Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Antti Juhani - 12.06.16 - klo:20:59
-
Verkot täytyi ottaa pois, kun pakastin alkoi täyttyä kokonaisista kaloista ja fileistä.
Kissallekin tuli ilmeisesti kiintiö täyteen, kun kelpaa vain kaupan tuotteet.
Onneksi oli kavereita joille hauet ja kuhat kelpasivat.
Ei voi kertoa kilomäärää eikä kalapaikkaa, tietenkään, koska täytyy juhannuskalat saada tuoreena.
Säilyy verkon paikka salassa, hehheh.
-
Jos olisi ollut haavi mukana, olisin tuonut iltakävelyltäni kotiin lihavan lahnan. Menin pikku järven rantaan ja siinähän tuo tutkiskeli pohjaa ihan rannan tuntumassa, pyrstö pystyssä.
-
Vieläkin muistelen sitä kun annoit kuhat naapurille ! Olisimpa naapurisi.
Kiitos ahvenkukkoreseptistä Vantaalla. :023:
-
Kohta käyvään kalakukon kimppuun. Se muuten kiekas uunissa ! Hyvin hauvuttuaan liinasten sisällä myö sitä eilen jo maisteltiin ja hyväks havattiin.
Tännään se on sit pääruokana. Oikein kuuklasin miten se savolaisittain tarjotaan.
Ei muuta ko voita pintoo ja kylymää maitoo juotavaks.
Saap syyvä kylylmiltää eli lämpösenä. Mie ainakii lämmitän vähäsen ja voita piälle.
---
Kalakukko kiekuu sillo ko siitä valluu mehut arinalle tai pellille. Sen saap korjattua jos on vähäsen taikinaa jälellä. :023:
-
Ikävä kun tänä kesänä kalastus on jäänyt vähemmälle.
Näin ilman rasismia täytyy kuitenkin todeta, että maahanmuuttajat ovat vallanneet kaikki rantakalastus paikat täällä päin.
Joku jo Kristiinankaupungin lehdessä kirjoitti, että onkohan niillä luvat kunnossa ja tossa ne rauhoitetulla alueella kalastelevat.
Venehän mulla on Hangossa ja sinne liian pitkä matka vain kalaan.
Tänne piti hommata toinen vene, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi, niin ei ole.
Uutena kalastus harrastuksena olen alkanut Jiggaamaan, se on kiva uusi laji ja siihen kyllä varsinkin ahvenet käy kimppuun.
Viime kesänä ahvenia tuli ihan solkenaan jigillä, piti ihan lopettaan, kun kylmälaukka tuli täyteen :)
-
Minä kalastan monta kertaa viikossa, Prisman kalatiskillä. Eikä tarvitse perata l. siivota niitä kaloja, paitsi muikkuja ja lohta. Ja sen tekee Matti.
Kyllä oli hyvää se ahvenkukko. Minä santsasin, mutta Matti hiukan vierastaa kukon syömistapaa. Siinähän oikeaoppisesti syödään sisus lusikalla ja leipäkuori sormin. Minä ainakin syön näin. Matti syö lähes kaiken ruoan veitsellä ja haarukalla mieluummin, jos ei ole puuro tai keittoruoka.
Minä syön sormin kuin alkuasukas maissintähkät, ribsit, hampurilaiset. Jos on pieniä lampaankyljyksiä laitan luupäähän foliota ja nakertelen siitä kiinni pitäen.
-
Kalakukosta on muuten Wikipediassa ihan järkyttävän pitkä italiankielinen artikkeli (https://it.wikipedia.org/wiki/Kalakukko). Paljon pidempi kuin vastaava suomenkielinen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalakukko). Kertooko, mistä ne oikein kulinaristit löytyvät?
-
Muistan aikani Kuopiossa Puijonlaaksossa, mikä on mäellä. Asumassani taloyhtiössä oli myös perhe jostain Petroskoista, arvelen heidän olleen näitä Lex-Koiviston vuoksi muuttaneita. Mies oli kuitenkin venäläinen, eikä puhunut suomea.
Kerran tämä mies oli ongella sellaisessa paikassa, missä ei kukaan kotoperäinen onkinut. Olin lenkillä ja kysyin kuin ohimennen "kak dela". Kuinka menee? Kaveri rauhallisesti nosti ongen vedestä ja vastasi jotenkin "moja ribalku otshen ploha". Onkimiseni on huonoa. Yritimme paljon jutella keskenämme myöhemminkin.
-
Monet aidosti karjalaiset tai inkeriläiset ovat venäjänkielisiä. Suomensukuisten kielien häviäminen on seurausta yhteiskunnan monista usein tarkoituksellisista ilmiöistä ja toimista.
-
Sen verran kalajutusta tässä, että tänään söin graavilohta leivän päällä kahvin kera.
Se on sitten hyvää.
-
Mä olen suunnitellut tosissani mato-ongelle menoa reilusti yli vuoden...
vielä kesää olisi jäljellä. :023:
-
Sen verran kalajutusta tässä, että tänään söin graavilohta leivän päällä kahvin kera.
Se on sitten hyvää.
Toinen suunnittelee menevänsä mato ongella ja Mallalla kalaa jo leivän päällä.
On meillä kalajutut :)
No en voi itse laittaa paremmaksi, vaikkakin sen verran, että olin kalassa, siis jiggaamassa, mutta eipä tullut kalaa, että yhtä kalaisa juttu :)
Niin ja miehillehän ei tärkeintä ole kalan saanti, vaan kalalla olo.
-
Graavilohi on mun herkkua. :icon_biggrin:
-
Graavilohi on mun herkkua. :icon_biggrin:
Mä tykkään aitini laittamasta kalakeitosta.
Ihan maailman parasta.
On kuulemma saanut sen jostain ruotsalaisesta keittokirjasta.
Pitääpä pyytää resepti ennen kuin vie mukanaan taivaankannelle :)
-
Sama kokemus mulla myös, äitini tekee paljon maukkaamman kalakeiton kuin minä ikinä.
Lohikeitto, nam...ja kevättalvella mahdollisesti madekeitto, voi mitä herkkuruokaa.
Isäni oli kalamies, samoin osa enoistani.
Poikani myös.
Ja jo pieni pojan tyttökin on saanut olla pilkkireissuilla ja muilla reissuilla mukana.
itsekin lapsena varsinkin ongin ja virvelöin, olin muutoin mukana isän kanssa kalassa ja järvellä.
Ja enojeni, enoni teki mulle ekan ongenkin kun olin ihan vielä vaahtosammuttimen kokoinen...oli pieni sievä vapa ja koho ja kaikki...opetti laittamaan madon koukkuun ja sen, kun koho menee veden alle, niin Eino eno sanoi: sitten tyttö vedät appurat rannalle tai veneeseen.
Nyt on isä, enot kaikki, ja jopa vanhin poikani lähteneet ajasta ikuisuuteen.
Toinen poika on ja pojan tyttö sekä miniä.
Ja tyttöni, vävyni ja heidän pian 4 kk ikäinen poikansa.
Muisteluhetki kalaketjussa.
-
Jep, nimenomaan...kalalla olo...sitä oli nuoruudessa...nyt eläkepäivillä kaipaus edelleen!
-
Äiti teki mulle ekan ongen...tavallinen pieni puu, kalastajalankaa, pullon korkki,
rautalangasta koukku...ei muistaakseni kalaa sillä vempaimella
-
Isä ja eno ovat olleet kalamiehiä, järvikalassa olen ollut pienestä pitäen mukana, ja periaatteessa ja teoriassa osaisin laskea verkot jään allekin.
Kerran nuorena tyttönä kaverin kanssa keksimme mennä kokemaan katiskoita. Yhteen oli kalojen perässä uinut ja hukkunut piisami. Jätimme sen katiskan järveen, hieman katiskan yläreuna pinnan yläpuolella. Isä kertoi, ettei piisamivainaja ollut enää katiskassa seuraavana päivänä, oli paikallinen SOL huolehtinut. Lokit varmaankin.
-
Munkin (siis minunkin) :icon_biggrin: isäni kalasti myös verkoilla talvisin, samoin enot.
Ja syksyisin, pimeinä iltoina tuulastamassa.
-
Kerran oli ollut pakkasta yli kolmekymmentä astetta pari viikkoa, ja verkot järvessä. Kun pakkanen lauhtui kahteenkymmeneen, menimme isän kanssa verkoille, eikä edes tuntunut kylmältä! Riippuu niin siitä, mihon vertaa.
-
:eusa_angel: Mä olen pitänyt vuosikymmenet verkkokalastajan kirjanpitoa,
mutta talviverkkoja en ole ikinä yrittänyt laskea.
-
Sulla Saukkis samoja juttuja kuin mulla lapsena, siis nää kalajuitsut. :icon_biggrin:
-
Sulla Saukkis samoja juttuja kuin mulla lapsena, siis nää kalajuitsut. :icon_biggrin:
Toivottavasti sinulla ei ole ollut kovin montaa ruotoa kurkussa. Onneksi minulla kaikki irtosivat karkean leivän syömisellä, ja särkeä en lapsena suostunut syömäänkään ruotojen vuoksi. Nytkin särki on herkkukala säilykkeenä.
Minustakin madekeitto on huippuhyvää. :icon_biggrin:
-
Minulla on suvussa kalanaisia. Äitini on ollut onginnan suomenmestaruuden voittaneessa joukkueessa, ja hänen äitinsä saattoi kalastaa neljällä ongella yhtä aikaa. Koko ajan sai olla nostamassa kaloja veneeseen, kuulemma.
Kai sitä voisi itsekin taas enemmän aktivoitua. Vaan pitäisi olla vene. Nuorempana kävin pilkillä, mutta näitä täkäläisiä vesistöjä en tunne enkä tiedä, missä on sellaista jäätä jolle uskaltaa mennä. Vaan jos ostaisin veneen, niin sitten valinnan vaikeus, mihin näistä kaikista järvistä sen laittaisin? Saako tukkualennuksen, jos ostaa kerralla kolme?
Virvelin ostin viikko sitten. Ehkä alkavalla viikolla pääsen sitä kokeilemaan. Mato-ongella olen tänä kesänä saanut kalaa jo suuhun asti.
-
Kalaa olen syönyt lapsesta asti. Opin äidiltä kuinka kurkkuun tarttunut ruoto nielaistaan kuivan ruisleipäpalan avulla. Äiti kasvoi meren rannalla. Pappa oli ensin lohenkalastaja, sittemmin maatalon isäntä. Lahnaa kalastivat ja suolasivat talveksi.
Oma isäni ei juurikaan kalastanut, ja minä pääsin kalastajan vaimoksi naituani Matin. Vesijakojärvi on iso järvi, mutta meidän lähivesillä ei ole muikku-apajia, vain haukea, lahnaa, särkeä ja ahventa on yleisesti. Madetta saadaan talvella ja joskus osui ankeriaita katiskaan.
Olen soutanut verkkoja, nostanut katiskoita ja käynyt rysillä auttamassa. Neljäkymmentä vuotta kalastimme, mutta nyt en enää halua kun veneeseen pääsy on kivuliasta.
Kalaa saamme Matin veljeltä, ja Prisman kalatiskiltä. Kalakauppoja oli ennen torilla useita ja hallissakin myytiin. Nyt se kaikki on mennyttä aikaa.
-
Meillä tarttui talviverkkoihin kuhaa ja madetta lähinnä. Kutuaikaan saattoi saada haukia ja lahnoja, joista viimeksimainituista itse erityisesti pidin. Satunnaisesti siikaa. Pilkillä tuli ahventa ja mato-ongella sen lisäksi särkiä. Joskus ongin ämpärillisen aika isoja särkiä, niiden laittamisessa olikin työ. Osa savustettiin ja jauhettiin tahnaksi, johon sekoitettiin kermaa, tomaattisosetta ja mausteita. Osasta tehtiin sardiineja, ja kokeiltiinpa kapasärkeäkin. Kalastusseuran majalla tarttui vetouistimeeni peräti järvitaimen, ja sen jälkeen minua pidettiin oikeana kalastajana.
-
Olin viikon kaverin mökillä ja tulipa kalasteltua. Ja vaikka olen ennenkin kalastanut, niin nyt vasta tulin kiinnittäneeksi huomiota sellaiseen seikkaan, että ahvenessa ja hauessa on jo mätiä.
Toissailtana kävin yhden hauen hakemassa; tilauksessa oli kyllä ahvenia, mutta näin kävi. Tai siis kävi, kun ei siihen ahvenille hyvin kelvanneeseen uistimeen tarttunut kuin vesikasveja niin kyllästyin ja parkkeerasin paatin ruovikon reunaan ja vaihdoin tilalle lipan, kun siellä kalat molskivat ja kun ei kuulemma hyppiva kala syö niin jos kumminkin tuollaiseen veden varaan joutunutta hyönteistä jäljittelevään jokin ottaisi. Eli oma vika kun hauki tarttui.
Mutta tätä mietin, että oliko se sama hauki, joka kävi samaan lippaan kahdesti. Nimittäin ensin tarttui joku ihan kunnon kala, pisti hanttiin niin että piti antaa siimaa jottei katkea, ja pari kertaa näin tehtyäni kala sitten pääsikin irti. Sitten toisella kerralla ihan samasta paikkaa tuli se hauki, mutta kokoisekseen antoi yllättävän vähän vastusta. Eli olinko jo 1. kerralla väsyttänyt sen? Voiko hauki tuolla tavoin haksahtaa samaan vieheeseen uudelleen?
Haukea ei Suomessa oikein arvosteta, mutta minulle on väitetty, että Ranskassa olisi toisin. Ja sitten myös että hauen pitää antaa levätä kylmässä ainakin vuorokausi ruoaksi valmistamista (tuoreesta tulee kumimaista). No varmaan kun se nostettaessa tappelee kunnolla vastaan niin on annettava levätä, vrt. joku laiska kuha. Eilen paistoin aiemmin pyydettyä ja siis vielä pidempään levännyttä haukea, ja kyllä se olikin hyvää! Ainakin kun voissa ihan kevyesti vain paistoin ja dippailin sitruunaan ja Dijon-sinappiin. Seuraavaksi keittänen kolmen hauen päistä ja selkäruodoista liemen jonka jatkojalostan kastikkeeksi em. mausteiden kera, ja persiljaa ajattelin lisätä myös, ja ehkä tilkan tänään hommaamaani haukiviiniäkin. Totesin että tuo sinappi on hauen kanssa parempaa kuin se yleisemmin käytetty piparjuuri.
-
Kun ei lapsena ollut mahdollisuuksia kunnolliseen kalastukseen, niin en siitä ole nytkään oikein innostunut. Pojan lasten kanssa menemme ongelle. Kaikki sitä edeltävät vaiheet kyllä teemme, lierot ja sellaiset ja juttelemme. Mutta en osaa tuollaisia ruokajuttuja. Iso puute, jos järvi puuttuu. Lapuanjoki oli kilometrin päässä ja omilta pelloilta sai onkia :003:.
1. P.s. Siinä oli välissä kylän talojen muitakin peltoja, meillä oli ensin 5,5, ha ja sitten oston jälkeen 12 ha yhteensä.
2.P.s. Kerran nuorra miessä Lemmenjoelta Kaariinan kanssa lemmenlomalla oltaessa ja teltassa asuessa siinä välissä sain ämpärillisen harreja. Kaikki samaan pötköön.
-
Enpä muuten yhtään muista, minkä ikäisenä olisin ensimmäistä kertaa kalastanut :017:. Joka tapauksessa olen enimmän elämääni asunut järven lähellä, ja milloin sellaista ei ole ollut niin meren, mutta merikalastusta en ole harrastanut. Ensimmäisen haukeni lienen kumminkin saanut varhaisteininä Pielisjoesta, mato-ongella jonkun vajaan vaaksan mittaisen, mutta sen päästin menemään kun oli niin siististi koukku mennyt kitalaesta läpi vain ja arvelin että kyllä se siitä toipuu. Tiesin kyllä että niin pieni hauki on alamittainen; sen sentään muistan. Kala jäi paistattelemaan päivää vedessä maha ylöspäin.
Jonakin jouluna Joensuussa asuessamme toi pukki isälleni pilkkiongen, ja sittenpä sitä lajia alkoi harrastaa koko perhe. Ja jossakin vaiheessa hommattiin vene, ja eiköhän veneretkillä ollut kohta mukana hienoja teleskooppionkivapoja. Ja liityttiin kalastusseuraankin. Mutta en muista milloin ja jotenkin sitä kuvittelisi, että Suomessa vekaroilla jo aika nuorena kalastusta kokeilutettaisiin, eli alle kahdeksan vuoden ikäisinä, jonka ikäinen olin kun Joensuuhun muutimme. Täällä Tampereella en ole kalastellut, mutta kun tutustuin täkäläiseen pariskuntaan, jolla on mökki Virroilla, on harrastus taas virinnyt.
-
Lapsuuden ja kouluajan vieti savossa. Koti oli metsän keskellä joen rannalla. Siellä oppi kalastamaan, isänkanssa verkoilla ja katiskalla, rysällä ja merralla ja veljen kanssa mato-ongella ja pilkillä. Kai se siitä kasvoi into kalastukseen. Muutin töihin Sallaan ja naapuri opetti perhokalastuksen salat ja monet joet kierrettiin. Tie vei yhä pohjoisemmaksi ja kohta olen 30v asunut Inarissa. Olen saanut kalastaa Inarilla ja mettäjärvillä, verkoilla, uistellen, pilkkien. Ja kaikessa tässä ei tärkein ole suinkaan se saalis vaan kun saa olla luonnossa, kuunnella ja katsella ja kokea, istua nuotiolla ja paistaa makkaraa. Siinä minun mielimaisema.
No, eipä turhia hurskailla...onhan se saalis ihan mukava....vaikka pieni harri.