Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 21.10.14 - klo:10:03
-
Harmaapäätikka hyppii männyn rungolla. Olen iloinen , sillä se ei ole pariin vuoteen näyttäytynyt.
Mitä Joensuun lintumiehelle, myyrälle, mahtaa kuulua ? Ajattelen, ja toivon parasta. :051:
-
Myyrä minullakin mielessä ollut, nyt varsinkin käydessäni jälleen hänenkin maisemissaan.
Eilen kotimatkalla näin pellolla ison parven joutsenia.
-
Eilen oli kuollut ukkometso tien reunassa ja tulomatkalla oli kolme korppia jo sen kimpussa.
Joutsenia tosi paljon isolla pellolla.
Närhiä lenteli pareittain tien varrelta.
-
Olikohan metso ollut etsimässä jauhinkiviä kupuunsa ja jäänyt auton alle. No, se muuttuu muitten ansiosta energiaksi. Näin kylmällä, täällä on holotna, minulla on jatkuvasti nälkä. Näin on ollut lapsesta asti, sikäli kuin äitini sanomisia muistelen.
-
Noinhan se voipi asianlaita olla. :eusa_angel:
Luonto putsaa, korpit nokkii.
Komeitahan ne korpitkin kaikessa sysimustuudessaan ovat komonokkineen kaikkineen.
-
Ukko-metso komea näky...varsinkin elävänä soitimella...ainakin kerran kohdalleni osunut :eusa_angel:
-
Kerran matkalla Aholansaareen metsonuorukainen uhitteli keskellä tietä autoille, rekoillekin. Pääsimme jatkamaan matkaa, kun kiersimme sievästi.
-
Ollaan kiinalaisia ja annetaan kaikkien kukkien kukkia. Korppien ja metsojen ja muiden. Pysyvä pakkanen ja lumipeite tarkoittaa, että hommataan lintujen ruokintapaikka kuntoon. Saimme 25 kg säkin auringonkukkasiementä hiuksen verran alle 20 euroa.
-
Räkättirastas taitaa olla niitä vihatuimpia Suomen linnuista. Marjapensaiden omistajat ainakin pitävät syystäkin tuholaisena. Äänikään ei ole vallan suloinen.
-
Ei meille sen jälkeen, kun opimme verkottamaan mansikka/marjapensasalueemme. Pari kolme nuorta poikasta tahtoo jäädä kiinni kunnes oppivat.
-
Joutsenia pellolla ja ilmassa tänään.
Korpit ja närhet.
Naakat, varikset ja harakat.
Muita en tainnut oikein tänään nähdäkään.
-
Jäätä ja lunta maassa, mietin joko pitäisi aloittaa auringonkukansiemenien tarjoaminen. Toisaalta on luvattu, että voi lämmetä täälläkin lähemmäs 10:een asteeseen, että sulaksi menee.
-
Tänään kotimatkalla näin kolme isoa joutsenparvea.
Hautausmaalla tilhiparvi teki kunniakierroksen kun luonnossa viihtynyt vainaja oli saatettu
lepoon...myös kova tuulenpuuska humisi sopivalla hetkellä isossa kuusirivistössä...
-
Tänään näin erikoisen linnun...kaksi fasaania joista koiras oli ihan normaaali fasaani mutta se tyttöfasaani täysin valkoinen yksilö, en ole ikinä ennen sellaista nähnyt. Oli ihan tien vieressä. Olisin varmaan luullut riekoksi jos ei olisi sitä poikafasaania ollut...vaikka pyrstö onkin erilainen. Kiirunahan myös valkoinen ainakin talvisin mutta niitä ei ole tällä leveysasteella.
Joutsenia kahdellakin ellolla runsaasti.
Kaksi korppia, närhiä, harqakoita, naakkoja, variksia, tinttejä.
-
Äiti sanoi että hän on nähnyt joskus valkoisen variksen.
Muttei hänkään fasaaniyksilöä ole valkoisena nähnyt.
Oli kyllä aika komia lintu.
Ja ei yhtään pelännyt autoa.
-
Näin tänään todella ison vaaleanruskean linnun tien reunassa, joka ei yhtään väistänyt kuuttakymppiä kulkevaa autoani. Mikähän se oli? Ajattelin ensin että metsäkanalintu koska niitä on niin paljon täällä, mutta väritys, koko ja pelottomuus... jotain muutakin väriä siinä oli. Olisi pitänyt ottaa riski ja pysähtyä kuvanottoon.
-
Tulisi mieleeni koppelo, naarasmetso, syömässä kiviä ruuansulatuksensa pitämiseksi kunnossa. Olen kokenut, että konetta ei niin pelätä, mutta koneesta nousevaa ihmistä heti säikytään. Traktorilla ajo metsässä ja tapauksessasi autolla ajo tiellä ovat esimerkkejäni.
-
1 osiossa näyttää Malla nähneen albinolinnun, kyllä niitä on. Espanjassa näin punakirjavia variksia. Siitä oli selitys, jota en osaa nyt kertoa.
-
Jep.
Äitini heti sanoi että se oli albiinoyksilö ja että hänen veljensä, enoni on nähnyt valkoisen variksen ja ihan valkoisen poron.
Oli aika hieno näky se valkoinen tyttöfasaani koiraansa rinnalla ja koiras oli ihan normaali väritykseltään. :eusa_angel:
-
Mitähän se sitten tarkoittaa kun lappalaiset laulaa "valkeasta linnusta"?
esim. Saila Seurujärvi...saattaa tarkoittaa jotain hengellistä asiaa?
-
No valkoisen poron minäkin olen nähnyt...taas siellä 70-luvulla, mikä taisi olla elämäni
"vauhdikkain vuosikymmen" :003:
-
Tulisi mieleeni koppelo, naarasmetso, syömässä kiviä ruuansulatuksensa pitämiseksi kunnossa. Olen kokenut, että konetta ei niin pelätä, mutta koneesta nousevaa ihmistä heti säikytään. Traktorilla ajo metsässä ja tapauksessasi autolla ajo tiellä ovat esimerkkejäni.
Juu. Jostain syystä se on suurentunut muistissani myyttiseksi jättilinnuksi. :) Luultavasti joku melko perinteinen metsäkanalintu. Ukkometsoja olen nähnyt myös, metsässä liikkuessa ne aina pyrhältää pakoon melko läheltä.
-
Kanalinnun saanti metsästystilanteessa on aina "merkkitapaus", siis ovat ne isoja. Minulla on ollut aina sellainen tapa, että en naaraspuolisia kanalintuja ampunut. Jotenkin ajattelen, että kanta pienenisi, jos hautova ja hoitava emolintu ammutaan.
-
Lapin kanalinnut riekko ja kiiruna ovat talvella molemmat valkoisia.
-
http://fi.wikipedia.org/wiki/Punakottarainen
Väritys on kuin vaaleanpunaisen variksen, mutta koko taitaa olla pienempi.
-
Siinähän se lintu on. Sanoisin, että iso kottarainen. Mutta tuota työhtöä en muista nähneeni, enhä niitä kovin lähellä ollut.
-
Olen tuota punaista lintuasiaa vielä muistellut. Voi olla, että ne Espanjan punakirjavat linnut olisivat olleetkin puluja, kun ei ollut sellaista töyhtöä. Paikaksi muistelen Banos de Fortuna, muinainen roomalainen kylpylä.
-
Lintujen töyhdöt lienevät usein tilanteen mukaan nostettavia ja laskettavia.
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Pastor_roseus_2.jpg
-
Harmaapäätikka hyppii männyn rungolla. Olen iloinen , sillä se ei ole pariin vuoteen näyttäytynyt.
Mitä Joensuun lintumiehelle, myyrälle, mahtaa kuulua ? Ajattelen, ja toivon parasta. :051:
Täällähän riittäisi kommentoitavaa, nyt vasta lukaisin ketjun. Onnittelut harmaapäästä, täällä se on selvästi yleistynyt. No...lonkkaleikkaus tulossa toiseenkin lonkkaan ja sen(kin) takia muutan tästä pois. Kolmas kerros eikä hissiä. Huimaus melkein jatkuvaa ja pahoinvointia ja päänsärkyä. Viimeksi niitä "tutki" endokrinologi. Tutkimus ihan yhtä tyhjän kanssa. Eli ei mitään uutta.
Sairaanhoitaja kävi tutkailemassa asuintilannettani ja muutakin ja hänen jälkeensä vielä sos.työntekijä. Hänelle olen kiitollinen tarmokkuudesta, jolla alkoi viedä asuntotilannettani eteenpäin. Siinähän on hirvittävä byrokratia, mutta nyt ollaan voiton puolella. Uusi vuokrasopimus on tehty ja tämän entisen kämpän olen jo irtisanonut. Marraskuu on irtisanomiskuukausi.
-
Kerran matkalla Aholansaareen metsonuorukainen uhitteli keskellä tietä autoille, rekoillekin. Pääsimme jatkamaan matkaa, kun kiersimme sievästi.
Minulle sattui kerran sama tilanne. Ukkometso tiellä eikä aikomustakaan paeta. Pysäytin auton ja sitten hyvin hiljaa eteenpäin, jolloin metso väisti. Tälle käyttäytymisellehän on olemassa oma syynsä; metsolla ei ole enää tarpeeksi tappelukavereita soitimella. Sen takia metsokukkoja ei pitäisikään ampua.
Meillä lintuyhdistyksessä salataan kaikki soidinaikaiset metsohavainnot, koska on huomattu metsästäjien käyttävän havaintoja hyväkseen.
-
Räkättirastas taitaa olla niitä vihatuimpia Suomen linnuista.
Turhaan.
-
Äiti sanoi että hän on nähnyt joskus valkoisen variksen.
Muttei hänkään fasaaniyksilöä ole valkoisena nähnyt.
Oli kyllä aika komia lintu.
Ja ei yhtään pelännyt autoa.
Fasaanista on myös täysin musta eli melanistinen muoto. Itse näin kerran osittaisalbinon variksen. Siinä oli paljon valkoista.
-
Tulisi mieleeni koppelo, naarasmetso, syömässä kiviä ruuansulatuksensa pitämiseksi kunnossa. Olen kokenut, että konetta ei niin pelätä, mutta koneesta nousevaa ihmistä heti säikytään. Traktorilla ajo metsässä ja tapauksessasi autolla ajo tiellä ovat esimerkkejäni.
Auto on hyvä salakoju ja varmaan muutkin koneet.
-
http://fi.wikipedia.org/wiki/Punakottarainen
Väritys on kuin vaaleanpunaisen variksen, mutta koko taitaa olla pienempi.
Nuoren punakottaraisen (aik. ruusukottarainen) olen kerran bongannut kaatopaikalla kottaraisparvesta. Niitä aina syksyllä ilmestyy Suomeenkin joitakin.
-
Hyvä, että pääset sopivampaan asuntoon, ja että sinusta huolehditaan. Kivalta vaikutti tuo teidän kierrätysmenettelynne jolla pääsette liioistanne eroon ja saatte sopivaa tilalle.
Tänään oli hiukan lintulaudalla myös hömötiaisia, Pikkuvarpuset syövät maasta pudonneita ja talipalloista myös.
Sinitiaiset pitävät lautaa omanaan, Ne ajavat ärhäköinä suurempiaan pois.
Klaus ja toinen pienenmpi varis istuvat joka aamu odottamassa tammessa kunnes ilmaannun ovelle, Silloin ne lennähtävät lähemmäksi nurmikolle ja odottavat saamisiaan.
Harakat yrittävät päästä napsimaan osansa. Ne osaavat lentää pahki lintulautaan jolloin siemeniä ja pähkinöitä varisee maahan saataville.
Närhi rääkyy ja käy keräämässä tammenterhoja, joita myös orava viekätköihinsa.
-
Pelloilla näin jälleen ison joutsenparven Lahden reisulla.
-
Fasaanista on myös täysin musta eli melanistinen muoto. Itse näin kerran osittaisalbinon variksen. Siinä oli paljon valkoista.
Ai, en olekaan ollut tietoinen tästä täysin mustasta eli melanistisesta fasaanista aiemmin.
Kiitos.
Luempa siitä lisää googlesta.
-
Monilla lintujen ruokkimista harrastavilla lienee jo ruokintapaikallaan pieni, vilkas ja äänekäs vieras idästä. Joillakin jopa kaksi. Pähkinänakkeleilla on ollut voimakasta vaellusta ja täälläkin niitä on lähinnä juuri ruokinnoilla useita kymmeniä. Kokonaismäärä saattaa koko maassa olla useita satoja. Silloin kun itse lintuja ruokin, niin taisi olla vuosi 1995, jolloin nakkeli tuli lokakuussa ja viihtyi kevääseen asti.
Taviokuurnia on nähty yllättävän hyvin jo tähän aikaan vuodesta. Niillä on myös ollut vaellusta. Tilhiä on, mutta suurimmat joukot lienevät vielä pohjoisessa kun parvet on olleet vielä pieniä.
Varsinaisista muuttolinnuista kihuja on nähty hyvin ja täälläkin jopa kaksi leveäpyrstökihua yhtä aikaa on ollut pitkään paikallisina lokkien kiusana Pyhäselällä. Ne ryöstävät harmaalokeilta saaliin.
-
Ukko-metso komea näky...varsinkin elävänä soitimella...ainakin kerran kohdalleni osunut :eusa_angel:
Sinuako riiasi, paremman puutteessa? :icon_biggrin: Kuulemma voivat tehdä niinkin.
Voi kun voisikin laittaa linnuille ruokinnan! Vaan kun tässä talossa on kielletty. Joskus vielä haluan asumaan niin, että se on mahdollista. Ja sitten olisi kissa, jonka kanssa ikkunasta katselemme, ja kissa käkättää linnuille.
Harakka kävi pihaojaa päivällä tonkimassa, poisti ensin muutaman lehden ja sitten löysi syötävää. Lieneekö sinne käynyt varastoimassa jotakin? Räkätit saisivat tulla syömään aronian marjat, en pistäisi pahakseni. Kaunis lintuhan se on, kun tarkemmin katsoo.
-
Kihua en minä tunnistaisi.
Punatulkut ovat kauniita lintuja.
Ja sinitintit terhakoita, terhakkaampia kuin serkkunsa talitintit...hömötintit...töyhtötintit.
-
Öppis, juu noin taisi olla...olin siinä muutaman metrin ainoa "nisäkäs" eikä isoja lintujakaan
näkynyt...ja olihan se ihan valtatien varressa lepopaikan tuntumassa Savon mualla... :icon_eek:
-
Minun pitäisi Espanjan punakirjavista kyyhkysistäni jotain kertoa, mutta vasta Oulusta. Nytkään ei taida lähteä eetteriin mitään :017:
-
Hei, taas pelasi :039:
-
Googlesta löytyy ne kirjavat kyyhkyt: jotenkin red yellow wing piguine. Suomen Kuusamostakin on kirjoitettu punakirjavista kyyhkyistä, mutta ne lienevät ilkivaltaisia maalauksia.
-
Pigeon varmaan. Vaikutti kiehtovalta tiedolta. Punertavia kyyhkyslajeja elää villinä vaikkapa Keski-Amerikassa. Kesykyyhkyllä on punainen väri väistyvänä perinnöllisenä ominaisuutena. Sen pohjalta on jalostettu kauniita punaisia muunnelmia. Charles Darwinkin taisi olla kyyhkysharrastaja.
-
Käytiin kaverin kanssa ostamassa teollisuusalueelta auringonkukan siemeniä 25kg:n säkki ja talipalloja 20kpl. Siemenet oli halpoja: reilu 17€/säkki. Talipallot oli yli 4€ eli kappalehinta ei ole halpa. Kaveri pitää seitsemää eri ruokintapaikkaa, joista yhtä sorsille. Vain yksi on omassa pihassa. Ruokintapaikan perustaminen muitten maille vaatii luvan, mutta hänellä taitaa kaikki olla kaupungin maalla, eikä niistä ole koskaan tullut sanomista. Ei hänellä 25kg:n säkkikään kauan kestä, niin paljon käy lintuja ruokinnoilla.
Siinä se lyhyt talvipäivä hujahtaa kun kaikki ruokinnat käy läpi - tosin ei hän kaikilla joka päivä käy.
-
Hyvä Pena, että olit tarkkana, pigeon, mulla oli kirjoitusvirhe. Myyrän kaverin talipallot olivat tyyriitä.
-
Katsoin Länsipalearktisen alueen Pigeon kyyhkyt:
Kalliokyyhky eli kesykyyhkyn eli pulun kantamuoto = Rock Pigeon
Uuttukyyhky = Stock Pigeon
Aasianuuttukyyhky = Yellow-eyed Pigeon
Sepelkyyhky = Common Wood Pigeon
Madeirankyyhky (ex kanariankyyhky) = Trocaz Pigeon
Kanariankyyhky = Bolle's Pigeon
Palmankyyky (ex laakerikyyhky) = Laurel Pigeon
Loput onkin Dove kyyhkyjä
:eusa_angel:
-
Tänään näin taas sen valkoisen fasaanin ja kaksi normaalin väristä.
Joutsenia runsaasti, korpit...närhet...tiaisia eri laatusia.
Variksia, harakoita.
Ja tien ylitti kaksi kaunista kaurista.
Siroja kuin mitkäkin, kauniita.
Ne tosin eivät ole lintuja :icon_eek: -... mutta kuitenkin. :eusa_angel:
-
Joko, myyrä, sait Tiirasta tiedon tästä:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/11/04/paijat-hameessa-bongattiin-uusi-lintulaji-koko-maassakin-aarimmaisen-harvinainen
Taidan tuntea Mika Selinin vanhemmat tästä ihan läheltä.
-
Joko, myyrä, sait Tiirasta tiedon tästä:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/11/04/paijat-hameessa-bongattiin-uusi-lintulaji-koko-maassakin-aarimmaisen-harvinainen
Taidan tuntea Mika Selinin vanhemmat tästä ihan läheltä.
Eipä tullut katsottua Tiiraa sillä silmällä. Onnittelut sinne Päijät-Hämeeseen. Isovesipääsky on nähty Suomessa vuoden 2012 loppuun mennessä vain 94 kertaa, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse. Täällä ulkomuistista pari kertaa. Lintuhan on ollut talvipukuinen, joten se on eri värinen kuin kuvan juhlapukuinen lintu.
-
Enpä olisi ikinä uskonut näkeväni....kun myyrä tässä eräs päivä kirjoitit msutasta fasaanista.
No nyt sekin ihmeellisyys on nähty.
Pysähdyin ja sain ihailla ihan vierestä sitä...ja sen kanssa hiippaili se valkoinen yksilö.
Eilen oli valkoinen plus kaksi normaalin ruskeaa.
Toimit minulle lintubongarin lisäksi lintuprofeettana. :eusa_angel: :039:
Siis en ole koskaan aiemmin nähnyt...valkoistakaan ja nyt useana päivänä sen..ja nyt sen mustan...ja eivät peläneet...sain ihailla niitä kauan.
Ihan hassua.
Tai siis ihan mahtavaa !
Korpit...joutsenet...närhet...tintit...naakat...harakat, varikset...
Mutta nuo musta ja valkoinen fasaani...niitä en nyt osaa lakata ihmettelemästä lainkaan.
-
Onnea Malla hienosta bongauksesta! :039:
-
Tack. :039:
Kun joku päivä sitten luin myyrän kirjoitusta mustasta fasaanista en olisi ikinä uskonut sitä näin pian näkeväni ja että saan ihan kaikessa rauhassa sitä seurata.
Ja kun en ole aiemmin tuota valkoistakaan koskaan nähnyt...nyt viime päivinä useasti..samoilla tienoilla.
Olin kyllä ihan huuli pyöreenä ja silmä soikeena kun ihmettelin ääneen tätä näkyä.
-
Tack. :039:
Kun joku päivä sitten luin myyrän kirjoitusta mustasta fasaanista en olisi ikinä uskonut sitä näin pian näkeväni ja että saan ihan kaikessa rauhassa sitä seurata.
Ja kun en ole aiemmin tuota valkoistakaan koskaan nähnyt...nyt viime päivinä useasti..samoilla tienoilla.
Olin kyllä ihan huuli pyöreenä ja silmä soikeena kun ihmettelin ääneen tätä näkyä.
Onpa todella ihmeellistä ja jännää, ja vielä musta ja valkoinen samalla kertaa :icon_eek:
-
No älä muuta viserrä...sano !!
Äiti siitä vitsaili että se musta on sen valkoisen poikakaveri.
-
Oisko ne sisarukset :003: värit vähän sotkeentui... :icon_eek:
-
Kah, voipihan se niinkin olla.
Mene ja tiedä mokomata. :eusa_angel:
-
Kokkolassa on muuttanut tänään hurja määrä joutsenia - 4346 lintua. Johonkin on talvi tulossa kun joutsenet on lähteneet joukolla menemään.
-
En kyllä ihmettele Kokkolan joutsenien käytöstä. Kokkolassa on tullut lunta, siellä on pakkastakin. Porukalla päättäneet, että nyt tämä elo Suomessa saisi riittää. Kuinkahan pitkästi joutsen muuttaessaan päivässä lentää?
-
En kyllä ihmettele Kokkolan joutsenien käytöstä. Kokkolassa on tullut lunta, siellä on pakkastakin. Porukalla päättäneet, että nyt tämä elo Suomessa saisi riittää. Kuinkahan pitkästi joutsen muuttaessaan päivässä lentää?
Joutsenhan ei muuta kauas (Itä- ja Pohjanmerelle ja Saksaan) joten luulisi sen isona lintuna jaksavan lentää tuon matkan päivässä? Tosin kun sulaa vettä alkaa löytyä, niin voivat laskeutua sinne joksikin aikaa. Ainahan niitä jää Suomeenkin talvehtimaan sulapaikkoihin ja jalkojen erikoinen verenkierto pitää nekin lämpiminä. Pitkällä kaulalla on helppo kaivella ravintoa. Kokkolassa nähdyissä linnuissa on varmasti ollut myös pohjoisempaa tulleita.
-
:039:
-
:039:
:039:
Kalajoki Vihaspauha 2769m joutsenta. "Muutto täysillä käynnissä jäätävän pohjoismyrskyn vauhdittamana, saapuessani paikalle puolipimeässä" kirjoittaa eräs havainnoija. Muutto oli alkanut jo yöllä. Joutsen muuttaa sekä yöllä että päivällä.
-
viisi kpl joutsenia osui minunkin silmiini (no, ei ihan kirjaimellisesti) tänään kävelyreissulla. Olivat kai lukeneet säätiedotuksia ja todenneet, että aika lähteä. On se hassun näköistä kun me ihmiset täällä omissa touhuissamme maan pinnalla, ja sitten joitakin kymmeniä metrejä ylempänä, kuin eri maailmassa, tuollaisia isoja lintuja matkallaan.
-
Täältä periferiastani joutsenet lähtivät aikapäiviä sitten, mutta muuttivat vain etelämmäksi Suomessa. Talven tulon haistellessaan lähtevät lopullisesti sinne minne ovat tottuneet muuttamaan. Ultima Thulen lintu, Yrjö Kokko kirjoitti Lapin vuosinaan paljon joutsenista.
-
Ultima Thulen lintu, Yrjö Kokko kirjoitti Lapin vuosinaan paljon joutsenista.
Yrjö Kokon kirjoitusten ansiosta laulujoutsen pelastui tuholta. Yksi lintutorni Lapissa on saanut nimen Yrjö Kokko lintutorni, se on muistaakseni käsivarressa Enontekiöllä. Nykyisin laulujoutsen on Suomen kansallislintu.
-
Ajelimme tänään yhteensä 120 km tiellä. Metsäisillä osilla yleisin lintu oli korppi, ennen niin harvinainen. Tottapa etsivät auton alle jääneitä eläimiä. Heti, kun tultiin pelto- ja asutulle alueelle, harakka oli lennollaan. Missähän olivat varikset? Pihassa meillä on tali-, sini- ja hömötiaisia, kerta niitä ruokimme.
-
Ajelimme tänään yhteensä 120 km tiellä. Metsäisillä osilla yleisin lintu oli korppi, ennen niin harvinainen. Tottapa etsivät auton alle jääneitä eläimiä. Heti, kun tultiin pelto- ja asutulle alueelle, harakka oli lennollaan. Missähän olivat varikset? Pihassa meillä on tali-, sini- ja hömötiaisia, kerta niitä ruokimme.
Luin hiljattain jostain, että korpista on tulossa uusi kaupunkilintu samalla tapaa kuin variksesta tuli 50-luvulla. Variskin on ollut ennen arka metsien asukki. Voi hyvinkin uskoa näin käyvän korpin tapaiselle "älykkäälle" linnulle.
-
Odotellaan, onhan meillä aikaa. Korppi on viisas, mutta miten nopeasti lintu kykenee mukautumaan uusiin elinoloihin. Ravinto ehkä määrittelee adaptoitumisen vauhtia.
-
Biologi tyrmää sitkeän myytin tilhistä - "Eivät todellakaan tule humalaan".
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/60115-biologi-tyrmaa-sitkean-myytin-tilhista-eivat-todellakaan-tule-humalaan
-
Ilmoitin tänään Tiiraan kolmen kaverin kimppahavainnot Kontiolahden Häikänniemestä. Harvinaisin oli nuori isolokki hetken paikallisena kivillä. Muuta taviokuurnia 58 lounaaseen kahdessa parvessa, tilhiä 21 lounaaseen yksi parvi, räkättirastaita sekä lounaaseen että itään 460 18 parvea, urpiaisia 160 neljässä parvessa kierteleviä ja 49 kahdessa parvessa paikallisia, kiertelevä kanahaukka, joutsenperhe paikallisena (emot ja neljä lasta), tukkakoskelo (alkaa olla aika myöhäinen), talvipukuinen silkkiuikku, kaksi mustalintua, kaakkuri ja puukiipijä.
-
Lauantaina näin ensimmäisen kerran sarvipöllön. Ei yhtään pöllömpi lintu. Se istui meidän pihalla, pellon laidassa paljaalla pihlajan oksalla neljän kieppeissä, kun alkoi jo hieman hämärtyä.
Katselimme sitä ensin kiikarilla ikkunasta. Siitä sai vain selvän, että jonkinlaiset "korvatupsut" siitä erottui. Sitten laitoin saappaat jalkaan ja heitin takin niskaan. Lähdin hiljaa lähestymään lintua. Se antoi tulla hyvinkin lähelle. Liikuin aina kun se katsoi muualle. Jähmetyin paikalleni aina, kun se kääntyi minuun päin. Tuli vanha pihaleikki Valokuvaaja mieleen.
Pöllön naaman valkoisen höyhennyksen muodostama V ja ne "sarvet" osuivat lintukirjan sarvipöllön kuvaan.
-
Hieno kokemus varmastikin. Osasit lähestyä näköjään oikealla tavalla.
-
Eilen näin neljä pyytä.
-
Eilen näin neljä pyytä.
Arvelisin, että viimekesäinen poikue on säilynyt noinkin suurena. Yleensä pyypoikue on isompi ja pysyy joukkona samalla reviirillä. Pyitä on helppo seurailla pysymällä hiljaa. Jos ostaa sellaisen pyypillin ja käyttää sitä, niin parven uros tulee hyvin nopeasti kurkistelemaan, että kuka paikkaani meinaa uhata.
-
Lauantaina näin ensimmäisen kerran sarvipöllön.
Pöllön näkeminen sykähdyttää aina.
-
Matti kertoi myös eilen nähneensä pöllön Kilpiäisten Virkapirtin rantapöheikössä. Sielä oli joku bongari myös, ja hän sanoi sen olleen viirupöllö.
Olen varmasti pari-kolme kertaa kertonut siitä kun meidän mökin vieressä pesi sarvipöllö ja sillä oli kolme poikasta, lähes valkoisia aluksi. Yksi oli mennyt kalan hajun perässä viereiseen supiloukkuun, josta Matti sen pelasti ja nosti kotikuusen oksalle.
Sen koommin ei niitä ole siinä näkynyt, eikä muitakaan pöllö- tai petolintuja kun pellot kasvavat nyt koivua, eikä myyriä :icon_wink: ole niin kuin ennen oli.
-
Arvelisin, että viimekesäinen poikue on säilynyt noinkin suurena. Yleensä pyypoikue on isompi ja pysyy joukkona samalla reviirillä. Pyitä on helppo seurailla pysymällä hiljaa. Jos ostaa sellaisen pyypillin ja käyttää sitä, niin parven uros tulee hyvin nopeasti kurkistelemaan, että kuka paikkaani meinaa uhata.
Varmaankin juurikin noin. :eusa_angel:
-
:eusa_angel: :039:
-
Oho, Pohjois-Savossakin on tällä hetkellä kaksi tunturipöllöä. Toinen oli kyhjöttänyt maassa Nilsiän taajaman tuntumassa ja ihmiset oli luulleet, että se on loukkaantunut. Kun palomiehet oli menneet hakemaan pöllöä niin se olikin noussut siivilleen, mutta jäänyt lähistölle. Se oli suojellut saalistamaansa fasaania.
Tunturipöllö on hyvin harvinainen Lapissakin saati näillä korkeuksilla. Sitä on ihan pohjoisen tundralla. Myyrä-/sopulikato on pohjoisessa ilmeinen kun isoja vaaleita on lähtenyt vaeltamaan etelämmäksi.
-
:eusa_angel: :039:
Olisi hienoa nähdä tunturipöllö luonnossa.
Vain eläintarhassa olen nähnyt, on kyllä vaikuttava ilmestys.
Ja tosi on, kaikki pöllöt mahtavia.
-
:eusa_angel: :039:
Olisi hienoa nähdä tunturipöllö luonnossa.
:045: :icon_xmasrazz: :039:
-
Ja tosi on, kaikki pöllöt mahtavia.
Varpuspöllökin? http://www.oulu.fi/perameri/pply.html
-
Lintutilanne Suomessa 4.11.2014
www.birdlife.fi//havainnot/lintutilanne/hav-2014-11-04.shtml
-
:045: :icon_xmasrazz: :039:
:045: :icon_xmasrazz: :039:
-
Tänään kirjailin 1-5 kaverin haviksia Tiiraan. Siinä on oma hommansa, mutta mielelläni toimin kirjurina kun ei itse pääse staijaamaan. Kun porukkaa tulee jollekin paikalle ja lähtee sieltä eri aikoihin, niin on vähän hankalaa tietää, mitä kukakin on nähnyt. Välillä Tiiran Lisää kaveri-toimintokin meni juntturaan. Paikka Häikänniemi Höytiäisen eteläkärjessä, joka on kyllä myöhäsyksyllä yksi parhaista sisämaan muutonseurantapaikoista.
Paras havainto ehottomasti vanha juhlapukuinen (ad jp) amerikanjääkuikka muuttava etelään (m S) klo 10.53, sitä ei edes joka vuosi nähdä täällä. Jotkut oli saaneet siitä eliksen eli elämänpinnan.
Kuikkia, kaakkureita, marjalintuja, merikotka yms.
-
Varpuspöllökin? http://www.oulu.fi/perameri/pply.html
Varpuspöllöhän on juuri miniatyyrikokonsa vuoksi sykähdyttävä, ei juuri kottaraisenkaan kokoinen. Kummallinen pyrstönsä vipeltäjä. Tällä korkeudella varpuspöllön voi löytää ihan takametsien kätköistä, mutta lumien tultua ilmestyy joskus tähän pihapiiriinkin. Todellinen lintumaailman sissi.
-
Jälleen näin sekä mustan että valkoisen fasaanin ihan tienposkessa.
Ja joutsenia ihan rannassa uimassa.
Ja uskolliset kaksi korppia.
-
Korpit ja fasaanit saattavat pysyä, mutta joutsenia epäilen muuttajiksi.
-
Ehkäpä juurikin näin on asianlaita. :051: :051: :051: :051: :051:
-
Aulangon kyhmyjoutsenpari, Aino ja Janne, muuttivat juuri jälleen talvikortteeriin. :eusa_angel:
-
Nelisenkymmentä talviteertä karkkoutui edestäni koivuista 300 m matkalla vähän väliä ennenkuin lopulta kääntyivat pakolennolle Halkosaaren suuntaan. Tämä on tapahtunut minulle vuodesta -65 alkaen joka syksy ja talvi, ei tietysti aina ihan samalla paikalla. Teeri on alueensa aukkojen reunoja kiertelevä paikkalintu. Ajelin traktorilla metsälööni.
-
Lintujen talviruokailuun tuli yli kymmenen punatulkkua. Näyttävät syövän maassa automaatin alla. Mutta tällä parvella on toinenkin ruokailupaikka - meidän lustepelto. Sellainen parin hehtaarin kokoinen alue tässä rustinkien vieressä, Luoja sitä kasvattelee. Siinä on paljon hevonhierakkakasvustoa, jota punatulkut tykkäävät penkoa. Tottapa siellä siemeniä on löydettävissä. Aina välillä tulevat kuusikkoon lepäämään tai suojaan.
-
Jälleen joutsenia rannassa.
Kaksi korppia aterioimassa keskellä tietä mustissa nutuissaan.
Valkoinen fasaani, mustaa en nyt nähnyt tänään.
Tiaisia.
-
Aamulla kaksi mustarastasta hetken lumen kuorruttamissa koivuissa. Toinen oli koiras ja toinen naaraspukuinen. Joko naaras tai nuori lintu.
-
Mehtikanakoiras sanoo naaraalle, kun se katselee ansaa:
"Katoppa rakennusta, katoppa rakennusta."
Kun naaras menee ansaan, sanoo koiras: "Sokia olit, sokia olit."
Renki oli mennyt pyydyksille, niin mehtikana oli sanonut: "Ihvileuka, et soa lintua, soat rihmas viijä oman kammaris seinään. Pese suus, niin sitte soat lintuja"
-Suomalaisia kansanperinteen sanontoja
-
Sitkeitä tinttejä pörrää terassilla. Ne eivät ymmärtä selityksistä huolimatra ettei niitä ole luvallista ruokkia.
Sisaren ruokintalinnut tulevat koputtamaan jo ikkunaa jos sapuskat on syöty ennen kuin hän uusia hommaa.
-
Semmoisia viisaita ne on tintit. Kyllä minä ymmärrän lintujen levittävän salmonellaa ja muuta. Mutta se tapahtunee ns ahtaissa oloissa, missä kaikkia on paljon, ihmisiä ja lintuja ja hiiriä ja rottia. Siis ruutukaava-alueilla asutuskeskuksissa, mutta V-heitossa on lääniä kaikille, siellä ruokin lintujani.
-
Pikainen käynti kaatiksella ja vilkaisu lintuihin. Harmaalokkeja muutama, hirvittävästi varislintuja (variksia, naakkoja ja korppeja), yhteismäärä varmasti lähellä tuhatta tai jopa ylikin. Niin kovasti sumua, että turha yrittääkään löytää sieltä muuta. Joitakin kottaraisia sinne jää aina talvehtimaan. Lokkien joukossa on merilokkeja ja on siellä ollut mm. aroharmaalokkikin tänä syksynä. Linnut nousivat aina välillä mustana pilvenä ilmaan; kanahaukat nimittäin yrittää pyydystää esim. variksia. Haukkoja siellä on nähty nyt parhaimmillaan neljä yhtä aikaa. Käynnin tarkoitus oli varsinaisesti SER-romun vienti.
-
Kaveri oli nähnyt tänään hiihtolenkillään metsässä pienen parven tilhiä maassa. Olivat ehkä puolukoita syömässä. Metsissä ei ilmeisesti ole pahemmin lunta, mutta täällä avoimella paikalla kaupungissa on virallisesti 3 cm.
Kerran näin tilhiparven joen jäällä sulan reunalla juomassa vettä.
Noh...mistähän se oli lunta löytänyt suksiensa alle? :icon_eek:
-
Kanna korppi huoliani, musta lintu murhettani,
kanna kaivohon syvähän, lampehen kalattomahan,
aivan ahvenettomahan ! - Jos kannat kalallisehen,
kalat kaikki huolestuvat, ahvenet alas menevät.
-Suomalainen kansanruno
-
V-heitossa kalaton lampi on aikojen saatossa muuttunut Kaleton, Kalettomanlampi
-
Suomeen on jäänyt kurkia ainakin neljään paikkaan. Uudessakaupungissa on peräti kaksi, jotka oli tänään innostuneet jopa huutelemaan. Espoossa on pajulintu, Asikkalassa harmaasieppo ym. kesälintuja, joille ei kovin ruusuista tulevaisuutta voi ennustaa. Sieppo oli etsinyt epätoivoisesti syötävää jonkin kanavan varressa. Niillä on muuttovietti jo sammunut. Hanhia on jäänyt ainakin meri-, tundra-, metsä-, ja valkoposkihanhia muutama. Saa nähdä, lähtevätkö vielä muille maille vierahille niin kuin pitäisi pian tehdä. Taisi olla muitakin lajeja , joitten ei pitäisi olla enää täällä mutta eipä nyt tule mieleen.
-
Onko teillä lintuharrastajilla joku yhteinen sivusto näille tiedoille? Vai mistä Sinä uutisesi saat, ihan mielenkiintoista tietää.
-
Onko teillä lintuharrastajilla joku yhteinen sivusto näille tiedoille? Vai mistä Sinä uutisesi saat, ihan mielenkiintoista tietää.
On Tiira. Siihen voi tallentaa havaintojaan ja Tiiraan rekisteröityneet voivat katsoa toisten havaintoja koko maasta. Vanhimmat havainnot on 1700-luvulta!!! Turusta. Nimittäin Turun lintutieteellinen yhdistys on saanut jostain historian kirjoista sekä museoista varmoja havaintoja. Esim. pelikaani on varmuudella havaittu silloin Suomessa. Tiirassa on nyt yli 11 miljoonaa lintuhavaintoa. Rekisteröimättömät voivat myös ilmoittaa niitä sinne, mutta eivät pysty lukemaan. Tiira on oikea aarre ja siitä saa hyvin monipuolisesti erilaisia hakuja.
Bongariliitolla on vielä nopeampi tapa eli heidän Lintutiedotus puhelinsysteemi. Havainnon ilmoittaminen sinne maksaa hieman, mutta raha menee linnustonsuojeluun. Sinne ilmoitetaan vain harvinaisuuksia ja linnun löytäjän on periaatteessa pakko tehdä ilmoitus tai kurinpitovaliokunta puuttuu asiaan. Bongareilla on näet erilaisia valiokuntia. Monet kuuluu näihin molempiinkin, mutta Tiiraan lähes 100%:sti kaikki.
Tietenkin kännykät soivat tiuhaan muutenkin lintuharrastajien välillä sekä s-posteja lähtee. Muistan vielä sen ajan kun havikset raapustettiin lyijykynällä siniruutuiseen vihkoon. Oma viehätyksensä oli siinäkin ja yhdistyksen havaintovastaava sitten kokosi havainnot paikalliseen lintulehteen.
-
Kiitos :039:
-
:039: kaverin sorsaruokinnalla on vilskettä. Tänään jo peräti 62 sinisorsaa leivän ja kauran toivossa paikalla.
-
No onkos tullut kesä...kaatopaikalla on västäräkki! Lisäksi kolme kottaraista, 170 harmaalokkia ja kaksi merilokkia. Eiliset isolokit 2 kpl eivät ole olleet paikalla. Harmaa- ja kalalokkejakin on myös muualla maakunnan vesillä samoin isokoskeloita, pilkkasiipiä, uiveloita, sinisorsia, kuikka ym. Pilkkasiivellä on vielä muuttoa ja niitä voi nähdä vielä tammikuussakin. Joutsenia on melkein "joka paikassa" eivätkä lähde ennen vesien jäätymistä.
Koskikarojakin on alkanut tippua pohjoisesta mm. keskustan koskissa yksi.
-
Meidän rustingin päädyssä V-heitossa nakutteli palokärki. En ole moista havaintoa tehnyt vuosiin, yleensä olen saanut ao lintuhavainnon Oudonjärven yhteismetsän alueella vanhoissa kuusikoissa. Onkohan ne hakattu sieltä vähemmäksi?
-
Tiaiset nakuttaa taas vimmatusti makuuhuoneen ikkunalaudalla ja kurkistelee sisään päätä kallistellen. Ehkä ne arvaa että täällä olisi avaamaton linnunjyväpussi ja muutama talipallo varattuna, mutta se syöttömökin virittäminen tuntuu vaan olevan melkein ylivoimainen saavutus... ulkovarasto on niin monen askeleen päässä. :icon_redface:
-
Tässä päivänä eräänä näin kaksi teertä ja neljä pyytä.
Fasaaneja en ole nyt hetkeen onnistunut näkemään.
Korppeja 2 ja tiaisia kyllä.
-
Joutsenparven näin pellolla vielä muutama päivä sitten.
-
Mallakin taitaa asua enemmän peräkylässä, kun näkee riistalintujakin. Tiaiset meilläkin kurkistelevat rakennuksien räystäiden alla, ehkä sieltä jotain ruuaksensa löytävät. Kaupunkipuluja on viereisen rakennuksen katolla, siitä ne sitten lehahtavat siivilleen ja menevät rautasillan kaarille ja taas takaisin. Ikiliikkujia, missähän löytävät ruokansa?
-
Pikkuisen kylän tyttöjä olen alkujaankin. :039:
Ja linnuista olen ollut ihan aina kiinnostunut, ihan jo lapsesta saakka.
-
Kiitos vaan osoitteesta :eusa_angel:. Me ajelimme 90 km Oulusta ja on sanottava, että marto on aika, vain hämärää eikä minkäänlaista luonnon eläintä saatikka lintua ollut matkalla. Vasta täällä perillä meidän ruokintalinnut nähtiin. Haimme kaksi joulukuusta metsästä, niin iso lintu oli varpaillaan penkkatielle päättäväisesti kirjaillut tetrao urogallus. Nyt ovat kuuset peräkärryssä valmiina vietäväksi taloyhtiön juhlaan.
-
:eusa_angel:
-
Bongariliitto tiedottaa:
Eino Hiekkasesta vuoden bongari.
Keskisuomalaislähtöinen (Konginkankaalta, nyk. Äänekoskea), Helsingissä asuva Eino Hiekkanen on pyöräillyt tänä vuonna 13000 km ja saanut kokoon pinnoja 278. Pisin pyörämatka on ollut Helsingistä Utsjoelle eli 4000 km. Hän pitää polkupyörää parhaana kulkuvälineenä havaita lintuja. Hiekkanen kertoo itse yleisvaikutelmia retkistään parissa lintuihin keskittyvässä verkossa. Hiekkasen perheessä lapsista moni on aktiivisia lintuharrastajia. Perhe on vanhoillislestadiolainen ja heissä onkin innokkaita harrastajia. Olihan myös Lars Leevi "bongari".
:icon_xmaswink:
-
Myyrällehän tässä olisi kysymys: näin V-heitossa tällä viikolla isolepinkäisen. Olen ollut siinä luulossa, että se on muuttaja. Mutta on vain pysynyt lumien ja pakkastenkin aikana. Tiedän yhden paikan, missä isolepinkäinen lienee pesinyt, entinen turvetuotantoalueen reunama, mihin on alkanut kasvaa kaikenlaista pensikkoa ja puustoa. Näköhavaintoni on varma.
-
Myyrällehän tässä olisi kysymys: näin V-heitossa tällä viikolla isolepinkäisen. Olen ollut siinä luulossa, että se on muuttaja. Mutta on vain pysynyt lumien ja pakkastenkin aikana. Tiedän yhden paikan, missä isolepinkäinen lienee pesinyt, entinen turvetuotantoalueen reunama, mihin on alkanut kasvaa kaikenlaista pensikkoa ja puustoa. Näköhavaintoni on varma.
Jeps, isolepinkäinen on muuttaja, mutta niitä jää jonkin verran aina talvehtimaan tänne. Täytyypä tarkkailla lukumääriä että miten paljon mutta veikkaan 50-100 lintua ainakin. Jos pikkujyrsijöitä vaan riittää niin kyllä lepinkäinen pärjää talvellakin ja aina niitä ilmestyy myös ruokinnoille pikkulintujen kauhuksi.
-
Kerran ihmettelin omenoita yläoksilta kurotellessani outoa raadon löyhkää. Sitten hoksasin nenäni alla oksanhankaan säilötyn kontiaisen. Lepinkäinen kai sen oli siihen jemmannut.
-
Aika kauan sitten löysin pesän juuriltaan tuulessa kallelleen menneestä männystä. Se oli suunnilleen silmieni korkeudella ja kurkistaessani pesään se oli täynnä poikasia. Huomioni kiinnittyi siihen, että ikäänkuin hirven karvoja tursuisi ylöspäin poikasten alta. Ja sitten minulle outo lintu alkoi hyökkäillä kohti, tiesin, että ei se harakka ole. Kotona lintukirjasta selvisi, että olin ollut isolepinkäisen pesällä
-
Aika kauan sitten löysin pesän juuriltaan tuulessa kallelleen menneestä männystä. Se oli suunnilleen silmieni korkeudella ja kurkistaessani pesään se oli täynnä poikasia. Huomioni kiinnittyi siihen, että ikäänkuin hirven karvoja tursuisi ylöspäin poikasten alta. Ja sitten minulle outo lintu alkoi hyökkäillä kohti, tiesin, että ei se harakka ole. Kotona lintukirjasta selvisi, että olin ollut isolepinkäisen pesällä
Hieno havainto.
-
Nyt on sitten ilmoitettu eka lintuhavainto uudesta paikasta Tiiraan. Kaksi räkättiä paikallisena koivun latvassa. Eivät siellä kyllä kauan keikkuneet. Toinen ikkuna on etelään, toinen länteen samoin parvekkeen ikkuna. Onneksi on sälekaihtimet. Muuten voisi tulla kesällä kuuma?
-
Tilhiä 16 kpl juuri nyt pihlajien reunuspuissa. Kyttäävät varmaan pihlajanmarjoja.
-
Tilhiä 16 kpl juuri nyt pihlajien reunuspuissa. Kyttäävät varmaan pihlajanmarjoja.
No nyt niitä on jo ainakin 100. Koko ajan on tullut lisää jostain. Pihlajanmarjat näkyvät maistuvan.
-
No nyt niitä on jo ainakin 100. Koko ajan on tullut lisää jostain. Pihlajanmarjat näkyvät maistuvan.
Nyt osingoille pyrkii ainakin 20 räkättiä. Jäivät vielä vähän kauemmaksi pihlajista.
-
Tälle syksylle koristeomenapuiden omenat jäätyivät ja kuivuivat oksiin, kelvannevatko harakoillekaan kuten muina syksyinä.
-
Eilen aamuhämärissä ajaessani näin helmipöllön lentävän.
En olekaan aikoihin niit' havainnut.
Sitten muutaman joutsenen, korppeja jälleen 2...tilhiä ja tiaisia.
Närhiä, naakkoja, variksia, harakoita.
-
Täällä ei ole tihejä näkynyt. Ruokintapaikalla on sinitiaisia enemmän kuin olisi ollut ennen. Sellaista linnun makkaraa syötämme, on siinä siemeniäkin ja tämä on sinitinttien mieleen. Kovalla pakkasella tilanne on toinen, kun syotävä on kuin timanttia, kovaa.
-
Tilhet tulivat toivottamaan rauhallista itsenäisyyttä ja paljon pihlajanmarjoja. Noin 70 lintua lumipyryssä (tyypillinen itsenäisyyspäivän keli).
-
Latasin ruokintapaikkoja ennenkuin lähdemme tervakaupunkiin. Lintujen makkarapötköjä laittaessani otin edellisen latauksen pohjat pois ja siirsin ne sellaiseen vaakatasossa olevaan automaattiin niin huomasin liittokuusikossa närhin tarkastelemassa puuhaani. Kun selkäni käänsin, että hakisin loput pötkyt, niin närhihän lehahti automaatille ja nappasi 40-50 gramman saaliin itselleen. Lenti kuusikkoon piiloon ja aloitti itsenäisyyspäivänsä ruokailu.
-
Eilen piipahti lintulaudalla viherpeippoja pieni parvi. Normaalisti talvella niitä on tässä vain pari satunnaisesti.
-
Vihertikka yritti juuri istua ikkunan takaisen saarnin oksalle, mutta näki meidät ja karkottui kauemmaksi. Vihertikkaa näkee tässä tosi harvoin.
-
Se taitaa olla se minunkin vihertikaksi luulemani harmaapäätikka. Myyrä silloin oikaisi luuloni. Vihertikkoja on havoin meillä. Ruotsissa ole nähnyt.
-
No, niin justiinsa. Tuo vihertikan nimi tulee vain ensimmäisenä mieleen, kun harmaassa linnussa on vihreää väritystä. Kaikki nimet ei vain mene niin yksinkertaisesti kuin esim. haavan keltajäkälä. Se on kirkkaan keltaista jäkälää, mikä on haavan rungolla. :023:
-
Tilhet tulivat toivottamaan rauhallista itsenäisyyttä ja paljon pihlajanmarjoja. Noin 70 lintua lumipyryssä (tyypillinen itsenäisyyspäivän keli).
Eilen vielä ip:llä 100 tilheä lisää. Tänään vain 18 tilheä ja pieniä määriä räkättejä eri puolella lenkkeillessä. Lisäksi 10 viherpeippoa nekin pihlajanmarjoja syömässä. Eilen marjojen kimpussa oli varis. Se oli minulle uutta.
Olen löytänyt lähistön polkuja ja valaistuja lenkkipolkuja kulkiessa yhden linnunpöntön. Se on pikkulinnuille mutta kaveri väitti täällä olevan myös yhden pöllönpöntön. Maasto on sopivaa ainakin varpuspöllölle jota yhtenä päivänä iltahämärissä yritin matkia viheltelemällä samalla tavalla. Siihen vastasi räkättirastas? >:(
-
Tuli siihen vierahaksi naapurista rastas.
- Tule kummiks, peippo pyysi.
- Kernahasti, vastas.
Olikohan se sama kummisetä?
-
Vastas räkättirastas. :icon_biggrin:
Mukavan runollista vaikka varpuspöllöä viheltämällä yrititkin tervehtiä.
Penan runo on hauska. :icon_biggrin:
-
Opettaja, opettaja ! Sehän on vanha kansakoululaulu, Metsän laulajaiset:
https://www.youtube.com/watch?v=_-NzTeOu55I
Koko runo löytyy Näytä Lisää painikkesta. Tykkään, sillä nimeni oli Tikka.
-
Eipä ollutkaan, vaan Peipon pesä. Lintulaulu kuitenkin.
http://fi.wikisource.org/wiki/Peipon_pes%C3%A4
-
https://www.youtube.com/watch?v=gsed4tkuQ7w
-
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418107649329.html#comments-anchor
Mahtanut olla melkoinen hätkähdys autoilijalle, kun yhtäkkiä näkymä on ensimmäisen kuvan kaltainen.
-
Tänään näin Vantaan Ruskeasannalla eili lentokentän itäpäässä useamman sadan rastaankokoisen linnun parven metkalla vastatuuleen etelään. Parvi oli hyvin löyhä ja kilometrin pitkä. Luulen niitä tilhiksi, mutta näköhavainto ei ole riittävän tarkka lajinmääritykseen.
-
Hyvä havainto. Asut siellä "palmurannan" lähellä, niin sieltähän muuttolinnut kulkevat.
-
Tilhiparven tunnistaa usein kuulohavainnon mukaan. Eihän se helinäkään kovin kauas erotu ainakaan liikenteen äänten seasta.
-
Olin autossa liikenteessä, joten mitään kuulohavaintoa ei ole. Johtuen liikennevaloista ja moottoritien rampista näköhavainto on paljon pidempi kuin vain ohi ajaessa.
-
Närhi yrittää olla viisas, mutta ei ihan kuitenkaan :003:. Tarkoitan sitä, kun ruokinta-automaatilla on sellaisia verkkolieriöitä, missä pidämme pötkön mallisia rasvatankoja, niin lieriö on alhaalta ylös halki, että siihen voi asettaa "longottamalla"paksumpaakin tavaraa. Tällöin käy niin, että taliruoka pienenee ja pienenee, jolloin närhi tajuaa sitä halkiota myöden nostaa pikkupallot aina pois ja menee piiloon ne syömään. Laitoin viime talvena siihen halkioon poikkipäin rautalangan, jolloin nyt käy niin, ettei älli riitä, vaan pallo pitää pudottaa pois.. Jos lintu oppii jalallaan pitämään pallosta kiinni ja ottamaan nokallaan langan yläpuolelta uudelleen ruokapalan nokkaansa, niin annan niin olla. Viisaan pitää voida hyötyä viisaudestaan.
-
Siirrytään lintujen kanssa osaan 23