Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: seppos - 26.10.16 - klo:17:25
-
Tänään Risto Nordell päivän klassissa radiossa Yle 1 kertoi, että Ravelin (nyt oikein) Bolerossa on reipas 560 tahtia ja sinä aikana rumpali lyö 5144 kertaa, joten on täystyöllistetty. En muista tahtien täsmällistä määrää kun kuulin tämän autoa ajessani.
-
http://www.voice.fi/musiikki/3-vuotias-rumpali-hammastyttaa-taidoillaan-katso-upea-taidonnayte-69182, ilmeisesti voi puhua luonnon lahjakkuudesta.
-
Tiedän umpikuuron lyömäsoitinsoittajan. Hän aistii tärinän kautta milloin tulee iskut. Sitä en muista oliko hän joskus kuullut. Naishenkilö on hän.
-
Pikku Jättiläinen on kivan tiedon aarreaitta. Sieltä selviää vaikkapa, että 'joko koira tai kissa on huoneessa' on kiinaksi : Hue kou hue miao tsai fang lei.
-
En tiedä onko kivaa, mutta täysin turhaa tietoa suoraan Wikipediasta Jippun kasvatti-isä
"Hengellisellä puolella hän on toiminut sekä kirkon, että nk. vapaiden suuntien sektorilla, mm. helluntailiikkeessä. Nykyisin Merisalo kuuluu evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä herännäisiin, eli körtteihin. Arto Merisalo luonnehtiikin itseään Paavo Ruotsalaismaiseksi karismaattiseksi körtiksi."
-
Arto Merisalo luonnehtiikin itseään Paavo Ruotsalaismaiseksi karismaattiseksi körtiksi."
Ainahan sitä voi itseään luonnehtia. :102:
-
Arto taitaa olla enempi rötös herra.
Oli joskus kaverini, mutta hänen bisnesfrendit ei ihan mun mieleen.
Ai tämmönenkin, kuin turhaa tietoa ?
öö, Kauas on pitkä matka.
-
70 näyttelijää jotka osaavat myös laulaa ( ? ). Kiva oli kuulla mm. kahden James Bondin näyte ja myös Brad Pitt,Bruce Willis, Tom Cruise, Johnny Depp laulavat. :icon_biggrin:
https://youtu.be/p0D26QeVBd0
-
Naisten lista;
https://youtu.be/fmwNKx74F4Q
-
Vladimir Putin laulaa ja soittaa;
https://youtu.be/IV4IjHz2yIo
Samalla menetelmällä kuin tiikerinmetsästys ? :003:
Kuinka Trump ?
-
Suomi on taas vertailun paras
http://www.businessinsider.com/legatum-institute-17-best-governed-countries-in-the-world-2016-11?r=US&IR=T&IR=T
-
Herkkä kosinta
Lainattu STARA julkaisusta
Maailmalla poikkeukselliset kosinnat ovat olleet jo pitkään suosittuja, mutta Suomesta sellaisia on nähty vain harvakseltaan. Eilen Helsingissä sijaitsevalla Lauttasaaren ala-asteella tehtiin palohälytys, jonne lähti kiireesti sammutusyksikkö Helsingin Erottajan paloasemalta.
Paloautossa oli mukana myös palomies Eemeli Kokkonen, joka tiesi jo ennakkoon millainen hätätilanne häntä odottaisi koulussa. Oppilaat oli nimittäin ”evakuoitu” koulun pihalle, kun palokunta saapui paikalle. Sitten alkoi tapahtua jotain mistä vain harva tiesi etukäteen.
Kokkosen tyttöystävä Erica Österlund on koulussa opettajana, ja hän odotti pelastuslaitosta oppilaiden kanssa ulkona. Poselandin julkaisemalla videolla nähdään miten Eemeli löytää Erican ihmisjoukosta ja polvistuu hänen eteensä. Sen jälkeen vuorossa olikin aikamoinen tunnemyrsky, sillä kosinta oli yksi ikimuistoisimmista.
https://youtu.be/cZCBHUDvj7w
-
Luin tästä silloin kun se oli ajankohtainen, joten reagoin hieman hitaasti, mutta kun puhutaa hälyytyksistä niin aina kyse on myös kustannuksista. Tuskin tämä palomies kuitenkaan maksaa "turhan" hälytyksen kustannuksia. Joskus tämän kaltaisten uutisten yhteydessä on saanut lukea kuinka paljon vastaavanlainen hälytys maksaa. Jotenkin tuntuu että nykyään näillä otsikoilla haetaa näkyvyyttä tai tai jotain muuta, mutta jos turhan hälytyksen kustannukset perittäisiin ko palomieheltä, mikä olisi oikeudenmukaista, niin tuskin olisi kaveri kosinut näin näyttävästi. Jos kaveri maksaa kaikki kustannukset jotka tällainen "hälytys" aiheuttaa niin on todella hatunnoston arvoinen juttu.
Olishan se mielenkiintoista tietää miten toteutuneet kustannkset ko tapahtumasta jaettiin veronmaksajat/sulhaskanditaatti, harva sitä kuitenkaan verovaroilla morsmaikun saa.
-
Luin tästä silloin kun se oli ajankohtainen, joten reagoin hieman hitaasti, mutta kun puhutaa hälyytyksistä niin aina kyse on myös kustannuksista. Tuskin tämä palomies kuitenkaan maksaa "turhan" hälytyksen kustannuksia. Joskus tämän kaltaisten uutisten yhteydessä on saanut lukea kuinka paljon vastaavanlainen hälytys maksaa. Jotenkin tuntuu että nykyään näillä otsikoilla haetaa näkyvyyttä tai tai jotain muuta, mutta jos turhan hälytyksen kustannukset perittäisiin ko palomieheltä, mikä olisi oikeudenmukaista, niin tuskin olisi kaveri kosinut näin näyttävästi. Jos kaveri maksaa kaikki kustannukset jotka tällainen "hälytys" aiheuttaa niin on todella hatunnoston arvoinen juttu.
Olishan se mielenkiintoista tietää miten toteutuneet kustannkset ko tapahtumasta jaettiin veronmaksajat/sulhaskanditaatti, harva sitä kuitenkaan verovaroilla morsmaikun saa.
Kaikella todennäköisyydellä kulut menevät yhteiskuntasuhteiden hoitamisen momentille. Ihan kivaa pr toimintaa. Itseasiassa muutttuvia kuluja olivat vain kaluston kuluminen ja polttoaine, joten halvalla menee.
-
Tapaus kuulosti vartavasten järjestetyltä harjoitukselta. Ne ovat minullekin tuttuja toistuvina poikkeuksina koulun arkeen. Kosivia palomiehiä ei tosin ole Keskuskoulun pihalla sattunut näkymään.
-
Tilastokeskus
Statistikcentralen Statistics Finland
Hakemisto Sivukartta Palaute Yhteystiedot
Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Suomi maailman kärjessä På svenska In English
AJANKOHTAISTA
Julkistamiskalenteri
Uutiset 2017
Uutiset 2016
Tapahtumia
Ajankohtaispalvelut
Avoimet työpaikat
Satavuotias Suomi
Suomi ennen ja nyt
Suomi maailman kärjessä
Tapahtumat ja kilpailut
Tilastot mediassa -kilpailu
Tilastojen havainnollistaminen -kilpailu
Koko Suomen juhla
Suomi maailman kärjessä
Suomi on maailmassa pieni maa. Väkiluvultaan Suomi on noin 115. suurin valtio, pinta-alaltaan 64:s. Suomen väestö on vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä ja pinta-ala saman verran maailman pinta-alasta. Mutta pienikin voi ponnistaa maailman kärkeen, ja niin Suomi on tehnyt: kansainvälisissä hyvien asioiden maavertailuissa Suomi on usein kärkijoukossa muiden Pohjoismaiden kanssa.
Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kynnyksellä keräsimme listan näitä asioita, joissa Suomi on maailman kärjessä. Vertailut puhuvat puolestaan: Suomi on hyvä maa.
Turvallisuus ja yhteiskunta
Suomi on maailman vakain valtio.
The Fund for Peace, Fragile States Index 2016
Suomi on maailman turvallisin maa.
World Economic Forum, Travel and Tourism Competitiveness Report 2015: Finland
Suomessa on maailman paras hallinto.
Legatum Institute, The Legatum Prosperity Index 2016: Finland
Suomessa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta.
World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Organized crime
Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos.
World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Judicial independence
Suomalaiset äänestävät tanskalaisten ohella vapaimmissa ja luotettavimmissa vaaleissa.
University of Sydney ja Harvard University, The Electoral Integrity Project, The year in elections 2015
Suomessa on maailman toiseksi vähiten korruptiota.
Transparency International, Corruption Perceptions Index 2015
Suomessa on maailman paras lehdistönvapaus.
Reporters Without Borders, 2016 World Press Freedom Index
Suomi on maailman neljänneksi paras sosiaalisen kehityksen maa.
The Social Progress Imperatice, Social Progress Index: Finland
Suomi on maailman kolmanneksi paras maa laillisuusperiaatteen noudattamisessa.
The World Justice Project, Rule of Law Index 2016
Suomi on Tanskan ohella maailman paras maa ihmisten perusoikeuksien suojelemisessa.
The World Justice Project, Rule of Law Index 2016
Tyytyväisyys ja luottamus
Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa.
World Economic Forum, The world's happiest countries in 2016
Suomalaiset ovat eurooppalaisista toisiksi tyytyväisimpiä elämäänsä.
Eurostat, Percentage of the population rating their satisfaction as high, medium or low
Suomalaisten luottamus poliisiin on suurinta, poliittiseen järjestelmään toiseksi suurinta ja oikeusjärjestelmään kolmanneksi suurinta Euroopassa.
Eurostat, Average rating of trust
Suomalaisten luottamus muihin ihmisiin on toiseksi suurinta Euroopassa.
Eurostat, Average rating of trust
Suomessa kuluttajien luottamus talouteen on Euroopan vahvinta.
European Commission, Business and consumer survey results
Tasa-arvo
Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa.
World Economic Forum, Global Gender Gap Index 2016
Suomessa on EU-maiden pienin ero naisten ja miesten työllisyysasteessa.
Eurofound, The gender employment gap: Challenges and solutions
Suomessa on OECD-maista eniten naisministereitä ja toiseksi eniten naisia parlamentin jäseninä.
OECD, Government at a Glance 2015: Women in politics
Suomessa on OECD-maiden neljänneksi alhaisin köyhyysaste
OECD, Society at a Glance 2016: Poverty
Suomessa on OECD-maiden viidenneksi pienimmät tuloerot.
OECD, Society at a Glance 2016: Income inequality
Ympäristön tila
Suomi pärjää maailman parhaiten ympäristön kehitystä ja tilaa kuvaavassa vertailussa.
Yale University, Environmental performance index
Suomalaisten veden kulutus suhteessa uusiutuviin vesivaroihin on maailman viidenneksi pienintä.
C. Kroll: Sustainable Development Goals: Are the rich countries ready? (Bertelmann Stiftung 2015)
Henkinen pääoma
Suomessa on eniten maailmassa inhimillistä pääomaa.
World Economic Forum, The Human Capital Report: Human Capital Index 2016
Suomen peruskoulutus on maailman parasta.
World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Primary Education
Suomi on OECD-maiden kärkimaa koulutuksessa.
OECD, Better Life Index: Education
Suomi on maailman lukutaitoisin maa.
J. W. Miller ja M. C. McKenna, World's Most Literate Nations: Rank Breakdown
Suomi on innovaatiovertailussa maailman kolmas.
World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Innovation
Lasten hyvinvointi ja koulunkäynti
Suomi on maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille.
Unicef, UNICEFin tutkimus: Tanska oikeudenmukaisin maa lapsille
Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö.
Save the Children, Every last girl: Girl’s opportunity index
Suomalaiset nuoret (11-15-vuotiaat) ovat hyvinvointivaltioiden nuorista neljänneksi tyytyväisimpiä elämäänsä.
Unicef, Child Well-being in Rich Countries: A comparative overview
Suomalaisten neljäsluokkalaisten luonnontieteiden osaaminen on OECD-maiden toiseksi parasta.
M. O. Mullis, I. V. S. Mullis, P. Foy and M. Hooper, TIMSS 2015 International Results in Science
Suomalaiset 15-vuotiaat ovat OECD-maiden joukossa toiseksi parhaita lukutaidossa ja kolmanneksi parhaita luonnontieteissä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö, PISA 2015: Suomalaisnuoret edelleen huipulla, pudotuksesta huolimatta
Terveys
Suomessa on maailman 20 kärkimaan joukossa vastasyntyneiden elinajanodotteessa. Erot kärjen joukossa ovat pieniä.
WHO, Life expectancy
Suomessa äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta.
Save the Children, State of the World´s Mothers 2015, 16th annual report
Suomessa on maailman kolmanneksi pienin imeväiskuolleisuus (alle vuoden ikäisenä kuolleet).
UN, SDG Indicators, Infant mortality rate
Suomessa on OECD-maiden kolmanneksi alhaisin kokonaiskuolleisuusluku syöpään.
OECD, Health at a glance 2015. Mortality from cancer
Ja näissäkin me olemme maailman kärkeä
Suomessa on maailman vakaimmat pankit.
World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Soundness of banks
Suomessa eniten metsiä Euroopassa.
FAO, Global Forest Resources Assessment
Suomessa on kolmanneksi eniten tilaa ihmistä kohden Euroopassa.
Eurostat, Population density, persons per km²
Suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä.
The European Bureau of Library, Public Libraries – Statistics
Suomessa on OECD-maista eniten langattomia laajakaistaliittymiä sataa henkeä kohti.
OECD, Wireless mobile broadband subscriptions
Suomalaiset juovat henkeä kohti eniten kahvia maailmassa.
International Coffee Organization, Coffee Trade Statistics
Suomalaisten aikuisten englannin kielen taito on 72 maan vertailussa viidenneksi paras.
Education First (EF), The world's largest ranking of countries by English skills
Suomi on maailman kolmanneksi paras matkakohde vuonna 2017.
Lonely Planet, Best in Travel 2017: Top Countries
Päivitetty 29.12.2016
-
Yllä olevasta kiittelystä huolimatta melko monelta suomalaiselta "puolet puuttuu".
-
Suomessa on eniten maailmassa inhimillistä pääomaa.
Juu... vielä kun se saataisiin hyötykäyttöön :icon_biggrin:. Täälläkin keikkuu yksi verovaroin kalliilla koulutettu jokseenkin käyttämätön pää aika lailla tyhjän panttina.
Mutta muuten, eihän tuo lista kuulu ketjun aiheeseen. Ei minusta turhaa tietoa ollenkaan. Luettelet sellaisia asioita, joita esim. minä todella arvostan. Toivon että emme pidä niitä minään itsestäänselvyyksinä. Eivät nuo kärkisijat mistään suomalaisten synnynnäisestä erinomaisuudesta seurauksia ole, vaan niiden eteen on tehty kovasti työtä ja pitää tehdä jatkossakin.
-
Olenhan kuitenkin melkein 9000 viestiä yrittänyt väsätä ja muut tekstit päälle. Niin ja Dallapen mainonta, oliko sekin turhaa. :003: :023: :039:
-
Juu... vielä kun se saataisiin hyötykäyttöön :icon_biggrin:. Täälläkin keikkuu yksi verovaroin kalliilla koulutettu jokseenkin käyttämätön pää aika lailla tyhjän panttina.
Mutta muuten, eihän tuo lista kuulu ketjun aiheeseen. Ei minusta turhaa tietoa ollenkaan. Luettelet sellaisia asioita, joita esim. minä todella arvostan. Toivon että emme pidä niitä minään itsestäänselvyyksinä. Eivät nuo kärkisijat mistään suomalaisten synnynnäisestä erinomaisuudesta seurauksia ole, vaan niiden eteen on tehty kovasti työtä ja pitää tehdä jatkossakin.
Olen paljolti kanssasi samaa mieltä. Se on turhaa tietoa, jos sitä ei hyödynnetä.Yritin hyödyntää sitä laittamalla sen jakeluun ulkosuomalaisille. Miksi sitten laitoin sen tänne johtuu vain siitä etten keksinyt parempaa osastoa sille.
-
Olenhan kuitenkin melkein 9000 viestiä yrittänyt väsätä ja muut tekstit päälle. Niin ja Dallapen mainonta, oliko sekin turhaa. :003: :023: :039:
Viittasin nyt kuitenkin omaan päähäni. Harmi kun se ei työnantajille enää kelpaa!
-
Sellainen pieni turha juttu, joka kannattaa ottaa huomioon, jos matkustatte Albaniaan tai Kosovoon: Albanian kielen sana "joo" tarkoittaa "ei". Eli kun turistiporukkanne luo rientää joku paikallinen huitoen ja huutaen "joo, joo!", olette luultavasti tekemässä jotakin typerää tai kiellettyä.
-
Kreikassa samat sanat ovat ne ja ohi, kyllä ja ei. Nuorena miehenä Kyproksessa varasin sähkökaapelia yhteen paikalliseen rakennukseen, mikä oli käytössämme, niin leiman antaja, paikallinen, aina perusteluitteni väliin sanoi ne ne. Ajattelin synkeänä, että ei taidakaan onnistua kaapelin saanti. Kun sitten älysin lopettaa, niin virkailija löi paperiini ison leiman ja hymyili ja viittasi kohteliaasti, että saat nyt mennä hommiisi oven ulkopuolelle.
-
^Muistisääntö: ohiiohei! Ohi o ei.
-
Jatkoin tämän hyödyntämistä ja jaoin sitä runsaasti englanninkielisenä versiona ulkomaille. Pitää kaikin tavoin kohotaa Suomen profiilia. Ulkoiset vaarat vähenee, kun on enemmän ystäviä.
-
Perjantai, 13. päivä;
http://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2335715
Toivottavasti teksti pysyy ESS;n nettisivulla. Inhottaa tämä ilmiö, mikä on Hesarissa huipussaan; vain tekstin alku on luettavissa vapaasti. Samaa on meidänkin lehdessä, mutta ei samassa määrin.