Kirjoittaja Aihe: Jonk´on turva jumalassa...  (Luettu 1232 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10052
Jonk´on turva jumalassa...
« : 04.10.17 - klo:22:49 »
Vuodesta 2001, elämäni mahdollisesti ratkaisevimman keskustelun jälkeen olen käsittänyt näin: Jumala tosin on olemassa ja kaiken luoja, mutta mitään lapsellisia kuvitelmia siitä että Hän viitsisi piitata yksittäisen ihmisen elämästä, murheista ja iloista. Toiveiden ei tule antaa johtaa itseään harhaan. 

Tuosta keskustelusta on kulunut pian kaksikymmentä vuotta. En enää käy seuroissa -- en ole innostunut talonpoikaiskulttuurista -- enkä viitsi uskotella koskaan kuuluneeni "talontyttäriin".  Äidin sukuun kuului niitä jotka aikanaan kulkivat körttiseuroissa/kin. Isän suvulla ei ollut taloa, hyvä jos olivat torppareita, mäkitupalaisia, mitä lie olleet souvareita.
..................................

"Vai vielä johooraatusta!  Lähimmäisenrakkaus olokoon meitin ainoa johoraatus".
On kai se niinkin. Kaikki tämä ja taivas myös, vai mitä, Leena?
.............................

Suomalainen aktiivikristillisyys on pirstoutunut moneen keskenään vihamieliseen leiriin, jokainen kuppikunta on muovannut oman hengellisen slanginsa -- voisi jopa puhua toisilleen vieraista kielistä. Oudon käsitteen  ymmärtäminen on lopulta mahdotonta. Kulunut esimerkki:
- Johdattaako Jumala meidän kirkkomme opetuksen mukaisesti ihmisiä?
-Mikä kun olen semmoinen alatien körtti.

..............................

Oltaisiinko kysymys käsitetty paremmin, jos olisin kysynyt: Nykyisessä erittäin vakavassa tilanteessani, tämänhetkisessä syvässä hämmennyksessäni ja kärsimyksessäni tunnen oloni turvalliseksi jos  on ihan realistinen ajatus, että tämä kaikki tulee Jumalalta. Jos olen maailmassa sattumanvaraisen kohtalon viskeltävänä, minulta riistetään se hauras turva, jonka varassa kuitenkin jaksan.

Sinä tulet Kotkasta ja kyllä minä ne jutut muistan!  Nyt sinä tietysti uskot että jos olisit muuttanut Koulukadulle etkä Kirkkokadulle niin olisit toteuttanut jotain ihme johdatusta eikä mitään pahaa ikinä voi tapahtua mutta kun et, niin nyt seuraa jotain hirvittävää ---

.................................

No niin. Tietenkin olen itsekäs hullu. Maailma on täynnä kärsimystä ja minä vain jaksan kitistä että Jumala olisi kaikessa minun kanssani.

Mutta vähitellen olen alkanut epäillä.
Ihmisiä ne ovat körtitkin, olkoon vaikka kuinka in, suosittu, olkoon joka toinen suomalainen pappi nykyisin "lähinnä körtti" -- semmoinen kiva, ymmärrättehän. Joustava ja ymmärtäväinen. Moderni. Aikaansa seuraava. Hyvähän se. Mutta siis, vain ihmisiä.

.....................................

Joku oli pudottanut postiluukustani traktaatin. Siinä sanottiin Jumalan olevan minusta kiinnostunut. Välittävän minusta. Kummalla tavalla se liikuti minua. Itkin.  Etten olisikaan naiivin typerä harhaanjohdettu läpi-itsekäs ja pelkästään itselleni kaikkea mahdollista vaativa ihminen, minun ei ollutkaan niin väliksi rehjustaa kurjuuden tunnossa alatietä, mitä se sitten onkaan.

Luin Ritva Oksasen haastattelun.  Olen säästellyt sitä ntelkkaohjelmaa. 

On siis yhä ihmisiä, joiden turva on Jumalassa, yksinkertaisesti ja mutkattomasti. He kääntyvät Hänen puoleensa iloineen ja huolineen ja uskovat joskus jopa, hyvä tavaton, saavansa vastauksia rukouksiinsa.
Mitä, jos niin on?  Se tuntuu aika huimalta, ihan liian hyvältä ollakseen totta.
Silti!  Entä jos Jumala välittää minusta, ihan niin kuin minulle rippikoululeirillä opetettiin? 

Se ei ole körttiläinen ajatus, tietenkään ei. Onhan näitä juttuja kuultu. Mutta näkyypä olevan ihan tavallisia ihmisiä jotka turvautuvat Jumalaan, ja Jumala ottaa heidät vastaan.  Tarvitseeko enempää?

 
« Viimeksi muokattu: 04.10.17 - klo:23:00 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.