Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: myyrä - 20.10.15 - klo:15:59
-
Osuin kerran http://suku.genealogia.fi sivuille ja huomasin, että siellä on isän puolen suvusta paljon asiaa. Niinpä innostuin rekisteröitymään ja itsekin olen nyt kirjoittanut sinne pari viestiä. Sieltä kun ottaa maakunnista Karjalan ja sitten Mertasia Liperistä niin ollaankin asian ytimessä. Vuodesta 1631 on lähes katkeamaton ketju Johanista alkaen (pieniä aukkoja alussa) tähän päivään eli olen Johanin jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Nämä oli setäni ja tätini saaneet suurin piirtein jo aikaisemmin selville. Nyt on paljastunut uusia varhaisia esi-isiä 1500-luvulta.
-
Vanhin tiedossani oleva esi-isä on Urjalan Taipaleen kylässä 1400-luvulla elänyt talollinen Juho.
-
Kuopion seutu on ollut aiemmin nimeltään Tavisalmi.
-
Kuopion seutu on ollut aiemmin nimeltään Tavisalmi.
Siinäpä olisi ollut hyvä nimi Järvi-Kuopion seurakunnalle!
-
Minulla on todella työläs laatia sukuselvitys kun talonpokaisuus on meistä niin kaukana. Yhtä haraa on tutkittu 1600 luvulle asti ja sen sukukirja minulla on. Yhdessä haarassa on tullut Moision kartanoon mylläri 1640 Saksasta, yksi on mahtitalon piian lehtolapsi, jonka isää ei ilmoiteta, mutta isäntää epäillään. Isäni puolen mieshaara on Tuuloksesta ja kuulun siihenkin sukuseuraan. Olemme tehneet hommaa siskoni kanssa ja osallistuneet keskusteluryhmiin ja niistä putkahtelee pari kertaa vuodessa kysymyksiä.
Jos joku aikoo tosissaan tutkia niin Hiskillä pääsee alkuun ja Genealogia.fi löytyy luetteloita sukuyhdistyksistä ynnä muuta hyödyllisä tietoa.
historismi.net on ruotsinkieliset kirkonkirjojen lyhenteet ym apua'
Suomen sukuhistorialliasessa seurassa (jäsenmaksu osa avoin) on rippikirjat skannattuina parhaiten. Keskustelupalsta on ainakin olluta avoin ja keskustelu on maakunnittain.
Sukututkimus on (tietojen)keräilyharrastus ja kyllä aika menee joutuin.
Hauskoja hetkiä sen parissa
Hautakirjoitus Tuusulan hautausmaalta 1913 Hän eli kuin kunnon laps' kunnes tuoni tuli ja sanoi naps' Genealogia.fi
-
Äitini otti penkoakseen, ja siitä suurin ilo on ollut tämän päivän sukulaisten tunnistaminen. Ehkä minua joskus kiinnostavat ne entiset, mutta kun niistä kuulee sitä mukaa kuin uusi lehti käännetään, niin ennemmin katson sitten itse missä liikuskelevat sukulaiseni tänään.
Lystikkäitä oli hoksaus että esi-isämme myös työskentelivät samassa osapuilleen tiimissä eli samassa seurakunnassa.
-
Isäni sukua Kuusamon ajoilta voin lukea netin kautta. Jotenkin tuntuu, että serkkuavioliitot ovat olleet yleisiä.
-
Sukututkimus on kiinnostaa, mutta niin koukuttava harrastus; joka ei lisäksi koskaa valmistu. :003: :023: Onnea etsintää. Olen itse ollut aina kiinnostunut juuristani ja aika kivasti selvittänytkin eri sukuhaarat.
-
Isäni sukua Kuusamon ajoilta voin lukea netin kautta. Jotenkin tuntuu, että serkkuavioliitot ovat olleet yleisiä.
Yksi elossa oleva sukuhaarani vie Kuusamoon. Isoisäni enon jälkeläiset eli Kuusamon Koskenkorvat ovat minulle sukua kuten edellä mainitsin. Olen ollut heidän kanssaan yhteydessä.
-
Isän puoleiset suvut ovat Kainuusta ja Hämeestä + Oulun seudulta. Äidin puoleiset suvut ovat umpi Savolaisia
-
Yksi esi-isä on tuomittu tarkka-ampujaporukassa Helsingissä joskus 1800-luvun alkuvuosina palvellessaan saamaan raippoja karkaamisesta ja varastamisesta... :017:
-
Yksi esi-isä on tuomittu tarkka-ampujaporukassa Helsingissä joskus 1800-luvun alkuvuosina palvellessaan saamaan raippoja karkaamisesta ja varastamisesta... :017:
Se kirjoitettiin tarkk'ampuja, mikä näkyy esimerkiksi kadun nimessä Helsingissä.