Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 12.10.24 - klo:08:40
-
Se on armoa Jumalalta, että tämä lapsi saa syntyä meissä ja että se valo, joka paimenille ilmestyi ja kirkastui, saa johtaa meitä Betlehemin seimelle kunnioittamaan tätä lasta ja huomaamaan siinä Jumalan. Tätä armoa me olemme saaneet aivan pienestä nähdä ja kuulla. Varhain on meitä johdatettu Betlehemin seimelle ja sen valon läheisyyteen, joka on ylhäältä kotoisin. Ja niin kauan kuin minun lapseni ja niiden lapset ja niiden lapsenlapset hamaan viimeiseen päivään asti ja kaikkien niiden ihmisten lapset, jotka ovat tästä syntymästä osaa saaneet, ptävät rakkautta siihen heikkoon laumaan, joka ei ole mitään maailman edessä, tulevat he johdatetuiksi milloin Betlehemiin, milloin Kristuksen ristille, milloin haudalle ja milloin näkemään taiaan autuutta.
Juho Malkamäki
-
Ja tämä armo johtuu Jumalan rakkaudesta ja siitä, kun Herra sanoo: "Uuden käskyn minä annan teille, että te keskenänne rakkauden pidätte." Milloin tämä keskinäinen rakkaus on kylmä, olkoon millä paikkakunnalla hyvänsä, silloin heikkenee myös suhde Herraan ja Jumalan synnyttämästä lapsesta on tullut vain kristityn nimellinen.
Juho Malkamäki
-
Kyllä Kristus itse kunkin kohdalla kasvaa sen täydellisen varren mitan mukaan, jonka kaikkivoipa Jumala hyväksi näkee. Ja kun Hän kasvaa, tulee Hän niin välttämättömäksi, että on mahdotonta ajatella elämää ja kuolemaa ilman Häntä. Ja mitä enemmän Hänen kanssansa elää, sitä enemmän tulee huomaamaan ja kokemaan Hänestä riippuvaisuutensa. En olisi itseäni niin ratki heikoksi luullut enkä niin tuiki mitättömäksi, ellen olisi läheisyydessäni nähnyt sen Herran rakkautta, joka minua on tukenut. Tämän lapsen tähden on Jumala armahtanut ja katsoo edelleen ilman vihaa pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa, jonka edessä pyydämme olla.
Juho Malkamäki
-
Tämän on Juho Malkamäki itse eläessään varmasti kokenut. Tässä hän kuvaa sen kuulijoille aidosti ja todella hyvin.
Tämä i ole 'sananhelinää' vaan suurta ja totta !
-
Siinä asumuksessa ja sillä paikkakunnalla, johon tämä lapsi syntyy, uudistuu elämä. Monella paikkakunnalla ovat heränneidenkin lapset maailman käsissä. Muttei tarvitse kuin jonkun heidän keskellään herätä, kun se jo herättää toisiakin. Ja sitten he koittavat yhdessä hoitaa ja antaa ravintoa tälle lapselle, ei ainoastaan seuroissa ja juhlahetkinä vaan arkioloissakin. Kun saavat huomata, että Jumala on varjellut lapsen joutumasta Herodeksen miekan alle, silloin vasta se jouluilo suurelta maistuu.
Juho Malkamäki
-
Kaikki se kehoitus, mitä täällä on kuultu, on ollut kehoitusta Jeesukseen Kristukseen, joka on koko Raamatun ydin. Tuli mieleeni samalla kun näin tämän äärettömän kansanjoukon, että kansaa on voinut olla silloinkin koolla joskus niin paljon kuin meitä nyt on. Kun Hän puhui ihmisille, niin se miellytti niitä. Mutta tämä mieltymys oli vain hetkellistä. Ja minkätähden se oli hetkellistä? Olisihan sen pitänyt olla kalleinta tässä ja tulevassa elämässä. Mutta eipäs ollut. Ne menivät sieltä ruokapaikasta, jossa olivat tulleet ravituiksi, uudelleen tapaamaan, ikävä jäi ja niiden täytyi huomata, että Kristus oli tavallinen ihminen. Mutta siellä pantiin koetukselle, minkä verran oli rakkautta Häneen ja Hän rupesi puhumaan sellaista kieltä, joka ei enää miellyttänyt, puhui lihansa syömisestä ja verensä juomisesta. Ja kun ei järki voinut seurata tätä, niin rupesivat kaikki järjestänsä, niin äärettömän paljon kuin kuulijoita olikin, sanomaan: "Tämä on kovaa puhetta, kuka voi sitä kuulla." Ja niin pieneen joukko supistui, ettei jäänyt kuin ne kaksitoista. Ja Herra kysyi niiltäkin: "Ettkö tekin tahdo mennä pos?" Eikö se ole teillekin vähän liika kummaa kuulumaan? Niinkuin tiedämme, vastasi Pietari siihen. Eivätkä he menneet pois.
Juho Malkamäki
-
Se oli ihmeellisen jäykkää puhetta niin äärettömän rakastettavalta henkilöltä kuin Jeesus Kristus oli. Mutta hän ei näyttänyt välittävän kovin paljon joukon paljoudesta. Eihän tässä tarvitse kenenkään pakosta olla hänen yhteydessänsä, tähän saa tulla ja mennä, tässä on kyllä tarjona ijankaikkinen elämä, mutta ei sitä tarvitse tulla ottamaan jos ei tahdo, se on vapaaehtoinen asia jokaiselle. Häät on valmistettu ja tarjona, tulkaa häihin. Mutta kutsutut eivät olleet mahdollisia. - Mikä se on, joka niin äärettömästi estää elämän tielle lähtemistä ja siinä pysymistä? Eikö se ole, hyvät ystävät, maailmanrakkaus, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus! Ja siinä tienhaarassa on äärettömän paljon ihmisiä. Kyllä se Jeesus olisi hyvä toveriksi, mutta on niin paljon muuta rakastettavaa, jota ei sovi hyljätä. Ja sentähden jäädään tienhaaraan maailman puolelle hukkumaan.
Juho Malkamäki
-
Kyllä meidän täytyy saada Jumalalta paljon, kun täytyy saada vaatteeksemme Kristuksen vanhurskaus, sillä muuten emme kelpaa Jumalan edessä, emme. Mutta sana sanoo, että Hän on valmis antamaan sen kaikille katuville syntisraukoille, ja Hän soisi erityisellä halulla jokaiselle syntiselle, että hänet Kristuksessa löydettäisiin.
Juho Malkamäki
-
Mutta sitten kun tämä kallis ja suuri työ on tehty meidän kohdallamme ja tehty aivan ilmaiseksi ja lahjaksi ilman omaa ansiotamme, niin meidät asetetaan sen jälkeen kaidalle tielle, joka vie elämään sen, joka on vanhurskaaksi tehty ja jolla on välittäjänä Kristus hänen ja Jumalan välillä.
Juho Malkamäki
-
Tuossa virressä veisattiin ja pyydettiin, ettemme uudestansa lankeaisi. Tämä pelko on jokaisella uudestisyntyneellä ja syntien anteeksiantamisesta elävällä ihmisellä. Sellaisella ihmisellä on tulinen vihollinen, sillä hänestä sotii kaksi suurta valtaa, Jumala ja sielunvihollinen. Siinä käy samalla tavalla kuin käy maallisessa sodassa, että kun toinen saa vallatuksi toiselta jonkun alueen, niin tekee hirveästi mieli saada se voitetuksi takaisin, ja hyvin usein onkin mahdollista saada se takaisin, minkä on menettänyt. Sillä meissä ihmisissä on paljon syntiä, se ei ole tullut kokonansa poistetuksi, vaikka onkin Herralle antauduttu, ja sitä on tullut näkyviin aina enemmän ja enemmän ja se on tullut samalla aina enemmän vihattavaksi.
Juho Malkamäki
-
Perkele ja maailma ovat tulisia vihollisia, sentähden voi olla hyvin mahdollista, että ne saavat takaisin sen, minkä ovat menettäneet. Raamattu todistaa tämän mm kertomuksella kymmenestä neitseestä. Niillä kaikilla oli samallaiset ulkonaiset varusteet, oli lyhdyt ja lamput, mutta toiset pääsivät vain perille ja toisten täytyi jäädä ulos.
Ja meillä kaikilla on syytä peljätä kohdallamme samaa vahinkoa, sillä synti uhkaa meitä paaduttaa. Syytä on huutaa Jumalan puoleen, ettei se meitä uudestansa vangitsisi.
Juho Malkamäki
-
Niin kauan kun täällä vaelletaan Jumalan pelossa, on niillä ihmisillä, joita Herra saa hoitaa, alituista syytä synnin tähden katumukseen. Sillä he vaeltavat valkeudessa Jumalan kasvojen edessä, ja he tietävät, että on kaikkivaltias ja vanhurskas Jumala, joka näkee heidän sisällisen tilansa ja ulkonaisen elämänsä. Siitä tulee huokaus Jumalan puoleen, ettei uudestansa vangittaisi, tai jos jo on vangittu, että Jumala nostaisi takaisin.
Juho Malkamäki
-
Meille on näinä päivinä Jumalan Henki ihmeellisesti avannut tietä Jumalan luo. Hän on näyttänyt, että ihmisellä, jolla on paljon syntiä, tuota Aatamin perintöä, joka meitä alati pettää, on jokahetkinen oikeus käydä kaikkivaltiaan Jumalan eteen.
Juho Malkamäki
-
Ja kun kerran päästään perille, niin siellä ei kiitetä saatanaa eikä maailmaa eikä itseänsä, vaan Herraa, joka on uskollinen. Hän yksin on saapa kaikesta kiitoksen. Muille ei ole halua kiitosta antaa täällä eikä taivaassa.
Juho Malkamäki
-
Nyt olen päässyt Juho Malkamäen seurapuhekokoelman loppuun. Olen ainakin itse kokenut saavani paljon hengellistä ravintoa.
-
Ja kun kerran päästään perille, niin siellä ei kiitetä saatanaa eikä maailmaa eikä itseänsä, vaan Herraa, joka on uskollinen. Hän yksin on saapa kaikesta kiitoksen. Muille ei ole halua kiitosta antaa täällä eikä taivaassa.
Juho Malkamäki
-
Kiitos Pena !
Vanhan ajan kunnollista rukiista purtavaa olet jakanut Malkamäen leipävartaasta.
Ruokkivaa, vahvistavaa, ja joskus on tullut suolapalakin nautittua.
Myös muutaman herkullisen hetken olen saanut nauttia, ja silloin olen osallistunut ateriaan ja kiittänytkin.
R-m :117:
-
Hengellisissä asioissa on paljon tyhjän puhumista. Sanajulistajatkin ovat siihen syyllistyneet, samoin kuulijat. Kun profeetan kautta meille sanotaan: "Tämä kansa kunnioittaa meitä huulillaan", tunnemme piston sydämissämme. Ymmärrämme: minua tämä tarkoittaa. Se vähäinen kristillisyys, joka meissä on, on monesti vain huulilla. Hengellinen epävarmuus peittyy ylisanoihin. Autio sielunmaisema saa kauniit kulissit.
Herraa emme petä. Hänen henkäyksestään kulissimme kaatuvat. Turhat sanat paljastavat tyhjyytensä.
Jaakko Haavio
Seurapuheita, Kirjapaja 1974
-
Eräässä pappeinkokouksessa oli alustus rukouksesta. Papit olivat joutuneet ahtaalle rukouksen asiassa. Olimme tulleet huomaamaan, miten kohtalokasta on koneellistuminen pyhien toimitusten suorittamisessa. Rukoukset, joita olimme lukeneet hartautta näytellen, eivät olleetkaan rukouksia.
Joku suositti hyviä rukouskirjoja. Toinen kertoi heränneestä miehestä, joka rukoilee kummilastensa puolesta ja laskee sormillaan, ettei vain unohtaisi ketään.
Varmaan kivut rukouksen asiassa ovat kaikille meille yhteisiä. Rukouksen koulussa sanat loppuvat. Ja kuitenkin profeetta sanoo: "Ei jää pimeään se, joka nyt on vaivan alla,"
Jaakko Haavio
-
Oikea rukous lieneekin enemmän kuuntelemista kuin puhumista. Voi tuntua kuluneelta puhua hiljaisista hetkistä aikana, joka ylistää toimeliaisuutta. Ja kuitenkin on hiljentyminen Herran edessä meille jokaiselle todellinen elämän kysymys. Elämä ruhjoo meidät. Sen kiihkeä riento näännyttää meidät, sielumme näivettyy, ellemme seuraa apostolin neuvoa: "Ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka teihin on istutettu ja joka voi sielunne pelastaa."
Ehkä voit sitten sinä, joka osaat kuunnella Herran puhetta, sanoa joskus hyvän, hoitavan sanan lähimmäisellesi. Sano se! "Lausumattomat totuudet muuttuvat myrkyksi" (Nietzche).
Jaakko Haavio
-
Kaksi rouvaa tapasi toisensa Turun torilla. Jo matkan päästä toinen ilahtuneena heilautti kättään. Puhe alkoi luistaa. Rouva A: "Tiedätkö, en ole kokonaiseen kuukauteen voinut käydä täällä. Polveni on ollut kipeä." Rouva B: "Kuule, minä en ole kahteen kuukauteen voinut käydä torilla. Molemmat polveni ovat olleet kipeät." Tuttua, vai? Emmekö juuri näin käyttäydy kohdatessamme lähimmäisen, joka haluaisi keventää mieltään ja uskoa meille huoliaan? Tukimme hänen suunsa omien, huomattavasti suurempien ja tärkeämpien huoliemme luettelemisella. Kunpa malttaisimme pitää suumme kiinni!
En puolusta tupakanpolttoa. Se on epäilemättä paha ja epäterveellinen tapa. Mutta yksi hyvä puoli siinä on: tupakoitsija pitää ainakin sen aikaa suunsa kiinni, kun hän imee savukettaan tai piippuaan. Hän kuuntelee silloinkin, kun toinen vuolaasti moittii häntä tupakoinnista.
Jaakko Haavio
-
pena, voisi tehdä tämän ajan aamuhetket, varmasti siinä missä ajassa olleet kaverit.
Tee vain omiesi ajatusten mukaan hartaushetket, ihan hyviä niistä tulisi. Jag truer På geig
-
Kunpa oppisimme vaieten kuuntelemaan! Jos me sen sijaan alamme heti purkaa omia huoliamme, kun toinen ilmeisen avun ja lohdutuksen tarpeessa on hiukan raottanut sieluparkaansa meille, emme ole Mestarimme oppilaita. "Kantakaa toistenne kuormia ja niin te täytätte Kristuksen lain", kuuluu raamatullinen ohje. Kuormia ei kanneta lisäämällä niitä omilla huolilla. Kuormia kannetaan osallistumalla toisen huoliin.
Rouva A.! Sinun polvesi on kipeä. Rouva B.! Sinun molemmat polvesi ovat kipeät. Kun tapaatte toisenne seuraavan kerran Turun hyvin varustetun kauppatorin kukkamyymälöiden luona, teidän ei tarvitse ojentaa toisillenne muuta kukkasta kuin yksinkertainen kysymys: "Miten kipeä polvesi jaksaa?" Ja sitten kärsivällisesti kuunnella koko historia siitä, miten kipu alkoi, miten se jatkui ja mitä toiveita se antaa tulevaisuuteen nähden.
Jaakko Haavio
-
Ihminen väsyy. "Voi että olen väsynyt! Joskus tekee mieleni heittäytyä pitkäkseni sohvalle ja jäädä siihen lopullisesti, nukkua pois kaikesta!" Kuka sanoi näin? Aivan tavallinen oman aikamme ihminen, jolle on, kuten monille on, uskottu paljon vaativia tai vaatimattomia tehtäviä, jotka vievät kaiken ajan. Suorituskyky joutuu jatkuvasti koetukselle. Lepoa itselleen ei voi suoda. Vai voiko? On helppo sanoa: "Hellitä, pidä vähempi vauhti!" Kokonaan toinen asia on ryhtyä puuhiensa karsintaan. Kunnes sitten tulee ensimmäinen hälytys, vähäinen viite, tai ilman ennakkovaroitusta kertakaikkinen loppu, matkan pää. Maksoiko ponnistelu vaivan? Kuka kiitti? Moni moitti. Kaikki unohtivat.
Sama mikä koskee ajallisten tehtäviemme rasittavuutta, koskee, ja vielä kohtalokkaammin, uskomme kilvoitusta. Raamattu puhuu niistä, jotka uupuivat taipaleelle eivätkä koskaan tulleet perille kirkkauden maahan.
Jaakko Haavio
-
Mutta, meidän Herramme ei unhota uupuvaa lastaan. Kyllä hänkin kehottaa: "Levähtäkää vähän." "Hän pitää teistä huolen." Mutta hän antaa myös voimaa, hengen ruokaa ja juomaa, hän vahvistaa ja hän virvoittaa. "Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin." "Sentähden minun sydämeni iloitsee, ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.,"
Jaakko Haavio
-
Kun lukee Uutta Testamenttia, huomaa, miten jo toisen polven kristityt alkoivat väsyä jopa hätääntyä. Pelastus oli ollut lähellä: pian, aivan pian saapuisi Kristus ja ottaisi hallitusvallan maailmassa - mutta häntä ei alkanut kuulua. Ympärillä asuvat ilkkuivat: "Missä on lupaus hänen tulemisestaan?" Hätääntyneet alkoivat muistella, mitä Jeesus todella oli sanonut. He päättivät: "Hänen lupauksensa mukaan me odotamme."
Me odotamme. Odottaminen on evankeliumia. "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta: nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?" "Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat."
Jaakko Haavio
-
Kun kilvoitus väsyttää, älkäämme muistelko menneitä. Älkäämme katsoko taaksemme - se olisi kuoleman merkki. Oli menneisyydessämme millaisia siunauksia tahansa, nyt on kysmys tästä päivästä. Älkäämme väittäkö: "Entiset ajat olivat paremmat." Tänään Herra luo uutta. Parhaat päivämme ovat edessäpäin!
Maria Jotuni on sanonut viisaan ajatuksen: "Sinulla ei ole oikeutta 'aikanaan' siirtyä vanhusten joukkoon. Sinua voidaan tarvita, ja kuka tietää, kuinka nuori vielä olet? Kun kaadut, lepää, nouse ylös ja jatka matkaasi. Joskus kaadut, etkä enää nouse, mittasi on silloin vasta täysi."
Jaakko Haavio
-
Emme ole koskaan liian vanhoja katsellaksemme eteenpäin, odottaaksemme, rakastaaksemme,
Kerran tulee mittamme täyteen, Jumalan säätämänä ajan kohtana. Kaadumme, emme enää nouse - ja nousemme kuitenkin! Me uskomme ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. "Me kohotamme siipemme kuin kotkat."
Jaakko Haavio
-
Kun olin lapsi, toivat vanhempani kaupungista seinätaulun, joka esitti miestä ja naista, jotka istuivat rinnakkain kivellä aidan vieressä. Nainen itki ja mieskin oli hyvin surullisen näköinen. Taulu ripustettiin kodissamme lastenhuoneen seinälle. Sen nimi oli Suru.
Kun kysyimme, mitä taulu esitti, meille selitettiin: "Siinä ovat vanhemmat, joiden lapset ovat pahoja. He itkevät lastensa pahuutta."
Taulu - oikeastaan jäljennös - vaikutti häiritsevästi. Ei vain silloin, kun todella teimme jotakin pahaa, vaan muulloinkin: se oli siinä moittimassa ja syyttämässä ja pilaamassa meidän iloamme.
Vasta paljon myöhemmin minulle on selvinnyt taulun sanoma. Se oli jäljennös Albert Edelfeltin taulusta "Vernamon markkinoilla". Aiheena on Snoilskyn samanniminen runo, joka kertoo rengistä ja piiasta, jotka säästivät monet vuodet pienestä palkastaan voidakseen mennä naimisiin ja ostaakseen itselleen pienen maatilkun. Kihlamarkkinoille saapuessaan heille selvisi, että heidän tallettamansa setelit - "mynttimerkit" - oli julistettu mitättömiksi. He olivat menettäneet säästönsä. Heillä ei ollut mitään -. He itkivät surkeuttaan. Tämän oli taiteilija kuvannut tauluunsa.
Miksi meille lapsille annettiin väärä selitys? Kai kasvatuksellisista syistä. Vanhempamme tuskin tunsivatkaan taulun alkuperäistä ideaa.
Mutta: suru kuin suru.
Jaakko Haavio
-
Tuollainen pelottelukasvatus oli yleistä menneinö aikoina. Siitäkö johtuu suomalainen melankolia ja masennukset.
Nyt ymmärretään että rakastamalla kasvatetaan tervettä itsetuntoa, rajoja unohtamatta.
-
Maailman markkinoilla koetaan loputtomiin pettymyksiä. Yhdet pettyvät lapsiinsa nähden, toiset ystäviinsä. Jotkut joutuvat petoksen uhriksi liike-elämässä.
Muistakaamme näillä markkinoilla: Herramme Jeesus on hävinneen ja petetyn puolella. "Ihmisen Poika tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut oli."
Jos voimme surra surumme, mistä ne sitten aiheutuvatkin, Herramme helmaan nojaten, siinä kuivuvat kyyneleemme, pettymystenkin aiheuttamat.
Jaakko Haavio
-
Miten monet meidän töistämme jäävätkään keskeneräisiksi!
Alamme innostuneina, suunnittelemme ja puuhaamme, mutta vastoinkäymiset, joita koemme, varojen puute ja muut voittamattomat esteet lamauttavat harrastuksemme, pyrkimyksemme herpaantuu ja myöhemmin muistelemme hiukan kaihoisasti tai häveten: Tuotakin tuli aloitettua, mutta valmista ei tullut.
Jokaisella on tällaisia nöyryyttäviä muistoja. Useiden ihmisten elämä on vain kokoelma katkelmia, kokeiluja erilaisissa puuhissa, joita koskaan ei viety päähän asti. Ja senkin ihmisen, joka perusteellisesti on tehtäväänsä syventynyt ja kärsivällisesti sitä vuodesta vuoteen suorittanut, huomattaviakin tuloksia saavuttaen, senkin ihmisen työn kerran katkaisee kerran päivä, jolloin hänen on lähdettävä ajallisuudesta pois.
Miten lohdullista on kaiken tämän katkonaisen keskellä ajatella, että on toki jotakin, joka ei jää kesken. Jumala ei jätä työtään kesken.
Jaakko Haavio
-
Olen yksi edellä mainituista.
Siis kun jäänyt kesken monessa projektissa.
Kuka siitä mitään välittää, nyt on nyt ja tätä aikaa eletään, se mikä on mennyt on mennyt, eikö olekkin.
?
Koitan aina katsoa eteenpäin ja tähän aikaan. Se kuitenkin ratkaisee ja vaikuttaa eniten.
Jaakon aihe on mielenkiintoinen ja nyt kun olen varttiavaille eläkeläinen, niin voinen alkaa ajatella ajatusta.
-
Jeesus sanoo: "Minun Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä." Ja apostoli Paavali kirjoittaa: "Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Jeesuksen Kristuksen päivään saakka."
Jos meidän sielumme pelastus riippuisi oman harrastuksemme kestävyydestä, olisimme kaikki tuomitut hukkumaan. Mutta Jumala on rajattoman kärsivällinen. Hän on valmis tekemään yhä uusia yrityksiä meihin nähden. Hän on ottanut meidät kerran pyhässä kasteessa lapsikseen ja lähettää meille yhä uudestaan herättävän ja virvoittavan sanansa. Hän valmistaa meitä iäisyysmatkallemme muistuttaen tulevasta tilinteosta mutta myös syntisen ihmisen ainoasta turvasta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen pyhässä ristinkuolemassaan. "Hänessä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan."
Jumala ei jätä työtään kesken. Nöyryyttävistä muistoistamme huolimatta meillä on lupa iloiten odottaa pääsinpäiväämme.
Jaakko Haavio
-
Tässä Paavali ketoo Jeesuksen sanat jotka hän lie kuullut aikalaisilta opetuslapsilta.
Hienosti Paavali jatkaa omin ajatuksin. Nämä ajatukse ovat parhainta lohtua ja opetusta Paavalilta mitä missään muussa kirjeessä.
-
Mitä sanoisit miehelle, joka juuri palaa lääkäristä ja on saanut kuulla silmiensä tuomion? Toisella silmällään hän ei käytännöllisesti katsoen näe ensinkään. Toinen on kokeva saman kohtalon kolmen-neljän vuoden kuluttua. Mitä sanoisit hänelle? Näet hänen kasvoistaan, että hän on järkyttynyt.
- - -
Rakkaat ystävät. On elämänkohtaloita, jotka ovat niin raskaita ja käsittämättömiä, että ne, jotka ovat saaneet valoisamman osan, tekevät varmasti ei vain viisaammin, vaan myös oikeammin ja osoittavat suurempaa huomaavaisuutta ja hellyyttä, jos eivät yritä sanoa mitään. Riittää, kun tarttuu käteen ja pusertaa sitä. Näin haluaisin tehdä kaikille teille, joiden osa on hiljaisen kärsijän osa.
Mies, joka palasi silmälääkäriltä kuultuaan silmiensä tuomion, oli kalpea. Kun kävelin hänen kanssaan kappaleen matkan katua, hän kertoi, että hänellä oli vain sama tunne kuin rintamalla joutuessaan ensimmäistä kertaa etulinjaan. Ymmärsin: siis aivan avuton ja suojaton! Kylmän, sokean kohtalon käsissä. Muistin itsekin tuon tunteen, kun hän viittasi siihen. Mutta muistin myös, miten sanotussa tilanteessa hiljalleen toistin Isä meidän -rukouksen sanoja.
Jaakko Haavio
-
"Jumala on salattu, niin etteivät meidän silmämme häntä näe eikä järkemme käsitä." Näin on sanottu kirkkomme Kristinopin oppikirjassa, jota minäkin vuosikymmenet rippikoulussa seurasin. En tiedä, moniko nuorista, miltei lapsista, aavisti jotakin siitä, mitä merkitsee se, että Jumala on salattu, että hän asuu valossa, kaiken ihmisymmärryksen yläpuolella. Kunpa he olisivat edes niin paljon oppineet, että maailman ja ihmiskunnan käsittämätön hätä ja tuska ja kunkin meidän lähiimän lähimmäisemme vaiva vetoaisivat heihin ja he tajuaisivat: meidän on rakastettava paljon, sillä maailmassa on paljon kärsimystä ja hiljaista vihaa.
Jaakko Haavio
-
Kunpa me tajuaisimme, että hän, joka Getsemanessa itkien rukoili Isäänsä: "Ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä", on ainoa, joka voi meille neuvoa tien vaikeuksien yli, ei vain sanomaan: "Tapahtukoon sinun tahtosi", vaan vaihtamaan toivottomuutemme toivoksi, valituksen kiitokseksi ja kivun armoksi. "Sen tähden, etä hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."
En osannut sanoa tätä miehelle, joka tuli lääkäristä. Puristin vain hiljaa hänen kättään. Jeesus osasi avata sokean silmät. Minä en.
Jaakko Haavio
-
Yhä useammat kirkot kaupungeissa ja vähitellen myös maaseudulla ovat arkisinkin auki ihmisten tulla ja mennä. Ja missä ne, käsittämätöntä kyllä, eivät vielä ole avoinna, siellä yhä useammin esitetään toivomus: Avatkaa ne meille!
Kaipaamme hiljaisuutta. Työpaikalla emme sitä saa, se ei olisi mahdollistakaan. Kadulla tai bussissa? Sama kiihkeä meno. Kotona? Touhua, lasten ja aikuisten hälinää, parhaassakin tapauksessa levymusiikkia radiosta, tohinaa televisiosta, tai, kun ne vaimennetaan, naapurin WC:n kohinaa, kimeää rautalankaa alapuolelta ja kengänkopinaa yläpuolelta. Katri Vala vertaisi aikoinaan eräitä helsinkiläistaloja soittorasioihin. Kaiken kaikkiaan: "Työ ja vaiva rauhaton, silloinkin kun parhain on."
Jaakko Haavio
-
Hermomme alkavat reistailla, verenpaine kohoaa. Sydän lakkoilee. Kaipaamme hiljaisuutta. Raamatun sana kehottaa asiallisesti ja ajankohtaisesti: "Hiljenny Herran edessä ja odota häntä." Kun hiljentyminen ei ole mahdollista muualla, pitäisi sen olla mahdollista kirkossa. Siis: kirkkojen ovet auki kaikkialla, väsyneiden, vauhtiin ja meteliin kyllästyneiden tulla ja olla! Jo sinänsä hiljaisuus on lääke. "Hiljaisuus minun himoni", sanoi Otto Manninen, pääkaupunkiin kulkeutunut Kangasniemen mies.
Hiljaisuus on iäisyyden esikartano, jos hiljaisuudessa Herra pääsee meille puhumaan. Pääseekö? "Odota häntä", sanoo Vanhan liiton vaeltaja.
Jaakko Haavio
-
Odota! Älä ryntää, älä vaadi! Odota vain. Istu hiljaa alallasi, risti kädet, sulje silmät. Rukoile, jos osaat. "Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi."
Pieni poika oli illalla pitkään lakanan alla piilossa. Äiti kysyi: "Mtä mietit?" Poika vastasi: "Minulla on niin paljon juttelemista Jeesuksen kanssa." Tämä tapahtui toissa päivänä. Voisiko tänään tapahtua, että sinulla tai minulla olisi hiljaista puhelemista Herralle kaikesta, mikä meitä painaa? Tai hiljaista olemista Pyhän edessä, ilman hätäilyä. Viipymistä, odottamista, että hän siunaisi ja virvoittaisi meidän sielumme.
Jaakko Haavio
-
Kevättoukoja aloitellaan. Tokko tulee kylvöjen suorittaja aina ajatelleeksi, mikä salaisuus kätkeytyy siemeneen ja mikä ihme itäminen ja kasvu on. Mikä pakottaa esille oraan? Mikä kasvattaa jyvät tähkään?
Voimme vastata: Ravinteet, kosteus, auringon lämpö. Mutta mitä on itse elämä, joka siemenessä piilee? Sitä emme osaa määritellä, tokko siihen pystyvät tulevatkaan sukupolvet. Elämä on ja pysyy salaisuutena. Sen edessä joudumme toistamaan Pyhän Raamatun sanoja: "OI sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä!"
Oikea asenne elämään on ihmettely. Ihmettelystä ei ole pitkälti uskoon. Mutta jos kadotamme kyvyn ihmetellä, alkaa sisäinen elämämme näivettyä.
Jaakko Haavio
-
Joitakin aikoja sitten oli lehdessä uutinen, että erään tunnetun Suomen harjun männyt ovat alkaneet näivettyä. Myrkylliset kaasut, joita teollisuus työntää ilmaan, tukahduttavat puiden elämän. Kun lisäksi retkeilijät jatkuvasti tallaavat puden juuria ja ajattelemattomat ihmiset katkovat taimia, on komea hongikko tuomittu tuhoutumaan.
Tämä on surullista. Mutta vähintään yhtä surullista on todeta, miten ihmiselämää jatkuvasti surkastuu keskuudessamme. Itsekin surkastumme, jos kadotamme kosketuksen yliajalliseen.
Jumalan valtasuuruutta ihmettelevä kunnioittaa myös Jumalan sanaa, sitä, jonka Jumala profeettojensa ja pyhien apostoliensa on ihmiskunnalle lahjoittanut. Hän etsii rukouksessa yhteyttä Jumalaan.
Raamattu vertaa Jumalan ystävää viheriöivään puuhun puron partaalla, mutta jumalatonta akanoihin, joita tuuli ajelee.
Jaakko Haavio
-
Kirkkomme ei ole vain sanan ja toiminnan kirko, se on myös rukouksen kirkko.
Pappi on seurakunnassa vastuussa siitä, että sana tulee saarnatuksi oikein ja puhtaasti. Pappi ei kuitenkaan saarnaa kirkossa yksin. Myös kirkon penkit saarnaavat. Joskus ne saarnaavat tyhjyydellään. Niiden puhe on silloin kovaa kuultavaa.
On myös kirkon penkkejä, jotka kertovat rukouksesta. Yksi ja toinen kiireinen kulkija on hetkeksi pistäytynyt avoimesta ovesta kirkkoon. Hän istuu, hän miettii. Kenties hän myös rukoilee. Hän harjoittaa hartautta. Tosin nuoremme väittävät, ettei meidän Herramme ensinkään kaipaa hartauttamme, hän ei kuulemma ole käskenyt sellaista harjoittaa lainkaan kuten ei käskenyt kirkkojakaan rakentaa. Mutta rukoilla hän käski. "Aina tulee rukoilla eikä väsyä", hän sanoi.
Jaakko Haavio
-
Kirkkomme jumalanpalveluksessa on paljon tilaa rukoukselle. Monet virtemme ovat rukouksia. Entispolvien rukoushuokaukset tulevat omiksemme, jos hengessä ja totuudessa yhdymme veisattavaan virteen. Jumalanpalveluksen siunaus ei lähinnä johdu taidokkaasta saarnasta vaan rukouksen hengestä, joka on läsnä ja leviää siellä, missä elävä rukousvirsi kaikuu.
Jaakko Haavio
-
Kun virsi tulee meille eläväksi, silloin myös jumalanpalveluksen suorasanainen, säveltämätönkin rukous tulee meidän omaksi rukoukseksemme. Synnintunnustus on silloin sielumme nöyrää katumusta ja avunpyyntöä Ristin Herran edessä. "Kunnia" on silloin sydämemme omaa ylistystä sille Herralle, joka puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Yleinen esirukous on silloin niiden asiain kantamista Herran eteen, jotka ovat meillekin tärkeitä.
"Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta." Oikea rukous synnyttää sydämeen ilon. Jumala on rukouksia kuuleva Jumala. "Anokaa, niin teille annetaan."
Jaakko Haavio
-
Länsi-Suomessa on elossa vielä* vanhuksia, jotka muistavat, miten heidän kotikylässään aikoinaan koottiin kylän väki yhteiseen iltarukoukseen rukoustorvea soittamalla. Joitakin näitä vanhan kansan tiedotusvälineitä on onnistuttu tallettamaan museoihinkin. "Sillä kun puhalteli, ei kauaa kulunut, kun kansaa rupesi seuroihin lappamaan", kertoi muuan vanhus.
Se oli sitä aikaa. Nyt on toinen aika. Kuitenkin: yhä rukoillaan. Rukous kirvoittaa yhä sielujen kuormia, rukous vetää yhäti taivaallisia voimia alas ihmisten sydämiin.
Jaakko Haavio
* Kirjoitus on 50 vuotta sitten julkaistu. Tuskin nuo vanhukset enää ovat keskuudessamme.
https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2009/rukoustorvi
-
Moni saarnamies on saanut osalleen esirukouspyyntöjä. Hengellinen kokous on päättynyt. Saarnaajan luokse tulee arasteleva ihminen. Hän lausuu jonkin kiittävän sanan äsken kuulemastaan ja pyytää sitten hätäisesti: "Rukoilkaa minun puolestani." Hieman kiusaantuneena saarnamies lupaa tehdä niin.
Miksi kuulija pyysi esirukousta? Ehkä hänellä on käsitys, että Jumala kuulee toisen rukoukset paremmin kuin hänen. Ehkä hän lisäksi ajattelee, että pappi tai saarnaaja on niin lähellä Jumalaa, niin vahva uskossaan, niin paljon edistyneempi kristillisyydessään, että tämän rukous tuo varmemman tuloksen kuin pyytäjän paljossa puuttuvainen rukous.
Asia saattaa kuitenkin olla päinvastoin. Ehkä juuri sen rukoukset, joka ei itseään minään pidä, tulevat kuulluiksi. Ehkä eturivin rukoilijat, ammattilaiset, eivät saa ääntään ensinkään kuuluviin siellä, missä rukoukset kohoavat Jumalan puoleen. Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista tarjoutuu yhä mittapuuksi "rukoustorven" äänen voimaa mitattaessa.
Jaakko Haavio
-
Näyttää myös siltä, kuin jotkut kuvittelisivat rukousta eräänlaiseksi mnielenosoitukseksi Jumalan kasvojen edessä. Pitää saada aikaan rukoilijain painostusryhmä, joka sitten yksituumaisesti vaatimalla saa kuin saakin Jumalan suostumaan siihen, mitä häneltä pyydetään. Perustetaan rukousrenkaita ja lähetetään haasteita yhteiseen rukousrintamaan. Onko tulos parempi? Onko menetelmä edes Raamatun mukainen?
Ehkä meidän on joskus pysähdyttävä muistamaan, mitä Vapahtaja rukouksesta opetti? "Mene kammioosi", hän sanoi. "Rukoile Isääsi, joka on salassa", hän sanoi. "Älä soitata torvea edelläsi", hän sanoi. Ja kun tulee kysymykseen joukkovoima, hänen suosittelemansa joukko on perin pieni: "Jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii asiasta mistä tahansa ja he sitä anovat..." "Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siellä minä olen heidän keskelläsä."
Jaakko Haavio
-
Varmaan on paikallaan pyytää esirukousta. Varmaan on paikallaan rukoilla myös yhdessä, jopa suurella joukolla. Mutta väärin on kuvitella, että Jumala kuulee vahvan rukoukset paremmin kuin heikon tai että mielenosoitukset Jumalan edessä jotakin auttaisivat. Rukoushan kuuluu Jumalan armotalouden piiriin.
Jaakko Haavio
-
Sain nuorena pappina kutsun ensimmäiselle sairaskäynnilleni. Olin huolissani, mitä perillä puhuisin ennen ehtoollisen antamista.
Esimieheni, vanha, kokenut seurakunnan paimen sanoi: "En osaa sinua neuvoa, mutta omasta puolestani minulla on tapana kysellä sairaalta kymmeniä käskyjä."
Muistan ajatelleeni tämän kuullessani: "Voi miten karua!"
Tunui siltä, kuin vanhuksen menettely olisi ollut suorastaan sopimatonta. Sairaalle, jos kelle, olisi mielestäni ollut puhuttava hellästi ja lohduttavasti.
Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää silloisen esimieheni kantaa. Sairauden koulussa, kuoleman kasvojen edessä, on pyrittävä ennen muuta rehellisyyteen. Kaikki sanoilla koreilu, kaikki tunteiden hymistys ei ole silloin vain tarpeetonta, vaan suorastaan vahingollista.
Jaakko Haavio
-
Jumalan pyhät käskyt ovat kuin peili, jossa näemme todelliset kasvomme. Jumalan käskyt eivät valehtele, eikä meidänkään tee mielemme niitä kuullessamme valehdella. "Meidän pahat tekomme sinä asetat eteesi, salaiset syntimme kasvojesi valkeuteen." Näin syntyy katumus.
Joku armoitettu sielunhoitaja on sanonut: "Jeesus Kristus nähdään vain kyyneleisten silmien kautta." Juuri tähän on pyrkinyt alussa mainitsemani ensimmäinen esimieheni.
Kuulustelemalla kymmeniä käskyjä hän halusi saattaa puhuttelemansa sille kohdalle, missä ainoaksi turvaksi jää Herran armo katuvalle ryövärille.
Itsensä koetteleminen Jumalan käskyjen valossa kuuluu tänäkin päivänä kristillisen opin alkeisiin. Ilman tuomiota ei ole armahdusta.
Jaakko Haavio
-
Olenko totellut vanhempieni neuvoja ja ohjeita ?
Olenko totellut Taivaan Isän, Jumalani käskyjä ?
Nämä ovat sama asia. Kaduttaako tottelemattomuus.
Olenko antanut Kristuksen sovittaa rikkomukseni ?
Jos olen, saan elää vapaana taakastani ja elää rauhassa itseni ja herrani kanssa.
-
"Sivistys on ihmisten välistä huomaavaisuutta." Tällainen lausuma osui silmääni ja jäi mieleeni eräästä Afrikan nykyisyyttä kuvailevasta teoksesta.
Tämä ajatus on singottu ilmoille siellä, missä paraikaa hahmottuu uusia kulttuurivaltioita ja jossa yritetään omaksua yhteisen elämän perustaksi myös parasta siitä, mitä kristillinen lähetystyö on kyennyt mustien maanosaan vuosikymmenien aikana tuomaan.
Eurooppalainen sivistys ei suinkaan sellaisenaan kelpaa toiseen maanosaan siirrettäväksi. Kunkin kansan omassa, perinnäisessä kulttuurissa on aineksia, jotka ovat kansalle soveliaampia kuin muualta tuodut uutuudet. Mutta varmaa on myös, ettei missään voida luoda todellista sivistystä, jos ihmisten välinen huomaavaisuus ja hyväntahtoisuus jäävät kuvasta pois.
Jaakko Haavio
-
Pyhä Raamattu on jo ammoin viitoittanut tien todelliseen kultturiyhteiskuntaan. Jeesuksen sanoin: "Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille." Tämä tällainen on huomaavaisuutta, mutta sitä ei suinkaan opita samalla tavoin kuin yleensä kaunista, hienostunutta käyttäytymistä. Jotta todellakin huomataan toinen ihminen, ts että häntä rakastetaan ja palvellaan epäitsekkäästi, on oman elämän perustuttava sen hyvän tiedon varaan, että Jumala on huomannut minut.
"Me rakastamme, sillä hän on rakastanut meitä." Sydämen sivistys on ihmisten välistä huomaavaisuutta.
Jaakko Haavio
-
Pyhien yhteyden tajuaminen ei meillä ole läheskään niin selkeä kuin sen tulisi olla. Ensimmäisten vuosisatojen kristityillä se oli paljon elävämpi. Taisteleva seurakunta koki olevansa yhtä voittaneen seurakunnan kanssa. Alhaalla asuvat kilvoittelijat tunsivat niiden läheisyyden, jotka perille päässeinä jo veisasivat voitonvirttä.
Tämän tunnun - pyhien yhteyden - elähdyttämänä kirjoitti pyhä mies Hebrealaiskirjeensä. "Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa."
Jaakko Haavio
-
Pyhien yhteyttä tulkitsi sydäntä koskettavalla tavalla myös alkuajan kristittyjen tapa viettää Herran Pyhää Ehtoollista marttyyrien ja muidenkin uskossa poisnukkuneiden haudoilla. Siellä oltiin lähempänä autuaitten maailmaa kuin täällä turmeluksen kaupungissa.
Mehän emme lähde viettämään Pyhää Ehtoollista hautojen äärelle. Silti olisi meidän saatava silmämme auki pyhien yhteydelle entistä selkeämmin.
Jaakko Haavio
-
Aikamme täällä maan päällä on lyhyt. Vain askel erottaa meidät ikuisuudesta. Rakkaamme, jotka kuoleman kautta otettiin meiltä, odottavat meitä jossakin, sanokaamme: paratiisissa. Ajatuksen, kaipuun, toivon siivin saamme nyt jo vierailla heidän luonaan. Herran Pyhää Ehtoollista nauttiessamme muistakaamme: pian, aivan pian saamme kokoontua heidän kanssaan samaan juhlapöytään, suurelle ehtoolliselle taivaan kirkkauteen. Jeesus on kuolemallaan, ylösnousemisellaan ja taivaaseen astumisellaan valmistanut ja varannut meille paikan sinne.
Ja kuka tietää, vaikka he nyt jo osallistuisivat Pyhän Ehtoollisen viettoon meidän rinnallamme, täällä, tässä vaatimattomassa kotikirkossamme? Emme näe heitä, mutta on paljon muutakin, mitä emme näe ja joka kuitenkin on.
Me uskomme pyhien yhteyden ja iankaikkisen elämän!
Jaakko Haavio
-
Syksyinen kiitospäivä palautuu maanviljelyskulttuuriin. Maataloudessa työskentelevät, erityisesti maanoimistajat, ovat vieläkin tietoisia siitä helpotuksen ja tyydytyksen tunteesta, joka valtaa isännän mielen, kun vuoden sato on korjattu ja muutkin syystyöt pelloilla saatu päätökseen.
Meille muille kiitospäivän nykyinen sijainti on vieraampi. Kiittäminen sellaisenaan ei kuitenkaan saisi olla outo. Uskonelämässä on kiitoksella aina ollut ja tulee aina olemaan tärkeä sija. Kitosmieli on ollut innoittajana monien virsiemme synnyssä. Hengellisen musiikin säveltäjät ovat niinikään tulkinneet kiitollisuutta. Raamattu tietää, että ikuisen elämän asunnot ovat tulvillaan kiitosta. Kiitos on autuaiden työnä.
Jaakko Haavio
-
Psalmissa 118 on ihmeellinen pyyntö: "Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa."
Jumalaa voimme mennä kiittämään vain vanhurskauden porttien kautta. Vanhurskaus tässä tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ihmisiä kohtaan. Jumalan kiittäminen jää sanahelinäksi, jopa kääntyy Jumalan pilkaksi, jos meilla on hoitamatta jääneitä ihmissuhteita. Ei samalla kielellä voida kiittää Jumalaa ja kirota ihmisiä, sanoo Herran apostoli. Samasta lähteestä ei kumpua makeata ja karvasta vettä. Kun veljien välit ovat kunnossa, silloin kajahtaa kiitoskin kirkkaana kohti Jumalan taivasta.
Jaakko Haavio
-
Kuulin äskettäin papista, joka oli menossa pikkukaupungin kirkkoon saarnaamaan. Kirkon portailla seisoi joukko nuorukaisia. Pappi sanoi heille: "Tulkaa sisään!" Pojat puhalsivat tupakansavua papin silmille ja selittivät: "Ei kuulu meille!"
Pappi oli kertonut ajatelleensa: "Pojat olivat oikeassa. Murtumattomille sydämille evankeliumi ei kuulu."
Oliko pappi oikeassa? Oli tavallaan. Onhan Vapahtaja sanonut: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon." Ja eikö Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksessakin poika vasta katuvaisena palattuaan saanut paikan isänsä sylissä? Janoiset saavat juoda. Katuvat armahdetaan. Ja kuitenkin sama Vapahtaja, joka lupasi janoiset juottaa, käski julistaa evankeliumia kaikille luoduille.
Jaakko Haavio
-
Vertaukset ovat usein selventäneet vaikeahkoa tekstiä. Niitä Jeesus käytti kun puhui meille yksinkertaisille ihmisille.
Hyvin sanottu, Jaakko Haavio !
Tuo murtumaton sydän pysäytti.
R-m
-
Jos joku nyt väittää, ettei evankeliumi kuulu hänelle, kenties hänen käsityksensä perustuu meidän sananpalvelijoiden väärään tapaan julistaa evankeliumia. Kenties meiltä on jäänyt huomaamatta, että syvintä hätää on siellä, missä ei asianomainen itse myönnä sitä olevan, ja suurin jano siellä, missä kiroten torjutaan tarjottu juoma-astia?
Jaakko Haavio
-
On kohtalokasta, että niisä tilaisuuksissa, joissa Jumalan sanaa julistetaan, sananpalvelija yksin on äänessä. On sanottu, että me vastaamme kysymyksiin, joita kuulijoillamme ei ole, mutta niihin kysymyksiin, joita heillä on, me emme tiedä vastausta, kun he eivät saa esittää niitä. Ja jos he esittäisivät, osaisimmeko vastata?
Jaakko Haavio
-
Missään tapauksessa ei saisi syntyä milloinkaan sellaista tunnetta, että joku arvelisi: "Evankeliumi ei kuulu minulle."
Kristus kuuluu kaikille. Hän on oikeaan aikaan kuollut jumalattomien puolesta. Kuollessaan hän rukoili ristiinnaulitsijoittensa edestä.
Jaakko Haavio
-
Uutta testamenttia lukiessamme olemme panneet merkille, miten apostolit kirjoittaessaan asiatekstiä aika ajoin keskeyttävät johdonmukaisen ajatusten käsittelyn ja puhkeavat ylistämään Jumalaa ja Kristusta.
Tällaisia ylistyssäkeistöjä on tapana nimittää doksologioiksi. Varsinkin Paavali viljelee niitä runsaasti. Ne ovat pienoishymnejä, joita ilmneisesti apostolisen ajan seurakunnissa myös laulettiin.
"Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta!"
"Kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton Jeesuksen Kristuksen kautta!"
Jaakko Haavio
-
Ylistyksen salaisuus ei ole siinä, että me päätämme ruveta kiittämään, vaan siinä, että opimme näkemään todellisuden oikein. Oikein näemme, jos havaitsemme, että näkyviä tärkeämpiä ovat näkymättömät, ja ikuisuus on jotakin aivan valtavaa siihen ajan rahtuun verrattuna, mikä meillä täällä on elettävänä ja kärsittävänä.
Oikein näkee se, joka tietää Jumalan isänkäden häntä joka aika taluttavan ja uskoo syntinsä otetuksi pois Jeesuksen ristinkuolemassa.
Sellainen ihminen ylistää alati.
Jaakko Haavio
-
Raamatun alussa oleva syntiinlankeemuskertomus on ihmiskunnan ikuista historiaa. Meistä, sinusta ja minusta siinä kerrotaan. Olemme Jumalan langenneita lapsia.
Mutta niinkuin Jumala lankeemuksen taphduttua huusi Aadamille: "Missä sinä olet?" niin Jumala meitäkin puhuttelee ja etsii. Hän puhuttelee ja etsii monin tavoin. Raamatussa on tästä lukuisia esimerkkejä.
Kun Daavid oli langennut, Jumala lähetti profeetta Naatanin hänen luokseen. Naatanin sanat saivat Daavidin tuomitsemaan oman tekonsa - tahtomattaankin. Ja kun profeetta lopuksi lausui: "Sinä olet se mies", murtui Daavid Herran tuomittavaksi ja armahdettavaksi.
Jaakko Haavio
-
Joona - yksi Vanhan testamentin pienistä profeetoista - lähti tottelemattomana matkalle kohti Tarsista, vaikka Jumala oli määrännyt hänet lähtemään Niiniven kaupunkiin parannusta saarnaamaan. "Mutta Herra heitti tuulen merelle, niin että merellä nousi myrsky ja laiva oli särkymäisillään." Pakomatka keskeytyi. Joonan oli taivuttava lopultakin tottelevaisuuden tielle.
Apostoli Pietari lankesi niinikään syvälle. Huolimatta rohkeista vakuutteluistaan hän osoittautui perin heikoksi Herransa todistajaksi: hän vannoen vakuutti, ettei hän edes tunne Jeesusta! "Herra katsoi Pietariin." Äänetön nuhde! Sanaton herätyshuuto! Muuta ei tarvittu. Pietarin omatunto alkoi taas toimia, selvästi, erehtymättömästi.
Jaakko Haavio
-
Millä tavoin Herra lienee meidät pysäyttänyt? Kävikö meille, kuten Aadamille: kuulimme hiljaisessa illassa Jumalan askelet takanamme.
Tai kuten Daavidille: Herran käsi lepäsi raskaana päällämme. Yön uni pakeni silmistämme.
Vai kävikö meille, kuten Pietari-raukalle: kielsimme Herramme sanoin tai teoin ja äkisti tunsimme seisovamme aivan riisuttuina hänen pyhän katseensa edessä?
Millä tavalla Herra pysähdyttäneekin syntisen, hänen tarkoituksensa on aina sama: hän haluaa armahtaa, hän haluaa antaa synnit anteeksi.
Jaakko Haavio
-
"Onko totuus aina jotakin pahaa?" Näin kysyi taannoin eräs nuori ihminen. Hän kertoi joutuneensa yhä uudestaan ihmettelemään sitä yhteyttä, jossa sanaa käytetään. Sillä peloitellaan. "Maltas, kun totuus paljastuu! Kyllä sinulla nyt on helppoa, kyllä sinua nyt naurattaa, mutta kerran tulee tosi eteen. Eikö totuus voisi olla jotakin hyvää, jotakin mieluista ja odotettavaa", hän kyseli.
Mitä arvelemme? Mitä sanoo Vapahtajamme? "Minä olen tie, totuus ja elämä", hän sanoo. "Totuus on tekevä teidät vapaiksi", hän sanoo. Jeesuksen suussa sana totuus siis merkitsee elämää, vapautta, iloa, siis jotakin vallan hyvää. Tämä totuus ei lyö, ei kaada, se hoitaa, se nostaa. Tällaisen totuuden tarjoaa ja lahjoittaa Jeesus.
Jaakko Haavio
-
Jeesuksen totuus on kerrottuna Luukkaan 15. luvusa. Tuhlaajapojan isä sulki tahraisen lapsensa syliinsä, ei nuhdellen ja tuomiten, vaan armahtaen ja suudellen.
Jeesuksen totuus on hyvä totuus, ei paha eikä pelottava. Suurimmassa kirkkaudessaan se avautuu meille ristillä, jossa hän, Vapahtajamme, kärsii syyttömänä syyllisten puolesta. Hän on meidät omalla pyhällä verellään, viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan ostanut ja voittanut synnin vallan alta, ollaksemme hänen omiaan.
Jaakko Haavio
-
Miten usein me ihmiset yritämmekään jollakin, jota sanomme totuudeksi, lyödä ja haavoittaa toisiamme, jopa kokonaan nujertaa! Riistämme kovuudellamme ja ajattelemattomuudellamme toisiltamme toivon. Näin ei koskaan menettele Jeesus. Hän uskoo meistä kaikista hyvää. Hän antaa erehtyneillekin oikeuden rukoilla. Hän antaa meille toivon, sillä hän antaa meille Jumalan.
Jaakko Haavio
-
Kun Jeesus oli maan päällä, hän puhui ihmisille. Ihmiset ymmärsivät hänen puheensa, sillä se poikkesi sen ajan teologien, ns kirjanoppineiden vaikeatajuisesta puheesta. Monet ymmärsivät, että itse Jumala puhui, kun Jeesus puhui. He sanoivat: "Suuri profeetta on noussut keskuuteemme ja Jumala on tullut katsomaan kansaansa." Mutta oli myös niitä, jotka eivät tajunneet, miten suuresta asiasta oli kysymys.
Jeesus lähti täältä. Hänen lähtönsä jälkeen meille jäi Raamattu. Raamatussa meillä on kaikki, mitä Jumala tahtoo meille sanoa. Uutta ilmoitusta ei ole tullut eikä liioin ole odotettavissa. Seurakunnassa vaikuttava Pyhä Henki muistuttaa meille kaikesta, mitä Jeesus on puhunut. Näin tapahtuu Kristuksen kirkossa sukupolvesta toiseen. Jumalan sana pysyy - ei vain kerran puhuttuna ja kirjoitettuna, vaan yhä elävänä. Elävä sana, jollainen Jumalan sana on, on seurakunnan aarre. "Jumalan sana on elävä ja voimallinen."
Jaakko Haavio
-
Mitä siis merkitsee se, että Raamatun sana on elävää sanaa?
Se merkitsee ensinnäkin sitä, että Jumalan sana on ajankohtainen. Sillä on sanottavaa oman aikamme ihmisille.
Jaakko Haavio
-
Se (Jumalan sana) on elävää siksi, että sitä puhutaan tällä hetkellä. Kun Jeesus puhui Nasaretin synagoogassa, hän luki aluksi profeetta Jesajan kirjasta. Sitten hän sanoi: "Tänään on tämä kirjoitus käynyt toteen teidän korvienne kuullen." Jesajan sana oli ollut Jesajan puhuessa - kauan sitten - Jumalan sanaa. Nyt, kun Jeesus toisti sen, se oli yhä Jumalan sanaa, elävää sanaa puhutulla hetkellä. Samoin on vielä nytkin. Sana elää sukupolvesta toiseen.
Jaakko Haavio
-
Jumalan sana on elävää sanaa siis siksi, että sitä jatkuvasti toistetaan. Joskus huomautetaan siitä, että me sananpalvelijat puhumme aina yhtä ja samaa. Juuri yhtä ja samaa meidän pitääkin puhua! "Samoista asioista muistuttaminen ei minua väsytä ja teille se on hyödyksi." Näin sanoi Paavali. Myös hän sanoi: "Voi minua, ellen minä evankeliumia julista!" Vieläpä: "Jos enkeli taivaasta julistaisi teille toista evankeliumia kuin minä olen teille julistanut, hän olkoon kirottu." Jyrkänlaisesti sanottu! Paavali tarkoittaa, että meidän on pysyttävä asiassa sanaa julistaessamme.
Jaakko Haavio
-
Elävä sana säilyy muuttumattomana. Se on seurakunnan aarre, joka on luovutettava turmeltumattomana aina uusille sukupolville. "Kunnes taivas ja maa katoavat, minun sanani eivät katoa", sanoo Jeesus. Sana elää.
Jaakko Haavio
-
Totta ! Elävä Sana on Kristus ja hähen henkensä virtailee samana Pyhän Hengen kautta tänäkin päivänä.
Ylistys Isä, Poika ja Pyhä Henki !
Amen !
-
Voisin jatkaa. Voisin sanoa: Jumalan sana on elävä, koska se annetaan eläville olennoille - kuolleille se ei enää kaiu. Koska se on alati tuore, elämää synnyttävä. Se on uusi jokaiselle, joka sen vastaanottaa. Se on henkilökohtainen. Se sanoo: Sinä olet se, josta sana puhuu. Sinun asiastasi on kysymys. Jumala puhuu sinulle.
Jaakko Haavio
-
Mutta ennen kaikkea Jumalan sana on elävä sana siksi, että se on syntynyt Jumalan sydämessä. Johannes evankelista kirjoittaa: "Alussa oli sana ja sana oli Jumalan tykönä ja sana oli Jumala. Ja sana tuli lihaksi" - siis ihmiseksi - "ja asui meidän keskellämme." Sana tarkoittaa tässä Kristusta. Elävänä sanana Kristus yhä kohtaa meidät. Jumala puhuu meille yhä sanansa välityksellä. Hän haluaa keskustella kanssamme, sillä hän rakastaa meitä.
Jaakko Haavio
-
Aika parantaa haavat, sanotaan. Ruumiin vammoihin nähden tämä tiettyyn rajaan asti pitääkin paikkansa. Mutta jos tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että ihminen toipuu ja tervehtyy lankeemuksistaan ja synneistään ajan tuodessa unohduksen peitteen pahojen asiain ylle, lause on mitä suurimmassa määrin erheellinen, jopa valheellinen. Aika ei suinkaan paranna eipä edes peitä niitä haavoja, joita synti sydämeen iskee, ei pienintäkään niistä.
Emme pääse pahoja tekojamme pakoon. Niitä ei käy väittäminen mitättömiksi, ei vanhentuneiksi. Jumalan kirjaan ne jokainen on kirjoitetut ja tulevat viimeistään viimeisellä tuomiolla esille - ellei -
Ellei - niin mitä? Ellei niitä viedä Jumalan kasvojen eteen ja saada sitä puhdistusta, jonka Kristuksen evankeliumi vaikuttaa.
Jaakko Haavio
-
Mikael Agricola, Suomen uskonpuhdistaja, kirjoitaa: "Ei ole muuta synnin maksua kuin Jeesuksen Kristuksen, apumiehemme kärsimys, piina ja kuolema."
Jeesukseen uskoessamme ja hänessä eläessämme olemme siinä lääkärinhoidossa, jossa syntisairaat paranevat ja hengellisesti kuolleetkin virkoavat uuteen elämään.
Jaakko Haavio
-
Kun lastenlapseni tahtovat kuvata minulle jotakin oikein suurta esinettä, puuta tai vaikkapa hevosta, he sanovat, että se on niin suuri, että se "ulottuu taivaaseen asti".
Aivan samalla tavoin Jumalan lapset sanovat Jumalan armosta: "Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin." Sanat on ikuistanut tunnettu Vanhan testamentin virsirunoilija ja muusikko, kuningas Daavid.
Jaakko Haavio
-
Amen !
-
On riemullinen havainto tuo: armo ulottuu taivaisiin! Se ei ole runollista liioittelua, vaan perustuu ilmeisesti Daavidin omaan kokemukseen. On ollut jotain muuta, joka on samalla tavoin ulottunut taivaisin, tai kuten myös voidaan sanoa, huutanut taivaisiin asti: Daavidin synti. Kun se kuitenkin tuli pois pyyhityksi, kun armahdus tuli, on armonkin täytynyt yltää taivaisiin asti.
Armolla on yhä tässä korkeuskilvassa ennätys. "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."
Jaakko Haavio
-
Armo ulottuu taivaisiin, siis perille asti. Armo riittää. Taivaaseen on pitkä matka. Omat eväämme loppuvat jo alkumatkasta, mutta Jumalan armo riittää sinne asti, missä portti Isän kotiin aukeaa. "Se on joka aamu uusi." "Se on aina enenevä." Suuri virsirunoilija Paul Gerhardt ei ole suotta todennut: "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan."
Jaakko Haavio
-
Jumalan armo, joka katkeamattomana ulottuu taivaaseen asti ja jatkuu päiviemme päätökseen saakka, yltää myös maan alimpiin paikkoihin. Jumalan armo on suurintakin syntistä varten, meitäkin varten. Se on Jumalan lahja jeesuksessa Kristuksessa.
Jaakko Haavio
-
En ole niitä, jotka yrittävät tarkoin määrittää, mitä herätys on. Puhun siitä toisaalta arasti, toisaalta hyvinkin rohkeasti.
Kun arkkipiispa Erkki Kaila kertoi, miten hän sai Ivar Wilskmanin vaikutuksesta voimisteluherätyksen, vieläpä, että tämä "herätys" tapahtui hänen kävellessään eräänä päivänä yli Helsingin Senaatintorin, äkillisenä kokemuksena, näen tässä täysin luvallisen "herätys"-sanan käytön. Kun sydän avartuu jollekin hyvälle asialle, mille tahansa, tai ennen tuttu asia tulee uudella tavalla eläväksi, on se herätystä. Puhumme raittiusherätyksestä, lähetysherätyksestä, ehtoollisherätyksestä jne.
Käytän mielelläni "herätys"-sanaa tässä avarassa merkityksessä. Näen runsaasti seurakunnissamme herätyksen merkkejä: ennen aavistamatonta toimeliaisuutta seurakuntatyön eri alueilla, jopa Pyhän Raamatun tutkimisessakin. Tämä on Jumalan suurta lahjaa kirkollemme, kutsuimme sitä sitten herätykseksi tai miksi muuksi tahansa.
Jaakko Haavio
-
Jos sen sijaan "herätys" sijoitetaan tiettyyn kohtaan ns armonjärjestyksessä, jos siitä tehdään ehto ja edellytys Jumalan armon vastaanottamiselle tai räjähdyksenomainen sisäinen tapahtuma, jota yritetään tehostetulla käsittelyllä aikaansaada, tulen vaiteliaaksi. Luulen, että kaikki hengellinen tekniikka on vierasta evankeliumille.
Evankeliumi on sanomaa Jumalan rajattomasta rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan, oli ihmisen sisäinen rakenne tai kulloinenkin tila minkälainen tahansa. Kun Jeesus armahti ihmisiä, merkitsi se aina yllätyslahjaa. "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Tänäänkin hän on täysivaltainen Vapahtaja - myös heräämättömille.
Jaakko Haavio
-
Amen !
Omalla kohdalla voin todistaa kuinka ihmisten tekemä 'herätystyö' oli kestämättä, mutta Herra Jumala Kristukseesa sisälläni on ohjannut haluamaansa suuntaan. Olen antautunut olemaan käytettävissä.
Ylistys, kiitos ja kunnia Ikuiselle Valolle , voimalle ja rakkaudelle !
-
Olemme soihdun kantajia, jos muuten olemme uskovia ihmisiä. Mutta soihdun kantajan on huolehdittava, että hänen soihtunsa palaa. Jeesuksen vertauksen soihtuja kantava tyttöjen parvi on maan päällä kilvoitteleva ja Herran Jeesuksen tuloa odottava seurakunta.
Palavatko soihtumme todella? Odotammeko tosissamme Herramme paluuta?
Tiedän hyvin, että Raamatun vertausten yksityiskohtia ei pidä yrittää selittää tai sovittaa. Vertaus on kokonaisuus, joka iskee vain yhteen kohtaan. Vertaus kymmenestä soihdunkantajaneidosta on arkikielellä: varautukaamme siihen, että Herra Jeesus tulee kirkkaudessa jo omana aikanamme, ehkä piankin!
Jaakko Haavio
-
Siitä huolimatta, että vertauksen ykjsityiskohtiin puuttuminen ei aina suo lisävalaistusta itse asiaan, on liikuttavaa huomata, miten entispolvien valvovat kristityt tiesivät, että soihdun sisintä riepua, so omaa viheliäistä, mutta palavaa sydänparkaamme on jatkuvasti ruokittava pyhällä iloöljyllä, Jumalan evankeliumilla, muuten liekki tyrehtyy ja sydän sammuu. Ellei sydän saa jatkuvasti osaa anteeksiantamuksesta ja Jumalan rauhasta, on siinä Kristuksen tullessa jäljellä vain hätähuuto: Soihtumme sammuvat!
Viisaat neitsyet tietävät tämän. He eivät halua tyhmien neitseitten kohtaloa siitäkään huolimatta, että heitä viisautensa takia täällä alhaalla nimitellään tyhmiksi. Tyhmyyden ja viisauden suhde on hyvin merkillinen: osat vaihtuvat kerran.
Jaakko Haavio
-
"Aikoinaan minua vaivasivat ne Raamatun kohdat, joita en ymmärtänyt. Nyt vaivaavat ne kohdat, jotka ymmärrän." Näinkin voidaan asia sanoa.
Vielä kutsuu Herra. Vielä voi tyhmä viisastua. Mutta vasta iäisyyden puolella meille lopullisesti selviää, miten suuressa vaarassa valvomattomuutemme takia olemme olleet. Sitä suurempi on kiitollisuutemme oleva hänelle, joka herätti ja armahti.
Jaakko Haavio
-
"Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee."
Saamme ottaa tämän Raamatun sananlaskun aivan kirjaimellisessakin merkityksessä. Maassamme on neljännesmiljoona sydäntauteja sairastavaa*, suhteellisesti enemmän kuin missään muualla maailmassa. Sydäntä olisi varjeltava - kaikki, mikä rajoittaa ja ennakolta ehkäisee sydäntautien esiintymistä, on hyödyllistä ja hyvää. Mutta tähän ei ole tämän Raamatun sanan kohdalla suinkaan jäätävä. Pyhä sana tähtää syvemmälle kuin fyysiseen kuntoon. Se tarjoaa apua johonkin, joka on vielä tärkeämpää kuin ruumiin kunto: niiden siveellisten vaurioiden korjaamiseen, joita me itse ja meidän kansamme potee.
Jaakko Haavio
* Vuonna 1974
-
"Koti on yhteiskunnan sydän". Yhteiskunta sairastaa ja hajoaa, jos kotien asiat eivät ole kunnossa. Kodeissa kasvaa elämää vierova ja siveellisesti haparoiva sukukunta, jos koti jää vaille sitä hoitoa, jota Jumalan evankeliumi, so hyvä sanoma maailman Vapahtajasta ja uskon elämästä hänen yhtedessään, tarjoaa.
Jaakko Haavio
-
Evankeliumin henki on rakkauden ja palvelemisen, ei vaatimisen ja käskemisen henki.
Eräässä koulussa opettaja jakoi oppilaille elokuvalippuja. Niitä ei kuitenkaan riittänyt kaikille. Erään tytön äiti soitti opettajalle kiivaassa äänilajissa: "Miksi minun tyttäreni ei saanut lippua?"
Kun jokainen on vain valmis ottamaan, mutta kukaan ei antaisi mitään eikä luopuisi mistään, on selvää että perusvireeksi tulee kodissa ja koko yhteiskunnassa keskinäisen syyttelyn ja kateuden henki. Sydänten ilo katoaa.
Jaakko Haavio
-
Näin unta, että oli tikapuut maasta taivaaseen. Minun oli kiivettävä niitä. Portaat muistuttivat eräitä portaita Itä-Karjalassa, joita myöten noustiin ns kolmiomittaustorniin. Unessakin portaat olivat lahot. Viimeinen porras petti. En päässyt perille, aloin pudota. Tällaisesta unesta, kuten tunnettua, herää aina ennen kuin ehtii murskautua maahan. Herättyään on tyytyväinen siitä, että kaikki olikin vain unta. Kaikessa tapauksessa mietiskelin, mitä uneni mahtoi tarkoittaa.
Ja minä ymmärsin: olin jälleen saanut muistutuksen siitä, miten turhia ovat inhimilliset ponnistelut saavuttaa se taivaallinen taso, johon meidät on kutsuttu. Rakentamamme portaat osoittautuvat viimeistään kiipeämisen loppuvaiheessa lahoiksi, ja me putoamme.
Jaakko Haavio
-
Nuoruudessani saarnattiin paljon ns armonjärjestyksestä. Itsekin taisin saarnata. Kysyin kerran eräältä virkaveljeltä, joka siitä paljon puhui: "Oletko itse nuo portaat järjestyksessä kiivennyt?" Hän näytti vaivaantuneelta vastatessaan: "Ehkä." Tuo "ehkä" jo ilmaisi, että portaat olivat lahot kauneista nimistään huolimatta.
Jättäkäämme ihmisten suunnittelema "armonjärjestys" kirkkohistoriaan kaikin kohdin! Vain Jumalan armo voi meidät pelastaa. Ja se on aina ihme.
Jaakko Haavio
-
"Tekin todistatte", Jeesus sanoo.
Mitä on todistaminen? Kenties ajattelemme, että kysymyksessä on saarna, seurapuhe, tai tietynlainen, omakohtaiseen uskonkokemukseen perustuva muu pikku puhe. Niilläkin on tehtävänsä paikallaan ja ajallaan. Mutta kun Vapahtajamme puhuu todistamisesta, hän puhuu siitä tavalla, joka viittaa pikemminkin käräjätupaan, oikeuden istuntosaliin kuin kirkkoon, seuratupaan tai nuorisokokoukseen. "Tekin todistatte", Jeesus sanoo. Meidät on kastettu todistajiksi oikeusjutussa, joka jatkuu, kunnes viimeinen tuomio on langetettu.
Jaakko Haavio
-
Kuka on syytettyjen penkillä? Syytettyjen penkillä on elämän Herra, Jeesus Kristus.
"Mikä syytös tai kanne teillä on tätä miestä vastaan?" Näin kysyi kerran roomalainen tuomari Pontius Pilatus.
Syyttäjät vastasivat: "Tämän me olemme havainneet villitsevän kansaamme, kieltävän antamasta veroja keisarille ja sanovan itseänsä Krstkseksi, kuninkaaksi."
Tiedämme, miten tämä oikeusjuttu silloin päättyi. Syytön mies tuomittiin kuolemaan ja kuolemantuomio pantiin täytäntöön mitä julmimmalla tavalla. Mutta me tiedämme myös miten Jumala itse puhdisti teloitetun maineen ja korotti hänet, ristiinnaulitun Jeesuksen, antaen hänelle nimen, "joka on kaikkia nimiä korkeampi ja jossa meidän on pelastuminen."
Jaakko Haavio
-
Mutta merkillistä, silloinen oikeudenkäynti jatkuu, joskin uusin muodoin. Syytökset, jotka silloin singottiin Jeesusta vastaan, kohdistetaan nyt hänen kirkkoonsa. Meidät haastetaan todistajiksi. Ilman puolustusasianajajaa kirkko ei suoriudu. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta, ja myös te tdistatte."
Jaakko Haavio
-
Kun siis syyttäjät väittävät, että kirkko sekoittaa kulttuuriyhteiskunnan ympyröitä ja sekaantuu asioihin, jotka eivät sille kuulu, mitä on meidän todistettava? Todistakaamme voimakkaasti Herrastamme ja sanokaamme: Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei ole sellaista inhimillisen elämän alaa, joka ei ole hänen määrättävissään.
Jaakko Haavio
-
Kun syyttäjät tahtovat tehdä tyhjäksi hänen vaikutuksensa nykyajassa, osoittakaamme omalta osaltamme, miten todistus hänestä yhä on elävä ja tuore ja miten tämä todistus jatkuvasti vaikuttaa niin meissä kuin kaikissa Kristukseen uskovissa vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Jaakko Haavio
-
Todistakaamme nöyrästi mutta tinkimättä: "Hyvin hän on kaikki tehnyt, kuurot hän saa kuulemaan, mykät puhumaan." "Jeesus Kristus on Herra." Olemme vihityt hänen kanssaan kipuun ja kärsimykseen, mutta myös valtakuntaan ja voittoon.
Jaakko Haavio
-
Turun evankelisluterilaiset seurakunnat halusivat saada maamme kansallispyhäkön, Turun tuomiokirkon, alttarille krusifiksin. Tarkoitusta varten julistettiin kilpailu. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 95 ehdotusta. Parhaat palkittiin. Ensimmäisen palkinnon saanut ehdotus sai toteutuksensa ja paikkansa kirkon alttarilla.
Mikä on krusifiksi? Tietosanakirjan mukaan se on ristiinnaulittua Kristusta esittävä veistos, myös yleensä tämän aiheen kuvataiteellinen esitys. Ristiinnaulittu Kristus on kristillisen taiteen keskeisin teema.
Turun krusifiksikilpailuun osallistuneet veistokset olivat kilpailun jälkeen nähtävinä Tuomiokirkon sivukappelissa. Näky oli vaikuttava. Monet kymmenet taiteilijat olivat ponnistelleet ratkaistakseen ja tulkitakseen kärsimyksen ongelmaa.
Jaakko Haavio
-
Itse ajattelin ristinäyttelyä katsellessani: tältä mahtoi näyttää Rooman Via Appialla, kun Marcus Licinius Crassus oli kukistanut Spartacuksen nostattaman kolmannen orjakapinan ja naulinnut ristiin samanaikaisesti tuhansia orjia. Näky mahtoi olla järkyttävä, kun jo krusifiksinäyttelykin ei vain hiljentänyt vaan suorastaan kauhisti.
Eivätkä taiteilijamme kuitenkaan olleet kamppailleet vain kärsimyksen ongelman parissa. Monista töistä paljastui, että he olivat myös kyselleet sovituksen salaisuutta. Sen ilmaiseminen menee kuitenkin yli ihmisen kyvyn. "Oi tuomio, oi salaisuus" jää lopputulokseksi.
Jaakko Haavio
-
Voittaneessa ehdotuksessa puhutteli erityisesti se hieno, vain viitteellinen tapa, jolla tekijä oli Kristuksen esittänyt. Salaisuus jäi siinä salaisuudeksi, kuten se jää jokaiselle kristitylle, joka polvistuu Herran Kristuksen eteen. Siinä kuunnellaan vain Jumalan viisautta: "Siunattu on se puu, jonka kautta vanhyrskaus tulee (Viis. 14:7)".
Jaakko Haavio
Mainittu teos on keskimmäisessä kuvassa: https://www.turuntuomiokirkko.fi/documents/65290976/89554546/modernit.jpg/4dbefb67-1983-e273-baab-10e79f0d7551?t=1634731211862
-
Ylösnousemusristi
1. Siihen uskoon, Herra auta,
että, vaikka vartoo hauta,
siitä nousta saan;
että valvot, Herra, sinä,
martaana kun makaan minä,
laho liha, tomu maan.
2. Paaden alta herätetty,
kirkkauteen ylennetty!
Tätä rukoilen:
anna armo, että valvon,
ristiäsi että palvon
juurelle sen hiljeten.
Jaakko Haavio
Turun Tuomiokirkon alttariristin paljastus pääsiäisenä 1972
-
3. Ristin varjoon minut ohjaa,
niin en säiky haudan pohjaa,
multaa jäätyvää.
Kasta kuivat kyyneleeni,
polta risti sydämeeni!
Anna minun ymmärtää!
Jaakko Haavio
-
4. Kerran koittaa Pääsiäinen:
musta syli, multa jäinen
kuolleet luovuttaa.
Rakkaamme ja kaivattumme!
Silloin yhteen kokoonnumme!
Resurrexit! iemuikaa!
Jaakko Haavio
-
5. Vielä viivyn pilven alla.
Vastaan tulvii tulvimalla
valo lämpöinen.
Ristin valon nyt jo nähden
ilomielin täältä lähden
Luokse Herran Jeesuksen.
Jaakko Haavio
-
Paul Nikolaij (k. 1919), kristillisen ylioppilasliikkeen johtaja, lakitieteen kandidaatti, sanoi puhuessaan opiskelijoille: "Jeesuksen ylösnousemus on historiallinen tosiasia. Mitään asiaa maailmassa ei ole yhtä sitovasti todistettu kuin Jeesuksen ylösnousemus".
Ylösnousemus ei kuitenkaan ole vain historiaa, se on myös uskonnollinen totuus. On kysymys Jeesuksen opetuslasten ja oman aikamme ihmisen kohtalon samastumisesta: niin kuin he kohtasivat ylösnousseen Herran, niin kohtaamme mekin. Jeesuksen läsnäolo "sytyttää sydämet".
Jaakko Haavio
-
Suomalaiselle kristillisyydelle on ollut tunnusomaista tietty tunnevoimainen kaipaus saada kokea Vapahtajan läheisyyttä, "ikävöitseminen", kuten Paavo Ruotsalainen sanoi. Samaisen ikävöinnin voimme kuitenkin löytää jo Pyhän Raamatun pääsiäisteksteistä: "Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki." Paavali sanoo niinikään, että hänellä oli "halu olla Kristuksen kanssa." Siionin virret, kuten yleensä Suomen kansan rakkaimmat virret, soivat tätä sielun syvää kaipausta, mutta myös puhdasta iloa elävän Herran kohtaamisesta.
Jaakko Haavio
-
Silmäni aukaise
https://www.google.com/search?q=silm%C3%A4ni+aukaise+jumalani+youtube&rlz=1C1JJTC_fiFI1084FI1084&oq=silm%C3%A4ni+aukaise+jumal
-
Pääsiäisen ihme tuo valon hautausmaalle. Hautausmaa on Jeesuksen noustua haudasta Jumalan pelto. Ruumiimme on kuin siemen, joka kylvetään maahan, mutta ylösnousemuksen suurena päivänä se nousee kuirkkaudessa. "Saa ruumis mullan alla sun päivääs odottaa", sanoo ruotsalainen runoilija Erik Gustaf Geijer ihanassa pääsiäisvirressään. Eräässä 'maallisessa' runossaan sama runoilija lausuu:
"Kylväjä sirottaa mustaan multaan
tulevan satonsa siemenen.
Ylitse kulkevat syksyn kuurot,
ylitse talvi lunta luo.
Kuin minä hän on:
hän hautaa toivon,
Kuin minä hän uskoo aurinkoon."
Jaakko Haavio
-
Kaikki todella suuri tapahtuu äänettömästi. Pääsiäisaamuna ei kukaan ihminen ollut näkemässä eikä kuulemassa, kun haudan salvat murtuivat. Mutta - vähän myöhemmin - Ylösnoussut nähtiin ja ihmiset saivat seurustella hänen kanssaan.
Tämä seurustelu jatkuu. Ikävöivä usko kaipaa sitä.
Jaakko Haavio
-
"Mitä arvelette Kristuksesta? Kenen poika hän on?"
Tämän kysymyksen Jeesus osoitti kerran fariseuksille. He vastasivat: "Daavidin".
Daavid oli ollut sankarikuningas, ihailtu ja ylistetty. Hänen hallituskautensa väikkyi kansan muistissa kulta-aikana. Kun fariseukset tiesivät odotetun Messiaan olevan Daavidin pojan, tämä ei kuitenkaan ollut vain sukuhistoriallinen polveutumiskysymys, vaan paljon enemmän. Kun Messias, Kristus, tulisi, hän karkottaisi maasta vieraan miehitysvallan, vihatut roomalaiset, ja pystyttäisi uudelleen kuningas Daavidin kaatuneen valtaistuimen ja hallitsisi oikeudenmukaisesti ja lempeästi onnellista kansaa.
Sitten tuli Jeesus ja esiintyi messiaan valtuuksin. Mutta hänen käyttäytymisensä ei alkuunkaan vastannut fariseusten messiaalle suunnittelemaa roolia. Jeesus kulki toista tietä. Hän nöyryytti itsensä, oli kuuliainen taivaalliselle Isälleen kuolemaan asti, jopa ristinkuolemaan asti. Tämä oli fariseusten mahdoton hyväksyä. Syntyi auttamaton välirikko.
Jaakko Haavio
-
Mitä arvelette Kristuksesta? Kysymys on edelleen päiväkohtainen. Toki tiedän, että on monia, jotka väistävät tämän kysymyksen. Jos olen tungetteleva ja kuitenkin kysyn: "Mitä arvelet Kristuksesta?" saan ehkä tällaisen vastauksen: "Tiedäthän, etten harrasta yliluonnollisia asioita. Tiedäthän, etten ole uskonnollinen ihminen."
En moiti vastaajaa. Ehkä hänellä on kädet täynnä kiireisiä tehtäviä. Ehkä hän jossakin vaiheessa on saanut osakseen uskovilta tylyä, jopa tuomitsevaa kohtelua. Ehkä äskeinen, tungetteleva kysymykseninkin oli omiaan vain työntämään häntä kauemmas Herrasta Jeesuksesta.
Ja kuitenkin: Jeesus on niitäkin varten, jotka elämässään sivuuttavat hänet. Hänen hiljainen sanansa kantautuu meidän aineellisuutemme ja uskonnottomuutemme keskelle, kyselevänä, vastausta vaativana: "Mitä hyötyä siitä on, jos voittaa itsellensä koko maailman, mutta kadottaa elämän? Kadotettua elämää ei saa rahallakaan takaisin." Vain Jumalan yhteydessä on elämän koko täyteys. Jeesus puhuu elämästä Jumalan yhteydessä. Tätä elämää hän tuli tuomaan.
Jaakko Haavio
-
Mitä arvelette Kristuksesta? Mekin voimme väistää tämän kysymyksen ja alkaa puhua kristinuskon vaikutuksista yleensä, siis mitä kristinusko on merkinnyt omassa maanosassamme ja muualla, kulttuurihistoriallisesti, aatehistoriallisesti, eettisesti, poliittisesti. Voisimme kirjata kristinuskon laskuun valtavan määrän hyviä asioita, sosiaalisuutta, lähimmäisen rakkautta, näköpiirin avartumista moneen suuntaan ynnä muuta arvokasta - mutta kun minulta kysytään: Mitä arvelet Kristuksesta, minun on annettava omakohtainen vastaus, jossa selvitän, mitä hän merkitsee minulle.
Jaakko Haavio
-
Jos minulta kysytään, niin eilen Hän oli Ihmeellinen neuvonantaja.
Koin niin voimakkaan kehotuksen soittaa eräälle ystävälle, että oli pakko sitä noudattaa. Se olikin parasta mitä saatoin tehdä, sillä yställä oli paljon asioita joista hän halusi puhua. Lopuksi rukoilimme yhdessä. Se kävi aivan hyvin puhelimitse, sillä aistimme toistemme mielet.
Kaikkiaan Kristus Jeesus on Vapahtaja,lammasten ovi perillepääsyyn, hellä hoitaja ja viisas neuvoja. Rakkauden lähde ja Jumalan ainoa poikakin totuudessa, kirkaudessa ja kunniassa. Sekä koko maailman pelastus lopulta.
-
Luin eräästä äskettäin* ilmestyneestä Amerikan ja Euroopan nuorison liikehtimistä käsittelevästä kirjasta: "Nuoren sukupolven keskuudessa puhutaan jälleen Jeesuksesta. Hänet koetaan auttajana ja pelastajana päihteistä, huumeista ja masennuksesta, tarkoituksettomuudesta ja ideologisesta eksytyksestä." Tiedän omassakin maassamme olevan nuoria - olen tavannut heitä - jotka eivät halua kuulla typistettyä evankeliumia vaan aitoa, kokonaista, jossa tarjoutuu elämän yhteys Jumalan kanssa, saadaan synnit anteeksi, saadaan lahjaksi rauha, ilo ja toivo, otetaan vastaan uuden, ikuisen elämän kutsu ja sen mukana Jumalan elämän voimat. Nuoret rukoilevat Jeesusta, häntä, joka sanoo: "Minä olen tullut, että teillä olisi yltäkylläinen elämä".
Juuri tätä pitäisi Jeesuksen merkitä meille jokaiselle! Ja merkitseekin, kun vain sydämemme on avoin hänen rakkaudelleen.
Jaakko Haavio
*1974
-
Jeesus kutsuu luokseen työtätekeväisiä ja raskautettuja. Jeesus itse teki paljon työtä. Hän oli työtätekeväinen. Tiedossamme ei ole, miten pitkiä työpäiviä hän teki ollessaan rakennustyömiehenä Galileassa. Kun hän sittemmin toimi Jumalan valtakunnan julistajana, ei hänellä aina ollut aikaa edes syödäkään, näin kertoo hänestä evankelista Markus. Hänen luokseen tuotiin niin paljon sairaita, että häneltä kului aika aamusta iltaan heitä parantaessaan. Yölläkin hänet herätettiin. Jeesus oli työtätekeväinen.
Jaakko Haavio
-
Ja raskautettu hän oli. Hän oli murheellinen nähdessään ympärillään teeskentelyä ja sydänten paatumusta. Hän järkyttyi syvästi seistessään ystävänsä Lasaruksen haudalla. Hän suorastaan vapisi. Jerusalemin asukkaiden torjuva asenne sai hänet purskahtamaan itkuun. Getsemanessa hän rukoili maahan vaipuneena suuressa tuskassa. Kuolema kauhisti häntä. Jeesus oli raskautettu ihminen.
Jaakko Haavuo
-
Kristus oli ihanan herkkä ja tunteva ihminen. Rakkaudessa hän oli inhimillistä rakastavaa suurempi. Hän oli Jumala, ihmisenä Jumalan ja Ihmisen poika.
Kaikki mikä on ihmisessä hyvää oli hänessä jalostuneena. Myös vihan tunne.
-
Hebrealaiskirjeessä luemme: "Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävässään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."
Jaakko Haavio
-
Jeesus ymmärtää ihmisen huolen, hädän ja ahdistuksen. Hän tietää mitä on olla väsynyt, väheksytty ja väärin ymmärretty. Hän tietää. millaista on olla sorrettu, syrjitty ja unohdettu. Ja hän tietää senkin, millaista on olla syntinen ja kantaa syntien syytöstä ja kuormaa, sillä hän on ottanut kantaakseen ne kaikki. "Sen (Jeesuksen) joka ei synnistä tiennyt, hän (Jumala) meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."
Jaakko Haavio
-
Niin saavat nyt työtätekeväiset, väsyneet ja murheelliset, kaikki taakan kantajat ja sisäisesti raastetut tulla Jeesuksen luo. "Minä annan teille levon", hän sanoo.
Tämä ei ole vielä se Jumalan kansan lopullinen sapatinlepo. Sen saamme vasta perillä, kirkkauden maassa. Tässä on kysymys lepohetkestä työn lomassa, virvoittavasta tauosta, jolloin iloitaan Jumalan laupeudesta ja kootaan voimia uusien ponnistusten varalle.
Jaakko Haavio
-
Kaikki ei-kristilliset uskonnot, myös kristinuskolle lähisukuiset juutalaisuus ja islam, opettavat, että ihmisen on itse kuljettava tiensä Jumalan luokse. Ihminen saavuttaa pelastuksen - mitä tällä sanalla sitten eri uskonnoissa tarkoitettaneenkin - täyttämällä tietyt siveelliset ja uskonnolliset normit, osallistumalla rituaaleihin, salamenoihin jne. Näin ihminen lopulta saavuttaa sen korkean tason, jossa hän voi kohdata Jumalan ja kelvata hänelle.
Näin ei opettanut Jeesus. Hän toi sen uuden ja yllättävän tiedon, että Jumala rakastaa sitä, joka ei ole häntä rakastanut: "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi." Tämä oli täysin vastakkaista sille, mitä ennen oli kuultu. Tämä tulkittiin jumalanpilkaksi, Tämän julistuksen takia Jeesus ristiinnaulittiin.
Kristinuskon ainutlaatuisuus koetaan henkilökohtaisena pelastuksen ihmeenä. Järkitodistreluin se ei onnistu.
Jaakko Haavio
-
Onko siis ihmisen helpompi pelätä kuin rakastaa?
Vain kristinusko on rakkauden usko. Kristuksessa Jumala toteuttaa pelastuksen.Antaa oman poikansa kautta anteeksi luomalleen ihmiselle. Tavallaan itse itselleenkö ?
Voiko ihminenkin antaa itselleen anteeksi, on mielenkiintoinen kysymys. Tiettyyn rajaan voinee, mutta loppupelin hän pelaa Jumalan kanssa.
-
Ihmisen lienee kovin vaikea jättäytyä armon varaan ja luopua kaikista omista ansioistaan.
-
Kun aikuisena muistelee lapsuutensa jouluja, tulee mieli haikeaksi. Lapsuuden joulua ei milloinkaan enää samanlaisena tavoita. Kuusi kynttilöineen, salaperäiset lahjakääröt, joita kädet kiihkosta vavisten aukaistiin, koko perheen ihana yhteenkuuluvuus, sanalla sanoen: joulu kaikkineen oli jotakin niin ainutlaatuista, ettei edes kevät kukkineen tai katiskan kokeminen kohonnut sen rinnalle.
Ja kuitenkin: paras osa joulusta, sen varsinainen ydin, on yhäti tallessa ja tarjoutuu omistettavaksemme.
Jaakko Haavio
-
Amen !
-
Joulun autuaallinen sanoma: "Sana tuli lihaksi", so Jumala tuli ihmiseksi, ei ole vähääkään arvoaan eikä voimaansa menettänyt. Se on yhä lasten paras tavara, keski-ikäisten rikkaus ja vanhusten aarre - kun vain saamme silmät nähdä, korvat kuulla ja sydämen, joka ottaa evankeliumin myötä vastaan Herran Jeesuksen ja hänen tuomansa syntien anteeksisaamisen ja rauhan. Kun oppi-isä Martti Luther kirjoitti lapsiaan varten joulunäytelmän - sen, jonka kalpea muunnos on nyt virtenä "Enkeli taivaan lausui näin" - hän virren loppuun yhteiseksi kuorolauluksi enkeleille, paimenille, lapsille ja aikuisille kirjoitti:
"Oi Jeesus, hypin iloiten
ja lakkaamatta laulelen:
kun lepäät sydämessäni
ja kuulet tuutulauluni."
Jaakko Haavio
-
Koko laulunäytelmänsä hän kirjoitti siihen aikaan hyvin tunnettuun piirileikkilaulun sävelmään. Tämä sävelmä soi siis yhäti joulukirkoissamme! Luther osasi iloita, koska uskonvanhurskaus oli hänen elämänsä perustus. Hän tiesi, että sen jälkeen, kun Jeesus on ollut maailmassa ja täyttänyt Isän antaman tehtävän, ei kenenkään enää tarvitse pelätä sitä, että on syntinen ja heikko eikä sen vuoksi kelpaa Jumalalle ja Jumalan taivaaseen. Meillä kaikilla on Jeesuksen tähden vapaa pääsy Jumalan isänsyliin ja tulevan maailman kirkkauteen.
Betlehemin tallista säteilee armo, rauha ja kestävä ilo.
Jaakko Haavio
-
"Joulu juhlista jaloin", sanot, asiaa sen enempää pohtimatta. "Joulu on lasten juhla", sanot ja yrität keksiä jotakin, mikä ilahduttaisi pikkuväkeäsi.
Näin siis on joulu kulunut ja kutistunut siitä, mikä se kerran oli ja miksi se on tarkoitettu. Tietysti joulu on jaloin, kaunein ja suurin juhlistamme. Tietysti on tehtävä lapsille hauska ja iloinen ilta. Mutta joulu on silti paljon enemmän. Joulu on meidän kaikkien yhteinen omaisuus, Jumalan lahja meille, vapautuksen sana omaan huolten täyttämään elämäämme.
"Älkää peljätkö! Minä ilmoitan teille ja koko kansalle ilosanoman: Teille on syntynyt Pelastaja." Näin kuuluu jouluevankeliumi nykysuomeksi. Mutta ymmärrämmekö me nykysuomalaiset sanoman näinkään lausuttuna? Ymmärrämmekö, että joulu tuli, Pelastaja tuli, juuri "tavallisia ihmisiä", meitä varten, koko kansalle siis?
Jaakko Haavio
-
Kaduilla soluu autojen ja ihmisten loputon virta, me mukana. Vähitellen autioituvissa, kaukasissa kylissä asuu unohdettua kansaa, siellä ehkä mekin. Ja nyt tulee tämä joulu ja tämä Pelastaja ja sanoo: "Pelastan sinut".
"Pelastat, mistä?" kysyt.
Vastaus ei ole vanhentunut, kun sanon: Jeesus pelastaa synnistä ja perkeleestä ja kuolemastakin. Sillä se, mikä meitä pahiten painaa ja alati vainoaa, on pahan kolminaisuus: synti ja sen taustalla perkele uhkaavana ja lähestyvä kuolema. Näitä me pelkäämme, sillä nämä ne tekevät meistä onnettomia ihmisiä.
Jaakko Haavio
-
Yksin, hartautta harjoittava munkkikin tarvitsee Pelastajaa.
-
Mutta nyt tulee Jeesus ja sanoo; Sinulle, rasittuneelle, kyllästyneelle, vieraantuneelle, toivottomalle, minä annan levon ja uuden ilon. Otan sinut syliini kuin äiti lapsensa. Saat unohtaa pahan, jonka olet tehnyt. Minä, Pelastajasi, minäkin sen unohdan. Viihdy! Virvoitu! Uudistu! Löydä tie Jumalan perheväen yhteyteen!
Näin me viheliäiset Jokamiehet saamme anteeksi. Meidän ei tarvitse hävetä itseämme. Alamme katsella uusin silmin ympärillemme. Haluamme olla hieman ystävällisempiä kuin ennen, kaikille.
Jaakko Haavio
-
Kysyttiin: "Mistä joululaulusta pidät eniten?" Minulla on sellaisia kaksi. Toinen on varsinainen virsi, toinen on laulu, vieläpä aivan maallinen, mutta tajunnassani - rohkenen sanoa: uskontajunnassani - molemmat ovat kietoutuneet joulun muisti- ja mielikuviin niin, että ne jopa hallitsevat niitä.
Se, joka on varsinainen virsi, on nykyvirsikirjan numero 4*, lapsuuteni kirjan 3. Sen työntyminen etualaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että se oli ainoa, jonka epämusikaalinen kotiperheemme pystyi kutakuinkin virheettömästi jouluaattona veisaamaan. "Enkeli taivaan" pyrki itsepintaisesti menemään penkin alle, ainakin minulta. En vieläkään käsitä, miksi siinä säkeistöjen lopun aina pitää vajota nuottipinnan alapuolelle asti. "Enkeli taivaan" virrestä en siis lapsena pitänyt. Vieläkään en uskalla sitä vapaasti veisata - pelkään, että joku katsoo kummastellen.
Mutta "O Jeesus Kristus Herramme" oli kokonaan toista. Sen yksinkertainen sävelmä soi kuin marssilaulu lapsuuteni pappilan salissa. Ja kun käsitin sanat: "Meit auttamahan vaivasta" hieman virheellisesti: "Menit auttamahan vaivaista", oli virren sanomalla asiaa pienelle pojalle, joka perheen kuopuksena tunsi olevansa varsin vaivainen, monella tavalla uhanalainen vanhempien veljien taholta ja siis avun tarpeessa. Kun tämä virsi soi, se herättää eloon voimakkaasti koetun joulutunnelman varhaisilta lapsuusvuosilta, mutta myös sydämen kiitollisuuden siitä, että vaivaista auttamaan tullut Herra on "johdattanut jalkani lyhyen elinaikani".
Jaakko Haavio
*1986 Virsikirjassa numero 266
-
Mutta, sanottakoon mitä tahansa, tämän jouluvirren rinnalle nostan lapsuuteni parhaan maallisen joululaulun. Perästäpäin ajatellen tuntuu käsittämättömältä, miksi Kirkonkylän kansakoulussa joulupäätöstä valmisteltaessa ahkerasti harjoiteltiin laulua:
"Ihanassa heinäkuussa
alkaa armas aikamme.
Lintuin laulaessa puussa
kukkakenttää astumme."
Silloin emme sitä ihmetelleet. Se oli joululaulu, kerta kaikkiaan. Se loi tunnelman, varsinkin, kun sitä laulettaessa marssittiin kuten niittomiehet kumarassa ja heilutettiin käsiä. Parhain kohta laulussa oli:
"Voirasiat aukaisemme,
piimäflaskut kallistamme,
fralla-la lal-lal-laa."
"Voira-siiat" suorastaan hypitti sydäntä, kun tämä kummallinen sana oikein pitkään ja kirkkaasti vedettiin. Siinä oli joulun ilo ja sen pakahduttava riemu.
Luulen, että tämän "joululaulun" ansiota on, että jouluuni aina on kuulunut suvinen sävy, aavistus ikuisesta kesästä, viesti autuaiden kentiltä, jossa Jeesus käyskentelee tuoksuvassa heinässä ystäviensä seurassa.
Lintuin laulaessa puussa.
Jaakko Haavio
-
Siihen joulutervehdykseen, jonka taivaan enkelit esittivät maan lapsille, sisältyi myös toivotus: "Maassa rauha!" Kuitenkin, kun ensimmäinen joulu oli ohi, kuultiin Vapahtajamme syntymäkaupungin, pienen Beetlehemin, kujilta sydäntäsärkevää huutoa. Äidit itkivät, kun raa'at sotilaat surmasivat heidän lapsiaan. Kysymyksessä oli järjetön tihutyö, joka kohdistui viattomiin. Beetlehemin lastenmurhan jälkeen on käyty monta yhtä mieletöntä verileikkiä. Viattomat ovat aina saaneet kärsiä eniten.
Tuleeko näin aina jatkumaan? Jatkaako ihmiskunta sotiaan loputtomiin? Tilanne ei näytä lupaavalta. Kuitenkin, tarkoin katsoen voimme nähdä myös toisenlaisia merkkejä. Nuoriso on havahtumassa huomaamaan ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavat monenmoiset vaarat, Myös sodan mielettömyys alkaa sitä ahdistaa.
Jaakko Haavio
-
Tosin pikkupojat yhä leikkivät sotaisia leikkejään. Lelukaupoissa myydään yhä toinen toistaan upeampia hyökkäysvaunuja ja konepistooleita. Ajattelemattomat isät ja äidit ostavat niitä yhä joululajoiksi lapsilleen. Mutta, tästä huolimatta otaksun, että se poikajoukko, joka nyt vielä leikkii näillä leluilla, on alkava viimeistään silloin, kun se saavuttaa Runebergin Sotilaspojan kunnioitettavan iän, viisitoista, tavoitella kokonaan toisenlaisia päämääriä. Tulkoon sen tunnussanaksi: "Rauha maassa, ihmisille hyvä tahto!" Jumala suiunaa kaiken työn sotien lopettamiseksi. Mutta - huomatkaamme - joulun suuri rauhanviesti on kiinteässä yhteydessä kahteen muuhun suureen asiaan: Jumalan kunniaan ja siihen sydänten iloon, jonka Vapahtajan Jeesuksen syntymä on tuonut ja tuo.
Jaakko Haavio
-
Kun näen pojan tai tytön kaulassa ristiriipuksen, ajattelen: Tässä jälleen yksi, joka tahtoo Vapahtajan nimessä rakentaa uutta, parempaa maailmaa, jossa elämää säätelevät sopu ja anteeksianto. Kun kuulen nuorten laulavan täysin rinnoin jouluvirttä, uskon: Se tulee, se aika, jolloin "he eivät enää opettele sotimaan". Jeesus Kristus on Rauhan Ruhtinas.
Jaakko Haavio
-
Monilla urheilijoilla on ristiriipus tai tekevät ristinmerkin. Olen iloinen heidän puolestaan. Jokin heidät erottaa muista. :eusa_pray:
-
Pyhässä Kirjassa on lausumia, jotka kohoavat sellaiseen uskon korkeuteen, että mikään ihmisymmärrys ei sinne asti yllä. Sellainen on Jeesuksen sana: "Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unohtanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta vapusta."
Varpuset, jos mitkä, ovat mitättömiä olentoja. Poikueittain ne syntyvät, laumassa elävät, laumoittain kuolevat. Eivät terävimmätkään silmät pysty toista toisesta erottamaan. Sama on kunkin harmaa höyhenpuku. Sama, vaatimaton on kunkin laulutaito. Ja kuitenkin Jeesus sanoo, että nämä, mitättömät, ovat kukin Jumalalle niin arvokkaita, että hän muistaa ne ja katsoo ne huolenpitonsa arvoisiksi. Ihminen voi poikkeuksellisesti tunnistaa jonkin lintuyksilön, esim rengastamansa, ja tehdä huomioita sen vaelluksista. Jumala pitää silmällä niitä kaikkia. Ihminen! Katsele kunnioituksella Luojasi lintuja!
Jaakko Haavio
-
jatkuu osassa Aamuhartaus 27