Kirjoittaja Aihe: Eduskuntavaalit 2007  (Luettu 40762 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8151
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #15 : 01.09.06 - klo:06:56 »
"Eduskunta Kauhajoella -juhla
 
Talvisodan syttyessä torstaina 30. marraskuuta 1939 joutui myös Helsinki pommitusten kohteeksi. Näissä poikkeuksellisissa oloissa pidettiin tärkeänä, että eduskunnan lainsäädäntötyö voisi jatkua. Eduskunta siirtyi  perjantaina 1. joulukuuta klo 14.30 Kauhajoelle Etelä-Pohjanmaalle. Suomi oli Euroopan sotaakäyvistä maista ainoa, jossa parlamentti kokoontui keskeytyksettä sodan aikana.
 
Eduskunta kokoontui Kauhajoella ollessaan täysistuntoon 34 kertaa. Ensimmäinen istunto pidettiin 5.12.1939 ja viimeinen 12.2.1940.
 
"Eduskunta Kauhajoella" on Kauhajoen kaupungin 2.-3. joulukuuta 2006 toteuttama juhla, jonka aikana on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2006 peruskorjattava Eduskuntasalimuseo.
 
Eduskuntasalimuseo sijaitsee Sanssin peruskoulurakennuksessa. Se on nykyisen Eduskuntatalon lisäksi ainoa jäljellä oleva eduskunnan historiallinen kokoontumistila."
http://uutisruutu.eduskunta.fi/Resource.phx/ek100/tapahtumat/kauhajoki.htx
 
Laitoin tuon sitaatin luettuani Hölkäsen edellisen sivun lopussa kirjoituksen, koska se synnytti offtopicajatuksia.
Yksi kulki siten, että vastaisin H:lle m.k:na, siis kuinka kuvittelen hänen vastaavan.
Toinen aie oli laajentaa kysymällä, kuinka paljon pohjoismaisessa mallissa on USA:n ansiota, isoveljen selän taakse piiloutumista sekä Neuvostoliiton hyvät naapuruussuhteet -näyteikkunana olemista?
Kunnes tulin siihen tulokseen, että järkevämpää nyt on muistuttaa aloittamani ketjun aiheesta 'Eduskuntavaalit 2007'. Miksi valitsin tuon sitaatin, johtui tietysti  Kauhajoesta eteläpohjalaisena, yhtenä Herännäisyydelle tärkeimmistä alueista.
Ei tähän asti käyty keskustelu ole hajonnut liiaksi, mutta rajan läheisyyden voi aistia. Rajaamisen kipu on kaikkien risti.
Seitsemännet juhlat Nivalassa :052:
5.-7.7.2019 järjestettävät juhlat ovat jo seitsemännet Nivalassa. Juhlien tunnuslause on Armossa avarassa.
Juhla-alue sijaitsee Kyösti Kallion koulun ja Kalliosaarentien välisellä kentällä - aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

https://herattajajuhlat.fi/

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Hyvinvointiyhteiskunta on kovan työn ja yrittäjyyden varassa
« Vastaus #16 : 01.09.06 - klo:08:54 »
Lainaus käyttäjältä: "Hölkänen"
m.k, entäpä pohjoismainen malli, tämä paljon puhuttu hyvinvointiyhteiskunta, jossa hyväosaiset antavat saamastaan veroja hyvään tarkoitukseen, ja demokraattisesti päätetään, mikä tämä hyvä tarkoitus on. Päätöksenteko on läpinäkyvää eikä korruptiota juuri esiinny. Eikö tämä ole kannatettava malli? Talouselämällä ei ole hajua inhimillisyydestä eikä se saisi jyrätä kansaa ja sen johtajia omilla laeillaan. Tarvitaan vahva julkinen sektori. Nähdäkseni Suomessa homma toimii; meillä on lähes pelkkiä voittajia.


Kannatan suomalaista hyvinvointi- ja oikeusyhteiskuntaa varauksettoa. Näkemys siitä, ettei talouselämällä ole hajua inhimillisyydestä on ehkä hieman liian ehdoton. Yleensä yrittäjät pitävät hyvää huolta työntekijöistään. Talouselämä jakaantuu kansainvälisesti toimiviin isoihin korporaatiohin, joiden toimintaa sääntelee kansainvälinen kilpailu sekä mikro-, pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tosiasiassa yritykset ja niissä toimivat työntekijät ylläpitävät hyvinvointiyhteiskunta. Yritykset luovat työpaikkoja ja maksavat veroja. Myös yritysten työllistämät työntekijät maksavat veroja. Ja mitä korkeampi työllisyys on, sitä enemmän hyvinvointiyhteiskunnalla on käytettävissä voimavaroja. Loppujen lopuksi siis kova työnteko ja yrittäjyys ovat hyvinvointiyhteiskunnan takana. Jos yrityksiä ja työtä ei olisi, ei olisi hyvinvointiyhteiskuntaakaan.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon häviäjiä. Häviäjiä ovat henkilöt, joille alkoholi ja huumeet ovat tärkeämpiä kuin elämä tai joille työvoimatuki on tärkeämpää kuin työnteko. Meillä on jo perheitä, joissa ollaan kahdessa sukupolvessa työttömiä ja/tai alkoholisteja. Miksi näin on käynyt? Hyvinvointi- ja oikeusyhteiskunnassa moni ajattelee, että heillä on oikeuksia ja etuja, muttei velvollisuuksia. Mutta kansalaiselle vapauksia ja oikeuksia takaava yhteiskunta edellyttää sitä, että kansalaiset täyttävät velvollisuutensa. Hyvinvointiyhteiskunta pysyy pystyssä ahkeran työn ja yrittäjyyden varassa. Ja niiden velvollisuutena, jotka saavat yhteiskunnan tukea, on kouluttautua, työllistyä, tehdä vapaaehtoista työtä tai antaa työpanoksensa yhteiskunnan käyttöön.
Acta, non verba.

Hölkänen

  • Vieras
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #17 : 01.09.06 - klo:10:40 »
Satman, kai eduskuntavaalien alla pitää puhua politiikkaa... :roll: Sitähän varten eduskunta valitaan, hoitamaan kansakunnan asioita - eikä toki olemaan koko kansan demokraattinen teatteri. Pressanvaalien alla tälläkin foorumilla eräät ;) kampanjoivat jopa avattareissaan. :o Jospa tällä kertaa pidettäisiin vaalikeskustelu vaaliketjussa?

Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Näkemys siitä, ettei talouselämällä ole hajua inhimillisyydestä on ehkä hieman liian ehdoton. Yleensä yrittäjät pitävät hyvää huolta työntekijöistään.

Myönnän. Ehkä se on liian ehdoton. Suomessa suuretkin yritykset pitävät kyllä enimmäkseen hyvää huolta työntekijöistään - irtisanomistilanteissakin monesti autetaan löytämään uutta työtä.

Mutta kaikkialla näin ei ole. Monikansallinen jättiyhtiö voi neljännesvuoden mielijohteesta viedä tuhansilta afrikkalaisilta työntekijöiltään elannon, koska kiinalainen tekee työn pari dollaria edullisemmin. Ihmiset voidaan jättää törkeästi tyhjän päälle. Se on minun mielestäni epäinhimillistä, eikä sitä voi oikeuttaa kilpailukyvyllä.

Ei ole tavatonta, että yrityksen johto koostuu hyväosaisista, joiden mielestä jokaisen on huolehdittava itsestään ja heikot sortuvat elon tiellä. Tällainen yritys pystyy tekemään kovia päätöksiä (esim. viemään tuotannon maihin, joissa työsuojelu-, ympäristö- ynnä muu lainsäädäntö on kaikkein löysin), menestyy kansainvälisessä kilpailussa ja tuottaa rahaa osakkeenomistajille. Raunioittamistaan ihmisistä sen ei tarvitse välittää - eihän heistä ole enää markkinoille mitään hyötyä, koska tehokkaampiakin on tarjolla.

Siksi tarvitsemme päätöksentekijöitä, jotka vaativat menestyviä yrityksiä täyttämään velvollisuutensa niitäkin kohtaan, jotka eivät ole työkykyisiä tai joiden työpanos ei kellekään kelpaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15040
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #18 : 01.09.06 - klo:11:14 »
Kilpailuun ja yrittämiseen perustuva yhteiskuntamalli pitää sisällään ajatuksen heikomman päihittämisestä. Tämä tarkoittaa sekä kilpailevan yrityksen kukistamista että asiakkaan rahastamista. Se, että tätä ei toteuteta täysin häikäilemättömasti, ei johdu mallista, vaan vielä jotenkin toimivasta yhteisvastuusta.
Yhteiskunnan johtoon on valittava niitä, jotka edelleen ohjaavat ja jarruttelevatkin kilpailutalouden pyrkimyksiä ja ohjaavat voimavaroja pienten ja heikkojen suuntaan.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Ei enempää velvoitteita yrityksille
« Vastaus #19 : 01.09.06 - klo:11:34 »
Lainaus
Monikansallinen jättiyhtiö voi neljännesvuoden mielijohteesta viedä tuhansilta afrikkalaisilta työntekijöiltään elannon, koska kiinalainen tekee työn pari dollaria edullisemmin. Ihmiset voidaan jättää törkeästi tyhjän päälle. Se on minun mielestäni epäinhimillistä, eikä sitä voi oikeuttaa kilpailukyvyllä.


Näin on joissakin tapauksissa. Tosin monikansallisessa yhtiössäkään ei päätöksiä tehdä hetken mielijohteesta. Minä katsoin asiaa lähinnä suomalaisesta näkökulmasta.

Lainaus
Ei ole tavatonta, että yrityksen johto koostuu hyväosaisista, joiden mielestä jokaisen on huolehdittava itsestään ja heikot sortuvat elon tiellä.


Niin. Johtajat ovat yleensä paremmin palkattuja kuin työntekijät. Voisiko toisin olla: Johtajat saisivat vähemmän palkkaa kuin työntekijät? Tosin tiedän päinvastaisiakin tapauksia pk-yrityksissä. m

Lainaus
Tällainen yritys pystyy tekemään kovia päätöksiä (esim. viemään tuotannon maihin, joissa työsuojelu-, ympäristö- ynnä muu lainsäädäntö on kaikkein löysin), menestyy kansainvälisessä kilpailussa ja tuottaa rahaa osakkeenomistajille. Raunioittamistaan ihmisistä sen ei tarvitse välittää - eihän heistä ole enää markkinoille mitään hyötyä, koska tehokkaampiakin on tarjolla.



Näinhän se on. Tosin kehittyneissä länsimaissa ei voi toimia miten tahtool Pitää noudattaa työelämän lainsäädäntöä, työsuojelua, pitää työntekijöiden terveydesta huolta, maksaa henkilösivukuluja (palkan lisäksi noin 32 - 35 %) sekä huolehtia ympäristöasioista. Kuvaamallasi tavalla voi menestyä vain Yhdysvalloissa ja kehitysmaissa.

Lainaus
Siksi tarvitsemme päätöksentekijöitä, jotka vaativat menestyviä yrityksiä täyttämään velvollisuutensa niitäkin kohtaan, jotka eivät ole työkykyisiä tai joiden työpanos ei kellekään kelpaa.


Kuten jo taisin epäsuorasti todeta, yritykset ja niiden työntekijät maksavat verotuloja, jotka käytetään hyvinvointipalvelujen rahoittamisen. Yrityksiä velvoittaa työnlainsäädäntö, ympäristölainsäädäntö ja yrityksiä koskeva lainsäädäntöä. Yrityksillä on Suomessa valtava määrä velvollisuuksia. En haluaisi yhtään enempää velvoittaa yrityksiä huolehtimaan vielä työttömistä ja eläkeläisistä. Se on yhteiskunnan tehtävä ja sitä tehtävää varten yritykset maksavat monenlaisia maksuja ja veroja yhteiskunnalle.
Äärimmäisissä tapauksissa yhteiskunnan tehtävänä on panna  yritykset ruotuun. Kirveellä olis töitä esim. Fortumissa ja Neste Oilissa.
Acta, non verba.

Poissa An-na

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 857
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #20 : 01.09.06 - klo:18:18 »
Lainaus käyttäjältä: "Hölkänen"
Pressanvaalien alla tälläkin foorumilla eräät ;) kampanjoivat jopa avattareissaan.


Eipäs yhtään avauduta siellä!  :wink:

Poissa m.k

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 964
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #21 : 02.09.06 - klo:11:39 »
Lainaus käyttäjältä: "An-na"
Lainaus käyttäjältä: "Hölkänen"
Pressanvaalien alla tälläkin foorumilla eräät ;) kampanjoivat jopa avattareissaan.


Eipäs yhtään avauduta siellä!  :wink:
Jaa kekkä :shock:

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #22 : 02.09.06 - klo:11:52 »
Aika vaihtoehdotonta politiikkaa Suomessa harrastetaan Vasemmistoliitosta Kokoomukseen hallitukseen päästyä noudatetaan suurin piirtein samaa linjaa: taiteillaan hyvinvointirakenteiden ja vapaan markkinatalouden välissä. Eli ollaan aika puhtaasti sosiaalidemokraattisilla linjoilla, myös tämä työväen presidentin suuri palkansaaja-puolue. Ongelmahan on että kun pääoma-liikkeet vapautettiin 80-luvulla (ymmärrettävistä syistä sinänsä ja ilman mitään ilmeisen hyviä vaihtoehtoja) niin sijoituksilla ja investoinneilla on melkoinen valinnanvapaus mennä sinne missä tuotto on korkein. Esimerkiksi maahan, missä vapaa ay-toiminta on väkivalloin kielletty - eli kommunistiseen Kiinaan. Ei raha kysy passia tai Amnestyn maa-arvioita. Hyvinvointivaltion pitkän tähtäimen tulevaisuus taitaa siis olla hyvinkin vakavassa vaarassa: ei varmasti mitään äkillistä romahdusta ole tiedossa, mutta pienin askelin päästään ajan myötä hyvin pitkälle. En usko että tähän ongelmaan on yhdelläkään eduskuntapuolueella mitään merkittävää sanottavaa - täällä tullaan jatkamaan tätä taiteilua ja vastatuulessa luovintaa, on sitten mikä kombinaatio tahansa hallituksessa.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Sosiaalidemokratia ja sosialidemokratia
« Vastaus #23 : 02.09.06 - klo:12:50 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Aika vaihtoehdotonta politiikkaa Suomessa harrastetaan Vasemmistoliitosta Kokoomukseen hallitukseen päästyä noudatetaan suurin piirtein samaa linjaa: taiteillaan hyvinvointirakenteiden ja vapaan markkinatalouden välissä. Eli ollaan aika puhtaasti sosiaalidemokraattisilla linjoilla, myös tämä työväen presidentin suuri palkansaaja-puolue.


Minäkin olen sosiAAlidemokraatti vaan en kannata sosialidemokratiaa.
Onhan se tietysti niin, että vähän harmaa tämä meidän puoluejärjestelmämme on.

Harmaus johtuu suomalaisesta parlamentarismista, joka perustuu puolueiden väliseen yhteistyöhön hallituksessa. On selvää, että politiikan vaihtoehdot eivät kristalloidu silloin, kun kannetaan vastuuta maan asioista. Asiat pitää hoitaa ja kompromissit löytää. Kansanvalta on siis harmaata puurtamista. Päätökset valmistellaan ja punnitaan huolellisesti.

Arkinen politiikka eli yhteisten asioiden hoitaminen eroaa siis huomattavasti minkälaisen kuvan me saamme poliitikoista televisiossa tai sanomalehdistä siitä.

Lainaus
Hyvinvointivaltion pitkän tähtäimen tulevaisuus taitaa siis olla hyvinkin vakavassa vaarassa: ei varmasti mitään äkillistä romahdusta ole tiedossa, mutta pienin askelin päästään ajan myötä hyvin pitkälle.


Ongelmat voidaan ratkaista vain kovalla työllä, yrittäjyydellä ja kekseliäisyydellä. Hyvinvointiyhteiskunta pysyy vaivoin kasassa, kun seuraavien vuosikymmenien aikana vain puolet on töissä ja loput joko työttömänä, eläkeläisenä tai opiskelijana.

Kansainvälisesti Suomi pärjää kilpailussa vain ja ainostaan erinomaisella osaamisella. Siksi sijoittaminen koulutukseen ja tutkimukseen on tärkein tulevaisuuden takaaja.
Acta, non verba.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Re: Sosiaalidemokratia ja sosialidemokratia
« Vastaus #24 : 02.09.06 - klo:12:55 »
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Minäkin olen sosiAAlidemokraatti vaan en kannata sosialidemokratiaa.
Onhan se tietysti niin, että vähän harmaa tämä meidän puoluejärjestelmämme on.


Minä taas en näe itseäni sosiaalidemokraattina vaikka pitkälle kannatankin sosiaalidemokraattisia yhteiskuntarakenteita ja yleensä äänestänkin SDP:tä. Liberaali olen, ja minusta tämä kolmas tie raa'an kapitalismin ja autoritäärisen sosialismin välillä on se, joka tässä tilanteessa parhaiten takaa vapaan ja ihmisarvoisen yhteiskunnan. Laajasti katsoen kaikki eduskuntapuolueet ovat nykyisen mallin kannalla, painotuserot vaikka itsenäisyyden alun ristiriitoihin verrattuna ovat täysin näennäisiä. Se ei tietenkään lisää kiinnostusta politiikkaan, mutta ei ole yksinomaan huonokaan asia.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Ekososiaalinen markkinatalous
« Vastaus #25 : 02.09.06 - klo:13:07 »
Lainaus
Liberaali olen, ja minusta tämä kolmas tie raa'an kapitalismin ja autoritäärisen sosialismin välillä on se, joka tässä tilanteessa parhaiten takaa vapaan ja ihmisarvoisen yhteiskunnan. Laajasti katsoen kaikki eduskuntapuolueet ovat nykyisen mallin


No niin. Mielestäni sosialismista ei ole mihinkään  ja markkinatalous on osoittanut paremmuutensa järjestelmien välisessä laantuvassa kamppailussa. Kun Castro kuolee, on jäljellä enää Pohjois-Korea. Kiina on valuus hitaasti markkinatalouteen.

Mielestäni markkinatalous on ainoa vaihtoehto sillä edellytyksellä, että ekologiset ja sosiaaliset rajoitteet otetaan huomioon.
Acta, non verba.

Poissa myyräpartio

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 437
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #26 : 02.09.06 - klo:21:33 »

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4415
  • Körtti
Opiskelupaikka olisi
« Vastaus #27 : 03.09.06 - klo:07:29 »
Lainaus käyttäjältä: "myyräpartio"
Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus.


mutta se on väärässä paikassa. Kummallisia ajatuksia näillä nuorilla.  Vanhempi poikani halusi päästä mahdollisimman kauaksi opiskelemaan. Ja niinpä hän opiskeleekin  Lapin yliopistossa. Ja haluaa vielä kauemmaksi eli Japaniin. Sitten on näitä nynneröitä joille pitää tarjota opiskelupaikka ihan nenän eteen. No good! :shock:
Acta, non verba.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15040
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #28 : 03.09.06 - klo:19:52 »
En usko mihinkään ainoaan vaihtoehtoon. Jäljet pelottavat. Demokratian mielestäni parhaisiin piirteisiin kuuluu sen itseään kontrolloiva haparointi. Ei rynnätä päätä pahkaa johonkin ainoaan vaihtoehtoon, joka sitten osoittauttuu vaikeasti korjattavaksi erehdykseksi.

Demokratiaan osallistuminen on tavallisen kansalaisen osalta oikeus ja velvollisuus äänestää eduskuntaan sellaista puoluetta tai henkilöä, joka näyttää kykenevimmältä ajamaan asioita parempaan suuntaan.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8151
Eduskuntavaalit 2007
« Vastaus #29 : 22.09.06 - klo:08:41 »
.

"Suomalaisnuorison jako viiteen

- Libertaarinen uusvasemmisto suhtautuu myönteisimmin sosiaalivaltioon, on anti-autoritaarisin ja suhtautuu myönteisimmin   ulkomaalaisiin.

- Liberaalit individualistit ovat pitkälti samanlaisia kuin libertaarinen uusvasemmisto, mutta heiltä puuttuu luokkarakenteen korostus.

- Uuskonservatiiveilla on kovat arvot. He arvostelevat sosiaalivaltiota ja ovat ulkomaalais- ja vähemmistökielteisiä.

- Markkinaliberaalien ajattelussa korostuvat kilpailu ja kilpailuttaminen. He eivät näe ympäristön ja taloudellisen kasvun välillä ristiriitaa.

- Hiljaisen enemmistön mielipiteet ovat lähellä keskitietä, mutta hivenen vanhoillisia."

(Metro  22.9.2006 emeritusprofessori Tuomo Martikaisen ja tutkija Sami Fredrikssonin tutkimuksesta Vaalit ja politiikka - pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten poliittisia valintoja vuosina 1988-2004)

.
Seitsemännet juhlat Nivalassa :052:
5.-7.7.2019 järjestettävät juhlat ovat jo seitsemännet Nivalassa. Juhlien tunnuslause on Armossa avarassa.
Juhla-alue sijaitsee Kyösti Kallion koulun ja Kalliosaarentien välisellä kentällä - aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

https://herattajajuhlat.fi/