stalinistinen meno siellä jatkuu.
Niin, räjähdyksestä johtuneita uhrilukuja ei ole todellisina vissiin haluttukaan julkaista. Kirjassa kuoleman viikatemies oli järjestelmällinen, että kyllä kansa tietää.