Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Johannes - 07.12.06 - klo:19:11
-
Lucian päivä tulossa ja ei haulla löytynyt yhtään Lucia-tekstiä, niin lisätäänpäs ketju.
Ennen minulle ei merkinnyt koko Lucian päivä mitään, mutta nyt Kuopiossa opiskeluvuosina (toinen menossa) olen huomannnut, että täällä se on huomattavasti tärkeämpi. Olen sitten itse tutustunut aiheeseen lisää ja toteanpa vain, että olen jäänyt paljosta paitsi. Perinne ei kai vielä ole kunnolla juurtunut maaseudulle. Täällä valitaan joka vuosi Lucia-neito, kuten käsittääkseni useimmissa isoimmissa kaupungeissa. Itsekin osallistuin kaupunkilehden äänestykseen, vaaleatukkaisin ja sinisilmäisin ja sirokasvoisin ja musiikkia eniten harrastava sai nyt ja jatkossa ääneni. Miten paljon se tuottaakaan iloa sairaaloihin ja muualle, kun käydään laulamassa ja miten kristillinen perinne siinä on taustalla. Toki olen ennenkin tiennyt perinteen, mutta vasta nyt se on auennut minulle. Kova kohtalo ollut tyttöparalla.
Sitten toinen asia on tiernapojista. Nekin ovat kirkastuneet minulle vasta viime vuosina. En ole "livenä" nähnyt, mutta tv:stä ja kuvia lehdistä olen seurannut paljon. Sekin on jotenkin muuttunut läheisemmäksi muutamien viime vuosien kuluessa. Kaupunkilehden mukaan lääketieteen opiskelijoista oli nyt poikaporukka esittämässä tiernapoikia ilmaiseksi palvelutaloissa ja maksua vastaan pikkujouluissakin. Rahat menevät lääkiksen vuosikurssitilille. Hieno keino ansaita rahaa levittämällä kristillistä ilosanomaa. Hyvä. Ja lisäksi perinteinen, kun kuulema Oulusta (oliko se niin) on alkanut sellainen perinne aikoinaan, että köyhät opiskelijanuoret ovat näytelmän avulla keränneet rahaa opiskeluja varten. Nämä jatkavat sitä. Jostain ulkomailta kai sekin perinne on Suomeen tullut. Olen miettinyt, että näytelmä pyörii vähän kristinuskon sanoman laitamilla (totean, en moiti), siis meinaan, että Kristus on vähän taustalla, mutta silti minusta on älyttömän hieno esitys noin ideana ja kuuluu ehdottomasti jouluun.
-
Me kerättiin rahaa luokkaretkeen kutosluokalla esittämällä tiernapoikia parin luokkakaverin kanssa. Minä olin mänkki. Sain pyörittää sitä tähteä.
-
Minä olen aina jännittänyt, milloin Lucialta syttyy tukka palamaan. Aika varovasti se kyllä liikkuu.
-
Lapualla (=maaseudulla) on Lucia-neito valittu jo ties montako vuotta, sanoisinko että 15 vuotta? Nuorisokuorosta on valittu joku (yleensä) vaaleatukkainen tyttö, joka osaa laulaa. Sitten Lucia airueineen (2 muuta tyttöä) on kierrellyt ja laulanut eri paikoissa, mm. vanhainkodeissa. Kaunis tapa ja nykyään jo perinne tuottaa iloa muille.
Ainoa, mikä Lucianpäivän vietossa minua oikeasti ärsyttää on se, että Lucia-neidon oletetaan olevan vaaleatukkainen! Mitä typeryyttä. Luciahan oli sisilialaissyntyinen ja siellähän naiset ovat valtaosin tummatukkaisia. Ei sillä hiusten värillä oikeasti mitään väliä ole, mutta se vaaleatukkaisten korostus on minusta aiheetonta. Ei Lucia mikään ruotsalainen pyhimys ollut!
-
Mun tyttärestä piti tulla tänä vuonna Lucia. Ei ole edes vaalea mutta ääni on kin enkelillä, laulaessa ei urputtaessa. Mutta kun ei halunnut laulaa Hymyhuulia juhlissa, annettiin homma kylän k-päisimmälle pikku bitchille.
No tytär minulle tästä raportoi, närkästynyt oli toki. Mutta mitäpä minä muuta tuohon pystyin sanomaan saati vaikuttamaan, muuta kuin"tervetuloa showbisnekseen"....
Mikko
-
Kunpa nämä kristilliseen sanomaan ja traditioon liittyvät hahmot voitaisiin kääntää nurin!
Erityisesti haluaisin tehdä niin enkelille ja Lucia-neidolle. Pyhäkoulun joulujuhlassa pääsin takarivin enkeliksi. Pienelle tytölle se oli kova paikka. Selitys löytyi siitä, että minulla ei ole vaaleita hiuksia, eikä sinisiä silmiä. Lapsen mielessä asia sai muodon; koska olen paha ja ruma, en kelpaa näkyväksi enkeliksi.
Boikotoin taatusti Lucia-missikisojen äänestyksiä ja odotan Mauri Kunnaksen kertovan ja piirtävän uusiksi myös enkeli-satuja vaikka ihQu-versiona.
-
Lapualla (=maaseudulla) on Lucia-neito valittu jo ties montako vuotta, sanoisinko että 15 vuotta? Nuorisokuorosta on valittu joku (yleensä) vaaleatukkainen tyttö, joka osaa laulaa. Sitten Lucia airueineen (2 muuta tyttöä) on kierrellyt ja laulanut eri paikoissa, mm. vanhainkodeissa. Kaunis tapa ja nykyään jo perinne tuottaa iloa muille.
Höh, miksi tuota tapaa ei ole omittu Itä-Suomeen aiemmin... Ekan kerran kuulin asiasta vasta Kuopioon muuttaessani. Siis kaupunkiin. Ennen olin aina katsonut, kun Helsingissä oli valittu Lucia eikä ollut aavistustakaan, että se on perinne muuallakin, Kuopiossakin. Toki joskus oli jotain mainoksia tms, mutta ei siis semmoista perinnettä. Pitäisi antaa kotikuntaan palautetta, että siitä vain mukaan valkaisemaan syys(talven?) pimeyttä. Joka asiassa mennään niin jälkijunassa, että huh. Kyselin asiaa joiltakin muiltakin, jotka ovat tumppukylistä kotoisin, niin sama tilanne. Pohjanmaa taitaa mennä tässä asiassa ylivoimaisesti edelle. Toisaalta monet muutkin Ruotsin perinteet ovat tulleet tänne hitaammin ja osa ei koskaan. Esim. pääsiäiskokkoja ei täällä tunneta, toivottavasti Lucian kohdalla ei käy niin.
-
Itsekin osallistuin kaupunkilehden äänestykseen, vaaleatukkaisin ja sinisilmäisin ja sirokasvoisin ja musiikkia eniten harrastava sai nyt ja jatkossa ääneni.
Taisinpas minäkin syyllistyä rasismiin... :oops: Siis ehdollakin oli muistaakseni neljä vaaleahiuksista ja yksi tummahiuksinen. Kaikki tatuoidut ja ei-musikaaliset karsin tosin pois vaaleahiuksisistakin. Siis ei saa loukkaantua, mutta en ollut tajunnut itsekään, että Italiassa ei ole vaaletukkaisia. Kai minä olen sitten ruotsalaisen "mainonnan" uhri. Meidänkään suvusta ei taida kelvata minun kriteereillä yhtään ihmistä Luciaksi, kun vaaleahiuksisia ei tule äkkiä mieleen yhtäkään. Katukuvassakin ovat vähemmistö. Kavereistakin vaaleahiuksisista suurin osa on muualta kotoisin. Kylläpäs tässä tulee mielenkiintoisia asioita mieleen. En ollut tätäkään ennen tajunnut.
-
Vähän OT, mutta kovin tahtoo Jeesuskin muuttua vaaleahiuksiseksi kaiken maailman maalauksissa...
Täällä päin Lucian päivää ei oikein huomaakaan mistään muusta kuin ruotsin opettajan aamunavauksista "no niin lapset, tänään on Lucianpäivä"..
-
Nyt kuulin, että Iisalmessakin on tiernapoikaperinne. Jo kolmantena vuonna lyseolaiset ovat esittäneet näytöstä. Eikö kolmas kerta jo meinaa perinnettä, ainakin toivon. Luciasta en tosin ole siellä vielä kuullut. Siis Kuopio on näillä näkymin lähin paikka, missä Luciaan törmään, toivottavasti olisin väärässä.
-
Vähän OT, mutta kovin tahtoo Jeesuskin muuttua vaaleahiuksiseksi kaiken maailman maalauksissa
dnt ya nou, gsus is black. 8)
-
Mulle on tullut tuo tiernapoika- perinne tutuksi, kun Oulussa asustelen... :D Tykkään tästä jouluperinteestä!
-
Mulle on tullut tuo tiernapoika- perinne tutuksi, kun Oulussa asustelen... :D Tykkään tästä jouluperinteestä!
Tunnethan ne eteläsäkin stjärnpojkarna. :wink:
-
Tiernapojaksi en ole koskaan kelvannut, mutta lukiossa olin Lucia.
-
No niin, hieno perinne taas vuodesta toiseen. On se niin vaikuttavaa, kun joka vuosi tyttö taiteilee valkeassa kaavussa kynttilät päässään ja lyhde sylissään tuomiokirkon portaita alas.
-
Itse en oikein ikinä ole kauheasti villiintynyt tästä Lucia-jutusta. Ja se kynttilät päässä riehuminen aiheuttaa pelkotiloja jo pelkkänä tarkkailuna. Steariinia päässä tai hiuksissa, tai vielä pahempaa tuli irti. Kauhistuttavaa. Tietty logiikkahan tässä hommassa lienee, että kun Pyhimys Luciaakaan ei tuli vahingoittanut niin ei sitten Lucia-neitoakaan?
-
Eipä oltu täällä inhassa idässä valittu Lucia-neitoa. En ainakaan Karjalaisesta huomannut uutista. On tietysti voitu joissain kouluissa valitakin.
No...täällä valitaan kesällä Joensuun Elli ja kyllä se muutamaa Luciaa vastaa. :wink:
-
No...täällä valitaan kesällä Joensuun Elli ja kyllä se muutamaa Luciaa vastaa. :wink:
Täällä muistaakseni valitaan Savonmuan Hilima, mutta se ei ole mikään iso mediatapahtuma.
-
Äh...olihan se L. valittu. Tummahiuksinen nuori neito. Juttu oli eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen 60-vuotisjuhla haastattelun vieressä. Syvennyin Tiitisen juttuun. Hän on syntyjään Leppävirralta. Tämä Lucia voisi olla vaikka Italiasta. Se siitä.
-
Ai Leppävirralta? Itse olin lukevinani, että Pietarsaaresta tai jostain sieltä päin semmoinen vaaleahiuksinen neito. En kuitenkaan ole varma, kun en niin syventynyt siihen juttuun.