Kirjoittaja Aihe: Politiikkaa II  (Luettu 7234 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10072
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #45 : 13.07.15 - klo:19:09 »
Taisin ilmaista itseäni yön tokkurassa kehnosti. Silloin ei pitäisi koskaan kirjoittaa asiaproosaa niin sanoakseni.

Tarkoitin juuri sitä että jos annamme Kreikan ns nääntyä nälkään, emme milloinkaan saa sieltä mitään pois juuri kuten oikaisitkin   :003:  . 

Tosi on, että "valtionvelka" -hirvityksellä pelottelu ei voi oikein epäilyksettä osua ja upota koska velatonta valtiota ei ole. Sen sijaan koron suuruudella on merkitystä paljonkin. Jos korkoa ja koronkorkoa on maksettava vuositasolla enemmän kuin bkt saattaa budjetin laadinta olla hankalaa.

totta sekin, että Saksan menestys on paljossa johtunut siitä että se sai itse velkojaan anteeksi toisen maIlmansodan jälkeen. Yhdistymisen jälkeinenkin jako hyvinvoivaan länteen ja niukkuudessa kärvistelevään itään jäi lopulta taakse nopeasti. Muutos oli päinvastainen kuin esimerkiksi Jugoslaviassa.

Kreikka tuskin kykenee maksamaan mitään, mutta jos maa selviytyisi jaloilleen, saavutus olisi sekin.

Ja joskin sitaatti omalla pohjalla seisomisesta on peräisin puolustuspolitiikasta, pätee tietysti kaikessa.  Mitä vähemmän valtion tulee selviytyä korkeakorkoisesta  velasta  sitä  parempi sille ilman muuta. Sehän nyt on kuin sotakorvausten kanssa. 

Sama koskee energiataloutta. On ikävä ajatella minkäänlaista yksipuolista riippuvuutta valtiosta, jonka hallinto vaikuttaa epävakaalta. Mitä arvaamattomampi johto sitä --  valitettavasti -- turvallisempi on molemminpuolinen mahdollisuus vääntää hana kiinni.

Tulee mieleeni eläinketju ja luonnon armottomuus. Ei ole ihmisestä juuri muuhun.
« Viimeksi muokattu: 13.07.15 - klo:19:20 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10072
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #46 : 13.07.15 - klo:20:35 »
Ei nyt viittittäisi hallituksen yhtä jäsentä moittia.

Sikäli olet oikeassa että vaikka käyttäytyminen tympäisisi kuinka ei nimeäminen kuulu hyviin tapoihin. Sama koskee tuuletusta Päivi Räsäsen persoonan ympärillä.

Toisinaan ei ole mahdollista käyttää --- tai on viisautta käyttää vain liene-ilmausta. Tai jättää keskustelu kokonaan, se saattaakin olla parasta. Joko asioihin on perehdytty joka kivi kääntäen tai ne ovat liene-asteella.

Tunnen muutaman luottamusmiehen stressin ja unettomuuden kartoituksen puolelta. Jokainen on valittanut hommaa toivottomaksi ja halunnut siitä eroon koska siinä jos missä joutuu puristukseen puun ja kuoren väliin. Toisaalta saattaa ymmärtää työnantajan näkemykset hyvinkin, mutta on asetettu puolustamaan työntekijäin oikeuksia. Tilanteessa ei yleensä kumpikaan tule vastaan.

Taisin keväällä  täällä jo mainita demarien pelanneen korttinsa juuri kolmikannassa kelvottomasti. Puolueen historia on täynnä sekä itsenäisyyden puolustamista, kommunismin kanssa kamppailua, niiden puolustamista joiden mahdollisuus muutoin saada elämästä edes jotakin jäisi satunnaisen armeliaisuuden varaan.
Nyt tämä on paljolti tehty. Muutakin pitäisi löytää kuin kahden vahvan liiton, paperin ja metallin puolustaminen loputtomiin, ja epäilemättä edelleen löytyy jos tästä pakkoavioliitosta irtaudutaan.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 13372
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #47 : 13.07.15 - klo:21:09 »
Olen minäkin kova sanomaan. Tällä kertaa pitäisi puolustaa Stealia, kun hän lanseerasi sen koiraa rääkkäävän muslimivideon. Ihan käsittämätöntä ihmisen raakuutta. En kuitenkaan enempää voi. Tiedän aiemmista kokemuksistani, että juttu eskaloituisi. En sitä halua, se Gazan sodan aikainen yritykseni oli keljua aikaa. Toinen sellainen, niin menisi kirjoittamislystit.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10072
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #48 : 13.07.15 - klo:21:33 »
Olen minäkin kova sanomaan. Tällä kertaa pitäisi puolustaa Stealia, kun hän lanseerasi sen koiraa rääkkäävän muslimivideon. Ihan käsittämätöntä ihmisen raakuutta. En kuitenkaan enempää voi. Tiedän aiemmista kokemuksistani, että juttu eskaloituisi. En sitä halua, se Gazan sodan aikainen yritykseni oli keljua aikaa. Toinen sellainen, niin menisi kirjoittamislystit.

Ai se oli muslimi, minä mietin kai niin eläimiä että mietin kuuluuko mulimi joihinkin pikkumyyriin tai nokkaeläimiin  :repee: :repee: :repee:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3884
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #49 : 14.07.15 - klo:08:36 »


Tosi on, että "valtionvelka" -hirvityksellä pelottelu ei voi oikein epäilyksettä osua ja upota koska velatonta valtiota ei ole.

Norja on!!
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10072
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #50 : 14.07.15 - klo:09:39 »
Norja on!!

Ai se. Niillä on sitä öljyä.  :-\
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8199
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #51 : 16.08.15 - klo:07:14 »

   'Lopullinen tavoitteeni ei ole valta - en minä tahdo presidentiksi hinnalla millä hyvänsä. Haluan sosiaalista muutosta, mikä vaatii, että joku kyseenalaistaa eriarvoistavat ja epäoikeudenmukaiset perinteet, normit ja kulttuurin. Jos kukaan ei tee tätä, sama nonsense jatkuu Somaliassa seuraavatkin 20 vuotta. Samalla haluan osoittaa, että jos et ole tyytyväinen, mene ja tee jotain, koska pystyt. Ja jos epäilet itseäsi, katso minua - täysin puskista tullutta neljän lapsen äitiä. Minun voittoni on, että ihmiset kuuntelevat. Ja he ovat kuunnelleet.'

                                                          Fadumo Dayib
                                                                        HS C 1 ─ 5, tänään


« Viimeksi muokattu: 16.08.15 - klo:07:18 kirjoittanut PekkaV »
Seitsemännet juhlat Nivalassa :052:
5.-7.7.2019 järjestettävät juhlat ovat jo seitsemännet Nivalassa. Juhlien tunnuslause on Armossa avarassa.
Juhla-alue sijaitsee Kyösti Kallion koulun ja Kalliosaarentien välisellä kentällä - aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

https://herattajajuhlat.fi/

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 25293
Vs: Politiikkaa II
« Vastaus #52 : 16.08.15 - klo:08:39 »
Äänestän !
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)