Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Suvikki - 04.11.16 - klo:22:35
-
Eksyin pitkästä aikaa lukemaan juttuja foorumille. Sitten hoksasin, että minullahan on joskus ollut tunnuksetkin tänne. Kuusi vuotta (!) sitten kirjoitin täällä, ehkä vuoden verran. Yllätyin, kuin muistin vielä salasanankin. En tiedä, onko nostalgiaa vai ihan vain tavallista körttimeiningin vetovoimaa, mutta tuli oikein hinku palata palstailemaan. Aikoinani viihdyin palstalla (etupäässä lueskellen muiden tekstejä), kun asuin paikkakunnalla, jolla muita körttejä ei juurikaan ollut. Palstailu loppui samoihin aikoihin, kun muutin uudelle paikkakunnalle, jossa oli seurojakin ja pääsin kai näkemään heränneitä tarpeekseni tosielämässä, ja nettikörtteily jäi. No, tähän asti.
Kuudessa vuodessa huomaan muuten maailman muuttuneen ainakin niin, että luulen monen lukevan nikkini yhden kirjamen verran väärin.
-
Kuudessa vuodessa huomaan muuten maailman muuttuneen ainakin niin, että luulen monen lukevan nikkini yhden kirjamen verran väärin.
Mistä arvasit, että minulle käy niin. Tervetuloa takaisin. Elämä on yllätyksiä täynnä.
-
:)
Suvikki on hieno nimi, mutta olisi Lumikkikin. :)
Tervetuloa minunkin puolesta, samat sanat toisin päin.
Eli muutin paikalta jossa oli citykörttejä ja seuroja paljonkin paikkakunnalle, jossa taidan olla ainutkörde ja edustankin sitten herännäisten nuorisoa, vanhuksia ja muuten vaan,
-
Tervetuloa takaisin ! Oikein täytyi katsoa koska olet aloittanut foorumilla. Varmaankin n. puoli vuotta sen jälkeen kun minä rekisteröidyin loppusyksystä 2008.
Seinäjoen Juhlien aikaan aloit kirjuutella.
Seinäjoella olin vasta toisilla Juhlillani vaikka olen jo vanha ihminen. Miulla oli silloin takanani 25 vuotta , vitoslaisuutta, tai sen tapaista. En oikein istunut siihen formaattiin, mutta körtteihin tunsin tulleeni kotiin.
-
:)
Oikeesti mulla pikkasen paineita, kun olen ainut körtti täällä, kun joskus kun kysytään, niin olen sanonut, en nyt tiiä vakaumuksista enempi sydämen asia, no körtti sit jos pitää jotain olla.
Varmaan paikalliset, ku ainut täällä, ni vetää johtopäätöksen ookoo, jos körtti ni parempi kiertää ja kaukaa.
Siis uskonnolliset miettii, mut kylänmiesten kanssa tuu ja mökin mummon kanssa hyvin juttuun.
Pitäisköhän sanoo, et oon vaan den "gamle dansk munkkarna" porukkaa.
-
Kiitos tervetulotoivotuksista, mukava olla täällä taas.
Viisveisaaja, tiedän hyvin tuon olotilan "ainutkördenä" paikkkakunnalla. Mulla silloin vähän taktiikat vaihteli. Välillä kerroin, että körtti olen, jos joku kysyi, enkä edes selittänyt mitenkään. Se johti joskus kummallisiin oletuksiin, koska paikkakunnalle ei oikein tunnetty että mitä ne körtit edes on. Joskus minut tulkittiin naispappeuden vastustajaksi, tai vanhoillislestadiolaiseksi (niitäkään ei paikkakunnalla tunnettu). useimmiten en sanonut oikein mitään, sulauduin vain joukkoon. Ehkä itselleni miellyttävin taktiikka oli se, että paitsi että tunnustauduin heränneeksi, myös selitin lyhyesti, mitä se on. Siitä lähti joskus ihan kivoja keskusteluja. Mutta kun se on jotenkin niin älyttömän kiusallista sanoa mitään hengellisyydestään ääneen, niin ei kuitenkaan kovin paljon tuota kolmatta taktiikkaa ollut käytössä.
-
En tiedä mitä kirjainta tarkoitat, mutt lukihäiriöisenä luin oikeasti aan tonne väliin. :icon_lol: