Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: seppos - 07.05.16 - klo:10:06
-
Viime kesänä meidän mökin pihaan pölähti balttikilvissä ( LV tai LT) ollut Nissan merkkinen auto. Etupenkillä istu pariskunta. He luulivat ettei meillä ole ketään paikalla, kun automme ei näy tielle ja olimme syömässä sisällä. Säntäsin ulos ja heille tuli kiire pois ja minä ehdin nähdä kuinka täynnä heidän autonsa oli muista mökeistä varastettua tavaraa. Takapenkillä oli sekalaista tavaraa, jota turistit eivät kuljettele. Siis älkää jättäkö mitään näkösälle.
-
No, se on vain kansainvälisyyttä ja etnistä ihanaa värinää. ; )
-
No, se on vain kansainvälisyyttä ja etnistä ihanaa värinää. ; )
Tässä ei ollut oleellista varkaiden ulkomaalaisuus, vaan rikollisuus. Sen suhteen kannattaa olla varuillaan.
-
Helpottavaa, Pena, että sinä löydät ahdistavista asioista ulospääsyn, pystyt kommentoimaan ja näyttämään tietä silloinkin, kun seinä vaikuttaa olevan vastassa. Tuossa ei liene kyse kuitenkaan pelkästä rasismista - etkähän sinä sitä väittänytkään - vaan ennakkoluuloisuudesta.
Minkä tahansa mielipiteen tueksi voi löytää esimerkkejä, jos tahtoa on. Vasta keskustelun kautta totuus valkenee, ellei jopa joskus kirkastu. Tästä tieteellisessä totuudessakin on kyse, joskin myös se ajan myötä voi osoittautua epätodeksi, kansankielellä valheeksi. (Ja "kansa tietää."?!)
Eikö täällä siis mihinkään voi luottaa?! Mistä tietää? Vastaus kuuluu: kokemuksesta, kun omin silmin näkee, luotettavalta taholta on saanut kuulla, luotettavasta lähteestä tietää. Uskomme luottamukseen. Luotan uskooni.
Missä on turva? "Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa..."
-
Kun mökkitiemme on, kuten useimmat muutkin umpikuja ja alkupäässä vakituista ympärivuotista asutusta, niin se vähentää meillä turistiliikennettä. Tässä jutussa ei ollut etnisyys tai automerkki olleet tärkeitä (ja jos olisin ollut järkevä en olsi maininnut niitä ollenkaan) vaan toimintatapa.
-
Ymmärsinkin ettet halua leimata Nissankuskeja ;). Torstaina kävin Verkkosaaren veneaitauksessa kun kaverilla on siellä vene talvisäilytyksessä, niin häneltä ja kuudelta muulta oli kone viety perälaudasta. Onneksi asialla oli ollut ammattimies eikä ollut varsinaisesti rikkonut mitään, kaapelit ja ohjausvaijeri siististi katkaistu. Ensimmäinen kysymykseni oli "oliko vakuutukset kunnossa?". Ei ollut, joten n.3000€ omaan piikkiin, sen verran oli vastaava kone maksanut, mutta teettää aika paljon työtä ja se varjo minkä se luo harrastuksen päälle säilyy pitkään.
-
Eräät saavat nälväistä, toisille se ei ole sallittu.
-
Eräät saavat nälväistä, toisille se ei ole sallittu.
Kaikki saavat nälväistä. On vain varauduttava siihen, että joku nälväisee takaisin. Pöytätenniksessäkin on valmistauduttava siihen, että vastustaja saa kierrepallon palautetuksi.
-
On mukavaa ja helppoa lennähtä lomalle vaikkapa Italiaan tai Espanjaan tai businesmatkalle Belgiaan ilman isoja rajamuodollisuuksia Schengen-alueen sisällä, mutta toinen puoli vapaasta linkkumisesta on sitten "nissankuskit" eri maiden välillä. Osa niistä löytää tiensä jopa omaan lintukotoomme, eikä aina pelkästään hyvin ja viattomin aikein. Omien kotoisten "Daltonin veljesten" lisäksi hämärähommissä häärää vierasmaalaisia rosmoja.
-
Jep, tuli mieleen, onkohan nälväisy samaa kuin tilannekomiikka?
Jälkimmäisessä olin aika erinomainen työelämässä. Nykyisin se on aika lailla hiipunut,
ehkä tilanteet eivät enää ole olleet otollisia sen harrastamiselle...
:039:
-
On mukavaa ja helppoa lennähtä lomalle vaikkapa Italiaan tai Espanjaan tai businesmatkalle Belgiaan ilman isoja rajamuodollisuuksia Schengen-alueen sisällä, mutta toinen puoli vapaasta linkkumisesta on sitten "nissankuskit" eri maiden välillä.
Italiassa on syytä olla varuillaan paikallisten 'vespakuskien' vuoksi. Heidän ei kannata tulla meille varsinkaan turistikauden aikana. Putsattavia taskuja ja käsilaukkuja on kotinurkillakin riittämiin.
-
Juu, Jussi ja Reiskahan ne tieten olleet. Suomessahan kehitettiin systeemi jotta autojen ovet menee automaattisesti lukkoon kun ajaa muutaman metrin ? Muualla maailmassahan ei ryöstetä edes liikenteessä, joten siellä ollaan autoissa aina avoimin lukoin. ; )
-
Kyllä täällä Penan vuoksi on pitänyt varuillaan olla. On hän niin ivallinen kirjoittaja. Moni on jäänyt juuri kyseisen nimimerkin vuoksi pois.
-
:-\
Älkäähän nyt aikuiset ihmiset.
Jokainen kirjoittaa tyylillään, mutta turha sellaisesta on mieltään pahoittaa, vaikka olenhan sen itsekkin tehnyt joskus muinoin, mutta nythän täällä kirjoittelee tosi mukava porukka.
Ikävä, kun ei itse saa oikein tai ole otettua aikaa tänne kirjoittelun, mutta kiva aina lukea, vaikka kaikkeen ei jaksa ja osaa kantaa ottaakkaan.
-
Olen jo kauan, kauan tiennyt, että en kuuluisi tänne . Pitää todeta, että olen ns addiktoitunut, että en pääse voimillani eroon. Olen yrittänyt ylläpidon kautta sitä asiaa, mutta ei se onnistunut.
Täällä näyttää olevan kaksi punaista kantakirjahenkilöä, jotka toisiaan kiittelevät ja, joille eivät mielipiteeni ole sopineet. En muuta ymmärrä.
Kyllähän tässä on joku ratkaisu tehtävä, johan tässä pilkkahuudot korvissa vainoavat.
Sen ymmärrän, että minunlaiseni tulee väistyä, en ole ns antava henkilö tälle forumille.
-
Kaikissa ' joukoissa' on erilaisia mielipiteitä, niin täälläkin. Juuri se tekee keskusteluista kiinnostavia.
Sen että ilmaisee mielipiteensä, ei tarvitse, ei pidä hajottaa yhteisöä. Kts. vaikkapa Kokoomus-puolueen, myös muidenkin puolueiden KD;tä myöten vaihtelevat tilanteet.
Ei täällä mielestäni ole mitään ' vallankäyttöä'. Jotkut sanovat terävämmin, jotkut ovat arempia siihen. Monet ovat silkalla seurustelumielellä mukana.
Olet mainio kirjoittamaan, käytät ilmaisuja jotka sanoineen kiehtovat sanoja, sanontoja rakastavaa, ja historiastamme kiinnostunutta lukijaa.
Jokainen ratkaisee omalla laillaan miten on läsnä foorumilla.
Rakkaudesta herännäisyyttä ja sen erilaisia ystäviä kohtaan toivon, että emme provosoidu riitelemään, sehän olisi voitto Kristuksen ystävien viholliselle.
-
Täällä näyttää olevan kaksi punaista kantakirjahenkilöä, jotka toisiaan kiittelevät ja, joille eivät mielipiteeni ole sopineet.
Ymmärrän olevani 1944 tarkoittama 'punainen kantakirjahenkilö' ja olen ymmälläni. Jos jokin poliittinen väri kuvaa arvomaailmaani, se olisi pikemminkin vihreä. En kuitenkaan ole milloinkaan liittynyt yhteenkään puolueeseen. Eräänä syynä on se, että puoluepolitiikassa näyttää toisten puolueiden vastustaminen nousevan tärkeämmäksi kuin omien tavoitteiden puolustaminen. Jos joskus ilmaisen jonkin kantani tahallisen terävästi, se liittyy yleensä juuri tähän. Mielestäni on väärin olla joitakin ihmisiä tai ihmisryhmiä vastaan vain siksi, että he ovat 'niitä toisia'.
-
Mielenkiintoinen toi punakirja vertaus tai joku.
Mietin, että minkähän värinen mun puolue kirjani olisi?
Pikkasen kokoomusta, pikkasen vihreätä, aika paljon mustaa keskustaa, pikkasen vihreää tai siis aika paljon luonnon puolesta, mutta talous ja reaalipolitiikka ei vihreiltä istu kyllä minusta,
punaista paljon sen sosdemari ja vasemmiston työstä ja äänestä pienpalkkaisten ja huono osaisten takia, jopa perussuomalaisten kanssa monesta asiasta samaa mieltä.
Onneksi ei tarvi olla mitään yhtä puoluetta, vaikka jos olisi edustaja tai aktiivi, niin sillonhan sitä pitäisi johki suuntaan sitoutua.
Ja on ollut jäsenkirjakin joskus nuorena kristillisissä, mutta heidän ehdottomuutensa ja ikävä kyllä minusta oli liikaa, kun en ole itse niin ehdoton kaikissa asioissa.
Sehän voi olla, että joku tykkääenempi toisen kirjoituksista ja toinen toisen, mutta sehän vaan on luonnollista.
1944 ja penan kirjoituksista tykkään yhtä paljon.
Omia kirjoituksiani enempi vihaan, mutta joskus naurahdan niille.
Itse aiheeseen, noista kiertelevistä rosvoista, niin ikävä ilmiö ja sehän on totta, että rajojen avaaminen hallitsemattomasti oli EUlta typerä teko, kuten koko shengensopimus.
Kyllä sitä pitää olla joku roti ketä otamme maahan, siis hätää tarvitsevat tietysti.
Kuitenkin ei tollaista hallitsematonta vyöryä tulisi noin vain päästää.
Tapasin muuten pariiltaa sitten pari Irakilaista nuorta miestä ja juttelin heidän kanssaan.
Ns, liikemies kun olen, niin juttu tietysti kääntyi työasioihin ja kyselin heiltä, kun joskus nuoruudessa minulla oli eristysliike, että miten näitä asioita maassanne, kun siellä on putkia vaikka kuinka. Olisiko hyvä business opettaa teille tätä ammattia, siis hypoteettisesti juteltiin, ei vakavasti, niin he ehdottivat, että muissa maissa kyllä, mutta Irakissa ei kun siellä on sota.
Sen verran vakavasti ja vakuuttavasti he sen sanoivat, että en epäile siellä olevan todella sota jonka keskelle he eivät halua, vaan ovat todella avun tarpeessa.
Tää vaan silleen, kun on ääniä, että ei siellä ole niin vaarallista ja rauhallisiakin alueita.
Ehkä tulevaisuudessa, mutta mitä ymmärsin, niin nyt ei.
Somalaiaan voisi kyllä jo alkaa palauttaa minusta ihmisiä joillekkin alueille.
-
En minäkään ole voinut, lain nojalla, aikanaan liittyä mihinkään puolueeseen. Olen mielipiteiltäni perinteinen, kuuntelen Dallapeta, kannatan sinimustia värejä kuin körtit ennen konsanaan. Riitta ojentaa minua hajoittamisesta, en saisi vissiin enää kirjoittaa kantakirjoista. Kyllähän se on alatyylistä, mutta Pena sallii itselleen sellaisen kirjoittelun, jospa minäkin itselleni. En ole koskaan hyväksynyt liikettä, missä selitettiin kuinka "proletariaatin diktatuuri on demokratian ylin muoto". Sen kautta on tultu vasemmistokristityksi. Sellaisia on paljon näköjään körteissä, sitä en tiennyt. Olen ollut "hermeettisessä tilassa" lukiessani ja kuunnellessani vain ennen vanhaisia körttien asioita.
Vankkumaton mielipiteeni lienee, että forumilla olisi enemmän kirjoittajia, jos ei porukalla uusia ja outoja henkilöitä paahdettaisi ulos. En ole vielä oikein paahdettu, että täällä olen pysynyt. Viisveisaaja on todellakin moni-ilmeinen kirjoittaja ja hän on joukon jäsen. Riitta-Mummi on entinen Vihreä Sisar ja se on minulle aika paljon.
-
Minulle sinimusta väri edustaa myös diktatuuria, suomalaisittain kai sitten talonpoikien ylivaltaa. Senkin aika on ohi. Demokratia ei ole yksiväristä vaan kirjavaa. Muutaman värin kukkiessa hallituksessa toiset värit hehkuvat oppositiossa. Seuraavissa vaaleissa valitaan uusi sommitelma. Tätä kannatan.
-
Ketkähän hoitaa hommat kun värit taistelee keskenään toisiaan syyttäen ja itseään kehuen?
Virkamiehet, eläkeläiset, työttömät, maahanmuuttajat, vieraat vallat...vai ketkä?
-
Ketkähän hoitaa hommat kun värit taistelee keskenään toisiaan syyttäen ja itseään kehuen?
Virkamiehet, eläkeläiset, työttömät, maahanmuuttajat, vieraat vallat...vai ketkä?
Minusta ei ole syytä syyttää ketään. Täällä saa olla minkävärinen tahansa, mutta ei loukata yksittäistä henkilöä tai puhua pahaa jostakin mielipiteestä. Kukin kehukoon omaansa, mutta vaietkoon toisten ideoista. En koe, että kenelläkään on syytä itsesyytöksiin tai muiden syyttämiseen. Elämä voittaa ja jatkamme kaikki voittajina. Olen ollut ylpeä foorumin rauhanomaisuudesta verrattuna muihin ja toivon että näin on jatkossakin. Koko totuus löytyy Siionin verrestä 281.
-
Veli-Veneheitto, en ojentanut sinua, kirjoitin niin kuin ajattelen nykyään yleisesti yhtesistä ' pesitä'.
Olen minäkin ollut aikoinani ehdoton, nyt luulen olevani aika suvaitsevainen. En kokonaan kylläkään.
Muutos on mielestäni hyväksi. Matkalla muuttuu kun näkee. Kannan edelleen Vihreän sisaren vaatetta ja käytän joskus sinimustaa körttihuivia. Värit ovat symboleja mutta eivät saa tehdä värisokeaksi.
Rauhan asialla, Shalom ! :039:
-
Ketkähän hoitaa hommat kun värit taistelee keskenään toisiaan syyttäen ja itseään kehuen?
Juuri tätä taistelua pidän valitettavana. Jokin aika sitten julistettiin, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Nyt se on näköjään tullut kolmen ässän hallituksen aikana takaisin.
-
Olen Riitta-Mummin linjoilla värien valinnoissani. En ole ns ruskeapaita, vaikka eräs mielipide niin vihjaakin.
-
Juuri tätä taistelua pidän valitettavana. Jokin aika sitten julistettiin, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Nyt se on näköjään tullut kolmen ässän hallituksen aikana takaisin.
Olen havainnoinnut samaa, ja siitä puhutaan myös medioissa joissa toisaalta rönsyää tämä riidankylvö ja loanheittely.
Ei anneta sen pesiytyä tänne keskellemme, vaan tullaan toimeen keskenämme ja ollaan sellaisia kuin olemme.
Voipi olla että tämä on ajan henki. Sitä miettii onko meillä liian hyvin asiat kun tähän on tultu.
p.s. Käytin tällä kertaa montaa fraasia, tarkoituksellakin.
Antakee armoa ! :icon_wink:
-
Kyllä täällä Penan vuoksi on pitänyt varuillaan olla. On hän niin ivallinen kirjoittaja. Moni on jäänyt juuri kyseisen nimimerkin vuoksi pois.
En minä, määrättyyn nimimerkkiin väsyin ihan näännyksiin mutta se ei ollut teistä kumpikaan.