Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 25.06.19 - klo:01:22

Otsikko: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 25.06.19 - klo:01:22
2. Tim. 3:5:  heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.

Lukiessani mm. menneiden aikojen tunnettujen kristittyjen elämänkertoja, Raamattua sekä omia havaintoja tehdessäni, minulle on tullut sellainen voimakas vaikutelma, että tuo Paavalin teksti on totisinta totta, kun on kyseessä meidän aikamme kristityiksi itsensä uskovat ihmiset Suomessa. Eli pääkuva minun mielestäni on tällainen, harvoja poikkeuksia voi toki löytyä.

Miksi näin ajattelen?
Ensinnäkin tuntuu siltä, että kristillinen julistus keskittyy yllättävän suurelta osin tämänpuoleiseen.
Monesti kännykän räpläys ja seurustelu vierustoverin kanssa menee saarnan kuuntelun ohi.
Kristittyjen väliset keskustelut nykyään yllättävän harvoin enää käsittelevät hengellisiä asioita ja jos joskus harvoin käsittelevät, kristillisen uskon ydin ei kuulu niihin aiheisiin, joista keskustellaan.

Minun mielestäni jumalattomuus oikein rehottaa kristikunnassa erikoisen voimakkaalla tavalla, sellaisella tavalla, että sitä ei huomata. Jumalattomuus on sokaissut valtavan suuren osan kristikuntaa Suomessa. Tämä jumalattomuus on siksi vaikea havaita, että se koostuu sellaisista jumalattomista teoista, joita ei voi ainakaan suoraan (jos ollenkaan) Raamatulla synniksi perustella. Joukko hyviä asioita on syrjäyttänyt Jumalan: erilaiset tavarat, hyvät harrastukset, leppoisat keskustelut yms. jne.
Ulkokuori on jumalinen, mutta sisäpuolen täyttää muut asiat ja sisäpuoli kokee rauhaa näiden muiden asioiden keskellä.

Ensisijainen ongelma nähdäkseni ei ole tämä ihmisessä rehoittava jumalattomuus. Ensisijainen ongelma on se, että ihminen on unessa ja onnellisessa rauhantilassa tämän asian suhteen eikä näinollen huuda avukseen Herran nimeä kaiken tämän jumalattomuutensa keskellä parannusta Herralta pyytäen.

Näin minä näen asian, sinä näet sen ehkä toisin.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Mansipaani - 25.06.19 - klo:12:31
Kiva nähdä Karjalaisenkyöstiä.  En ole täällä kirjoitellut n. puoleentoista vuoteen, lähinnä siksi koska elämäntilanteessa tapahtui muutosta ja kaipasin hengellistä keskusteluympäristöä tai sitten en keskusteluympäristöä ollenkaan.  Jos täällä näistä asioista syntyy keskustelua niin käyn mielelläni lukemassa.

Minulla on tällä hetkellä hyvä kirja luettavani: Olavi Kareksen toimittama hartauskirja "Isien perintö". Siinä on kullekin vuoden päivälle teksti vanhan ajan heränneiltä: Lagusta, Ruotsalaista, Berghiä, Rosendalia, Björkvistiä. Mikä aarreaitta! Siinä on vielä sitä samaa henkeä kuin siionin virsissä. Niin säälittävää ja surullista miten kaikki se ydin ja hengellinen elämä sekä sen ymmärrys tuntuu täysin kadonneen ja jäljelle on jäänyt kuori: perinne. Kontrasti nykyiseen ja entiseen on valtava. Kaipaan sitä ravitsevaa ydintä.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: vn - 25.06.19 - klo:18:14
Kössi kirjoittaa kyllä asiaa!
Onko usko nykyään hengellistä viihdettä?
Onko vielä hätää sieluista, omasta ja toisten?
Onko meillä tarvetta pyytää syntejämme anteeksi Jeesuksen ristin juurella
ja tehdä parannusta?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 03.07.19 - klo:07:23
Minulla on tällä hetkellä hyvä kirja luettavani: Olavi Kareksen toimittama hartauskirja "Isien perintö". Siinä on kullekin vuoden päivälle teksti vanhan ajan heränneiltä: Lagusta, Ruotsalaista, Berghiä, Rosendalia, Björkvistiä. Mikä aarreaitta! Siinä on vielä sitä samaa henkeä kuin siionin virsissä. Niin säälittävää ja surullista miten kaikki se ydin ja hengellinen elämä sekä sen ymmärrys tuntuu täysin kadonneen ja jäljelle on jäänyt kuori: perinne. Kontrasti nykyiseen ja entiseen on valtava. Kaipaan sitä ravitsevaa ydintä.

Tällainen käsitys minullekin tulee, kun luen menneiden aikojen vaikuttajien elämänkertoja ja Raamattua.
Mm. Lagus on eräs ehdottomista suosikeistani.

Viimeaikoina olen lukenut Henrik Renqvistin, Pietari Kurvisen ja Frans Hannulan elämänkertoja.
Henrik Renqvistin yritti syntisyytensä painolastin alla hukuttautua Aurajokeen, mutta onneksi epäonnistui.

Tällä hetkellä minulla on menossa Pietari Kurvisen itse kirjoittamansa elämänkerta vuodelta 1913, kirjoitettu fraktuuralla, sillä vanhalla tekstifontilla. Hidasta tuo lukeminen tuolla fontilla minulle on, mutta pikkuhiljaa tuohonkin fonttiin alkaa tottua.

Ps. Kiitos Marsipaani kirjavihjeestä. Liitän varmaan tuon kirjan seuraavaan kirjatilaukseeni. Tapoihini on kuulunut tilata Lutherdivarista silloin tällöin kirjoja. Soitan omistajalle ja kerron, mikä asia kiinnostaa ja hän lähettää minulle paketin kirjoja.
Keväällä sain 26 kiloa painavan pahvilaatikon kirjoja. Jokunen paketin kirjoista minulla jo olikin, mutta eipä tuo haittaa.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 24.07.19 - klo:01:06
Olen lukemassa Auk. Oravalan kirjoittamaa ja vuonna 1939 julkaistua kirjaa "Juho Malkamäki, Suomen heränneen kansan isä".
Siis jonkinlainen elämänkerta Juho Malkamestä. Hän eli vuosina 1844 - 1928.
Juhon lapsuuden aikana ympäröivä yhteiskunta suhtautui varsin karsaasti ihmiseen, joka heräsi synnin unesta. Heitä pidettiin kerettiläisinä ja vääräoppisina, jopa järkensä menettäneinä.

Juho Malkamäki ja herännyt kansa koki maallisen koululaitoksen olevan jossain määrin sopimaton heränneen kansan lapsille, koska siellä oli vaaran ajautua pois uskosta. Juho oli aktiivinen perustettaessa herännäishenkisiä oppilaitoksia.
Juho oli sitä mieltä, että koulun tärkein tehtävä on juurrutta ihminen Kristukseen ja heti tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä on se, että lapsille annetaan asianmukainen muu koulutus, jota elämästä selviäminen vaatii.

Herännyt kansa piti pahan osallistumista kaikenlaisiin uusiin vouhotuksiin, kuten naamiaishuveihin ja muihin sellaisiin, joita nykyään pidämme varsin harmittomina huvituksina.
Ymmärrän hyvin tuon ajan heränneitä tässäkin asiassa. Eiväthän monet tuon ajan huvit sinänsä syntejä ollut ja siksi ne olivatkin petollisia, koska ne helposti saivat ihmisten ajatukset pois Kristuksesta.

Seuroja, joissa  laulettiin ja viljeltiin elämän Sanaa pidettiin usein. Myös häiden, hautajaisten, synttäreiden yms. juhlien yhteyteen kuului tärkeänä osana Raamatun esillä pitäminen.
Ihminen, joka oli herännyt, tietenkin halusi hakeutua Sanan ja uskonystävien yhteyteen ja viettää kaikki vapaa-aikansa siellä ja jättää naamiohuvit, lauluiltamat, tanssit ja muu illanvietto suruttomille.

Juho ymmärsi, että Jumala toimii myös hänen oman porukkansa ulkopuolella ja hän joskus luki ystävilleenkin muiden kristittyjen suuntausten kirjallisuutta. Hän totesi olevansa tämän suhteen "kaikkiruokainen".

Jälleen kerran on todettava, että tuon ajan heränneiden jälkeläiset ovat suurin joukoin eksyneet isiensä uskosta naamiohuveihin ja muihin ajanvietteisiin.
Jos joku herää synnin unesta ja haluaa jättää nuo maalliset huvit, niin kyllä sitä taitaa kuraa tulla niskaan - ja niin pitääkin olla.
Ymmärtääkseni noina vanhoina aikoina ymmärrettiin se, että heränneen kansan ja maailman välillä oli suuri jännite: jos oli herännyt, välttämättä joutui maailman kanssa ristiriitoihin.
Lagus kyselee eräässä kirjeessään muistaakseni suurinpiirtein näin: "Onko nyt heränneen kansan ja maailman välillä tehty sovinto niin, ettei tuota ristiriitaa enää ole?". Lagus oli sitä mieltä, että tuollaista sovintoa ei ole olemassa.

Ajat ovat muuttuneet, ydin on kadonnut, maailman kanssa ollaan hyviä ystäviä, jumalisuuden ulkokuori on paikkapaikoin vielä jäljellä, joskus tuo ulkokuorikin on jo kadonnut.

Selvää lienee, että jos Juho Malkamäki tulisi vaikka johonkin pääkaupunkiseudun körttiseuraan ja siellä alkaisi puhumaan, niin aika pian alkaisi virren veisuu ja järjestyksenvalvoja ehkä veisi häirikön ulos.

Tuon Juho Malkamäki voisi toki korvata monella muullakin nimellä: Jonas Lagus, Vilhelmi Malmivaara taikka hänen isänsä, Paavo Ruotsalainen, ............
Ulos heidät kannettaisiin ja pannaan julistettaisiin.

Tällaisia mietteitä en voi välttää taas kerran tämänkään elämänkerran äärellä.

Suosittelen jokaiselle herännäisyyden historiaan ja herännäisjohtajien elämänkertoihin tutustumista.
Ja jos avaruutta riittää, voisi laajentaa repertuaaria tutustumalla vaikkapa 1800-luvun evankelisen liikkeen johtohenkilöiden elämänkertoihin ja muihinkin noiden aikojen tai vanhempien aikojen johtohenkilöiden elämänkertoihin, kuten vaikkapa Abraham Agreniuksen tai  Henrik Renqvistin elämänkertaan.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: PekkaV - 24.07.19 - klo:04:01

   Jokainen aamu on armon ja päivä kilvoittelun.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 24.07.19 - klo:06:55
Olen lukenut Malkamäen seurapuheista koottua kirjaa. Olen eri mieltä Kyöstin kanssa siitä, miten niihin suhtauduttaisiin pääkaupunkiseudun körttiseuroissa. Ukkoa kuunneltaisiin korvat hörössä ja sydän syrjällään.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: 1944 - 24.07.19 - klo:09:58
Niin, körtti ei ole erilainen kaupungissa kuin maalla. Herättäjäjuhlilla olisi paljon vähäisempi määrä meitä, jos ei kaikenlaisista paikoista tultaisi.
Jos olisi vaikka vain viisikään lasta jokaisella isällä ja äidillä mukanaan, niin todella paljon meitä olisi jo silloin.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 24.07.19 - klo:10:35
Joskus olen sitä miettinyt, ettei ihmisillä myöskään ollut vapaa- aikaa niin paljon kuin nyt on. Jos oli vähän vapaata, oli tehtävä valintoja mennäkö seuroihin vai arpajaisiin. Niitäkin on pidetty pahoina. Syy saattaa olla meille vähän avautumaton tosin myös. Nyt on kahdeksan tunnin työpäivät ja vapaat viikonloput. Vähemmän lapsia ja sisävessat, juokseva vesi ja keskuslämmitys.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 24.07.19 - klo:10:44
Minusta monilla ei ole sitä jumalisuuden ulkokuorta. Jos vastaa uskovansa jotenkin johonkin muttei niinkuin kirkko opettaa tai joo, no, kuuluvansa kirkkoon koska se tekee paljon hyvää mutta ettei itse usko mihinkään niin ei minusta näy sitä ulkokuorta... Sisälle ei näe.

Mutta siitä en pääse ettei tuo olisi kieltämistä, sillä hetkellä siinä elämäntilanteessa. 

Olen ollut siinä itsekin olettaessani että kristinusko on yhtä kuin kireä viidesläisyys, siinä kolme vuosikymmentä sitten. 

Kai Jumala saattaa itse kehen tarttua.  Toivon sitä.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 24.07.19 - klo:10:59
Joskus olen sitä miettinyt, ettei ihmisillä myöskään ollut vapaa- aikaa niin paljon kuin nyt on. Jos oli vähän vapaata, oli tehtävä valintoja mennäkö seuroihin vai arpajaisiin. Niitäkin on pidetty pahoina.

Vapaa-aikaa oli vähemmän kuin nyt ja minulle tulleen kuvan mukaan se olisi ensisijassa käytetty Raamattuun liityvien asioiden parissa. Juho Malkamäen kirjassa joku puhuja jossain kokoontumisessa totesikin kuulijoille, että olette tulleet tänne, vaikka muitakin menovaihtoehtoja olisi ollut.
Minulle on tullut tunne, että vaikka vapaata oli niukemmin, kuin nyt, aikaa kului kristillisissä kuvioissa enemmän  kuin kristityillä nykyään. Nykyään on valtavasti huvitarjontaa ja se on nielaissut meidät. Joitain heränneitä silti vieläkin on ja aina joku voi herätä.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 24.07.19 - klo:11:08
Mietin, missä määrin ihmisillä on väärinkäsityksiä.  Tahtoisin joskus kysyttävän. että no, mitä se kirkko siis opettaa, ja mihin sinä et siis usko.  En pääse siitä, että tuo kiusaannuttaa mahdottomasti. 

Onko se jotain riparilla opittua, missä sen kävit ja niinpoispäin. Ei tuo ole vielä minulle mikään vastaus, että joo no jonkin uskon mutta en kuten kirkko.  Mitä se vastaajalle merkitsee? 

Rupeen kohta itte kuljeksimaan kyselylomakkeiden kanssa pitkin....

.....................

 Kyöstillä on kyl sama kuva kuin on ittelläni mutta kyl se oli silloin terävä valintakysymys, kun oli vähän aikaa, ja sentään ainakin kaupungeissa paikkoja, minne mennä.... Nautin Hilja Haahden kirjoista. En kirjallisen annin takia, vaan kun ne antoi ajankuvaa sadan vuoden takaa, ylikin.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 24.07.19 - klo:11:19
Olen lukenut Malkamäen seurapuheista koottua kirjaa. Olen eri mieltä Kyöstin kanssa siitä, miten niihin suhtauduttaisiin pääkaupunkiseudun körttiseuroissa. Ukkoa kuunneltaisiin korvat hörössä ja sydän syrjällään.

Ainahan tuon voisi testata joko lukemalla seuroissa jonkun puheen tai harjoittelemalla puheen ulkoa.
Minusta ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tuollaista testaamaan.

Tuli mieleeni, että Malkamäen kerrottiin olleen puhetekniikaltaan varsin huono puhuja. Puheet eivät olleet johdonmukaisia, puhe takelteli. Joskus joku pyysi häntä puhumaan kovemmin, jotta puhe kuuluisi.  Jotain tällaista elämänkerrassa kerrottiin.
Heränneiden keskuudessa tuo ei tainnut juurikaan haitata, koska siellä tiedettiin, että Juho Malkamäellä on tärkeää sanottavaa.
Malkamäki oli hyvin suosittu puhuja, jota mielellään kuunneltiin.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 24.07.19 - klo:14:47
"Kun uskon valo sammuu kansasta, niin järki tehdään jumalaksi", sanoi Juho Malkamäki.

Näin taitaa olla jo laajalti Suomessa käynyt. Ihmisjärki menee Raamatun ohi. Jos järki voi joissain asioissa  yhtyä Raamattuun, silloin Raamattua pidetään hyvänä.

Vanhoilla päivillään Juho Malkamäen ja Malmivaaran kerrottiin kallistuneen enemmän evankeliseen suuntaan julistuksessaan.

Malkamäki oli tunnettu hyvästä ja heränneitä rakentavasta huumoristaan. Moni lukko aukesi huumorin avulla.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 24.07.19 - klo:15:27
Erään kerran syntyi seuratilaisuuden jälkeen puhe salaojituksesta isäntien keskuudessa.  Malkamäki kuunteli hetken aikaa keskustelua, mutta sanoi vihdoin miehille:"Kyllä siitä salaojituksesta on nyt jo tarpeeksi puhuttu, mutta millaista se parannuksenteko on?
Tuo oli lainaus Oravalan kirjasta Juho Malkamäki Suomen heränneen kansan isä sivuilta 219-220.

Malkamäki kyllä itsekin osallistui keskusteluihin maallisistakin asioista,  mutta ei tainnut kovin halukas antamaan niille kunniapaikkaa. Maalliset asiat olivat toki tärkeitä, mutta silti toisarvoisia ja vähäpätöisiä Raamatun asioiden rinnalla.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 27.07.19 - klo:12:56
Juho Malkamellä oli vähän ennen kuolemaansa kovia tuskia mm. siitä, että pelastuukohan hän vai ei.
Lopulta hän sitten sai kuitenkin pelastusvarmuuden.
Näin oli Paavo Ruotsalaisellakin.

Jäi mieleeni evankelisen liikkeen piirissä ollut Pietari Kurvinen, josta kerrottiin, että hän aivan kuin huomaamatta liukui ajasta ikuisuuteen. Minulle tuli kuva, että hänellä ei ollut mitään helvetin pelkoja kuollessaan.

Tämä seuraava pohdintani on puutteellista, asenteellistakin, enkä osaa ottaa huomioon monia seikkoja, joita pitäisi osata ottaa huomioon, koska asia on niin monisäikeinen ja sisältää monia minulle luotaamattomia syvyyksiä:

Evankelisessä liikkessa uskotaan - kuten körttiläistenkin keskuudessa - että ihminen on loppuun asti synnin turmelema ja Jeesus on tämän syntisyyden täysin sovittanut. Tässä sovituspuolessa on uskoissa körteissä ja evankelisissa kuitenkin jonkinlaisia eroja.
Körttipiireissä tämä sovitusasia on ilmeisesti ollut enemmän teorian asteella ja evankelisissa piireissä se on otettu enemmän todesta. Ehkäpä tämä on syy siihen, että körttiläinen ei voi olla varma tuosta pelastuspuolesta, kuin vain harvoin välähdyksenomaisesti.
Körttiläisyydessä ollaan jollain tavalla minä-keskeisiä: minä ja minun syntini ja ei osata ottaa aina riittävän todesta sitä, että Jumala on luotettava ja on sovittanut minun syntini.
Kun koko porukka on tässä asiassa minä-keskeinen, antaa se tulevillekin heränneille körttiläisille kuvan, että näin pitääkin olla.
Ja tietyllä tavalla pitääkin olla ja tietyllä tapaa ei pidä olla.

Evankelinen ajatusmalli tässä asiassa taasen ei ole samalla tavalla minä-keskeinen.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 27.07.19 - klo:14:32
Iloinen pelastusvarmuus voi olla yhteisön perinteen painostamaa teeskentelyä. Kenties Paavo Ruotsalainen näki tämän, olihan hän jotenkin herkistynyt omavanhurskauden karsimiseen.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 27.07.19 - klo:14:48
Iloinen pelastusvarmuus voi olla yhteisön perinteen painostamaa teeskentelyä. Kenties Paavo Ruotsalainen näki tämän, olihan hän jotenkin herkistynyt omavanhurskauden karsimiseen.

Mikä on oma näkemyksesi tästä asiasta? Oliko evankelisten iloinen pelastusvarmuus omavanhurskasta teeskentelyä?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 28.07.19 - klo:02:29
Yksi heitto väliin.
Kaikki siinä nuoruuteni sotkuisessa vitoslaisuudessa ei ollut hullustipäin. Hyviä tapoja oli Raamatun lukeminen ja rippi jota tosin ei nimitetty siten. 

Erityisesti pyhäinpäivänä kun tehtiin retki Oronmyllylle sanottiin perjantain tai lauantain iltahartauden jälkeen että jos kenellä jokin painaa mieltä, saa jäädä loppurukouksrn jälkeen kirkonpenkkiin istumaan. Työntekijät kiersivät koko porukan sitten,  hyvin moni jäi,  siinä kaksi kolmannesta.  Enhän minä tiedä, mikä ketäkin huoletti kun juttuja ei eritelty, minulla oli pahoja tekoja mieltä painamassa. 

Totta taisin tunnustaa irritatiivisia kohtausoireita ja huonosti kehittyvää parannusta.  Itse juttua se ei tärvellyt. Omantunnon kevennys varmasti sujuu joiltakin hiljaisuudessa yksin, mutta joku saattaa, ehkä vain ohimenevässä vaiheessa, tarvita kuuntelijaa ja synninpäästön sanoja. 

Siis jälleen joku joskus.  Luther olisi mielellään tehnyt siitä sakramentin.  Olin tottunut kun se oli yleinen hurrien kirkossa , kun se sitten yhtäkkiä oli jotenkin out nykyherännäisyydessä.

.............................

Kuinka kukin kuolee taitaa olla, no niin.  Eräs sairaalasielunhoitaja kertoi, että uskovat pelkäävät kuolemaa pahiten.   En osannut kysyä minkä sortin uskovat. Harmi.

Ketään siis ei pakotettu, eikä saanut bonuksia ripistä meilläpäin. Työntekijöillä riitti duunia muutaman sadan nuoren paimentamisessa ilmankin.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 28.07.19 - klo:07:22
Mikä on oma näkemyksesi tästä asiasta? Oliko evankelisten iloinen pelastusvarmuus omavanhurskasta teeskentelyä?

En mene arvailemaan. Teeskentelyn mahdollisuuden näen. Mahdetaanko kielilläpuhumista teeskennellä karismaattisissa piireissä?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 28.07.19 - klo:09:08
Mahdetaanko kielilläpuhumista teeskennellä karismaattisissa piireissä?

Paavo R ainakin välillä rajoitti heränneiden keskellä kielillä puhumista, välillä ei. Hänellä oli kai kyky tai ainakin hän uskoi sellaisen omistavansa, että hän pystyy erottamaan, mikä on tervettä puhetta. Paavon eräs tytär puhui kieilillä.

Miten körttiseurat nykyään suhtautuisivat siihen, jos isä ja tytär tulisivat seuroihin, isä puhuisi parannuksen teosta ja tytär puhuisi kielillä?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 28.07.19 - klo:15:43
Miten körttiseurat nykyään suhtautuisivat siihen, jos isä ja tytär tulisivat seuroihin, isä puhuisi parannuksen teosta ja tytär puhuisi kielillä?

Arvaillaan sitten, kun se tuntuu sinua kiinnostavan. Isän puhetta kuunneltaisiin vakavalla mielellä, kunhan ei puhuisi pitkään. Tytölle tuotaisiin ehkä lasillinen vettä ja ystävällinen käsivarsi hartioille. Sopivia virsiä haettaisiin ehkä vähän pidempään.

Minä kysyn puolestani, miten isä suhtautuisi, jos tytär keskeyttäisi hänen parannussaarnansa äänekkäällä kielilläpuhumisella?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: seppos - 28.07.19 - klo:21:32
Malkamäen sankaritekoja voisi luetella paljonkin.
Hän kannatti sivistystä ja antoi Karhunmäen opiston rakennustalkoisiin miehen ja hevosen vuodeksi.
Piti pihallaan nuorisoseuraliikkeen ensimmäiset vuosijuhlat, mutta totesi ne sopimattomaksi herännelle nuorisolle
Hänen opastuksensa ansiosta Kitinojan kylällä oli useita talousneuvoksia.
Kun Jaakko renki lähti viemään vierasta Lapuan asemalle hevosella ja vieras toivotti "Herran haltuun" vastasi Malkamäki "Jaskan haltuun".
Malkamäki rakennutti taloonsa kaksi isoa tupaa, että mahtuu enemmän seuravieraita.
Oli talonpoikaissäädyn edustajana valtiopäivillä
jne
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 29.07.19 - klo:00:09
Minä kysyn puolestani, miten isä suhtautuisi, jos tytär keskeyttäisi hänen parannussaarnansa äänekkäällä kielilläpuhumisella?

Isän tulisi ystävällisesti kehoittaa tytärtään odottamaan, että hän saa saarnansa loppuun. Kielillä saa kyllä puhua,  mutta Raamatun mukaan sillä ei saa häiritä yhteisiä kokoontumisia. Ja jos ei ole paikalla ketään, joka osaa selittää kielet,taisi Paavali kehottaa puhumaan vain itsekseen.
Seurakunnan tulee rukoilla itselleen kielien selittämisen lahjaa, jos se puuttuu.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 29.07.19 - klo:00:27
Ja jos tyttö kehoituksista huolimatta ei pidä taukoa äänekkäässä puheessaan jäljellä lienee vain huonoja vaihtoehtoja.
Jos ystävällinen käsi olkapäällä yhdistettynä yhteisveisuun ei auta, isä varmaan lähtee tyttären kanssa pois ja jatkaa puhettaan ensi kerralla.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: PekkaV - 29.07.19 - klo:06:16

   Vitoslaiset ovat verrattavissa Malkamäen ajan körtteihin Taivaan tien kulkijoina.

Perustelen:

(Tästä näkee kaksi kilometriä vastarannalle.)

Femmat hakee väylää yhteiskunnassa. Körtit tekivät sitä silloin. Uskovaisuus luo pohjan maallistumiselle. Partiolaiset laulavat "Kun usko puhdas säihkyvä on, vuoret siirtää voi..".

(Nyt on ensimmäinen aamu täällä, täysi kesä. Edellinen oli kevät.)

Toistan lempiajatukseni: Körtit ovat hajonneet yhteiskuntaan, muuttuneet näkymättömiksi kuin demarit. Mutta vaikuttavat sitäkin perustavanlaatuisemmin.
Lestat ovat puolivälissä.
Uskikset kaivavat lähtökuoppia.
Siis perspektiivi on 150 vuotta.

Vitoset haastavat körttien uskon, josta löytyy kaikenlaista tarttumispintaa. Tekevälle sattuu. Jää nähtäväksi, mikä toimii tässä ajassa. Mistä nouseva Taivaan tien kulkija saa tukevan jalansijan.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 29.07.19 - klo:07:04
Taivaan tie ei yleensä kulje eduskunnan kautta. Näkemys herätysliikkeiden panoksesta yhteiskunnassa saattaa olla oikea. Samaa Taivaan tietä ne kaikki viitoittavat, vaikka vähän erilaisia karttoja käyttäen.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: PekkaV - 29.07.19 - klo:07:31

   Kristus -- > risteys -- > kohtaaminen
"Ristin juurella" tarkoitetaan yhteisöllisyyttä. Ei ole muuta.

(Mihin olen menossa, kun en muista.)

Herättely kumpuaa kaipuusta Kristukseen. Ajattelen Kristuksen käsitteenä yhteisestä pisteestä ja sen varmistamisesta, ovatko nyt kaikki messissä. Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta. Olenko varmalla pohjalla. Olenko varmistanut selustani.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 29.07.19 - klo:08:21
Äsken kääntynyt ei ole kulkenut vielä minnekään. Hänen näkökulmansa vain on uusi. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 13.09.19 - klo:09:18
2. Tim. 3:5:  heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.

Lukiessani mm. menneiden aikojen tunnettujen kristittyjen elämänkertoja, Raamattua sekä omia havaintoja tehdessäni, minulle on tullut sellainen voimakas vaikutelma, että tuo Paavalin teksti on totisinta totta, kun on kyseessä meidän aikamme kristityiksi itsensä uskovat ihmiset Suomessa. Eli pääkuva minun mielestäni on tällainen, harvoja poikkeuksia voi toki löytyä.

Miksi näin ajattelen?

Ensinnäkin tuntuu siltä, että kristillinen julistus keskittyy yllättävän suurelta osin tämänpuoleiseen.
Monesti kännykän räpläys ja seurustelu vierustoverin kanssa menee saarnan kuuntelun ohi.
Kristittyjen väliset keskustelut nykyään yllättävän harvoin enää käsittelevät hengellisiä asioita ja jos joskus harvoin käsittelevät, kristillisen uskon ydin ei kuulu niihin aiheisiin, joista keskustellaan.

Minun mielestäni jumalattomuus oikein rehottaa kristikunnassa erikoisen voimakkaalla tavalla, sellaisella tavalla, että sitä ei huomata. Jumalattomuus on sokaissut valtavan suuren osan kristikuntaa Suomessa. Tämä jumalattomuus on siksi vaikea havaita, että se koostuu sellaisista jumalattomista teoista, joita ei voi ainakaan suoraan (jos ollenkaan) Raamatulla synniksi perustella. Joukko hyviä asioita on syrjäyttänyt Jumalan: erilaiset tavarat, hyvät harrastukset, leppoisat keskustelut yms. jne.
Ulkokuori on jumalinen, mutta sisäpuolen täyttää muut asiat ja sisäpuoli kokee rauhaa näiden muiden asioiden keskellä.

Ensisijainen ongelma nähdäkseni ei ole tämä ihmisessä rehoittava jumalattomuus. Ensisijainen ongelma on se, että ihminen on unessa ja onnellisessa rauhantilassa tämän asian suhteen eikä näinollen huuda avukseen Herran nimeä kaiken tämän jumalattomuutensa keskellä parannusta Herralta pyytäen.

Näin minä näen asian, sinä näet sen ehkä toisin.
No tuota juuri luopumus teettää, ja siksi meidän on välttämätöntä tunnistaa niitä virtauksia ja ongelmia, joita kohtaamme nykyisessä jumalattomassa totuudenjälkeisessä ajassamme sananvapauden mallimaassamme Suomessa.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 13.09.19 - klo:10:18
No tuota juuri luopumus teettää, ja siksi meidän on välttämätöntä tunnistaa niitä virtauksia ja ongelmia, joita kohtaamme nykyisessä jumalattomassa totuudenjälkeisessä ajassamme sananvapauden mallimaassamme Suomessa.

Tätä kai kutsutaan henkien erottelun armolahjaksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. Armolahjat ymmärretään valitettavan usein vain karismaattisissa tilaisuuksissa ilmeneviksi erikoisuuksiksi. Minä arvostan enemmän arkielämässä ilmenevää lahjakkuutta. Oikeilla kielillä puhuminen ja niille tulkitseminen ovat tärkeitä taitoja lähetystyössä, vaikkapa raamatunkäännöshankkeissa. Henkien erottamisessa lienee olennaista löytää ajan virtausten joukosta ne, jotka ovat Jumalan tahdon mukaisia. Vehnää ei sovi kitkeä pois rikkaviljan mukana.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 13.09.19 - klo:10:38

No mutta.  Sitten sen aktioporukan nuorimman profetia oli ihan oikea profetia, kun menin työhön justiin sille kaurapellolle millä yritettiin katsoa, että ihminen pysyis realiteeteissa ja erottaa sitä sellaisista ajatuksista jotka eivät häntä auta selvytymään tässä elämässä.   Eli yhdenlaista henkien erottelua se oli. Tai henkien....  no ei ihan eksorsistisessa mielessä kuitenkaan, että tuota...

.............................

Hurripappi sieltä neljännesvuosisadan takaa  niinikään yhdisti nämä mitä me täällä teemme,  Jumalan hyviksi lahjoiksi joita yritämme jakaa toisillemme. 

Mutta miten onkaan, vaatii harjoitusta ajatella armolahja muuksi kuin hengelliseksi tapahtumaksi, nuo mitä opimme paremmin tai kehnommin jakaaksemme muille, mielessäni liittyvät siihen mitä Isä Meidän- rukous puhuu jokapäiväisestä leivästä.... Eikä niin että ollenkaan olisin nyt olikeassa. Olisi pitänyt miettiä näitä ihan eri vaihteella kuin mihin vaivaudun. 
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 13.09.19 - klo:12:20
Tätä kai kutsutaan henkien erottelun armolahjaksi.
Mielestäni ilman henkien erottelun armolahjaakin sokea Reettakin näkee, miten jo luomisjärjestyksen selvät asiatkin ovat evankelis-luterilaisessa kirkossamme epäjärjestyksessä sukupuolineutraalin avioliittolain tullessa voimaan kaksi vuotta sitten. Raamatun suhtautuminen LBGT-suuntautumisiin on kuitenkin hyvin selvä, vaikka erilaiset tahot erilaisin motiivein asiaa yrittävätkin hämärtää keskustelua kirkossamme. Meillä on ensi vuonna kirkolliskokousvaalit, ja paine siihen, miten samaa sukupuolta oleville pareille avataan kirkollinen vihkiminen, on suuri.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 13.09.19 - klo:12:38
Sokea Reettakin näkee, miten jo luomisjärjestyksen selvät asiatkin ovat evankelis-luterilaisessa kirkossamme epäjärjestyksessä sukupuolineutraalin avioliittolain tullessa voimaan kaksi vuotta sitten.

'Luomisjärjestyksen selvät asiat' ovat järjestyneet uudella tavalla tieteen ja sen myötä kehittyneiden taitojen myötä. Yhteiskunnan säännöt ovat vähitellen seuranneet muutosta. Kirkko joutuu määrittelemään kantansa yhteiskunnan uusiin ratkaisuihin. Tämä voi tuntua epäjärjestykseltä, mutta taitaa olla kysymyksessä vain aiempaa monikerroksisempi järjestys.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 13.09.19 - klo:13:25
'Luomisjärjestyksen selvät asiat' ovat järjestyneet uudella tavalla tieteen ja sen myötä kehittyneiden taitojen myötä. Yhteiskunnan säännöt ovat vähitellen seuranneet muutosta. Kirkko joutuu määrittelemään kantansa yhteiskunnan uusiin ratkaisuihin. Tämä voi tuntua epäjärjestykseltä, mutta taitaa olla kysymyksessä vain aiempaa monikerroksisempi järjestys.
Kirkollamme on toki upea jumalisuuden ulkokuori mutta sisällä on nokea ja hiiltä kuin Notre Damissa konsanaan, niin siitä huolimatta Kristus yhä johtaa kirkkoaan eikä Hän ole luovuttanut valtaansa kenellekään määritellä uudelleen luomisjärjestyksen selviä asioita nykyisessä hengellisesti sekavassa tilanteessa.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 13.09.19 - klo:14:58
Luomisjärjestys näkyy luomakunnan järjestyksenä. Sitä ihmisen on lupa tutkia. Mitä tarkemmin luontoa tutkii, sitä ihmeellisempänä sen monimuotoisuus näyttäytyy. Miksi kristityn tulisi pitäytyä kolme ja puolituhatta vuotta vanhaan yksinkertaistettuun tiivistelmään?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 15.09.19 - klo:22:55
Luomisjärjestys näkyy luomakunnan järjestyksenä. Sitä ihmisen on lupa tutkia. Mitä tarkemmin luontoa tutkii, sitä ihmeellisempänä sen monimuotoisuus näyttäytyy. Miksi kristityn tulisi pitäytyä kolme ja puolituhatta vuotta vanhaan yksinkertaistettuun tiivistelmään?

Näin ajattelen, saimme iloksemme myös luvan tutkia.  Taikka aawekörtti Dietricus Docens ajattelee näin. 

Tarvitseeko meidän säikähtää, jos löydämme jotain mitä emme arvelleet löytyvän?  Niin kuin että maa on pallo? 

Bonhoeffer kirjoittaa jossain Jumalan antaneen meille luvan käyttää itseään osana maailmanselitysmalliamme kunnes selviämme ilman,   kunnes Hän ei enää edusta palikkaa rakennelmassa, joka sortuu ilman sitä Jumalapalikkaa....  Että Hän on muuta meille, kuin palikka jossain järjestelmässä.  Jumalan merkitys on muuta ja enemmän, suurempaa ja tärkeämpää, se todentuu Hänen tarjoutuessaan ihmisen toveriksi, lohduttajaksi,  tukijaksi, ja toteentui Hänen  tullessaan itse ihmiseksi. 

En jaksa elää ilman sitä yhteyttä, joka omalta taholtani on niin luokatonta, ellen sentään toivoisi, Jumalan taholta se on minua kannattelevaa, kuuntelevaa, että Hän on minulle suuri ymmärrys ja suuri rakkaus.  Tarvitsen liian usein armahdusta, neuvoja ja apua, kun sotken vähintään nyt ihmissuhteistani, ja kun en tahtonut!  Eli käy kuin Paavalin.  Sitä mitä vihaan, sitä teen. 

........

Ihmisten määritelmät minua väsyttävää.    Tuo kai olettaa yksiavioisuuden heti perään?  Unohtaa ettei siitä ihmeen pitkään ole, kun värillisen liitto valkoihoisen kanssa oli Herran edessä kauhistus?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 16.09.19 - klo:11:49
'Luomisjärjestyksen selvät asiat' ovat järjestyneet uudella tavalla tieteen ja sen myötä kehittyneiden taitojen myötä. Yhteiskunnan säännöt ovat vähitellen seuranneet muutosta. Kirkko joutuu määrittelemään kantansa yhteiskunnan uusiin ratkaisuihin. Tämä voi tuntua epäjärjestykseltä, mutta taitaa olla kysymyksessä vain aiempaa monikerroksisempi järjestys.

Luterilaisuuden raamatuntulkinnan periaate on se, miten Raamattua on tulkittava Raamatulla eikä Pyhä Henki puhu itsensä kanssa ristiriitaisesti. Translain muutoksesta onkin todennäköisesti tulossa kuuma keskustelu tällä hallituskaudella, koska pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu translain uudistaminen. Onko maamme matkalla luomisjärjestyksen vastaiseksi gender-ideologian ihmemaaksi?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 16.09.19 - klo:19:26
Onko maamme matkalla luomisjärjestyksen vastaiseksi gender-ideologian ihmemaaksi?

Tämä on kovin summittainen ja tunteilla ladattu ilmaus. Millaisia asioita pelkäät tuohon ’ihmemaahan’ kuuluvan?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 17.09.19 - klo:08:57
Millaisia asioita pelkäät tuohon ’ihmemaahan’ kuuluvan?
Mielestäni siihen ihmemaahan kuuluva Raamatun luomisjärjestyksen vastainen sukupuolineutraali gender-ideologia on vaarallinen, koska sen mukaan sukupuolia olisi muka olemassa lukemattomia erilaisia eikä sukupuolta voisi tyhjentävästä määritellä. Gender-ideologia ei kuitenkaan pohjaudu todellisuuteen, koska Raamatun mukaan ihmisen sukupuoli on muuttumaton fyysinen ominaisuus, ja sukupuolierot pohjaavat sukupuolten fyysiseen erilaisuuteen.

Toki Setan LBGT-aktivistit väittävät sukupuolen olevan käsitteenä häilyvä, ja ihminen voi itse määritellä, mihin sukupuoleen kuuluu tai on kuulumatta. Erilaisia sukupuolia olisi muka olemassa yhtä paljon kuin maailmassa on ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan voi olla mitenkään todellisuuteen pohjautuva näkemys, koska sukupuolia on olemassa vain kaksi, mies ja nainen eli uros ja naaras. Mitään kolmansia sukupuolia tai välimuotoja ei ole olemassakaan eikä sukupuoltaan voi valita, vaan sukupuoleen synnytään.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: öppiäinen - 17.09.19 - klo:09:20
sukupuolia on olemassa vain kaksi, mies ja nainen eli uros ja naaras. Mitään kolmansia sukupuolia tai välimuotoja ei ole olemassakaan eikä sukupuoltaan voi valita, vaan sukupuoleen synnytään.

Nyt menee kyllä jo niin paljon vastoin luonnontieteitä, että voit saman tien väittää ettei maapalloa ole olemassa, vaan että maa on litteä. Ja että aurinko ja kuu kiertävät tätä litteää maata.

Mistä sen sitten tietää, mikä vaikka oma sukupuoli on? Siitäkö miltä näyttää vai kromosomeista vai mistä? Vai ollaanko me vaan miehiä ja naisia, mutta ei se niin varmaa ole, kuka on mitäkin. Eli että se on salattu uskon asia joka joskus vielä ehkä paljastuu.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 17.09.19 - klo:10:08
Kromosomiyhdistelmiäkin on muita kuin vain XY ja XX.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: öppiäinen - 17.09.19 - klo:11:43
Kromosomiyhdistelmiäkin on muita kuin vain XY ja XX.

Juu. Ja kropan kaikissa soluissa ei välttämättä ole sama kromosomisto.

Mutta Raamattuhan ei kromosomeista puhu, joten ehkä se otaksuttu luomisjärjestyksen mukainen sukupuoli ei niihin liitykään?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 17.09.19 - klo:13:11
Mistä sen sitten tietää, mikä vaikka oma sukupuoli on? Siitäkö miltä näyttää vai kromosomeista vai mistä? Vai ollaanko me vaan miehiä ja naisia, mutta ei se niin varmaa ole, kuka on mitäkin. Eli että se on salattu uskon asia joka joskus vielä ehkä paljastuu.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen opettaa, miten pojilla on pippeli ja tytöillä on pimppi. :)

"Montako sukupuolta meillä on? Nylkyään on kuin tabu sanoa että on vain kaksi sukupuolta, vaikka harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on vain kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Sanotaan seksuallisuus ja sukupuoli yritetään tunkea yhteen tunne- ja ideologisista syistä, mutta siinä missä ihmisen seksuallisuus on Jari Sinkkonen mukaan ainutlaatuinen koko maailmassa, on sukupuolia ihmisillä vain kaksi. Kuitenkin sukupuoli ja seksuaalisuus herättää jopa poliittista keskustelua maailmalla ja Suomessa. Analysoidaanko sukupuolia liikaa ja onko yhteiskunnale sukupuolen tutkiminen yhdentekevää? Kuitenkin väittämine, että on vain kaksi sukupuolta, on joidenkin mielestä kuin vihapuheen uusi muoto. Joidenkin mielestä sukupuoli määrittää ihmisen identiteetin.

Jari Sinkkosen mukaan MeToo feministisessä ääriajattelussa. Keskustelu on enemmän psykologinen kuin biologinen. Transsukupuolisuus ja monet sadat sukupuolet ovat kuin uusi taistolaisuuden muoto, jossa kuin lahkossa vastustajat demonisoidaan, ja yksi osa pitää itseään oikeassa olevana. Viekö tällainen ylimielisyys, että on kuulemma enemmän kuin kaksi sukupuolta, yhteiskuntaa eteenpäin? Kaikessa tässä keskustelussa lapset ja heidän kasvamisensa unohtuu ja lasten odotetaan olevan pieniä aikuisia, ja he ovat jo osana jotain seksuaalivähemmistöä.

Nykyaikana jopa pieniä lapsia yritetään saada tiedostamaan identiteettinsä ja olemaan seksuaalisia olentoja vaikka sukupuolia on vain kaksi. Jari Sinkkosen mukaan internetistä saadut roolit ja siellä vaikuttava nettiporno tuo rauhattomuutta alakouluikäisiin lapsiin, ja seksuaalista häirintää. Mitkä ovat vanhempien velvollisuudet lasten kasvatuksessa? Yliseksuaalisoiko yhteiskunta lapsia Psykologi Jari Sinkkonen keskustelee ja selvittää Arto Luukkasen Dosentti-ohjelmassa kaiken tämän ja paljon muuta."

Lähde https://www.youtube.com/watch?v=I6VsFs9YkHA

https://www.is.fi/perhe/art-2000005448298.html
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 17.09.19 - klo:15:08
Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu translain uudistamisessa erikseen se, miten juridinen sukupuolen vahvistaminen perustuen oman selvitykseen on mahdollista vain 18-vuotiaille. Se on hyvä ja iloinen asia, että lapset ja nuoret jäävät lain ulkopuolelle.  :)

Setan LBGT-aktivistit ovat tietenkin tähän tyytymättömiä ja Kuuluu kaikille -kampanjan tavoitteena on itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen:
⦁   perustuu omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan
⦁   ei vaadi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä
⦁   on mahdollista myös alle 18-vuotiaille.

Translaista on poistettava vaatimus lääketieteellisestä prosessista ja psykiatrisesta arviosta juridisen sukupuolen korjaamisen ehtona. Tilalle tarvitaan itsemäärittelyoikeus ja yksilölliset hoidot.

Saadakseen sukupuolta vastaavat henkilöpaperit on ihmisen oltava lisääntymiskyvytön. Sterilisaatiovaatimus loukkaa ihmisten oikeutta koskemattomuuteen ja perheeseen.

Sukupuolen juridisen korjaamisten on tultava mahdolliseksi kaikenikäisille. Laista tulee poistaa vaatimus täysi-ikäisyydestä. Juridisen sukupuolen vahvistamisen lisäksi lapsille ja nuorille on taattava hyvinvointiaan tukevat terveyspalvelut.

Kuuluu kaikille -kampanjan tavoitteena on pitää esillä translain kokonaisuudistuksen tarpeita mutta tuoda myös esiin tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja translain vaikutuksista yksilöiden elämään.

Lähteet

http://translaki.fi/translaki/tavoitteemme/

https://seta.fi/jarjesto/hankkeet-ja-kampanjat/kuuluu-kaikille-translakikampanja/
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 17.09.19 - klo:16:50
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen opettaa, miten pojilla on pippeli ja tytöillä on pimppi. :)

Tästä yksinkertaisesta asiasta kannattaa varmaan pitää kiinni, kunhan muistetaan ne harvat poikkeukset, joiden ihmisarvoa ei sovi loukata. Se on sitten eri asia, mitä pippelistä ja pimpistä ajatellaan seuraavan; millaista elämänasennetta odotetaan pojilta ja millaista tytöiltä. Johtaako pippeli välttämättä rajuihin kilpailuleikkeihin, kiinnostukseen koneista ja tehokkuudesta, pyrkimykseen johtaviin asemiin? Tuleeko pimpin vaikuttaa aina viehtymystä ulkomuodon kaunistamiseen, taloudenpitoon ja hoivaamiseen?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: öppiäinen - 17.09.19 - klo:21:56
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen opettaa, miten pojilla on pippeli ja tytöillä on pimppi. :)

Ja sitten on ne välitapaukset, joista pitää päättää, kumpi tuolla nyt olisi.

Jos oppiarvoja kunnioitat, niin täältä löytyy tekstiä lastenendokrinologian ja lastenkirurgian erikoislääkäreiltä. Niinhän se on, että joskus pitää vauvaa ensin leikellä, jotta löytyisi tuota mitä Sinkkonen opettaa löytyvän:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/miksi-intersukupuolisia-saa-pienena-silpoa-kysyy-veitsin-ja-hormonein-naiselliseksi-muokattu-aksu
https://yle.fi/uutiset/3-10387900
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/14/puheenvuorossa-lastenkirurgi-mika-venhola-intersukupuolisen-lapsen-oikeudet
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Leena - 18.09.19 - klo:08:41
Viis oppiarvoista, muttei Sinkkonenkaan opeta, että sen suoraan synnytyksen jälkeen vauvasta näkisi.  En osaa toteentaa että kyseessä olisi varsinainen oppiARVO mutta kahdentoista vuoden opinnot, joista jotain jää toivottavasti korvien väliin.  Mustä lienee Sinkkonen tuossa jutussaan puhunut.  Noin yksi sadasta syntyy semmoisella varustuksella ettei osata sanoa kumpi on kyseessä, tämä on varsin vanha juttu. Se on aika usein.

Siksi minua harmitti vaalitenteissä, kun Essayah jankutti että tänne synnytään tyttönä tai poikana. Ei se niin selvä asia ole. 

Onhan muissakin elimissä erikoisia muodostumia.  Sydän taitaa olla muistetuin. 

Ei tämä vielä tietenkään tarkoita hermafrodittiia, eli olentoa joka voisi hedelmöittää itse itsensä.  Tämä toisinaan unohtuu.
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: luterilainen - 18.09.19 - klo:09:17
Ja sitten on ne välitapaukset, joista pitää päättää, kumpi tuolla nyt olisi.

Jos oppiarvoja kunnioitat, niin täältä löytyy tekstiä lastenendokrinologian ja lastenkirurgian erikoislääkäreiltä. Niinhän se on, että joskus pitää vauvaa ensin leikellä, jotta löytyisi tuota mitä Sinkkonen opettaa löytyvän:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/miksi-intersukupuolisia-saa-pienena-silpoa-kysyy-veitsin-ja-hormonein-naiselliseksi-muokattu-aksu
https://yle.fi/uutiset/3-10387900
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/11/14/puheenvuorossa-lastenkirurgi-mika-venhola-intersukupuolisen-lapsen-oikeudet
Jari Sinkkonenhan sanoi linkin videolla, miten "lapset syntyvät hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta selkeästi tyttöinä tai poikina". Niitä hyvin harvoja poikkeuksia ovat Sinkkosen mainitsemat genitaalien kehityshäiriöt ja kromosomipoikkeukset.

Silloinhan puhutaankin intersukupuolisuudesta, joka on fyysisen sukupuolen kehityshäiriö eli kehitysvamma. Intersukupuolisuus ei siis ole todiste siitä, että sukupuoli on epämääräinen käsite eikä intersukupuolisuus ole kolmas sukupuoli vaan sukupuolen kehityshäiriö. Setan LBGT-aktivistit kuitenkin puhuvat intersukupuolisten suulla käyttäen intersukupuolisuutta keppihevosena translain uudistamiseksi mieleisekseen, jossa kuka tahansa saa vaihtaa sukupuolta milloin tahansa. Intersukupuolisuuteen liittyvissä asioissa tulisikin kuulla intersukupuolisia itseään. Rinteen hallitusohjelmassa onkin kirjattu erikseen, miten juridinen sukupuolen vahvistaminen on mahdollista vain 18-vuotiaille täysi-ikäisille henkilöille.

Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: Pena - 18.09.19 - klo:09:42
Setan LBGT-aktivistit kuitenkin puhuvat intersukupuolisten suulla käyttäen intersukupuolisuutta keppihevosena translain uudistamiseksi mieleisekseen, jossa kuka tahansa saa vaihtaa sukupuolta milloin tahansa.

Olen joutunut miettimään tuota 'mieleisen sukupuolen' ajatusta. Miten paljon siinä on kysymys kulttuurin muovaamista rooleista? Kun kuvaillaan pojan tuntevan itsensä sisimmässään tytöksi, kerrotaan kukkamekkoihin pukeutumisesta tai muusta jokseenkin pinnallisesta. Ns korjausprosessin kuluessa opetellaan korkokengillä kävelemistä ja 'naisellisten' sanontojen luontevaa lausumista. Tunnen monta naiseutensa kanssa sovussa olevaa, joka kävelee mieluimmin lenkkikengissä pukeutuneena farmareihin ja villapuseroon. Onko aikamme määritellyt ihmisen niin kaavamaisesti, että omien joustavien valintojen tekeminen tuntuu mahdottomalta? Syntyykö vaikutelma, että pitää tehdä kokonaisvaltainen loikkaus lokerosta toiseen saadakseen olla oma itsensä?
Otsikko: Vs: Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman
Kirjoitti: 1944 - 18.09.19 - klo:11:44
Noin minäkin mietin.