Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Leena - 25.02.16 - klo:14:55
-
En osaa sanoa sopiiko tämä tännekään., mutta olen mietiskellyt, kuinka ihmeen kumman tavalla säilyttäisin nekin ystäväni joilla menee ns hyvin.
On kuin olisi kaksi keskustelunaihetta jotka ovat epähienoja ja loukkaavat todella: Köyhyys ja sairaus.
Tarvitaan epäilemättä suurta kykyä kertoa tällaisesta siten, että rikas ja terve ei loukkaannu perinpohjin. Minulla on ystäviä, joille en puhu, mutta jotka tietenkään eivät voi olla tietämättä näkemättä tarjoilussa ja muussa , ja ihmettelen kuinka saada heille perille ettei se nyt niin kauheaa ole.
Voisi olla huonommin, jonakin päivänä tilanne saattaa korjautua, edelleen on aivan tarpeelkksi.
Mietin tätä koska yksi saapuu kylään. Kohta. Huh.
-
Mielestäni juuri tänne sopii.
Ja haastat kyllä keskustelemaan aiheesta.
Nyt on vaan takki tyhjä ja sanat kateissa...kunhan jahka...jos tilanne paranee...
-
Tai niin...rohkeutta olla oma itseni...kai se on mulle liian vaikeaa...ehkä...
-
Sitten niin, loput pahastuvat kun kerron että olen huitsin onnellinen, koko elämä kului miettiessäni mitä saan ja voin tehdä kun nyt jotain pitäisi ja se jotain lopulta löytyy. Se luetaan kai sitten, hei kattokaa miten mä olen siis niin sikaupee, osaava tietävä onnistunut kultturelli lahjakas. Viimeistään sataa niskaan jotakuinkin hyytävä hiljaisuus. Tai emmä ainakasn hei semmosta rupee ostamaan. Mitä sä sillä eurolla teet. Menet vaan kuule reippaasti töihin kyllä sinä niitä mummojen jorinoita jaksat kuunnella eihän se mitään vaadi.
Niihän se tietysti on, etteihän se mitään vaadi.
Mitä nyt neurologi sanoi että luojaansa hän kiittää jos semmoinen on, jos lopultakin lopetan kun tauti pahenee vaan. Kalliimmaksi kai se käy kustantaa aivohalvauksen jälkeen kuntoutus?
No, ihmiset katselevat tavallaan.
-
Yks terapeutti on sanonut...
Jos ihminen "koko ajan" kehuu miten lähipiirissään kaikki on niin hyvin että...
Silloin hän peittelee todellisuutta ja on todella heikoilla.
-
No kai se sitten on niin kuin toteat. Minulle kun saisi kertoa niitä vastoinkäymisiä, kyllä ne mahtuisi tänne muun sekaan mainiosti. Onko sitten niin, että tietty osuin ystävystymään perijättären kanssa tai mitä kummaa hän minussa näki? Olin ensimmäinen naispuolinen ihminen jota hän saattoi sanoa ystäväksi!
Se meni ohi, mutta kun minusta on yksi lysti onko täällä joku yhdeksänkyttuumainen taulutelkkari ja oma spa kuten hänellä kuuluu. Hän kävi kylässä, katsoi ympärilleen ja kokee kai minun joutuneen jonkin tragedian uhriksi.
Olisi edes ainoa.
Minä kieltäydyn kerta kaikkiaan olemasta tragedian uhri. Sellaisiakin on, nimittäin.
-
On aika käsitettävää ajatella, että aika tervehän se Leena ja eikös se lääkärin eläke. Ei nyt ihan. Sanotaan nyt jossakin, että se pirskatin eläke myönnettiin 1995 ja se on kaiken aikaa noussut ns taitetulla indeksillä, joka on tuntuvasti pienempi kuin muilla huomioitu elinkustannusindeksi.
Sen taustalla oli jo osa-aikaisuus ja eläke maksettiin silloin pudottamalla 4 viim. vuodesta suurin ja pienin pois ja laskemalla kahdesta jäljelle jääneestä keskiarvo miinus se 40 prosenttia. Saon siihen v. 2003 jonkin sovitellun korotuksen, koska todettiin sen jääneen niin pieneksi että sillä on mahdotonta elää täällä eli jonnekin toimeentulominimin alle. Tukia siihen ei saa.
Ei se mitään. Olen hirmu tyytyväinen ja pinnistelen eroon mastercard-velasta. Pääsen jos taas tempaisen kuten kerran eli 4 päivää syömättä mitään. Nyt on kaikki diakonia-avut ja leipäjonot lisäksi, eli selviän kyllä.
Saan olla tajuissani paljon pidempiä jaksoja kuin ennen, eli siitä kannattaa maksaakin jo. Toimeentulotuki ei tule minua vastaan, koska säästin joskus kun tiesin mitä voi olla edessä, enkä ole syönyt niistä kuin osan. Sisarta patistan sinne, mutta hän kieltäytyy menemästä.
Ei se hyvä tavaton ole todellakaan tragedia! Tämä on vain ihan totta, mutta niin on tuokin, että olen paljon onnellisempi kuin ilmeisesti entiset ystäväni kuvittelevat! Eivätkä he edes tiedä ihan kaikkea.
Mikä ihmisiä vaivaa, minä en tajua....
-
>:(. Sitten juostaan jossain Umbrian vuorilla ja Assisissa huokailemassa köyhyyden ihanuutta... Ne pitäisi maksaa ennen seuraavaa matkaa.... :-\. Pahuksen noloa oikeastaan. Onneksi ne ensinnä ovat halpoja, toiseksi, voi ottaa sitä mastercard-velkaa sillä tavoitteena on nyt maksaa viimekeväinen matka.
Mutta asiaan voisi kai mennä asiallisestikin. En mennyt, koska minua pelottaa se kyläily.
Köyhyys on hienoa kun siitä luetaan katkelmia Raittilan kirjasta Franciscus astui ovestani ensimmäisen jouluseimen temppelissä Grotton vuorella, tai mikä hän olikaan. Tai kun luetaan jokin aito "Jumalan pienen köyhän" teksti. Jokin vie rikkaita turisteja sinne, vuosi vuodelta. Jokin saa ihannoimaan täydellistä köyhyyttä.
Köyhyys on kuitenkin aika hohdotonta. Yksinään sen kestää hyvin, mutta käsitän miksi perheet hajoavat. :-\. Köyhyys on tylsääkin. Se rajoittaa liikkumista. Se pakottaa syömään aika epäterveellisesti.
Mutta se on kaukana suuresta tragediasta. Sen kanssa jaksaa pitkään lyödä kättä ja sanoa, no tulitpa sitten taas näille kulmille.
-
Aihetta liipaten:
Eräs tuttuni sanoi, että ihmiselämän kaikki asiat tulee keskustella läpi, että ei ole mitään mikä olisi inhimillisesti vierasta.
Hän on kyllä todellinen keskustelija ja ei pelkää mitään ns "tabuaiheitakaan" tai arkoja asioita käsitellä.
Kuuntelee ja keskustelee luontevasti hän kaikenlaisista ihmiselon asioista ja siksi kaiketi hän
onkin yksi luontevimmista keskustelukavereista, joita tunnen.
Tuntee sekä vahvuutensa että heikkoutensa, eikä peittele niitä.
Haluan oppia hänestä.
Totuus tekee vapaaksi.
-
Nyt puhun vain omasta puolestani, en ole varakkaasta enkä kultturellistakaan kodista, olen ollut tilanteessa, jossa olen laskenut pennosia, nyt olen töissäkäyvänä vakavarainen. Aikanaan köyhyys ei ahdistanut, koska töihinpääsy ja töihin meno oli kuitenkin nuorella ihmisellä realistinen tulevaisuudenodotus. Silloin keskustelimme miehen kanssa kaikista tavoista tehdä asioita rahatta tai edullisesti, ja keksimmekin kaikenlaista halpaa tai ilmaista. Asuimme kävelymatkan päässä keskustasta, joten liikkumiseen ei kulunut tuolloin rahaa.
En ylenkatso kyläpaikan tarjoomuksia, vaikka olisi laihialaista kesäkeittoa (kuumaa vetta kukallisella lautasella) - kukin intonsa ja varallisuutensa mukaan. Ystävien henkinen ja sosiaalinen anti on tärkeämpää. Itselle voi kuitenkin tulla syyllisyyden tunne, että miksi minulla menee hyvin ja kaverilla huonosti. Mielelläni auttaisin, jos osaisin tehdä sen loukkaamatta, ja niin ettei minulle tulisi hyväksikäytetty olo, koska se tunne tappaa ystävyyden. Varmaan toisinpäin armopalojen tarjoamisen tunne voi tehdä samoin.
-
Tätä juuri mietin. Kukaan ei saisi kokea sen koommin tulevansa hyväksikäytetykdi kuin tarjoavansa armopalojakaan. Opiskeluaikaan tarjoilu oli sosieteetillani aina sama: Teetä ja pannaria. Ja jotain hilloa jota useasti vielä saatiin kotoa. Ei paineita.
Ilmaiseksielämisen opin toisena opiskeluvuonna aika hyvin, sillä opintolainaan ei saatu valtiontakausta jos vanhemmat ylittivät jonkin tulorajan. Ei edes odotettu että olisi kotoa avustettu, olin jo 19 vee ja toista vuotta kotoakin poissa. Asuin ylioppilaskodissa jonka ansiosta selvisinkin, sillä kesätienestit riittivät sen halpaan kuukausimaksuun. Ihan kaikkea sieltä ei saanut niin että nälkä oli kaiken aikaa kyllä. Se oli kumma, että nälkä oli silloinkin kun sai kotona ruokaa kuten joululomalla.
Mutta monihan oli samassa tilanteessa. Tukat leikattiin itse. Mäntysuovalla voi pestä hiuksetkin jos päättää niin ja pullo puoliksi kämppiksen kanssa oli tosi edullinen. Samassa huushollissa asui ylemmällä kurssilla oleva medisiinari joka lainasi kirjat paitsi anatomiaa joka oli kyllä pakko ostaa. Pääsin kävellen Siltavuorenpenkereelle.
Opiskelijaelämä oli helppoa kun vaatteet oli ne sammarit ja tiedekuntapaita kunnes edelliset hajosivat päälle. Pitkään oltiin ilman telkkaria, joitakin ohjelmia käytiin katsomassa kellarissa, siellä oli talon yhteinen ja se oli oikeastaan aika kivaakin. Solaris piti nähdä, muistan että onneksi (!) kaikki toiset tahtoi samaa kanavaa. Taidettiin saada minun kotoani semmoinen valkoinen pikkutelkkari joka kesti vielä aika kauan eli entinen matkatelkkari.
Hesari saatiin niin, että yksi pariskunta jossa mies jo kävi töissä antoi meille lehtensä kun oli lukenut sen. Saunavuoro jaettiin samoin, eli joka toinen viikko ne ja sitten taas me.
Muistan muun hyvänä aikana, vain nälkä jätti inhottavan kokemuksen, näytän silloin otetuissa valokuvissa aika anorektiselta. Valmistuminen ei muuttanut mitään, koska analyysi maksoi ja asua piti.
En oikeastaan osaa sanoa mistä tämmöinen kuilu repesi ja mainittakoon, tuo tämäniltainen vieras oli huomaavainen tuodessaan syötävää tullessaan. Se joukko jonka kanssa pitkään kaveerasin oli erikoistumisajan vielä aika köyhää, eikä pidetty mitenkään selviönä että tulee tarjota viiniä kun tavataan, tai jos tavattiin ulkona ne joivat joiden pää kesti ja itse join neljän oluen ajalla neljä lasillista teetä ja jokainen oli tyytyväinen.
Aterian nyt saa halvalla jos repäisee Janssonin kiusauksen ja se on hyvääkin. Valmis perunasipulisekoitus on halvempaa kuin tuoreesta tehty ja hyvää. Aina jää yli eli siinä on ruoka seuraavaksi päiväksi. Mutta viiniin ei ole varaa ja sitä melkein jossakin vaiheessa totuttiin pitämään selviönä.
-
Tätä pelkäsin turhaan, hän siis viihtyi tämän koko ajan. Ja lähti vastahakoisesti koska huomenna on pakko mennä työhön. Taisin menettää vain ne joilla on nyt lasten kotoa lähdettyä remontoitu alimmasta kerroksesta se spa. :icon_eek: No ei aivan niinkään. Osa kai muutenkin elää sitten jo liian eri tavalla.
-
Eli jos tästä tilanne ja eiköhän se aina, vuoden kuluttua lankeaa joku vanhempien minulle ottama henkivakuutuskin, muistin ja huh! Olen tiiviisti pitänyt takanani sisarelta rahatilanteen, koska hän kerta kaikkiaan saisi ydinräjähdyksen kun nyt Lapsi num. 1-4 joku on säännöllisesti vaikeuksissa jotka ovat varsin todellisia ja minä työnnän silloin hissukseen rahaa tilille.
Siinä on neljä pihiyteen kasvatettua, mutta jos soittaa orkassa ja käsketään ostaa puku niin se puku nyt vain täytyy ostaa.... :icon_eek: Jos käsi tarvitsee hoitoa niin se hoidetaan :icon_eek:
Mutta yksi epäarmelias vihje: Vie vaikka lempijuustoasi tai tuore patonki! Ei takuulla loukkaa ketään, ei tunnu armeliaisuudelta varmaan kenestäkään koska sellaistakin tapaa on noudatettu. Siis, että viedään pientä syötävää jota yhdessä siis syödään. Ei maksa kohtuuttomia, eli et joutunut hyväksikäytetyksi.
-
Minä vien jotain itse leivottuja, koska lämpimäisiä on aina ollut tapana viedä, eivätkä ole armopaloja vaan lämpimäisiä. Joillakin vain on kumma tapa ajatella, että pitäisi olla vastalahja tai "vastatuliainen", vaikka kuinka olisi kyse siitä, että kokkaisin mielelläni enemmän kuin omat heikot sääret kestävät syödä. Juustot ja kunnon ruisleipä ovat aina kelvanneet kaikille.
-
Minä vien jotain itse leivottuja, koska lämpimäisiä on aina ollut tapana viedä, eivätkä ole armopaloja vaan lämpimäisiä. Joillakin vain on kumma tapa ajatella, että pitäisi olla vastalahja tai "vastatuliainen", vaikka kuinka olisi kyse siitä, että kokkaisin mielelläni enemmän kuin omat heikot sääret kestävät syödä. Juustot ja kunnon ruisleipä ovat aina kelvanneet kaikille.
Sille ei sitten mitään mahda, vastatuliaispakkomielteelle, tuumisin. Eräs ratkaisu on tämäkin: Kurja ettei ole mitään tuotavaa, mutta olisin halunnut tuoda vaikka kukkakimpun. Hyväntahtoinen ja vilpitön pyrkimys riittää usein, me vain emme taida osata näitä juttuja.
Tuossa on kuitenkin aika kiva ratkaisu, ja toivoisin muutenkin että aihe poikisi pohdintoja. Suomi jakautuu aika vauhtia emmekä kukaan tiedä, kummalleko puolen itsekukin paiskautuu. Rikas ja terve kaiken lisäksi saattaa sekinnin murto-osassa olla jotakin muuta.
Ei sellaiseen tarvita kuin se sekunnin murto-osa väärällä tieosuudella väärään aikaan. "Me" ollaankin äkkiä " niitä".
Sekunnin murto-osa ja kuulee, se patti onkin pahanlaatuinen ja ikävä kyllä taitaa olla jo levinnyt.
On jotakin josta sanoa, todella suuret elämän viskaamat taakat. Ne karkoittavat ihmisiä tehokkaasti, koska ei tiedetä mitä sellaisessa tilanteessa osattaisiin sanoa. Halutaanko meitä sinne. Jos ne tahtoo vain olla rauhassa.
Mietin, voisiko luottaa siihen että nämä ystävät osaavat sulkea puhelimensa tai jättää vastaamatta elleivät jaksa. Jos sentään uskaltaisi ja voisiko, voiko sitä kysyä, tahdotteko niin vai toistaiseksi näin, otatteko yhteyttä kun jälleen tahdotte. Ne ovat usein tilanteita joissa valmis ateria puhuu enemmän kuin sata kömpelöä sanaa, senkin voi kyllä sanoa, mitä toivotte, muistakaa, että mikään ei ole meidän välillämme muuttunut.
Olisi hienoa jos ystävyys ei muuttuisi tästä, sillä jokainen tarvitsee ystäviä. Myös se rikas ja terve, ja harmillistahan on, jos tuommoisen tähden ei enää osata jakaa kuulumisia, iloja ja suruja kuten joskus aikaisemmin.
-
Ketju alkoi köyhyyden ja sairauden aihepiireistä. Voisi näihin lisätä itsemurhan sattuneesta syystä. Ehkä joskus kykenen kirjoittamaan lisääkin, mutta nyt vain hipaisen aihetta. Että helpottaisi. Pitää ensin jaksaa ajella hautajaismatka "filistealaisten" maahan, sekin tuntuu hyvin vaikealta asialta. Tällä hetkellä "väärä puheenaihe" käännättää pään nopeasti muualle, kyselijästä poispäin.
-
Ketju alkoi köyhyyden ja sairauden aihepiireistä. Voisi näihin lisätä itsemurhan sattuneesta syystä. Ehkä joskus kykenen kirjoittamaan lisääkin, mutta nyt vain hipaisen aihetta. Että helpottaisi. Pitää ensin jaksaa ajella hautajaismatka "filistealaisten" maahan, sekin tuntuu hyvin vaikealta asialta. Tällä hetkellä "väärä puheenaihe" käännättää pään nopeasti muualle, kyselijästä poispäin.
Liitä pois.
On vähäisempääkin surua ja pettymystä kuon tuo ikinä, ja toisinaan tuntuu että enemmän sitä.
Päänsä kääntää pois aivan varmasti juuri kyselijästä.
Nämä ovat ketjunkin teemaksi ajateltu, vaikka lähti liikkeelle vähän lapsellisesta paniikkiryöpystä.
Miten löytää polun pää ja milloin vaikka vain puristaa kättä ihan äänettä. Joskus auttaa, että liian ankaralla iskulla on todistaja, tämä todella tapahtui, tämän todella kohtasin, opin itse kun jouduin kerran kokemaan vapaudenriiston. Olin Ruutia onnekkaampi koska pian huomattiin, että tausta oli perätön, lisäksi sain apua, mutta siitä siis joskus kyselin täällä johdattaako Jumala. Sekin, luulisin, on ystävien hyväksyttävä, ettei liian raskaan kokemuksen jälkeen toinen palautuisi aivan entiselleen.
-
Kukin kirjoittaa omista lähtökohdistaan, eikä me aikuiset enää lapsellisia ryöppyjä koe. Elämisensä kanssa on kaiken aikaa pärjättävä.
-
Minulla hiljaisena on valitettavasti sekin vaikeus etten pysty keskittyneesti ja rauhassa
ja kokonaisvaltaisesti kuuntelemaan...sanat on useimmiten vääriä ja harkitsemattomia...
jos yritän harkita, taitaa mennä vielä pahemmin päin mäntymäkeä.
Toivottavasti osaan ja pystyn naputtelemaan koneella, käsin kirjoitus ei suju sairaudesta
johtuen.
-
Minua kiinnostaisi laajentaa tätä johonkin yleisempään pohdintaan siitä, mitä ystävyys on, mitä siltä itse kukin odottaa, millainen kanssakäyminen ystävien kanssa on tyydyttävää, millaisia ongelmia voi tulla, jos odotukset ovat erilaisia. Voihan se olla muutakin kuin väärät puheenaiheet.
Minulla taitaa olla se vika, etten osaa kunnioittaa ihmisten suojamuureja. Tai jos teen niin, ikävystyn, kun tuntuu ettei puhuta mistään oikeista asioista. On helpompaa olla yksin kuin koettaa keksiä juttua, joka ei olisi liian henkilökohtaista.
Tai siis ajattelen mm. tuttavaani, jonka kanssa kahden kesken on tuntunut kiusalliselta. Ja nyt paljon helpommalta ja vapautuneemmalta, kun hän kertoi olleensa viimeisen vuoden aikana pariinkin otteeseen psykoosin takia mielisairaalassa. Tosin emme ole tavanneet nokikkain tämä "paljastuksen" jälkeen (se tuli puhelimessa); en tiedä, voihan keskustelunaihe olla kielletyjen listalla nyt. Se aiemmin kokemani kiusallisuus ei ole johtunut mistään psykoottisesta käytöksestään vaan ikään kuin yrityksestä olla mahdollisimman normaali.
-
On ihmisiä jotka vaikenevat vaikeista aiheista, on sellaisia jotka ovat nähneet paremmaksi puhua niistä jopa julkisesti.
Mikael Saari osallistuu tänään UMK;n laulukilpaiulun finaaliin. Tässä äidin tarina
elämästä sairauden kanssa. Sekä Mikelin kirje äidille.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/aivorappeumaa_sairastava_paivi_kallas_saari_55_muistisairaus_ei_vie_ihmisen
-
Kiitos Riitta-mummi tuosta linkistä jonka laitoit.
Kosketti monella tavalla ja poika Mikaelin kirje lopussa,
siinä oli sekä rakkautta äitiä kohtaan että ystävyyttä,
kuten aiemmin kirjoituksessa mainittiinkin, että äitinä
oli myös poikiensa ystävä.
Elämä on niin moniniasta.
-
Kukin kirjoittaa omista lähtökohdistaan, eikä me aikuiset enää lapsellisia ryöppyjä koe. Elämisensä kanssa on kaiken aikaa pärjättävä.
Kiitos sinulle! Kyllä joskus ainakin kauhuryöppyjä.
-
Minua kiinnostaisi laajentaa tätä johonkin yleisempään pohdintaan siitä, mitä ystävyys on, mitä siltä itse kukin odottaa, millainen kanssakäyminen ystävien kanssa on tyydyttävää, millaisia ongelmia voi tulla, jos odotukset ovat erilaisia. Voihan se olla muutakin kuin väärät puheenaiheet.
Minulla taitaa olla se vika, etten osaa kunnioittaa ihmisten suojamuureja. Tai jos teen niin, ikävystyn, kun tuntuu ettei puhuta mistään oikeista asioista. On helpompaa olla yksin kuin koettaa keksiä juttua, joka ei olisi liian henkilökohtaista.
Luin tämän ja mietin, yleensä kai ystävyydessä lienee kysymys juuri kokemuksesta että tuon kanssa voi jutella, ja kun pamautetaan että sinun kanssasi ei voi niin siinä lyödään sitten liinat kiinni. Tämä ystäväsi puhui kun annoit aikaa. Ei tuollaista ihan heti taida olla kovin helppoa kertoa.
Me kerran mietittiin tätä joukkiolla. Ystävyydestä useimmiten puuttuu elementtejä jotka rikkovat sen kovin alttiisti, eroottisissa suhteissa niitä on ja rakkaussuhteet ovat hauraampia. Usein se lujittuu hitaammin, eli ei oikeastaan muistettu kovin kiihkeää ja syvää " ystävyyttä ensi silmäyksellä" koska sellaiset suhteet katkeavat useimmiten muutenkin.
Alkuun puhutaan ns säästä ja työjutuista ja kuka hoitaa mitäkin virkaa, vähitellen huomataan kenen seurassa on kiva olla. Se perustuu hurjan usein siihen että jutut syvenevät ja vaikka nyt aina suinkaan ei puhuta juuri niistä omista asioista, niistä voidaan puhua. Silloinkin usein parannetaan maailmaa ja silti läsnä on tietoisuus, tuosta minä pidän, tuolle voin jutella.
-
Minua kiinnostaisi laajentaa tätä johonkin yleisempään pohdintaan siitä, mitä ystävyys on, mitä siltä itse kukin odottaa, millainen kanssakäyminen ystävien kanssa on tyydyttävää, millaisia ongelmia voi tulla, jos odotukset ovat erilaisia. Voihan se olla muutakin kuin väärät puheenaiheet.
Aloita vaikka itse.
Sellainen kokemus kyllä on, että alkujaan käsitetään väärin tuo toinen ja sitten suututaan kun se ei olekaan semmoinen kuin minä halusin. Sellainen johtaa jokseenkin yhtä suureen ja usein vähän pelottavaan dramatiikkaan kuin aviokriisit. Mutta tällöin taustalla on juuri se " ystävyys ensi silmäyksellä" eli tyyliin " olet juuri kuin" yleensä, kuin minä. Ja kirjoitanpa, vaikka maailma repeis, että tämmöistä nimittää itsetunnon kehityksen vaurioitten tutkija Heinz Kohut " peilitransferenssiksi".
Jokaiseen ihmissuhteeseen valutetaan jotakin menneistä kokemuksista, eli sitä semmoinen tarkoittaa. Se transferenssi. Tuollainen henkilö näkee itsensä jokaisessa vastaantulijoissa ja ihastuu tuttuuden tunteeseen.
Tätä on kaikilla ja jokaisessa ystävyyssuhteessakin, niin vain on. Paljossako etsitään sitten niitä, jotka kiltisti suostuvat peilaamaan omaa itseä? Hiipuvatko välit jos sanoo, ei heihei, en minä ajattele niin?
Tai ei minusta tunnu tuolta?
Mallalla oli täällä aivan loisto sitaatti hiljakkoin: jos kerron toiselle huolistani en odota että hän ratkaisee ne, vaan osoitan, kuinka suuresti häneen luotan" .
Siinä on jo jotakin, jota kai siihen ystävyyteen punoutuu pikku hiljaa myös, puhuttiin tai ei :-\
-
On ihmisiä jotka vaikenevat vaikeista aiheista, on sellaisia jotka ovat nähneet paremmaksi puhua niistä jopa julkisesti.
Mikael Saari osallistuu tänään UMK;n laulukilpaiulun finaaliin. Tässä äidin tarina
elämästä sairauden kanssa. Sekä Mikelin kirje äidille.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/aivorappeumaa_sairastava_paivi_kallas_saari_55_muistisairaus_ei_vie_ihmisen
On. Toisinaan heidän on jopa ihan pakko, koska vastaan tulee kommenttia jossa luonnehditaan ao ihan puppujutuin. Ei tiedä sitä, kuinka moni luulee tuommoista soopaa ihan todeksi ja luulee että tuo puppu on ao n omaa tuotantoa.
Samoin luonnollisesti täällä kuten muuallakin verkkokeskusteluissa saa esimerkiksi luoda ns profiilin. se välillä unohtuu, ja silloin sitä tietysti on hetken haavi auki.