Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Teme - 16.08.06 - klo:06:17

Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Teme - 16.08.06 - klo:06:17
Oletko mukana seurakuntavaaleissa? Jos olet niin millaisella listalla? Miksi? Meinaatko äänestää? Minkälainen ehdokas vie äänesi?

Omalta kohdaltani pakko todeta, että päädyin vihreiden listalle sitoutumattomana. Harkinnassa oli myös seurakunta-aktiivien sitoutumaton lista, mutta sen hajanaisuus ei oikein innostanut. Minusta listalla olevilla ehdokkailla pitäisi olla edes samaan suuntaan oleva ajatusmaailma. Samalla listalla ei siis pitäisi olla konservatiiveja ja liberaaleja. Täkäläisillä vihreillä on sellainen lista, jolla on jonkinlainen yhtenäinen kirkkopoliittinen julistus ja vieläpä sellainen, jonka minäkin hyväksyn.

(Taidan päätyä äänestämään itseäni ja harmittaa, jos en saa myös vaimoltani ääntä.)

Teme
Otsikko: Tottakai mukana
Kirjoitti: seppos - 16.08.06 - klo:09:31
Meillä on ollut jo vuosia Yhdessä Eteenpäin lista, jossa on mukana melkein kaikki puolueet ym. Minäkin olen siinä mukana. Sen lisäksi vain demarien vetämä lista on saanut ehdokkaita läpi. Meillä on vahvasti kirkollisia demareita ja joukossa on jopa aktiivi körttiläinen. Kirkkovaltuutettujen ensimmäisessä kokouksessa sitten sanotaan kaikille, että nyt unohdetaan puolueet ja ollaan kaikki kirkon puolella.
Otsikko: Srk-vaalit
Kirjoitti: PekkaV - 16.08.06 - klo:09:59
Puolueiden unohtaminen on demokratian unohtamista. Puolueet kuuluvat demokratiaan kuin paita ja peppu, vakka ja kansi. Kirkkoa ei saa missään, saunassakaan, eikä koskaan laittaa puolueen edelle. Niiden on kuljettava rinnakkain. Puolue on maailman ääni, kirkko on sekä maailman että taivaan ääni. Kirkkovaltuustossa hoidetaan taloutta kirkon hyväksi. Se on maailmasta. Jumalanpalvelus on taivaasta.
Otsikko: Re: Srk-vaalit
Kirjoitti: seppos - 16.08.06 - klo:10:11
Lainaus käyttäjältä: "satman"
Puolueiden unohtaminen on demokratian unohtamista. Puolueet kuuluvat demokratiaan kuin paita ja peppu, vakka ja kansi. Kirkkoa ei saa missään, saunassakaan, eikä koskaan laittaa puolueen edelle. Niiden on kuljettava rinnakkain. Puolue on maailman ääni, kirkko on sekä maailman että taivaan ääni. Kirkkovaltuustossa hoidetaan taloutta kirkon hyväksi. Se on maailmasta. Jumalanpalvelus on taivaasta.


Olet oikeassa ja väärässä. Homma perustuu puolueisiin, mutta suurin osa kirkkoneuvoston ja valtuuston asioista ei ole millään lailla poliittisista asenteista voimaa ammentavia eikä puolueet näin tuo lisäarvoa käytännön toimintaan. Vaalissa puolueet ja tukiryhmät ovat välttämättömiä. Ja lienet huomannut, että tässä malliseurakunnassamme tämä on toiminut loistavasti aktiivisten maallikkojen ansiosta.  Meillä on paras organisatio, jota on käytetty mallina useille muille. Kiitos maallikkojen. Muuten tätä mallia käytettiin menestyksellä myös hiippakuntaneuvoston vaalissa  aloitteestamme.
Otsikko: Srk-vaalit
Kirjoitti: PekkaV - 16.08.06 - klo:10:22
Kehitys kuitenkin kehittyy. Mallinne on hyvä suhteessa muihin. On kuitenkin jatkossa pyrittävä pitämään puolueet mukana alusta loppuun tai pikemminkin nostamaan ne kirkon eteen. Politiikan halveksunta, puoluetoiminnan rinnastaminen puolueellisuuteen nykyisellään tarkoittamaan itsekkyyttä on kitkettävä. Siinä on kirkolle missio. Srk-vaalit on tällaisen toiminnan tihentymä.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Teme - 16.08.06 - klo:10:29
Minua lähinnä tuo sekalista häiritsee suhteelllisen vaalitavan takia. Nyt jos sekalistalta bongaisin hyvän liberaalin tyypin, niin minun ääneni väistämättä saattaa auttaa juuri vastakkaisen laidan tyypin pääsyä läpi.

Ja siis: Parasta olisi, jos puolue-listoja ei olisi. Sen sijaan saisia olla kirkkolpoliittiselta linjaltaan omat listansa. "Homot taivaaseen", "Naispapit helvettiin", "Ei armoa" jne. vaikka nimiksi, jos muuta ei keksitä. (Sori äärimmäinen kärjistys.) Seurakuntaväen oma lista on noiden kaikkien sekoitus, joka minusta ei ole reilua äänetäjien kannalta.

Teme
Otsikko: Re: Srk-vaalit
Kirjoitti: seppos - 16.08.06 - klo:10:29
Lainaus käyttäjältä: "satman"
Kehitys kuitenkin kehittyy. Mallinne on hyvä suhteessa muihin. On kuitenkin jatkossa pyrittävä pitämään puolueet mukana alusta loppuun tai pikemminkin nostamaan ne kirkon eteen. Politiikan halveksunta, puoluetoiminnan rinnastaminen puolueellisuuteen nykyisellään tarkoittamaan itsekkyyttä on kitkettävä. Siinä on kirkolle missio. Srk-vaalit on tällaisen toiminnan tihentymä.


OLet taas oikeassa ja väärässä. Emme halveksu politiikaa vaan ymmärrämme täysin sen arvon ja meillä on ehkä juuri tästä yhteistyöstä jophtuen saatu aikaan ennenäkemättömän hyvä yhteistyö kunnan kanssa. Meillä on hyvät suhteet kaikkiin puolueisiin kun toimivat seurakunnassa yhteistyössä. Suoritetussa laskennassa havaittiin, että meillä on kunnan kanssa 103 yhteistä hankettä, työryhmää tai vastaavaa. Tästä meidät palkitiin vuoden seurakuntateolla. Meillä on jopa yhteisiä työntekijöitä ja kiinteistöjä. Kunnan päiväkodeissa käy 850 lasta pyhäkoulua (vanhempien kirjallinen lupa vaaditaan) Tarve olisi enmpään, mutta resurssit loppuu. Polittiika ja puolueet ovat rakentavana voimana mukana niin kunnassa kuin seurakkunnassa.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Johannes - 16.08.06 - klo:14:00
Muistelen että meillä oli viime vaaleissa yhden listan nimi "koti ja perhe", "kodin asialla" tms. ja muitakin saman tyylisiä oli. Itse olen sitä mieltä, että politiikka on erikseen ja kirkkovaltuustossa käsitellään hyvin erityylisiä asioita niin olisi fiksumpaa toisentyyppinen valintatapa, ei puolueisiin perustuva. Temen listakin olisi ideana hyvä, mutta itse pistäisin vaihtoehdoiksi juuri tuollaisia "koti ja perhe", tai sitten tyyliin "eläkeläisten asialla", "nuorisossa on tulevaisuus" tms. Sekin tosin saattaa vähän tehdä kuiluja ihmisten välille. Kirkkovaltuustossahan ei päätetä kirkon kannanotoista vaikkapa homoihin vaan käsitellään vaan toimintarahojen kohdistamista, srk:n toimitilojen asioita ja sellaisia. Politiikka on mielestäni aika etäällä, kun ei käsitellä sitä, että miten suhtaudutaan eri ammattikuntiin. Kaikki ovat siellä samanarvoisia.

Olen miettinyt myös sitä, että miksi ei voisi olla puhtaasti sellaista äänestystä, että eniten ääniä saanut pääsee. Kukaan ei valtuustoon rahan takia mene, kun siitä ei paljon mitään saa, niin uskoisin, että aika reiluna sekin systeemi pysyisi. Varsinkin näin pienemmissä seurakunnissa, kun tuntee kaikki ehdokkaat tai ainakin naapuri tietää, että millainen se on.

Itsekin mietin, että olisi mukavaa päästä kirkkovaltuustoon vaikuttamaan. Politiikkaan (kunnanvaltuustoon) en sotkeudu, kun siitä saa vain pahan mielen. Kuitenkin asun talvet ja muut kuin loma-ajat opiskelupaikkakunnalla Kuopiossa 60 km päässä täältä, niin ei tule onnistumaan. Ehkä sitten seuraavan kerran vaaleissa asetun ehdokkaaksi, jos vain saan työpaikkaa täältäpäin ja opinnot alkavat olla loppusuoralla.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: PekkaV - 16.08.06 - klo:15:05
Lainaus käyttäjältä: "Johannes"
Politiikkaan (kunnanvaltuustoon) en sotkeudu, kun siitä saa vain pahan mielen.


Just! Tätä. Tää on niin tätä.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: An-na - 16.08.06 - klo:15:57
Ajattelin äänestää jotakuta, joka on Tulkaa kaikki -ryhmän alla. Toivottavasti joku tuttu. Ja jos ei ehdokkaani mene läpi, niin ainakin tiedän, että ääneni menee sellaiselle ryhmälle, joka edustaa minun kristillisiä arvojani.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Teme - 16.08.06 - klo:16:10
Jos An-na siellä ei tule Tulkaa kaikki -listaa, niin silloin vihreät ovat luultavasti kaapanneet kaikki "Tulkaa kaikki"-ehdokkaat (tai ainakin siis osan, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä listan merkitystä).

Hm... tuleekohan tästä vaalista liberaalilaidan esiinmarssi? Kirkon konservatiivilaita on ollut sen verran otsikoissa mm. luther-säätiön muodossa, että voisiko se innostaa ihan "kaks kertaa vuodessa kirkossa käyvää tyyppiä" äänestämään? Tietenkin voisi vetää vaalipropagandaa:"Kirkko muuttuu konservatiiviseksi, jos perusseurakuntalaiset eivät äänestä! Sen jälkeen naiset häädetään alttarilta, lapsia ei konfirmoida ilman julkista kuulustelua, avoliitossa asuva ei pääse kummiksi,  avoliitosta avioon vihittäville tulee rippisaarna, avoliitossa olevien nimet kuulutetaan kovaäänisellä kirkosta joka sunnuntai... "

Teme ;)
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Johannes - 16.08.06 - klo:22:30
Mut mitä merkitystä tommosilla on? Eihän seurakuntavaltuustot niistä päätä, siis tommosista linjauksista. Itse mietin, että pitäisi varmaan äänestää joko semmosta osaavaa ihmistä, jonka käsissä rahat menee oikeaan paikkaan tai sitten semmosta, joka kannattaisi seurakunnan toiminnan lisäämistä, siis semmoisen toiminnan, jota itse käytän. Henk. koht. mielipiteillä ei niin väliä, kun niistä ei ole kuitenkaan valtaa päättää.

Seppos tai joku taisi mainita, että jossakin on kehotettu vaalien jälkeen puhaltamaan yhteen hiileen ja unohtamaan kaikki vaalijutut. Niin sen homman pitäisi ollakin. Seurakuntavaltuuston pitäisi olla sovun tyyssija.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: An-na - 17.08.06 - klo:01:32
Lainaus käyttäjältä: "Teme"
Jos An-na siellä ei tule Tulkaa kaikki -listaa, niin silloin vihreät ovat luultavasti kaapanneet kaikki "Tulkaa kaikki"-ehdokkaat (tai ainakin siis osan, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä listan merkitystä).


Onkohan kirkollisvaaleissa vihreitten listalla erityyppistä politiikkaa kuin "varsinaisessa" politiikassa? Vai viittaako tuo vihreät ylipäätään ihan samaan puolueeseen? Heillä on paljon hyvä ajatuksia, mutta joistain rakentavista asioista olen eri mieltä (esim. ydinvoima). No, toisaalta niilla ei ole mitään merkitystä kirkollisvaaleissa :) Eikö vihreät ottanut puolueohjelmaansa senkin, että kirkko ja valtio pitäisi erottaa, vai oliko se vasta suunnittelulistalla?

No, pitääpä tutustua ehdokkaisiin ja listoihin. Kallion seurakunnassa olen, saapa nähdä minkälaista porukkaa täältä ehdolle lähtee! Voisin kuvitella, että melko liberaalia.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Johannes - 20.08.06 - klo:11:43
Tuossapa mukava sivusto näin srk-vaalien alla. Löysin linkin seurakuntamme sivuilta.

http://www.nuortenkeskus.fi/sivu.php?artikkeli_id=2903
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Johannes - 20.08.06 - klo:11:49
Jännä lukea noita kokemuksia valtuustotyöstä tuolta sivustolta. Itseäni kiehtoisi ajatus päästä srk-valtuustoon. Tietysti kirjat on täällä, niin ei haittaisi vaikka Kuopiossa asunkin ja tuossa on haastateltu jotakin, jolla on aina 4 tunnin matka kokouksiin opiskelujen vuoksi. Minulla matka ei olisi kuin vajaa tunti, kesällä kolme varttia, mutta jokin siinä vaan tökkii. Aina pysynyt ulkona kaikesta oppilaskuntien toiminnasta ja sellaisesta, niin saattaa olla, että jääpi tuo pyrkiminen vielä tällä kertaa. On vain niin kaksimieliset aatteet. Tietysti meillä ei valtuustossa taida olla yhtäkään alle kolmekymppisiä (en tosin ole ihan varma) ja iso osa eläkeläisiä niin siinä mielessä olisi ihan kivakin pyrkiä tuonne, mutta silti.
Otsikko: Ovatko srk-vaalit demokratiaa?
Kirjoitti: Salis - 21.08.06 - klo:07:35
Epäilen kovasti, ovatko seurakuntavaalit laisinkaan demokratiaa? Edustaako seurakuntaneuvosto/kirkkovaltuusto laisinkaan jäsenistöään.
Äänestysprosentti on niin alhaalla, että äänejä keskittämällä suhtellisen pienikin ryhmä voisi kaapata seurakunnassa vallan. Sellaista on esiintynytkin useassa seurakunnassa, jossa niin sanottujen "seurakunta-aktiivien" ryhmä on kaapannut vallan keskittämällä vähäisiä ääniään.

Mielestäni kirkon keskushallinnossa tulisi miettiä uusia ratkaisuja äänestää. Yksi tällainen olisi vaalilipun toimittaminen kotiin, jonka täyttämällä ja palauttamalla osallistuu vaaleihin. Samaa systeemiä käytetään yleisesti puolueen sisäisissä vaaleissa eikä väärinkäytöksiä ole esiintynyt.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Johannes - 21.08.06 - klo:12:20
Mutta niinhän se on, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Srk-aktiivit vain tekevät velvollisuutensa, eli äänestävät. Jos ei äänestä, niin mitä epädemokratiaa siinä on. Kaikille tarjotaan mahdollisuus.
Otsikko: Kansanvalta seurakuntiin
Kirjoitti: Salis - 21.08.06 - klo:14:31
Lainaus käyttäjältä: "Johannes"
Mutta niinhän se on, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Srk-aktiivit vain tekevät velvollisuutensa, eli äänestävät. Jos ei äänestä, niin mitä epädemokratiaa siinä on. Kaikille tarjotaan mahdollisuus.


Seurakuntien päätöksenteko pitäisi perustua edustukselliseen demokratiaan. Sitä edustuksellisempi on kansanvalta, mitä korkeampi on äänestysprosentti. Seurakuntavaaleissa äänestysprosentti on naurettavan alhainen eikä edustuksellisesta demokratiasta voi puhua.

Ehdotinkin siis, että äänestyksen voisi tehdä kotonaan postiäänestyksellä. Tulee tietysti hieman kalliimmaksi, mutta silloin seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot todellakin edustaisivat seurakuntalaisia.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Kauhanen T - 21.08.06 - klo:15:20
Toisaalta demokratia on niin hieno juttu, että se toimii aina: jäsenistön enemmistö haluaa olla jäseniä ja olla äänestämättä. Ja hehän saavat mitä haluavat. Useimmat heistä haluavat silti, että seurakuntaa hallinnoidaan, mm. että vaalit järjestetään ja niistä heille tiedotetaan - että he voivat sitten jättää äänestämättä. Pääasia on, että on aidosti valinnanvapaus sen suhteen, pyrkiikö vaikuttamaan vai ei.

Omassa entisessä kotiseurakunnassani ei vaaleja pidetä lainkaan - ainakaan vielä. Tuomiokapituli kielsi (http://www.tampereenhiippakunta.fi/tuomiokapituli/), koska seurakuntaliitosasia on kirkkohallituksen käsittelyssä. No, minä joka tapauksessa olen jo vuosia joutunut jättämään äänestämättä täällä pääkaupunkiseudulla (Sääksmäellä kyllä äänestäisin vaikka montakin kertaa).
Otsikko: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Salis - 21.08.06 - klo:20:17
Näyttää siltä, ettei seurakuntavaalien uudistamiseen ole intoa näillä sivuilla. Tuntuu enemmänkin siltä, että ollaan sitä tyytyväisempiä, mitä pienempi äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on.
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Liisa - 21.08.06 - klo:20:52
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Näyttää siltä, ettei seurakuntavaalien uudistamiseen ole intoa näillä sivuilla. Tuntuu enemmänkin siltä, että ollaan sitä tyytyväisempiä, mitä pienempi äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on.


On taidettu saada foorumille varsinainen kriitikko.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on usein surkean alhainen, totta. En kuitenkaan usko, että postiäänestys auttaisi. Viime aikoina on hermostuttu kotiin tulevista seurakuntien ilmaisjakelulehdistä. Voisin kuvitella, ettei seurakuntavaalipostikaan ihan kaikkia ilahduttaisi, vaikka luonnollisesti se lähetettäisiinkin vain kirkon jäsenille. Ja isolta osalta vastaanottajista se jäisi muuten vaan noteeraamatta. Eli äänestysprosenttien huimaa kasvua tuskin tapahtuisi, luulen mä. Myös luotettavuuskysymys on mielestäni oikeasti merkittävä.

Postiäänestystä paremmaksi näkisin kirkon asian terävöittämisen ja tuomisen lähemmäksi kansaa, kirkon vastaanottavaisuuteen panostamisen ja kirkon yhteisvastuullisuuden, diakoniatyön ja muun yhteiskunnallisen avun esillä pitämisen. Ja vaikka ihan konkreettisesti kannustamalla äänestyspaikoille jonkinlaisilla "porkkanoilla" (hm, mielenkiintoiset tapahtumat samassa yhteydessä, soppatarjoilua...?).

Pätkääkään en ole poliitikko, ihan maallikon ajatuksia muutenkin.
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Johannes - 21.08.06 - klo:22:15
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Näyttää siltä, ettei seurakuntavaalien uudistamiseen ole intoa näillä sivuilla. Tuntuu enemmänkin siltä, että ollaan sitä tyytyväisempiä, mitä pienempi äänestysprosentti seurakuntavaaleissa on.


Tarkennetaanpas vähän eli ainakin itse ilahtuisin sitä enemmän, mitä SUUREMPI äänestysprosentti on. Noissa Liisan ideoissa on perää, ehkä niiden avulla äänestysprosentin kasvattaminen onnistuisi.

Toivottavasti en muista ihan väärin, mutta liekö se vaalipäivä isänpäivä? Jos näin on niin ei ole hyvä juttu. Se saattaa pienentää äänestysprosenttia.
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: An-na - 21.08.06 - klo:23:47
Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
On taidettu saada foorumille varsinainen kriitikko.


Musta tuntuu, että Salis on Myyräpartion kätyri ;)
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: PekkaV - 22.08.06 - klo:04:56
Eikö Paavali ollut ensin silaS?
Otsikko: Siivet leikattiin, tuli pakkolasku
Kirjoitti: Salis - 22.08.06 - klo:08:52
Lainaus käyttäjältä: "An-na"
Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
On taidettu saada foorumille varsinainen kriitikko.


Musta tuntuu, että Salis on Myyräpartion kätyri ;)


Pari - kolme päivää meni, kun kriitikon siipiä jo leikataan.  8)
Otsikko: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Salis - 22.08.06 - klo:09:02
Liisa

Lainaus
On taidettu saada foorumille varsinainen kriitikko.


Eikö erilaisten mielipiteiden vastaanottaminen tunnukin vaikealta?  :wink:

Lainaus
Postiäänestystä paremmaksi näkisin kirkon asian terävöittämisen ja tuomisen lähemmäksi kansaa, kirkon vastaanottavaisuuteen panostamisen ja kirkon yhteisvastuullisuuden, diakoniatyön ja muun yhteiskunnallisen avun esillä pitämisen.


Olin aikanaan yhdessä kirkkotoimikunnassa ja siellä keskustelun kulku oli täysin sama. Vastustetaan seurakuntalaisten aktivointia äänestämään vaaleissa. Ja uskotaan, että kirkon asian terävöittäminen tuominen lähemmäs kansaa lisäisi seurakuntavaalien äänestysprosenttiä. Miksi kirkossa pelätään kansanvaltaa. Veisikö se kenties vallan nykyisiltä päätöksentekijöiltä ja pieniltä aktivistiryhmiltä?

Lainaus
Pätkääkään en ole poliitikko, ihan maallikon ajatuksia muutenkin.


Mehän olemme kaikki maallikkoja, mitä uskoon tulee! :wink:
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Sanneli - 22.08.06 - klo:09:07
Mua on kysytty jo kahesti ehdokkaaksi.

...sori, olen alaikäinen...
Otsikko: Äänioikeus
Kirjoitti: Salis - 22.08.06 - klo:09:16
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Mua on kysytty jo kahesti ehdokkaaksi.

...sori, olen alaikäinen...


Hyvä pointti. Pitäiskö ripillä käyneet saada äänestää seurakuntavaaleissa. Hehän ovat muuten seurakunnan täysivaltaisia jäseniä, mutteivat saa äänestää seurakuntavaaleissa. Oletan, että alkukirkossa 15-vuotiaat olivat jo täysvaltaisia jäseniä. Vai oletanko kenties väärin jälleen?
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Liisa - 22.08.06 - klo:09:19
Lainaus käyttäjältä: "Salis"


Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
Postiäänestystä paremmaksi näkisin kirkon asian terävöittämisen ja tuomisen lähemmäksi kansaa, kirkon vastaanottavaisuuteen panostamisen ja kirkon yhteisvastuullisuuden, diakoniatyön ja muun yhteiskunnallisen avun esillä pitämisen.


Olin aikanaan yhdessä kirkkotoimikunnassa ja siellä keskustelun kulku oli täysin sama. Vastustetaan seurakuntalaisten aktivointia äänestämään vaaleissa. Ja uskotaan, että kirkon asian terävöittäminen tuominen lähemmäs kansaa lisäisi seurakuntavaalien äänestysprosenttiä. Miksi kirkossa pelätään kansanvaltaa. Veisikö se kenties vallan nykyisiltä päätöksentekijöiltä ja pieniltä aktivistiryhmiltä?


Sulta tais nyt mennä mun pointti ohi. Minä en nyt näe kuka täällä olisi "vastustamassa seurakuntalaisten aktivointia äänestämään vaaleissa". Ennemminkin mietitään keinoja, joilla seurakuntalaisia voitaisiin aktivoida äänestämään.

Minä en kykene vastaamaan kysymykseesi siitä "miksi kirkossa pelätään kansanvaltaa", koska en näe, että kirkossa pelättäisiin kansanvaltaa. Ilmeisesti sinä näet kuitenkin, että näin on. Tuo postiäänestyksen vastustus ei kuitenkaan ole merkki "kansanvallan" pelosta.
Otsikko: Re: Äänioikeus
Kirjoitti: Liisa - 22.08.06 - klo:09:23
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Mua on kysytty jo kahesti ehdokkaaksi.

...sori, olen alaikäinen...


Hyvä pointti. Pitäiskö ripillä käyneet saada äänestää seurakuntavaaleissa. Hehän ovat muuten seurakunnan täysivaltaisia jäseniä, mutteivat saa äänestää seurakuntavaaleissa. Oletan, että alkukirkossa 15-vuotiaat olivat jo täysvaltaisia jäseniä. Vai oletanko kenties väärin jälleen?


Mun mielestä kirkollisissa asioissa olisi hyvä tarttua silloin, kun aika on otollisin; usein rippikoulun jälkeen suhde kirkkoon on jälleen parantunut, ollaan innostuneita isokoulutuksesta ym. Ajattelu alkaa myös olla kypsää. Kyllä minä kannattaisin kirkollisvaalien äänestysikärajan laskua, 15 passaisi mulle.
Otsikko: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Salis - 22.08.06 - klo:09:29
Lainaus
Sulta tais nyt mennä mun pointti ohi. Minä en nyt näe kuka täällä olisi "vastustamassa seurakuntalaisten aktivointia äänestämään vaaleissa". Ennemminkin mietitään keinoja, joilla seurakuntalaisia voitaisiin aktivoida äänestämään.


Voi olla, että pointtisi meni ohi. Jos ymmärsin väärin, pyydän anteeksi.

Minulla, kun on sellainen muistikuva, että kirkolliskokouksessa on useaan otteeseen esitetty erilaisia aloitteita seurakuntavaalien äänestyprosentin korottamiseksi. Ne ovat  koskeneet juuri postiäänestystä, äänestyspaikkojen lisäämistä ja henkilökohtaisen vaali-ilmoituksen lähettämistä jokaiselle seurakuntalaisella. Aloitteet on toinen toisensa jälkeen hylätty.

Kirkolliskokouksen kielteinen asenne em. aloitteita kohtaan on pannut miettimään, pelätäänkö jossain suunnalla todellakin sitä, että äänestysprosentti kohoaisi yli 50 ja yhtäkkiä seurakuntien ja kirkon keskushallinon voimasuhteet muuttuisivat.
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: eeva-kaisa - 22.08.06 - klo:09:56
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Minulla, kun on sellainen muistikuva, että kirkolliskokouksessa on useaan otteeseen esitetty erilaisia aloitteita seurakuntavaalien äänestyprosentin korottamiseksi. Ne ovat  koskeneet juuri postiäänestystä, äänestyspaikkojen lisäämistä ja henkilökohtaisen vaali-ilmoituksen lähettämistä jokaiselle seurakuntalaisella. Aloitteet on toinen toisensa jälkeen hylätty.


Kirkon opiskelijatyön neuvottelupäivillä oli puhetta srk-vaaleista ja nuorten ja nuorten aikuisten tilanteesta niissä tai laajemminkin kirkossa. Yhdestä seurakunnasta, en muista mistä, kerrottiin, että siellä oli suunniteltu äänestyspaikkojen tuomista kouluille - lukioihin, ammattikouluihin ja yliopistolle - jotta nuori väki saisi tietoa srk-vaaleista ja äänestämisestä ja voisi käyttää äänioikeuttaan. Ehdotus oli tyrmätty (kirkkovaltuustossa?) kauhistuneena: "Sellaisestahan voisi tulla vaikka minkälainen vaalitulos!" (Jutun arvoa syö pikkuisen, etten muista mistä paikkakunnasta oli kyse... se saa tämän kuulostamaan vähän juorulta. No, olkoon.)
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: seppos - 22.08.06 - klo:11:37
Moi

Vaalitoimikunta oli ilmeisimmin se elin, jossa oli typeröity.  Meillä on kaikissa  marketeissa kolmena päivänä ennakkoäänestys ja muitakin ennakko äänestyspaikkoja on eli ei voi jäädä huomaamatta, kun kaupassa on kuitenkin  käytävä. Olemme enemmän huolissa äänestysprosentista kuin vaalin tuloksesta. Kirkon tulee näkyä ja kaikilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa, jotta mielenkiinto seurakuntaan säilyy. Kirkosta eroaminen on ollut meillä poikkeavan vähäistä.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Pena - 22.08.06 - klo:12:25
Kokemukseni perusteella äänestysvilkkaus paranee (ei tosin huimaavasti), kun seurakuntavaaleissa on asioita, joita voi kannattaa tai vastustaa äänestämällä. Pitää siis suoraan ilmaista, että tämä ehdokasjoukko haluaa edistää tällaista ja torjua tuollaisen. Aiheiden on tietysti oltava todellisia seurakuntaa koskevia ongelmia. Niitä saattaa löytää vaikka viimeisen piispantarkastuksen pöytäkirjasta.
Otsikko: Re: Mikään ei muuttua saa
Kirjoitti: Kauhanen T - 22.08.06 - klo:14:41
Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
Minä en nyt näe kuka täällä olisi "vastustamassa seurakuntalaisten aktivointia äänestämään vaaleissa". Ennemminkin mietitään keinoja, joilla seurakuntalaisia voitaisiin aktivoida äänestämään.

Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Voi olla, että pointtisi meni ohi.

Minäkin toivoisin että äänestysprosentit olisivat korkeammat. Mutta karsastan äänestysaktiivisuuden nostamista seurakuntavaalien tärkeimmäksi asiaksi kahdesta syystä:

1. Kaikissa seurakunnissa on todellisia asioita hoidettavana eli ratkaisuja tehtävänä. Nämä asiat - ja se että ne tulevat hoidettua - ovat tärkeämpiä kuin vaalit, eivätkä siksi saa jäädä vaalijärjestelyjen alle. Mitään järkeä ei olisikaan vaaleissa, jotka pidettäisiin pelkästään äänestämisen vuoksi.

2. Suurin osa seurakuntalaisista jättää äänestämättä, mutta ei sen takia että he olisivat tyhmiä, valistumattomia, väärän tietoisuuden vallassa tms. Heitä ei tarvitse holhota, kun vaan on järjestetty heille mahdollisuus valita, äänestävätkö vai eivätkö. Äänestämättä jättäminen ei myöskään välttämättä tarkoita, että ko. henkilöt olisivat niin tympääntyneitä ja tyytymättömiä, etteivät viitsi edes äänestää. Monet yksinkertaisesti eivät tunne tarvetta vaikuttaa asioihin, vaikka mahdollisuus olisi.

Kuningasajalta peräisin olevasta paroikiaaliperiaatteesta (ihminen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on virallinen asuinpaikka maallisen oikeuden mukaan) seuraa, että jos työ, opiskelu tai muu elämäntilanne pakottaa asuinpaikan vaihdokseen, on pakko liittyä johonkin ylhäältä määrättyyn seurakuntaan - tai erota kirkosta (jos siis haluaa nauttia esim. Helsingin tai Ruotsinpyhtään kunnan jäsenen etuja). Uuteen seurakuntaan ei välttämättä kotiudu, eikä tämän tarvitse olla oma, seurakunnan, tai seurakuntahallinnon vika. Tai vika ylipäätään, oikea kotiseurakunta on edelleen olemassa, vaikka se olisi kaukanakin.

Minä en tästä syystä äänestänyt viime vaaleissa (satoi), ja tuskin äänestän tänäkään vuonna. Minulle on nimittäin ihan sama ketä työntekijöiksi valitaan, pidetäänkö tuomasmessuja tai kirkkokonsertteja tms. Kirkkolaki velvoittaa joka tapauksessa järjestämään jumalanpalvelukset sunnuntaisin ja pyhinä, ja saarnaamaan siellä Jumalan sanaa puhtaasti sekä toimittamaan sakramentti oikein. Yhtään sen enempää minä en nk. kotiseurakunnastani kaipaakaan.

---

Vielä olen muuten sitä mieltä, ettei pieni äänestysprosentti romuta edustuksellisen demokratian periaatteita. Sen sijaan se voi vaikuttaa valittavien vallankäyttäjien hienosti sanottuna legitimiteettiin. Minut valittiin vuoden 1998 vaaleissa Sääksmäen seurakuntaneuvostoon 20 äänellä! Ei siinä voinut paljon rinta rottingilla kulkea sanomassa, että minä edustan niin ja niin suurta porukkaa. Eikä minulla ollut mitään tietoa siitä mitä he olisivat minulta odottaneet - muuta kuin että osallistun harkitsevasti ja vastuullisesti tarpeelllisten päätösten tekoon. Olisin silti ollut aika harmissani, jos joku olisi asettanut seurakuntaneuvoston päätösten oikeutuksen kyseenalaiseksi sen vuoksi, että äänestämässä kävi vain kymmenkunta prosenttia seurakuntalaisista. Luultavasti olisin silloin kysynyt: "Missäs ne vaalit sitten pidettiin, missä äänestettiin seurakuntaneuvoston valitsemista vastaan?"
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: hupa - 22.08.06 - klo:21:38
Sotkenpa minäkin lusikkani tähän äänestysprosenttiasiaan, ja vetoan edelliseen kirjoittajaan: opiskelu-, työ- ja muiden kuvioiden kautta olen ollut niin monen seurakunnan jäsenenä, että on tuntunut kohtuuttomalta osata ottaa kantaa sen seurakunnan asioihin, jonka kirkon on ehkä nähnyt ohi ajaessa.

Tietysti sekään vaihtoehto ei toimisi, että ihminen olisi loppuelämänsä (kunnes hakisi muutosta) sen seurakunnan jäsen, jossa koki riparinjälkeisen srk-honeymooninsa.

Kaiken kaikkiaan minun (kuten muutaman muunkin täällä) äänestyskynnystäni nostaa konkreettisten vaaliteesien puute. Jos ehdokkaana ei ole tuttuja, mistä minun pitäisi tietää, mikä lista ja kuka ehdokas mitäkin asiaa ajaa?

Kannatan siis suoraa srk-vaalipropagandaa, mieluiten kotiin kannettuna. Jos kirkon jäsen sellaisesta herneen nenään vetää, on hänen toimissaan jotain perin epäloogista.
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: Teme - 22.08.06 - klo:21:48
Armoton vaalipropaganda alkaa:
Eli minun vaalipropagandani runko löytyy tuosta (http://www.tulkaakaikki.net/ohjelma.html) ja tarkemmin ja konkreettisemmin täällä (http://janoinen.net/smff/index.php?board=48.0) olevista viesteistä. ;) Sitten kun tiedän numeron, kirjoitan vielä yhden kunnollisen ja yhtenäisen tekstin ajatuksista. Pistan sen sitten allekirjoitukseeni :P

Teme
Otsikko: Seurakuntavaalit 2006
Kirjoitti: minttu - 22.08.06 - klo:21:50
Lainaus
Oletko mukana seurakuntavaaleissa? Jos olet niin millaisella listalla? Miksi? Meinaatko äänestää? Minkälainen ehdokas vie äänesi?


Olen tänä vuonna mukana srkvaaleissa melko tiiviisti, nimittäin vaalilautakunnan listalla .. :lol:

Ajattelin äänestää, jos suinkin joudan. Äänestäisin mielelläni ikäistäni tai vähän nuorempaa kiukkuista naista, joka on naiivisti intoa piukassa, täynnä outoja ideoita ja joka lupaa vaikuttaa sinnikkäällä läsnäolollaan jokaisessa kokouksessa sekä käyttää puheoikeuttaan srk:n vanhinten konsensustakin uhmaten.