Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: PekkaV - 04.11.16 - klo:04:59
-
Dok: Requiem for the American Dream
Amerikkalaisen unelman romahduksen syitä ovat mm. demokratiaa nakertava eriarvoisuus sekä rahan ja vallan keskittyminen, väittää Noam Chomsky, eräs aikamme älyköistä. (USA, 2015), 1 h 12 min, to 3.11.2016, 2 kk 28 pv, 1009 katselua
http://areena.yle.fi/1-3319316
Chomsky on yksi maailman siteeratuimmista tutkijoista ihmiskunnan historiassa, ja hän on vaikuttanut laajasti eri tieteenaloilla. Hän on laajalti tunnustettu paradigman muuttajana antamalla kipinän suurelle vallankumoukselle ihmistieteiden alalla, vaikuttamalla uuteen kognitivismin viitekehyksen kehityksessä kielen ja mielen tutkimisessa. Jatkuvan tieteellisen tutkimustyönsä ohella hän on johtava kriitikko käsitellessään Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, uusliberalismia, nykyaikaista valtiokapitalismia, Israelin–Palestiinan konfliktia ja valtavirtalehdistöä. Hänen ajatuksensa näistä aiheista ovat osoittautuneet hyvin merkittäviksi antikapitalististen- ja imperialististen vastaisten liikkeiden keskuudessa, mutta niihin on myös kohdistunut arvostelua hänen amerikkalaisvastaisuudestaan, ja hänen on väitetty myötäilevän terrorismia ja kansanmurhien kieltäjiä.
Chomsky oli vuosina 1980–1992 maailman siteeratuin elävä ihmistieteiden edustaja (Arts & Humanities Citation Index).[2]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noam_Chomsky
-
1. http://talousdemokratia.fi/
2. Talousdemokratia https://fi.wikipedia.org/wiki/Talousdemokratia
3. Demokratia ja talous: Yhteensovittamisen ongelmat http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/demokratia-ja-talous-yhteensovittamisen-ongelmat
4. Asiantuntijavalta ja demokratia http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/asiantuntijavalta-ja-demokratia
5. Laville, Jean-Louis:
Demokratia ja talous – Sosiologisen lähestymistavan pohjaksi http://netn.fi/artikkeli/demokratia-ja-talous-sosiologisen-lahestymistavan-pohjaksi
6. ArnoKotro: Demokratia ja talous http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/puheenaihe/Demokratia%20ja%20talous
7. Pasi J. Matilainen: Talousdemokratia on populistista pelleilyä http://pasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/08/04/talousdemokratia-on-populistista-pelleilya
Raamatusta hakusanalla oikeus 100 osumaa http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/093654FA6DAF5D54C2256FEA003FD6ED?OpenDocument&lang=FI
Demokratia https://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia
Talous https://fi.wikipedia.org/wiki/Talous
-
Vaan onko amerikkalainen unelma todella arvoisensa, eli aina seuraava sukupolvi parempaan varallisuuteen? Kyllä joskus, omasta lapsuudestani hellahuoneasukkaille soin sisäkylppärin mielelläni mutta keskiluokkainen kuuskytluvun hyvinvointi, eikö se riittäis.
On seikka jota ihmettelen. Kysyhän keneltä hyvänsä mikä on arvokkainta mitä omistat, minkä menetystä ei mikään korvaa. Lapset, vastataan.
Miksi siis he jotka hoitavat lapsia päiväsaikaan ja nyt jo öisinkin saavat liksaa käteen 1800-1600 euroa? Käsissä korvaamatonta, 20 lapsen ryhmässä keskimäärin kolme karkailijaa, siis uteliaita veijareita joiden on vaikea hiffata että jalka ei ylety vielä tuon puron ylitte. Varhaiskasvatus on sitä, että kaiken aikaa on luku päällä ja kun pääsee loppuun aloittaa alusta. Päihtyneelle ei saa lasta antaa, kiva juttu kun olet yksin vuorossa ja viimeistä hakee känninen isä " v***n h****a mä sulle p*********le näytän... Tiijän missä asut... Tiijän kakaras....
-
Seuraava sukupolvi haluaa omaansa edellisen päälle.
Yksilölle hänen elinkaarensa aikana riittää pääsy hellahuoneesta sähkölieden ääreen. Tämän ihmisen lapsi haluaa sähkölieden äärestä induktiolieden. Se tarjotaan hänelle. Hän ottaa sen annettuna. Mistä se tulee? Se tulee ihmisen uteliaisuudesta, ihmisen joka on kiinnostunut ja siksi alkaa tutkia ja löytää.
Amerikkalainen unelma on unta. Uneton ei jaksa.
Dokkari http://foorumi.h-y.fi/index.php?topic=4553.0 peräänkuuluttaa solidaarisuutta. Nykyosallistuminen on tunnepitoista. Pitää palata aikaan, jolloin työväestö ahkeroi opintopiireissä. Vain puhtaaseen tietoon perustuva yhteiskunnallinen keskustelu palauttaa finanssipääoman sille kuuluvaan rooliinsa, ihmiskunnan palvelemiseen - ei omaisuuden kartuttamiseen.
Noam Chomsky tutkii kieltä. Hänen kiinnostuksensa on ytimessä, josta elämänura laajeni yhteisöllisyyden tutkimiseen käytännössä. Hänen ajattelunsa ruokkii ihmissielua sen syvimpien tarpeiden tyydyttämisessä.
-
Ei se ole unta jota ilman ei jaksa, se on unennäkö, jonka erottaminen realistisesta suhteesta elämään ja tuhlauksen turhuuteen johtaa harhaan. Leivinuuni ja hella jolla lämmittää kun tahtoo on toista kuin keskuslämmitys, joka ei jätä mummonhupeloa ihmettelemään pitääkö nyt palella, kun käsi ei enää kohota kirvestä vaikka henki olisi siihen toimeen kuinka altis.
Uteliaisuudesta tuskin oli kysymys kun eräs ystäväni selvitti meille että mies oli kysynyt tahtooko hän mieluummin timanttisormuksen vai keraamisen induktiolieden. Hänen koko sisäinen ponnistelunsa suuntaa kohti sivistyneisyyttä, ja siksi hän ei kykene herättämään edes kateutta että kompastuu oman sukunsa intohimoihin. Jollakin tapaa tuo herätti vain kiusaantuneisuutta meissä ja se näkyi.
Mutta yhteisöllisyyden murtumisen näen ja sitä kyllä monesti mietin. Täällä Malmilla eletään jo vähän kuin omassa pikku kylässä ja se on sinnepäin... Väki on harvoin varakasta, omat kerjäläisetkin tunnetaan nimeltä ja morjestetaan, tuttu farmaseutti huomaa että Leenalla on kohtaus ja kysyy oletsä kunnossa, Prisman kassalle sanotaan koeta kestää kun hän kertoo että puskee tässä kolmatta tuntia eikä pääse edes vessaan ja jono kasvaa... Naapuri käy vanhukselle kaupassa, kyllä minunki pitäis.
Köyhyyden romantisoinnin vaarallisuus olisi typerää eikä " työväenaatteen" tarkoituksena ollut muu kuin tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tuli uusia köyhiä, mutta kun eivät ole juuri tehtaassa työssä ei korruptoitunut kolmikanta ota asiakseen... Eikä sitten kukaan toinen sen koommin.
Palasin kotiin ja unohdin koko liesijutun vuosiksi, keittelin iltakahvit kahden levyn sähköliedelläni enkä tarvinnut edes tiskikonetta. Tyydytin uteliaisuuteni ostamalla sellaisen siskolle kun perhe kasvoikasvoikasvoi.... Eikä semmoselle olisi pikkuyksiössä riittänyt tilakaan. Olin onnellinen ilman timanttisormusta. Silloin vielä työkykyinen ja niin Keskuspuiston naapurissa että omasta pihasta pääsin hiihtämään.
-
Mutta Noam Chomskyn ajattelusta pidän, eri juttu todella oli, kuinka pitkään sellainen unelma oli terve muutenkaan. Sen piti romahtaa jo siksi, ettei pontimena ollut uteliaisuus vaan aivan muu.
Ihmettelin Mikkel Näkkäläjärveä, demarien nuorten no, en katsonut mikä hän siellä on, jäsenkö vain, joka ei hyväksy sitä että tulee saamaan alhaisemnan elintason kuin vanhempansa. Mikkel saattaisi, jos olisin toimeen tarttunut, olla lapsenlapseni, ja jo minun ja sisareni elintaso on vanhempien tasolla ja siskolla tuntuvasti alhaisempi. Eli jaetaan niin pärjätään.... Noloa kun lipsautin isälle että rahat on loppu ja viikko pitäis vielä selviytyä, isän kanssa lörpötellessä niin käy. Äitee soittaa perään että lapsparka mitäs nyt ja voi voi. Minä että ette kerro siskolle, minul on rahaa mutta se on sillä tilillä mikä menee jakoon hys nyt. Eikä ne ole kumminkaan mitään hys nyt. Sanovat että kun se väittää olevans varakas ette sitte usko ettekä huoli siltä.... Voi uhhuh. Onneksi todettiin että kahteen kertaan perittyä vastiketta minä vaan maksoin. Vaan silti paha juttu. Minä kun koetan pitää vanhemmat huolettomina. Siksi olen kirjoista nii onnellinen että ne on onnellisia.
Mistä Mikkel sai päähäns että tämä on sosialidemokratiaa? Että hän saa itellens lisäälisäälisää? Eihän se ole mahdollista, maailma tuhoutuu. Ny on Mikkel vääräs puoluees. Minun olles nuori ainakin nuoret katto ympärilleen: Kenel menee huonosti? Voisko hän saada vähäsen lisää, että ei rahahuoli olis elämän päällimmäinen? Ja toimeentulosta jatkuva hätä?
Ehkei ne isot oikeessa puolueessa sillonkaan.... Mutta me oltiin nuoria.
-
Jos minun kehitykseni huippu on sähköhella, ihmiskunnan kehitys ei pysähdy siihen.
Uni on tärkeämpi kuin unennäkö. Amerikkalainen unelma pysyy tai kaatuu suorassa suhteessa nukkumisen laatuun.
-
Minkäslaista on venäläinen demokratia ja unennäkö?
Aina ollaan vääntämässä Amerikasta.
-
Ei vaan siitä amerikkalaisesta unelmasta, joka on itsenäinen käsitteensä jo eikä nyt ota onnistuakseen, eli seuraavan sukupolven on aina päästävä parempiin olosuhteisiin ja jota itse ihmettelin jo kaljapullon kokoisena, että kuinka maapallo kestää, eikö ihmiselle riitä mikään. Elintason jatkuvasta nousustahan siinä on kyse eli nyt on käsitteet Pekka V:lla pikkasen mullin ja mallin.
Seuraavan sukupolven oli määrä saada rikkaammin rahaa ja parempaa hienompaa kalliimpaa tavaraa. Vaan mitäs tehdä niille vanhoille yhä toimiville?
Ennen muuta, se kuului siihen aikaan ja todellisuuteen, joka ajoi 1700-luvulta siirtolaisia, niitä ensimmäisiä, aloittamaan alusta Uudella Mantereella, josta sittemmin tosiaan syntyi Amerikan Yhdysvallat. Ei sillä mitään tekoa ole talousjärjestelmien kanssa, sosialismi oli yksi, epäonnistumaan tuomittu kokeilu, josta Koivisto mielestäni osui oikeaan todetessaan että Marx oli filosofi mutta siitä tehtiin uususkonnon julistaja, siinä erehdys numero yksi.
Sitä itse tarkoitan kun puhun "amerikkalaisesta unelmasta". Sillä oli oikeutuksensa niin pitkään kuin ekosysteemit kestivät tuon noston, nyt on tiämmä jo menty rajan yli kun ilmastosopimuksia rustataan ja riidellään siitä, aiheuttiko niitä ihminen ahneuttaan vai eikö. Eihän se kiellä ihmistä lukemasta ja tutkimasta, että tyytyy vaikka nyt missä hyvin mahdollista on, yhteiseen uimahalliin sen asemesta, että muuttaa omakotitalonsa pohjakerroksen "spaksi" kun ei tiedä mihin rahansa käyttäisi ja yhä on saman ongelman edessä... Jotenkin itte aattelen siten, että tässä mielessä "Amerikkalainen unelma" kuuluu historiaan. Kokonaan toinen juttu on,. ja välttämätönkin koska aikaa ei taapäin käännä kuin ne takaportaille jäätyvät intoilijat ja elintapaintiaanit, että on löydettävä kestävämpää kehitystä ja siten mahdollistettava se nousu... Muuten ei hyvä hallitte kun Kiinan ja Intian väestöt haluavat kanssa toteuttaa paikallistasolla sen unelmansa ja siitä ja siihen Chomsky viittaa ainakin jossakin. Juuri samaan; Täällä koko elämä räjähtää pianaikaa.
Venäläistä unelmaa en ajankohtaisesti jos niin koskaankaan halua nähdä, eikö liene sama sosialismin rippeillä, kuinka oligarkki nukkuu, kuuluu sarjaan herättäkää mut tästä painajaisesta...
-
En jaksa googlettaa koska mahtoi purjehtia "Mayflower" enkä, milloin pidettiin "lainsäädäntöpuhe" enkä liioin milloin sinne kirjoitettiin perustuslaki joka kyllä oli demokratian kaunis riemuvoitto "jokainen ihminen syntyy vapaaksi"-- enkä tätä irvimällä kirjoita. Etelävaltioissa jossa paljon käytettiin orjatyövoimaa ei pidetty siitä yhtään ja siksihän siellä sittemmin, en jaksa googlettaa vuotta, sodittiin oma sisällissotansa kun halusivat pitää omat lakinsa, mutta huuliharpulla osaan soittaa "Blue Bell Ykstähtisen". Niin sekä "Yankee Doodlen".
-
En jaksa googlettaa koska mahtoi purjehtia "Mayflower" enkä, milloin pidettiin "lainsäädäntöpuhe" enkä liioin milloin sinne kirjoitettiin perustuslaki joka kyllä oli demokratian kaunis riemuvoitto "jokainen ihminen syntyy vapaaksi"-- enkä tätä irvimällä kirjoita. Etelävaltioissa jossa paljon käytettiin orjatyövoimaa ei pidetty siitä yhtään ja siksihän siellä sittemmin, en jaksa googlettaa vuotta, sodittiin oma sisällissotansa kun halusivat pitää omat lakinsa, mutta huuliharpulla osaan soittaa "Blue Bell Ykstähtisen". Niin sekä "Yankee Doodlen".
Tuo yksitähtinen kiinnostaa. Mikä se on englanniksi?
-
Löytyi 'the Bonnie Blue Flag'.
-
Minkäslaista on venäläinen demokratia ja unennäkö?
Aina ollaan vääntämässä Amerikasta.
Isoveljen kanssa kädenvääntö on luontevampaa kuin kuin naapuri.
-
Tuo yksitähtinen kiinnostaa. Mikä se on englanniksi?
Bonnie Blue muistaakseni. Etelävaltioiden lippulaulu. Ja huomasin kirjoittaneeni höpöjä eli ei ole mitään Blue Bell - laulua vaan juuri tuo Bonnie Blue Flag.
Äääääh, sie jo löysitkin. Tulee siitä että siinä lipussa on punasel pohjalla rastiinpäin siis vinottain nurkasta nurkkaan sininen risti ja keskellä yksi tähti.
-
Bonnie Blue on eri lippu kuin tutumpi Etelävaltojen lippu.
https://en.wikipedia.org/wiki/Bonnie_Blue_Flag
-
Bonnie Blue on eri lippu kuin tutumpi Etelävaltojen lippu.
https://en.wikipedia.org/wiki/Bonnie_Blue_Flag
Kiitos kun viitsit tarkastaa, mutta ihmettelen sillä siitä ei ole aikoja, kun luin paitsi historiaa myös yhden romaanitrilogian uudestaan ja keskimmäinen kirja, paras, keskittyi sisällissotaan. Etelävaltioiden laulu oli juuri, Bonnie Ble ykstähtinen, se olkoon lippumme. Olisiko siellä nyt uusi, hieman kuin naapurissa on uusi sen punalipun perästä? Se silloinen " Bonnie Blue ykstähtinen" taisi kokea karun kohtalon, kun Amerikan Yhdysvallat voitti sodan, seurasi orjien vapautusta ja muuta yllättävää.
-
Tästä facebookista löytyy lopusta kuvataulu Konfederaation lipuista;
https://www.facebook.com/FactaDiurna/photos/a.339581119478269.1073741824.339580352811679/601201299982915/?type=3&theater
-
Kiitos, eli minä sekoitin liput A ja E ja loin niistä mielikuvan. Tämän kirjoittaja kuitenkin vaikuttaa tietävän mistä kirjoittaa.
Bonnie Blue Ykstähtinen-laulu on saanut todennäköisesti innoituksensa tuosta ensimmäisestä lipusta.
En viitsi kaivaa näitä netistä, koska siellä on yhtä paljon virheellistä kuin pätevääkin tietoa, etenkin ihmisten omista mielikuvistaan kootussa koko kansan tietokirjassa " täydennä sivua jos tahdot" wikipediasta.
Yhden oppikirjan tai yliopistollisen tenttikirjan opiskelu vie aikaa, jos ei tahdo muuta kuin lipunkuvan, mutta tuo enemmän ja rikkaammin kuin " netti josta saa kaiken tiedon" . Tai kesäyliopiston kurssilla tai Avoimen Yliopiston kurssilla istuminen.
Pitkälle päästiin " amerikkalaisesta unelmasta" .
-
Mutta mummi kulta, kiitos että viitit sen lipun etsiä. En minä edes viitti penkoa nettiä. Totuushan se on.
-
Pitkälle päästiin " amerikkalaisesta unelmasta" .
Trump Trump rellaa, rekareka-rellaa, seisahduppas seekarloon
Mi vastoin käy mi vastoin käy, annas tippa kallista röönää
esikunta arestipa röskytä rös.
-
^
Sitäkö tuo tarkoittaa, että ottaa umpiluustasi?
-
Jokaisella on unelma johon pyritään mahdollisuuksien rajoissa.
-
^ Sitäkö tuo tarkoittaa, että ottaa umpiluustasi?
Niin. Mutta nyt valmistaudumme presidentti Trumpin aikaan.
-
Trump tapaa Obaman
1 h 10 min
to 10.11.2016
vain suorana
0 katselua
Vastavalittu presidentti tapaa väistyvän Valkoisessa talossa tänään klo 17.50.
http://areena.yle.fi/1-3813277