Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Kalistaja - 23.09.16 - klo:12:49

Otsikko: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 23.09.16 - klo:12:49


   Yhtenä syyskuun päivänä 2016 sain haastatella eteläpohjalaiseen julkaisuun miestä, joka työskenteli eri tehtävissä Herättäjän kirjakaupassa Lapualla 1950- ja 1960-luvulla.  Mies totesi Herättäjän kirjakaupan olleen tuolloin ( siis 1950- ja 1960-luvulla ) maakunnan suurin ja merkittävin alallaan. Miksiköhän? Kertokaa, ystävät ja foorumistit! :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Pena - 23.09.16 - klo:13:54
Valistunut arvaukseni on, että kirjoja myytiin paljon seuroissa kiertävien puhujien salkuista.
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 23.09.16 - klo:14:37


 Pena! Noinkin oli. Ja ennen muuta oli niin, että riittävässä määrin körtti-ihmiset olivat sitoutuneita ikään kuin omaan kauppaansa. Esimerkiksi tuolloin Nurmeksen Porokylässä ( 1960-luvulla ) asunut isäni teki pitkin vuotta kirjalistaa ja osti sitten Herättäjän kirjakaupasta Lapualta useita kirjoja kun hän kesälomallaan kävi vanhempiensa luona kyseisessä ja mainitussa hiippakuntakaupungissa.

Eikä televisio ja kaiken maailman kännykät vieneet tuolloin ihmisiltä kirjanlukuaikaa...

Ja Herättäjän kirjakaupassa Lapualla oli - ainakin tuolloin - pätevä johto...

Muitakin syitä on. Mutta Herättäjän kirjakauppa menestyi - ainakin aikoinaan - hyvin, eikä se totisesti ollut pois yhdeltäkään kohtuullisessa määrin körtti-ihmiseltä. :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Viisveisaaja - 30.09.16 - klo:18:45
 :-\
Mäkin taidan kannataa liikaakin tota kirjakauppaa tai sen tuotteita.

Melkein aina kun oon siioninvirsi seuroissa, niin unohdan sen virsikirjan ja joudun ostamaan taas uuden.
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: seppos - 30.09.16 - klo:21:56

 
Ja Herättäjän kirjakaupassa Lapualla oli - ainakin tuolloin - pätevä johto...

:kahvi:

Tarkoitit siis Mikko Kuoppalaa. Nykyinen toimitusjohtaja Hanna Maunula on erittäin pätevä.
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 01.10.16 - klo:09:59


  Herättäjä-Yhdistyksen 1960-luvulla ja 1970-luvulla kustantamat levyt ja kirjat menivät hyvin kaupaksi  ja ne siirtyivät halullisten keskuudessa käsistä toiseen. Herättäjän kirjoja siis luettiin ja levyjä kuunneltiin.  Vahvaa oli vaikkapa se kun Ville Kuoppala veisasi virsiä levylle.

Martti Talvelasta puhumattakaan...

Noin oli siis ennen.

Mennäänpä noin näihin päiviin. Muistelen yhden Herättäjän kustantaman ja muutama vuosi sitten, nyt 2000-luvulla siis, ilmestyneen kirjan painoksen olleen 200 kappaletta. Ällistyttävän vähän tuo. Eikä kyseessä siis ole myytyjen kappaleiden määrä, vaan painos.

 Tänäinen Herättäjä-Yhdistys ja herännäisyys saisi vahvistua monin tavoin. 1800-luvun tiettyinä vuosikymmeninä ja 1900-luvun alun useana vuosikymmeninä herännäisyys oli väkevää päivittäistä totta heränneiden keskuudessa, mutta herännäisyydellä oli myös selkeätä vaikutusta koko yhteiskuntaan. Herännäisyydessä oli aikoinaan sellaisia kellokkaita, jotka pystyivät keskustelemaan mistä tahansa asiasta ja kenen kanssa tahansa koko Suomessa. Niin se totisesti oli. :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: seppos - 01.10.16 - klo:10:41

  Herättäjä-Yhdistyksen 1960-luvulla ja 1970-luvulla kustantamat levyt ja kirjat menivät hyvin kaupaksi  ja ne siirtyivät halullisten keskuudessa käsistä toiseen. Herättäjän kirjoja siis luettiin ja levyjä kuunneltiin.  Vahvaa oli vaikkapa se kun Ville Kuoppala veisasi virsiä levylle.

Martti Talvelasta puhumattakaan... :kahvi:

Minulla sattuu olemaan molempien vinyylit ja Talvelan CD
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 01.10.16 - klo:10:48



 seppos! Sinä oletkin vankka yhtiön mies. Kaikki eivät ole sitä!


Soimaan tässä nyt itseäni: minun pitäisi useammin käydä Herättäjän Kirjakaupassa Lapualla. Käyn siellä vain noin 1-2 kertaa vuodessa. Ostaakin voisin sieltä enemmän. Pari vuotta sitten ostin yhden oikeahintaisen historiakirjan. Alennusmyyntilaatikosta olen lisäksi ostanut kirjoja. Vihkoja, kyniä ja lehtiöitä ja muuta pientavaraa toki ostan liki joka kerta Herättäjässä käydessäni. Mutta summa summarun: määrällisesti ja hinnallisesti voisin tehdä isompia ostoksia. Ehkä sinä myös. Juuri sinä siinä. :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 08.10.16 - klo:12:45



 On jopa ihan mahdollista, että eivät edes kaikki tämän Foorumin lukijat eivät ole tienneet sitä, että Herättäjällä on oma kirjakauppa Lapualla. Voi siis olla jopa myös niin, että moni herättäjäjuhlilla kirjanmyyntiä nähneet ovat saattaneet ajatella, että Herättäjä tekee sitä pop-up -tyyppisesti eli asia tapahtuu paljolti vain herättäjäjuhlilla!

Eli siis. Herättäjällä on oma, fyysinen ( ja silti henkinen ) kirjakauppa Lapualla. Jos siellä tekee ostoksia, niin siitä ei seuraliikkeellemme ole ainakaan haittaa. :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Ruuthanna - 13.10.16 - klo:16:04
Herättäjän kirjakaupan tukeminen kauempaakin on käynyt nyt entistä helpommaksi, kun kirjakaupalle on avautuneet omat nettisivut:
http://www.herattaja.fi

Viimeistelyjä tuon verkkokaupan osalta tehdään edelleen, ei kannata hämmästyä jos joku kohta vaikuttaa keskeneräiseltä.

Herättäjä-Yhdistyksen tuotteita on nyt siis kahdessa verkkokaupassa, tässä Kirjakaupan herattaja.fi:ssä että yhdistyksen omassa vanhassa verkkokaupassa.
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: Kalistaja - 17.10.16 - klo:10:16
Herättäjän kirjakaupan tukeminen kauempaakin on käynyt nyt entistä helpommaksi, kun kirjakaupalle on avautuneet omat nettisivut:
http://www.herattaja.fi

Viimeistelyjä tuon verkkokaupan osalta tehdään edelleen, ei kannata hämmästyä jos joku kohta vaikuttaa keskeneräiseltä.

Herättäjä-Yhdistyksen tuotteita on nyt siis kahdessa verkkokaupassa, tässä Kirjakaupan herattaja.fi:ssä että yhdistyksen omassa vanhassa verkkokaupassa.

Näin on hyvä! Käykää myös siellä kivijalkakaupassa, jos tai kun Lapualle poikkeatte! :kahvi:
Otsikko: Vs: Herättäjän kirjakauppa
Kirjoitti: 1944 - 17.10.16 - klo:10:28
Onhan Herättäjällä vielä kirjapainonsa? Yritin selvitellä itse, mutta jäi kesken.