Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 10.02.19 - klo:01:16

Otsikko: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 10.02.19 - klo:01:16
Nykyään olen uppoutunut kirjojen äärelle. Raamattu kiinnostaa, Raamatun selitysteokset, ja moni seikka, joka suoraan tai epäsuorasti liittyy Raamattuun. Epäsuorasti Raamattuun liittyviä aiheita on esim. Rooman historia.
Eräs vaikuttava vanha kirja kertoi ensimmäisten vuosisatojen marttyyreista. Hivenen ennen lauantain päättymistä sain luetuksi Jaakko Haavion kirjan "Siionin vanki", joka oli jonkilainen Abraham Achreniuksen elämänkerta.
Eräs yli 700 sivua pitkä Uskonpuhdistuksen historiasta kertova kirja hajosi käsissäni sitä lukiessani. Teippiäkin käytin, mutta ei silti kirja pysynyt kasassa. Arvelen, että se on mahdollisesti voitu painaa  joskus 1880 luvulla. Mielenkiintoinen lukukokemus sekin.

Luen, kipuilen, mietin, ihmettelen, havainnoin itseäni ja ympäristöäni, ajattelen ja pohdin ja etsin.

Tiedostan, että heränneet, eli Jumalan seurakunta on pirstoutunut eri seurakuntiin, kirkkoihin, lahkoihin, järjestöihin ja yhdistyksiin yms. organisaatioihin sekä kaikkien näiden organisaatioiden ulkopuolelle ympäri maailman. Tämä joukko on kuitenkin kaikkina aikoina ollut pieni, piskuinen lauma. Suruton maailma on myös pirstoutunut näihin samoihin laitoksiin ja organisaatioihin ja edustaa valtavaa enemmistöä.

Menneiden aikojen heränneet eivät monestikaan halunneet osallistua maallisiin huveihin.
Ymmärrän heitä hyvin, siltikin, vaikka  monet huvit ja harrastukset ovat varsin harmittomia.
Kun ihminen herää, tulee hänelle monesti uudet harrastukset.
Elokuvat, teatterit, urheilukilpailut, pitsinnypläyskerhot, turhat jaarittelut ja monet muut harrastukset saattavat jäädä pois, koska aika ei enää niihin riitä. Ja vaikka ei jääkään pois, elämä silti ei ole enää samanmoista, kuin suruttomana ollessa.
Menneiden aikojen herätysten aikoina monet papitkin heräsivät muun kansan ohessa.

Raamattua lukiessani, seurakunnan historiaa ja elämänkertoja tutkiessani minusta hyvin vahvasti näyttää siltä, että jos Luther, Ruotsalainen, Lagus, Achrenius, seurakunnan marttyyrit ja monet muut menneiden aikojen heränneet saisivat kommentoida nykyistä hengellistä tilaa Suomessa, johtopäätös olisi selkeästi se, että kansa lähes kokonaan on syvässä jumalattomuuden unessa. Menneinä aikoina oli sentään Suomessakin jumalisuuden ulkokuorta paljonkin näkyvillä, nykyään sekin alkaa olla jo harvinaista.
Kirkot, seurakunnat, järjestöt yms. ovat täynnä surutonta uskonnollista ja ei-uskonnollista jaarittelua, joka ei johda yhtään mihinkään muuhun, kuin entistä syvempään uneen ja turtumukseen.

Kaikkina aikoina tuhoa kohti kulkevan suruttoman joukon rinnalla onneksi on kulkenut ja edelleen kulkee myös toinen uoma: siellä täällä jotkut harvat sielut saavat lahjaksi synnintunnon/syntitietoisuuden, jolloin Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus saa aivan uuden merkityksen.

Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: vn - 10.02.19 - klo:08:37
Aamen!
Heräämistä, parannuksen tekoa, uudistumista, rohkeutta tarvitsemme!
Vielä saamme elää armon aikaa...

 :eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Pena - 10.02.19 - klo:15:00

Kirkot, seurakunnat, järjestöt yms. ovat täynnä surutonta uskonnollista ja ei-uskonnollista jaarittelua, joka ei johda yhtään mihinkään muuhun, kuin entistä syvempään uneen ja turtumukseen.

Surutonta jaarittelua on paljon, mutta ei se sentään kaikkea täytä. Herrallamme on joukko vaatimattomia palvelijoita siellä täällä. He eivät jouda turtumaan ja nukahtamaan. He tekevät kykyjensä ja voimiensa mukaan rakkauden tekoja ihan vain sen takia, että jonkun on ne tehtävä ja he sattuvat kohdalle.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.02.19 - klo:15:33
Lainaus karjalaisenkyöstiltä:  Tiedostan, että heränneet, eli Jumalan seurakunta on pirstoutunut ...

Uskallan ajatella että Jumalan seurakuntaan, eli Kristuksen kirkkoon voivat kuulua muutkin kuin heränneet.
Eikö sanassakin puhuta Muista laumoista.

Onko meillä oikeus lajitella  ?
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: vn - 10.02.19 - klo:16:14
Jos on lajittelua, tai puutteellista luettelointia, niin sen pitäisi kai olla ilman
tuomion julistamista.
Ehkä minun pitäisi lajitella ja listata mihin aikaani käytän, missä olen, minne menen.
Luultavasti Jumala ei kysy meiltä kykyjä vaan alttiutta. Jumala antaa meille mitä tarvitaan.
Tällaista luin Wislöffin hartauskirjasta.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.02.19 - klo:16:58
En ole huolissani ajankäytöstäni. En ainakaan hengellisten kirjojen lukemisen määrästä vs. ns. kaunokirjallisuus.

Pidän ne Jeesuksen opetukset jotka olen evankeliumeissa ja jokapäiväisessä yhteydessä Häneen saanut.

Käytän aikani voimieni mukaan tarpeessa olevien lähimmäisten auttamiseen, sen mukaan kun näen ja koen.

Uskon määrän tietää vain Jumala, ihmisten mittaustulokset ovat hyvin epävarmoja.
Sinapinsiemen on hyvä mittari.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: donpate - 12.02.19 - klo:11:01
Tuli tuosta Kyöstin lukukokemuksesta mieleen Seitsemän veljeksen lukuopetus, kirjatkin liene samalta vuosisadalta.
"Ei mitään uutta auringon alla".
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: luterilainen - 09.03.20 - klo:12:27
Nykyään olen uppoutunut kirjojen äärelle. Raamattu kiinnostaa, Raamatun selitysteokset, ja moni seikka, joka suoraan tai epäsuorasti liittyy Raamattuun. Epäsuorasti Raamattuun liittyviä aiheita on esim. Rooman historia.
Eräs vaikuttava vanha kirja kertoi ensimmäisten vuosisatojen marttyyreista. Hivenen ennen lauantain päättymistä sain luetuksi Jaakko Haavion kirjan "Siionin vanki", joka oli jonkilainen Abraham Achreniuksen elämänkerta.
Eräs yli 700 sivua pitkä Uskonpuhdistuksen historiasta kertova kirja hajosi käsissäni sitä lukiessani. Teippiäkin käytin, mutta ei silti kirja pysynyt kasassa. Arvelen, että se on mahdollisesti voitu painaa  joskus 1880 luvulla. Mielenkiintoinen lukukokemus sekin.

Luen, kipuilen, mietin, ihmettelen, havainnoin itseäni ja ympäristöäni, ajattelen ja pohdin ja etsin.

Tiedostan, että heränneet, eli Jumalan seurakunta on pirstoutunut eri seurakuntiin, kirkkoihin, lahkoihin, järjestöihin ja yhdistyksiin yms. organisaatioihin sekä kaikkien näiden organisaatioiden ulkopuolelle ympäri maailman. Tämä joukko on kuitenkin kaikkina aikoina ollut pieni, piskuinen lauma. Suruton maailma on myös pirstoutunut näihin samoihin laitoksiin ja organisaatioihin ja edustaa valtavaa enemmistöä.

Menneiden aikojen heränneet eivät monestikaan halunneet osallistua maallisiin huveihin.
Ymmärrän heitä hyvin, siltikin, vaikka  monet huvit ja harrastukset ovat varsin harmittomia.
Kun ihminen herää, tulee hänelle monesti uudet harrastukset.
Elokuvat, teatterit, urheilukilpailut, pitsinnypläyskerhot, turhat jaarittelut ja monet muut harrastukset saattavat jäädä pois, koska aika ei enää niihin riitä. Ja vaikka ei jääkään pois, elämä silti ei ole enää samanmoista, kuin suruttomana ollessa.
Menneiden aikojen herätysten aikoina monet papitkin heräsivät muun kansan ohessa.

Raamattua lukiessani, seurakunnan historiaa ja elämänkertoja tutkiessani minusta hyvin vahvasti näyttää siltä, että jos Luther, Ruotsalainen, Lagus, Achrenius, seurakunnan marttyyrit ja monet muut menneiden aikojen heränneet saisivat kommentoida nykyistä hengellistä tilaa Suomessa, johtopäätös olisi selkeästi se, että kansa lähes kokonaan on syvässä jumalattomuuden unessa. Menneinä aikoina oli sentään Suomessakin jumalisuuden ulkokuorta paljonkin näkyvillä, nykyään sekin alkaa olla jo harvinaista.
Kirkot, seurakunnat, järjestöt yms. ovat täynnä surutonta uskonnollista ja ei-uskonnollista jaarittelua, joka ei johda yhtään mihinkään muuhun, kuin entistä syvempään uneen ja turtumukseen.

Kaikkina aikoina tuhoa kohti kulkevan suruttoman joukon rinnalla onneksi on kulkenut ja edelleen kulkee myös toinen uoma: siellä täällä jotkut harvat sielut saavat lahjaksi synnintunnon/syntitietoisuuden, jolloin Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus saa aivan uuden merkityksen.
Tulisiko heränneen kansan maamme liberaaleimmassa herätys- ja armoliikkessä körttiläisyydessä uskonuudistuksessa käydä vastaiskuun suruttomuuden niskalenkistä ilman omavoimaisuutta ja ihmistekoa armonvilauksessa erottautumaan körttipuvulla suruttomista ihmisistä niin kuin ukkojen aikanakin tehtiin? :017:
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Pena - 09.03.20 - klo:14:14
Tulisiko heränneen kansan erottautua körttipuvulla suruttomista ihmisistä niin kuin ukkojen aikanakin tehtiin?

Ei nykyaikana kannata ruveta nöyryydellä rehvastelemaan.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: vn - 09.03.20 - klo:15:25
Tulin tänne hetkeksi pohdiskelemaan "ääneen".

Luin tuon Kössin pitkän kirjoituksen minkä Luterus oli tässä ketjussa kopsannut hollille.
On aika raju kirjoitus, ja todella tässä ajassa paikkansa pitävä, kovin tutulta tuntuu
minunkin näkövinkkelistä.
Heränneet = Kristuksen elävä uskovien joukko (seurakunta ja herätysliikerajoista riippumaton)
armahdettujen syntisten lauma on hajallaan liian yksin, liian syrjässä.
Tästä  puhuvat tänään monet muutkin kuin Kössin mainitsemat vanhat julistajat.
Tarvitaan rukousta, uudistumista, herätystä, palaamista Kristuksen yhteyteen.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen tänäänkin. Hän on muuttava voima.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: luterilainen - 10.03.20 - klo:10:06
Luin tuon Kössin pitkän kirjoituksen minkä Luterus oli tässä ketjussa kopsannut hollille. On aika raju kirjoitus, ja todella tässä ajassa paikkansa pitävä, kovin tutulta tuntuu minunkin näkövinkkelistä. Heränneet = Kristuksen elävä uskovien joukko (seurakunta ja herätysliikerajoista riippumaton) armahdettujen syntisten lauma on hajallaan liian yksin, liian syrjässä.

Tästä  puhuvat tänään monet muutkin kuin Kössin mainitsemat vanhat julistajat. Tarvitaan rukousta, uudistumista, herätystä, palaamista Kristuksen yhteyteen. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen tänäänkin. Hän on muuttava voima.
Mutta keitä 2000-luvulla syntyneitä suruttomien äitien ja isien lapsia nuorina aikuisina voi vähempää kiinnostaa liittyä heränneeseen kansaan Kristuksen yhteyteen pitämään ikävää esim. körttiseuroihin veisaamaan Siionin virsien körttiläisbiittejä ja kuulemaan ukkojen ajoista viime vuosituhannelta biletyksen ollessa paljon hauskempaa? :017:
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: öppiäinen - 10.03.20 - klo:21:02
^Virkkeestäsi taitaa puuttua sana? Siellä varmaan pitäisi olla jossakin kohtaa "kuin"? Tai sitten siinä on jotain muuta häikkää. Ajatus ei ole selkeä.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Viisveisaaja - 12.03.20 - klo:16:56
Minäkin erehdyin lukemaan karjalaisenkyöstin aloituksen.

Kyllähän arvasin, että sieltä tulee jotain suorituskristillisyyteen työntävää tekstiä, mutta luin nyt, kun ajattelin, että ei kai tästä hullua hurskaammaksi voi muuttua.

En nyt tiedä miksi pitäisi saada ihmiset synnintuntoon tai kokemaan itsensä huonoksi ja syntiseksi ja sitä kautta armon omistamiseen tai johonkin.

Onhan niinkin tapahtunut monelle ja moni on jotenkin jäänyt siihen, että tulee olla synnintuntoinen.
Itsekkin olen siinä uskossa.

Kuitenkin, minusta toi ei nyt ole ihan oikeaa evankeliumin sanomaa tai opetusta tai tarkoitusta.
Minusta ihmisen tulee etsiä Jumalaa, mutta ei sen takia, että saisi aina vaan synnit anteeksi ja taas anteeksi ja taas.
Kyllä lähimmäisen hädän tunnistaminen ja konkreettinen auttaminenkin on yksi.

Eli minusta Armo on suurempi kuin synnit.
Minusta armoa enempi ja vähempi lakia, jos ollenkaan. Kyllähän ihmiset tunnoissaan tietävät olevansa huonoja.

Miksi ei voisi olla vierelläkulkijana ja auttaa ihmisiä ongelmissa myös hengellisissä ja ohjata rukoiluun ja Jumalalta avun pyytämiseen ilman, että tulisi tulla joksikin ja tehdä jotakin ja jos et tunne syntejäsi, niin apuakaan ei tule.

En oikein tunnista tota oppia, että vain synnintunnon kautta voi lähestyä Jumalaa ja olla herännyt.

Nyt taas on tapetilla tänä rouva Räsänen joka moralisoi ties mistä ja on nyt sitten marttyyrin asemassa.
Minusta hän on saanut enemmään ihmisiä kirjosta pois, kun on moralisoinnut ties mistä ja antanut kuvan, että kristillisyys on jotain moraalista elämistä, käskyjen noudattamista ja vielä muiden tuomitsemista, tai herättämistä.

Ei ihmiset halua olla missään tekemisissä tuollaisen uskonnon kanssa.
Ihmiset kaipaa armahdusta ja apua.

Eihän syntiä saa synnittömäksi, mutta se että jollain suorituskristillisyydellä pääsee vapaaksi ja jos ei pääse, niin paha.
Kyllähän evankeliumi kuuluu. Tehkää parannus ( mielenmuutos ) ja uskokaan evankeliumi.
Ei niin että tulkaa pyhiksi ja saatte anteeksi, vaan uskokaan, että Jeesus on kantanut syntinne.
Ja sitten Jumala muuttaa miten muuttaa.

Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Riitta-mummi - 12.03.20 - klo:17:26
Jos joku on nähnyt tehtäväkseen valvoa toisten ihmisten uskoa, osoitella synnit ja pitää tätä velvollisuutenaan ja' muurin aukossa olemiseksi', hän kokee sen kai 'palvelutehtäväkseen'. Papeille on omat velvollisuutensa kirkkolaissa.

Mielestäni on parempi kun Kristus osoittaa minulle syntini, on antanut ne verellään sovitetuksi, ja armahtaa luontoani vaikka puhuisin kuinka 'omiani' ja lahjoittaa vapauden.
Tällöin en haluakaan opettaa tai tuomita, niille on Pyhän Hengen johdatus ja Taivaallinen tuomari.

Omatuntokin puhuu jos teen väärin.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Pena - 12.03.20 - klo:18:52
Heidän jumalisuutensa on tilintekoa Herralle vain toisten asioista. Jeesus Kristus, joka mitättömiä kärsii, menettää heidän silmissään arvonsa ja kunniansa. Vilhelmi Malmivaara taitaa aamuhartaudeksi poimimassani katkelmassa saarnata tästä samasta.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Riitta-mummi - 12.03.20 - klo:19:54
Tuo ajatus on minulle käytännössä kovin tuttu. Nyt se jäi elämään tässä keskustelussa.
Aamulla se tuntui hurjan hyvältä että joku =( Vilhelmi Malmivaara )on sen näin hyvin ja raamatullisesti sanonut.

Näiden ajatusten, samoin kuin Paavo Ruotsalaisen, Viljo Porkolan, Jaakko Eleniuksen ja monien Kuukauslehden kirjoittajien ajatusten kanssa olen ' kotonani'.

Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: vn - 13.03.20 - klo:20:52
Jeesuksen antama lähetyskäsky on tarkoitettu kaikille opetuslapsilleen, jollainen
minäkin saan olla.
Koen että olen kyllä huono esirukoilija, rinnallakulkija....muusta puhumattakaan.

Synnintunto herättää ihmisen etsimään ja kyselemään...
Ehkä tällä foorumilla koetaan että synnintunnon "herättelemistä" ei tarvita,
tiedämme pahuutemme ja alamittaisuutemme muutoinkin, tarvitsemme vain armoa
ja anteeksisaamista elämän tiellä Jeesuksen yhteydessä.

Mutta kaikki ihmiset eivät ole tällaisia,
on myös ylpeitä, itseriittoisia, omavoimaisia, omatunto ei puhu, Pyhä Henki ei ole läsnä.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: öppiäinen - 14.03.20 - klo:02:57
Synnintunto herättää ihmisen etsimään ja kyselemään...
Ehkä tällä foorumilla koetaan että synnintunnon "herättelemistä" ei tarvita,
tiedämme pahuutemme ja alamittaisuutemme muutoinkin, tarvitsemme vain armoa
ja anteeksisaamista elämän tiellä Jeesuksen yhteydessä.

Mutta kaikki ihmiset eivät ole tällaisia,
on myös ylpeitä, itseriittoisia, omavoimaisia, omatunto ei puhu, Pyhä Henki ei ole läsnä.

Enpä usko, että synnintunto paljon kenessäkään herää sillä että saarnataan, kuinka olet syntinen.

Varsinkin kun koko sana jo olettaa, että ihminen uskoo että on Jumalakin, mitä kaikki emme tee. Syyllisyyttä toki tuntee vakaumuksellisin ateistikin, mutta onko se silloin synnin tuntoa? Ja jos jo uskoo edes, että on Jumala, niin sittenhän on jo tosi pitkällä.

Ja tällä en tarkoita, ettei saisi kysyttäessä sanoa, mitä pitää mielestään syntinä. Ainakin jos huomaa lisätä, että se on oma käsitys, ja varsinkin jos huomaa jatkaa, että ei ole sen henkilön pöksyissä jonka syntisyyttä arvioidaan.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Pena - 14.03.20 - klo:08:14
Jeesuksen antama lähetyskäsky on tarkoitettu kaikille opetuslapsilleen, jollainen
minäkin saan olla.

Mitä tuo käsky sitten sisältää? Näinhän se kuuluu: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Sitä sanotaan myös kastekäskyksi, vaikka opettaminen onkin kasteen rinnalla toisena tärkeänä asiana. Mitä sitten on tuo kaikki, mitä olen käskenyt teidän noudattaa? Sen voisi kai tiivistää tähän: Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Leena - 14.03.20 - klo:08:41


En nyt tiedä miksi pitäisi saada ihmiset synnintuntoon tai kokemaan itsensä huonoksi ja syntiseksi ja sitä kautta armon omistamiseen tai johonkin.

Onhan niinkin tapahtunut monelle ja moni on jotenkin jäänyt siihen, että tulee olla synnintuntoinen.
Itsekkin olen siinä uskossa.

Kuitenkin, minusta toi ei nyt ole ihan oikeaa evankeliumin sanomaa tai opetusta tai tarkoitusta.
Minusta ihmisen tulee etsiä Jumalaa, mutta ei sen takia, että saisi aina vaan synnit anteeksi ja taas anteeksi ja taas.
Kyllä lähimmäisen hädän tunnistaminen ja konkreettinen auttaminenkin on yksi.

Eli minusta Armo on suurempi kuin synnit.
Minusta armoa enempi ja vähempi lakia, jos ollenkaan. Kyllähän ihmiset tunnoissaan tietävät olevansa huonoja.

Miksi ei voisi olla vierelläkulkijana ja auttaa ihmisiä ongelmissa myös hengellisissä ja ohjata rukoiluun ja Jumalalta avun pyytämiseen ilman, että tulisi tulla joksikin ja tehdä jotakin ja jos et tunne syntejäsi, niin apuakaan ei tule.

En oikein tunnista tota oppia, että vain synnintunnon kautta voi lähestyä Jumalaa ja olla herännyt.


Luin Köpin tekstin, sillä erotuksella etten sen luettuani ollenkaan katso erehtyneeni.  Se oli hyvä, luja kuvaus lujasta ikävästä, toivon etten tulkitse väärin ja siis jos, käy Kyösti kimppuun ja sano että äläs Leena tulkitse minua äläkä lue rivien välistä semmoisia mitä siellä ei ole. '

Sitten tuli kohdalle 5-veisaajan hyvä, luja teksti jossa mikä merkillistä, ei lukenut  yhtään riviä tai riviväliä minkä olisin saanut asetettua ristiriitaan Köpin lujan tekstin kanssa.  Nämä' veljekset kuin ilvekset onnistuivat täydentämään  niin toinen toistaan.

...............

Svenskatalandejen joukossa kohtasin papin, präst, joka minusta oli absoluutioaddikti. kyttäsi aina uutta ja taas uutta  mahdollisuutta saada se ihminen tunnustamaan syntejään.   Siis vaikka mieheltä olisi kysynyt, onko tuo kello oikea Rolex.  Tai onko se ajamassa kohti Karjaata Karis, jotta saisi kyydin, lift.  Sen ihmisen kautta lähestyttiin Jumalaa näin, genom rippi, bikt,  ja tietysti,  siihen kun tottui niin yksi lysti --- kunnes oltiin kohdalla, jolla oma rehellisyys pakotti sanomaan että tuo on määrätynlaista Herran armon väärinkäyttöä tuokin.  Että ei, tällä kertaa en tehnyt syntiä, en hukannut sitä keittiöluuttua , en rikkonut Folkhögskolanin pölynimuria.  Että voin pyytää anteeksi jos se tekee hänet onnelliseksi, mutta Jumalaa ei tähän peliin sotketa.  Sitten taas toisella kertaa. Että synninpäästöä saatetaan väärinkäyttää myös. 

Ehkä joku muistaa Samuli Korkalaisen puheet Jaakobista ja Jaakobin siunausaddiktiosta, heissä oli hieman samaa. 

.......................

En tiedä, onko kukaan koskaan kokenut itsessään kuin syvää, mustaa pimeyttä joka uhkaa niellä kaiken. Joka tuntuu väkevämmältä Jumalaa. 

Sen virran nielevyys on siten hankala, ettei sen suuntaa käännä tietoisuus omasta oikeassaolosta niin vähimmässä määrin.  Sillä näin on:  Erehtyy sitä minne hyvänsä, tämähän lukee jo ovessa.  Ortodoksisen kirkon kohdalla asia on selvä ja he esittävät vastakysymyksen:  Miksi he nimittäisivät itseään vääräoppiseksi kirkoksi? 

Ettei oven takana välttämättä mitään tai ketään asu, on hankala pulma. 

............................

On aika, niin arvelen enkä tähän ketään pakota enkä edes houkuttele, mitä se minuun kuuluu, mutta 5-veisaaja, tähän ei kukaan voi toista ihmistä työntää, siitä olen jotenkin varma.  Ajattelen sitä synnintunnustajapappia jonka touhuaminen mebni niin yli hilseen,  että tein kuten hän tahtoi koska se oli pienimmän riesan tie, kunnes tosiaan tilanne meni absurdiksi.  Ihminen tarvitsee armoa, joka ei kuulu pastorin rutiineihin.

Sinä kirjoitit minulle että Jeesus rakastaa minua ja pillahdin itkuun.  Ne sanat tulivat hyvin syvältä ja osuivat niin, niin syvälle, etten ikinä niitä unohda.  Pena kannatteli minua jolloinkin Oulun herättäjäjuhlien aikaan, nyt sinä, niin etten minä voine sanoa körttejä  täysin rakkaudettomiksi --- ja tämä rakkaus, se on Jumalasta. 

..........................

Työn aika on aina ihmisen kohdalla, ehkä niin että voimien mukaan.  Aika on itkeä ja aika hypellä. Aika viskellä kiviä ja  a i k a  k e r ä t ä   k i v e t. 

Ehkä minä nyt kerään kivet, kun en enää ole niin syvästi eopätoivoinen. 

...............................

Mikään ei ole ihmiselle mahdottomampaa kuin armon vastaanottaminen, mikäli hän on halki elämänsä ajatellut olevansa kelpaamatron kaikkeen.  Ja tiedän jo, kuka tämän luettuaan rientäen kiirehtää selitrtämään kuinka kyse on ylpeydestä.  Kun ilmoitin sille synnintunnustuspapille, etten tällä kertaa tunnusta yhtään mitään, sain kuulla yhtäsamaa, eikä hän suostunut harkitsemaan vaihtoehtoja.

Ihminen tekee aivan aina pelastuksesta itselleen elämää suuremman ongelman,  ja säännöllisesti Jumalaa paljon suuremman.  Joka ikisestä kirjoituksesta saisi osoitettua miten se vie takuulla niihin turhien töitten tekemiseen --- väärin on lukea, väärin auttaa ihmisiä, väärin julistaa armoa, väärin itkeä itseään ja lapsiaan. 

Tätä se on, koko elämä. 

Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: luterilainen - 15.03.20 - klo:13:53
Mikään ei ole ihmiselle mahdottomampaa kuin armon vastaanottaminen, mikäli hän on halki elämänsä ajatellut olevansa kelpaamatron kaikkeen.  Ja tiedän jo, kuka tämän luettuaan rientäen kiirehtää selitrtämään kuinka kyse on ylpeydestä.  Kun ilmoitin sille synnintunnustuspapille, etten tällä kertaa tunnusta yhtään mitään, sain kuulla yhtäsamaa, eikä hän suostunut harkitsemaan vaihtoehtoja.

Ihminen tekee aivan aina pelastuksesta itselleen elämää suuremman ongelman,  ja säännöllisesti Jumalaa paljon suuremman.  Joka ikisestä kirjoituksesta saisi osoitettua miten se vie takuulla niihin turhien töitten tekemiseen --- väärin on lukea, väärin auttaa ihmisiä, väärin julistaa armoa, väärin itkeä itseään ja lapsiaan. 

Tätä se on, koko elämä.
Juuri siksi evankelis-luterilaisessa kirkossamme on armonvälineet, joiden välityksellä Jumala aktiivisesti antaa meille syntisäkeille taivasikävässämme ja pelastusepävarmuudessamme armonsa Kristuksessa. Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi.

Lähteet

Suomen evankelis-luterilainen kirkko-Armonvälineet
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Armonv%C3%A4lineet#43c64491

Suomen evankelis-luterilainen kirkko-Rippi
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Rippi#43c64491
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: Pena - 15.03.20 - klo:14:49
Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi.

Mahtaako tämä teologia olla sen kummemmin luterilaista kuin körttiläistäkään? Rippi korostuu lestadiolaisuudessa, mutta ei todellakaan pappisvirkaan liitettynä. Luther taas kirjoitti: Mutta se seikka, että paavi tai piispa voitelee, ottaa hengelliseen säätyyn, asettaa virkaan, vihkii, pukee maallikoiden vaatetuksesta eroavaan pukuun, saattaa ehkä tehdä ulkokullatuksi ja aimo pölkkyjumalaksi, mutta ei koskaan kristityksi tai hengelliseksi ihmiseksi. - - - Piispan vihkiminen ei siis ole mitään muuta, kuin että hän seurakunnan edustajana ja nimessä ottaa yhden joukosta ja, vaikka sen kaikilla jäsenillä on samanlainen valta, määrää hänet kaikkien muiden puolesta hoitamaan tätä valtaa.

Lähde: Saksan kansan kristilliselle aatelille kristillisen säädyn parantamisesta, Martin Luther 1520
Otsikko: Vs: Suruttomuuden niskalenkki heränneestä kansasta?
Kirjoitti: luterilainen - 15.03.20 - klo:19:41
Mahtaako tämä teologia olla sen kummemmin luterilaista kuin körttiläistäkään? Rippi korostuu lestadiolaisuudessa, mutta ei todellakaan pappisvirkaan liitettynä. Luther taas kirjoitti: Mutta se seikka, että paavi tai piispa voitelee, ottaa hengelliseen säätyyn, asettaa virkaan, vihkii, pukee maallikoiden vaatetuksesta eroavaan pukuun, saattaa ehkä tehdä ulkokullatuksi ja aimo pölkkyjumalaksi, mutta ei koskaan kristityksi tai hengelliseksi ihmiseksi. - - - Piispan vihkiminen ei siis ole mitään muuta, kuin että hän seurakunnan edustajana ja nimessä ottaa yhden joukosta ja, vaikka sen kaikilla jäsenillä on samanlainen valta, määrää hänet kaikkien muiden puolesta hoitamaan tätä valtaa.

Lähde: Saksan kansan kristilliselle aatelille kristillisen säädyn parantamisesta, Martin Luther 1520
Me körttiläisethän noudatatamme evankelis-luterilaisen kirkkomme linjauksia ripin suhteen kulkemalla syntisinä ihmisinä syntisen ihmisten rinnalla maallikkoina, joita sitoo moraalinen rippisalaisuus, jossa ripissä ilmaistuja asioita ei saa paljastaa kenellekään. Sen sijaan papeille on kirkkolakiin perustuva rippisalaisuus, jonka rikkomisesta on määrätty kirkkolaissa (KL 5 luku 2 § 1 mom.) ankarat rangaistukset.

Lähteet

Suomen evankelis-luterilainen kirkko-Rippisalaisuus
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Rippisalaisuus#64f8e296

Aika puhua – aika vaieta-Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa
https://evl.fi/documents/1327140/48816430/Aika_puhua_NET.pdf

Kirkkolaki
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931054

Suomen evankelis-luterilainen kirkko-Sielunhoito on toista ihmistä varten olemista
https://evl.fi/apua-ja-tukea/henkinen-hyvinvointi/sielunhoito#64f8e296