Synti ja Sovitus on nyt teemana
Paavalin kirjeessä roomalaisille.
Tuo kirje on Jumalan evankeliumi.
Jumalan Hyvä Sanoma.
Synti ei sinänsä ole hyvä,
ja se onkin kauhistuttanut
kirjeen lukijan ja kuulijan
heti kättelyssä
alkulauseen ja -tervehdyksen jälkeen.
Mutta jos ei olisi syntiä,
ei tarvittaisi Evankeliumiakaan.
Ja siksi Paavalin kokonaissanoma
kantaa nimeä Jumalan Evankeliumi.
Olemme kuitenkin päässeet
jo jyrkän ylämäen huipulle
ja olemme nyt tietoisia
synnin kaikesta kauheudesta.
Ja olemme laskeutumassa
sovituksen alarinteelle.
Viimeksi tarkastelimme Uskoa,
joka luetaan meille Vanhurskaudeksi.
Tämä oli kovasti tarpeen,
kun ensin olimme
Paavali alkusanojen jälkeen
lukeneet synnin kauheuksista
ja lain säätämistä tuomioista.
Tuo kaikki oli loogista.
Mutta nyt Paavali lähestyy
kovastikin epäloogista asiaa
Jumalan Evankeliumissa.
Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Paavalilla on haastava ongelma.
Ei niinkään syntisestä maailmasta
vaan juutalaisista.
Jumalan Hyvä Sanoma
olisi helppo kertoa
synnin syvyydessä rypevälle.
Mutta miten armon palaset
saadaan loksahtamaan paikoilleen
uskonnollisen ihmisen sydämessä.
Tämä ongelma toistuu yhä uudestaan.
Ensin Paavali kauhistutti uskonnolliset
kertomalla ihmisten tekemistä
kaikkein kauheimmista synneistä.
Mutta sitten järkytti
nämä uskonnolliset toteamalla,
että he tekevät itse samoin.
Ja nyt on vuorossa uusi järkytys.
Lupaus siitä,
että Aabraham perii maailman,
annettiin jo ennen lakia.
- Sillä se lupaus,
että Aabraham oli perivä maailman,
ei tullut hänelle
eikä hänen siemenelleen
lain kautta,
vaan uskonvanhurskauden kautta.
Aabraham perii maailman.
No tämä selvä.
Aabrahamille syntyi
Iisak.
Iiisakille syntyi
Jaakob eli Israel.
Tässähän on perillisten joukon alku.
Ja Israelille annettiin laki.
Joka sen pitää, on vanhurskas.
Ongelma on vaan siinä,
että kuten kirjeessä on jo
vahvasti osoitettu,
kukaan ei ole sitä pitänyt
yhtä Siementä lukuun ottamatta.
Alkutekstissä käytetään sanaa
σπέρμα (sperma) yksikössä.
Siis tuo yksi Siemen
olisi Vanhurskas.
Mutta
mikä se uskonvanhurskaus
oikein on.
No se on sama,
joka Aabrahamilla oli.
Lakiahan ei ollut olemassakaan,
kun Aabraham uskoi Jumalan Sanan,
ja Jumala luki sen
hänelle vanhurskaudeksi.
Eli Aabrahamin vanhurskauden
perustana ei voinut olla laki,
vaan lupaus ja usko siihen.
Siis ei niin,
että perillisiä ovat vain ne,
joilla on laki.
- Sillä jos ne,
jotka pitäytyvät lakiin,
ovat perillisiä,
niin usko on tyhjäksi tehty
ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Perillisiä ovat ne,
joilla on usko lupaukseen Siemenestä.
Tuo usko horjui.
Samoinkuin ensimmäinen ihmispari
järkeili ja söi
väärästä siementä tekevästä puusta,
järkeili Saarakin
epätoivoisessa tilanteessa
tarjolle synnin hedelmän.
Ja samoinkuin Aadam suostui
Eevan tarjoukseen,
Aabraham suostui Saaran tarjoukseen.
Mutta tuosta nautinnosta
ei syntynyt luvattua Siementä.
Siitä syntyi vihan hedelmä
eikä Rakkauden hedelmä.
Tästä enemmän aikanaan
Genenis -Raamattupiirissämme.
Mutta joka tapauksessa
Saaran järkeilemä hedelmä
synnytti katkeraa surua
niin Saaralle kuin Aabrahamillekin
ja myöhemmin syntyneelle
Lupauksen hedelmälle.
- Sillä laki saa aikaan vihaa;
mutta missä lakia ei ole,
siellä ei ole rikkomustakaan.
Mitä varten sitten on laki?
Se on rikkomusten tähden
jäljestäpäin lisätty
olemaan siihen asti,
kunnes oli tuleva se siemen,
jolle lupaus oli annettu
Siis lain järkeily on loppujen lopuksi
ihan jotain muuta kuin ylpeyden aihe.
Laki saattaa meidät jokaisen
Tuomarin eteen tuomittavaksi.
Eli roomalaisten tuli nyt ymmärtää,
että laki ei ole siunauksen avain.
Siunaus on siinä Siemenessä,
johon on kätketty lupaus.
Lupauksen lunastamiseen
riittää usko.
Aabraham ei muuta voinut tehdä.
Yritti kyllä vaimon neuvosta,
mutta siitä ei seurannut siunausta
vaan katkera suru.
Siis laki on tarpeen
saattamaan meidät
uskomaan lupaukseen
Siemenestä.
Jälkeenpäin lisätty laki
ei horjuta lupausta.
Emme pelastu lain tekoja tekemällä.
Siis emme pelastu itsemme kautta.
Me pelastumme
Jumalan armosta/suosiosta.
Ja tämä Jumalan armo
tulee osaksemme uskosta.
Samasta uskosta,
joka Aabrahamilla oli.
Se usko ei ole lähtöisin
Aabrahamista
saatikka meistä itsestämme.
Se on lähtöisin Siemenestä,
joka on istutettu
meidän sydämeemme.
Tämä Siemen vaikuttaa
Elämän ihmeen meissä,
jotka olemme kuolleet synteihimme.
- Sentähden se on uskosta,
että se olisi armosta;
että lupaus
pysyisi lujana
kaikelle siemenelle,
ei ainoastaan sille,
joka pitäytyy lakiin,
vaan myös sille,
jolla on Aabrahamin usko,
hänen,
joka on meidän kaikkien isä
- niinkuin kirjoitettu on:
"Monen kansan isäksi
minä olen sinut asettanut"
- sen Jumalan edessä,
johon hän uskoi
ja joka kuolleet eläviksi tekee
ja kutsuu olemattomat,
ikäänkuin ne olisivat.
Loppujen lopuksi lupaus,
joka annettiin Aabrahamille,
oli lupaus myös
hänen Siemenelleen.
Tämä Siemen eli luvattu Messias
tulisi perimään maailman.
Ja me Hänessä olemme
myös perillisiä.
Meillä on siis Jumalan lupaus
Siemenestä, Jumalan Pojasta,
joka on Pääperillinen ja perii Sinutkin.
Ja Hän panee sen toimeksi
perunkirjoituksessa,
kun Hänen Testamenttiaan luemme.
Kun kuulemme sen,
niin meissä syntyy usko.
Meille käy kuin Aabrahamille.
- Ja Aabraham toivoi,
vaikka ei toivoa ollut,
ja uskoi tulevansa
monen kansan isäksi,
tämän sanan mukaan:
"Niin on sinun
jälkeläistesi luku oleva",
eikä hän heikontunut uskossansa,
vaikka näki,
että hänen ruumiinsa oli kuolettunut
- sillä hän oli jo noin satavuotias -
ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
mutta Jumalan lupausta
hän ei epäuskossa epäillyt,
vaan vahvistui uskossa,
antaen kunnian Jumalalle,
ja oli täysin varma siitä,
että minkä Jumala on luvannut,
sen hän voi myös täyttää.
Sentähden se luettiinkin
hänelle vanhurskaudeksi.
Ja Sinäkin saat olla yksi perillinen
yksi uskon jälkeläinen,
jolle usko luetaan vanhurskaudeksi.
- Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä
ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
vaan myös meidän tähtemme,
joille se on luettava,
kun uskomme häneen,
joka kuolleista herätti Jeesuksen,
meidän Herramme,
joka on alttiiksi annettu
meidän rikostemme tähden
ja kuolleista herätetty
meidän vanhurskauttamisemme tähden.
Room 4:13-25
Tuoreimmat viestit