Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: mt - 11.09.14 - klo:00:09

Otsikko: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: mt - 11.09.14 - klo:00:09
Saa nähdä, tuleeko tästä foorumin lyhyin viestiketju.

Otsikko on Vaasan-Jaakoon tiivistelmä yhteiskuntapoliittisesta ajattelusta: jokaaselle omansa ja toisen oma pannahan tasan.

Taloudellisen taantuman oloissa pitää jostain tinkiä. Yleensä ihmiset ja eturyhmät katsovat, että muiden saamista eduista, tulosiirroista ym. voidaan hyvin tinkiä, mutta omista eduista ei.

Nyt kysyn:

Mistä omista eduista, tulonsiirroista, sosiaalipalveluista ym. hyvinvointivaltion toiminnoista olisit omalta kohdaltasi valmis tinkimään?

Täytän kysyjän velvoillisuuden ja vastaan ensimmäisenä. Nautin reilu vuosi sitten erikoissairaanhoidon palveluita, joiden tuotantokustannukset olivat ehkä noin 70 000 euroa. Suuruusluokka on oikea ja perustuu klinikan henkilökunnan antamaan arvioon sekä yksityisen puolen hinnoitteluun. Itse maksoin laskuja satasia - no olisiko mennyt yli tonnin, mutta ei varmasti kovin paljon. Tästä olisin ollut valmis maksamaan esim. viisinkertaisen hinnan - vaihtoehto näet olisi ollut aika karu. Ansiotasoni on keskitasoa tai sen alapuolella, kuten vanhuuttaan laiskistuneelle yrittäjälle sopii.

Muita kohteita ei ole helppo keksiä. Kirjastopalvelut? No minun puolesta kyllä, olen jo lukenut riittävästi, mutta siitä kärsisivät muut enemmän. Tiet: sama juttu. Joukkoviestintä? Kyllä, kyllä, mutta maksan Yle-veroa aika vähän eikä yritys maksaa penniäkään. 

Mt
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: 1944 - 11.09.14 - klo:06:41
Kysymykseen on vaikea vastata. 90-luvun laman hoitoon osallistuin siten, että eläkkeestäni meni veroa 48 % ja ansioistani, mitä ulkomaanpalvelustani sain, meni veroa 53%. Ja eläkkeessäni oli sellainen osa, mikä otettiin pois 115000 suomalaiselta eläkkeen saajalta, minulla tuo määrä oli 425 markkaa. Silloin tuntui todella pahalta, eläkehän on lakiperusteinen. Määrästä on sitten euroaikana palautettu 50 euroa. "Tappiolla" olen reilun prosentin. En ole halunnut valittaa, koska se ei auttaisi mitään. Lainlaatijan on nämä asiat hoidettava, siis eduskunnan.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Pena - 11.09.14 - klo:08:30
Minkä tai keiden hyväksi tinkisin? Nyt puhutaan yritysten kilpailukyvyn parantamisesta, jotta menestyvä talouselämä voisi työllistää useampia. Kotkan näkökulmasta menestyvällä teollisuudella on ollut tapana sijoittaa teknologiaan, jolla vähennetään ihmistyön osuutta tuotannossa. Toisaalta tiedän, että kertyvää varallisuutta ei aina sijoiteta kotimaahan ja työpaikkojen luomiseen, vaan ulkomaiseen keinotteluun. Miten voisi luottaa taloudellisen vallan isänmaallisuuteen?
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: PekkaV - 11.09.14 - klo:08:51

   Verosuunnittelu on syntiä.

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: myyrä - 11.09.14 - klo:09:05
En mistään! Leikkaukset kohdistuvat pahiten pienituloisiin. Sivistysvaltion kuuluisi pitää huoli heikoimmista. Saan työeläkettä noin 850€ ja kansaneläkettä noin 250€, asumistukea noin 350€. Muita sos.tukia en saa enkä ole kyllä hakenutkaan. Siinä tuloni. Kaikki sairasmenot olen maksanut itse - reilusti yli tonnin tänä vuonna - mutta onneksi olen saanut maksaa ne osissa. Nyt ei ole mitään maksuja rästissä. Vuokra on kallis tällaiseen huonokuntoiseen asuntoon. Asuntosijoitusyhtiö kiskoo verenimijälepakon lailla kaiken osakkaille. Sitten vielä valehdellaan, että vuokra on muka täällä alle keskitason. Porvarit yrittää kaikkensa nujertaakseen köyhän, mutta me emme lannistu!!!
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: seppos - 11.09.14 - klo:09:29

Tuo viimeinen lause oli virheellinen. Ei kukaan lypsävää lehmää halua nujertaa. Kysymys on vain voiton kylmästä maksimoinnista.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Pena - 11.09.14 - klo:09:59
Tuo viimeinen lause oli virheellinen. Ei kukaan lypsävää lehmää halua nujertaa. Kysymys on vain voiton kylmästä maksimoinnista.

Vihoviimeinen lause kuului: Me emme lannistu! Siihen ei kai viitattu. Jollei lypsävää lehmää laiteta lihoiksi, olen kyllä ollut havaitsevinani kultaa munivien hanhien lahtausta siinä toivossa, että ne olisivat kokonaan kultaa sisältä. Eivät ole.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: seppos - 11.09.14 - klo:10:37
Vihoviimeinen lause kuului: Me emme lannistu! Siihen ei kai viitattu. Jollei lypsävää lehmää laiteta lihoiksi, olen kyllä ollut havaitsevinani kultaa munivien hanhien lahtausta siinä toivossa, että ne olisivat kokonaan kultaa sisältä. Eivät ole.

Sorry epätarkka ilmaisu. En todella viitannut viimeiseen lauseeseen, vaan lauselmaan sisältäen useampia kieliopin mukaisia lauseita.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: 1944 - 11.09.14 - klo:11:07
Em kirjoittelun tyylin vuoksi olen Penaa vähän yrittänyt "opettaa". Mitä sitä nyt kiertämään puukkoa avoimessa haavassa.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Pena - 11.09.14 - klo:11:25
Avoimet haavat on puhdistettava, että paraneminen lähtisi käyntiin. Ei siinä aina puukkoa tarvita, mutta usein se kirvelee. Hanhilla tarkoitan vaikkapa valtion laitosten muuttamista yrityksiksi, jotka sitten myydään pois.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: 1944 - 11.09.14 - klo:11:49
  :eusa_angel: :039:
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: mt - 11.09.14 - klo:14:08
   Verosuunnittelu on syntiä.

Mikä on verosuunnittelua?

Mt

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Pena - 11.09.14 - klo:15:16
Hyvin suunniteltu on jo puoliksi kierretty vero.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: öppiäinen - 11.09.14 - klo:16:12
Eikö voi valita sitä vaihtoehtoa että maksaisi enemmän veroja kuin tinkisi palveluista? Tehdäänkö jokin tulonhankkimisvähennys viran puolesta, eli en voi itse jättää sitä vähentämättä? Vaikka työnteosta kieltämättä on hieman kuluja niin siitä voisin luopua. Minulla on tapana hyväksyä veroehdotus sellaisenaan. Olen sekä liian laiska miettimään, miten pääsisin vähemmillä veroilla, että liian iloinen veronmaksaja  :icon_biggrin:.

Onhan paljon sellaisia palveluja, joihin olisin oikeutettu mutta en niitä käytä, voisin tietysti sikäli niistä luopua, mutta toisaalta niitä käyttää moni muu, joille ne varmaan ovat tarpeen.

Mutta joo, yksityisen terveydenhoidon Kela-korvauksesta voisin luopua. Yksityisellä hammaslääkärillä olen käynyt; pitäisiköhän ottaa asia esille seuraavan tarkastuksen yhteydessä? Miksen niistä erikoissairaanhoidon kustannuksistakin voisi maksaa enemmän itse, tosin viime aikoina ei ole tullut edes käytettyä.

Sitten sellaista pienempää, että vaikka seuraankin huippu-urheilua ja joskus käyn teatterissa tai konsertissa, niin moisia ei välttämättä tarvitsisi tukea julkisin varoin. Niihin nyt toki menee kovin mitättömiä summia. YLE:n kulttuuritarjontaa voisi ehkä sitäkin leikata. En pahastu, jos suuret urheilukisat jätetään liian hintavina televisioimatta.

Julkisella puolella töissä ollessani ihmettelin henkilökunnalle verovaroin kustannettuja lahjoja ja työpaikan taidehankintoja; niistä olisin silloin luopunut myös. Vähemmällä siivouksella olisin myös pärjännyt, ja mieluummin olisin vaihtanut palaneet lamput itse kuin lomakkeella tilannut paikalle huoltohenkilön niitä vaihtamaan.

Omaan makuuni puistoja (myös kaupungin) parturoidaan liian huolella, sitä voisi vähentää.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: öppiäinen - 11.09.14 - klo:16:27
Niin joo. Kai se on tuo tuleva Rantaväylän tunneli meille tamperelaisille verovaroin kustannettava hyvinvointivaltion palvelu. Siitä yritin viime vaaleissa luopua, mutta en ihan onnistunut.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: mt - 11.09.14 - klo:17:47
Eikö voi valita sitä vaihtoehtoa että maksaisi enemmän veroja kuin tinkisi palveluista? Tehdäänkö jokin tulonhankkimisvähennys viran puolesta, eli en voi itse jättää sitä vähentämättä? Vaikka työnteosta kieltämättä on hieman kuluja niin siitä voisin luopua. Minulla on tapana hyväksyä veroehdotus sellaisenaan. Olen sekä liian laiska miettimään, miten pääsisin vähemmillä veroilla, että liian iloinen veronmaksaja  :icon_biggrin:.

Esimerkiksi ammattikirjallisuuden hankkiminen on monella alalla vähennettävä kustannus. Onko sen vähentäminen moraalisesti paheksuttavaa verosuunnittelua? Kaiken lisäksi joku voi olla niin kiinnostunut työstään, että siihen liittyvän kirjallisuuden lukeminen on suoranainen nautinto. Vaikuttaako tämä jollain tavalla vähennyksen moraaliseen hyväksyttävyyteen? Omasta puolestani voin todeta, että tämä on ollut tilanne useammankin kerran.

Veronsaaja on kenties ajatellut vähennyksen hyväksyessään, että yhteiskunnan ammattitaitopääoman kasvattaminen ja ajantasaisena pitäminen on kokonaisuuden kannalta edullista. Veronmaksajan tekemä vähennys siis realisoituu tulevina verovuosina tulonmuodostuksena ja sen mukana veronmaksukykynä.

Mt
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Leena - 11.09.14 - klo:20:22
KELA -korvaus privaattiterveydenhuotoon on nyt vähän sellainen  lapsellinen asia. Se on hieman kuin lääkärille joskus maksettu sairaalalisä, joka oli joskus mittava palkan osa, lopetettaessa reaaliarvoltaan muistaakseni 3,56 markkaa kuussa. Ennätin sitä kuukauden nauttia kandina. Korvaus kuulostaa muhkealta, mutta  realiteetti on ettei se ole ottanut minkäänlaista indeksikehitystä huomioon ikinä. Ilmoitetaan, että jos lääkäri vain perisi sitä  kelan taksaa silloin korvaus olusi se 70prossaa.  Sen kai odotetaan kuolevan hiljaa pois. Se on, ei reaalitaksa, vaan korvaus sellaisesta palkkiosta, joka oli kallis 40 vuotta sitten.

Voisin kyllä jättää sen ottamatta vastaan jo nyt. Minun on saatava hoitoa sairauteen, joka on suht harvinainen. Maksan mielelläni kaiken. Kenties vain privaattipohjalla toimiville lääkäreille se on merkityksellinen, ja potilaalle joka tarvitsee muutakin kuin seurantaa.  Ajattelen näin mahdollistuvaa psykoterapiaa jolle ei myönnetä KELA - korvausta koska rahat loppuivat tai noita harvinaisiin sairauksiin keskittyjiä.  Tai yksinkertaisesti pk-seudulla epileptologeja. Meilahden neurologeista tällä hetkellä 2 osaa irritatiiviset tilat, toiset 2 eivät osaa. Huomasin sen. Ei privaatissa rikastu vaan köyhtyy, koska on kustannettava eläketurvansa, vuosilomansa sairaslomansa ja muu, joten sen voisi jo ajatella ottamalla järjen käteen. Eikä privaattia kukaan pidä rahan takia, ihmisillä on muitakin motiiveja.

Toivoisin että julkinen liikenne, kirjastotoimi, ihmistä suorastaan tappamaton terveydenhuolto pelaisivat. Lasten päivähoitoa tuntevana sinne satsaisin anteeksi vain, lisää, semmoista kuin värikyniä, paperia, askartelupalikoita, kirjoja, sillä varattomat kunnat eivät ole antaneet niitä varten aikoihin.

Kuntasektorilla vaihdetaan kyllä lamput itse, tyhjennetään roskikset ja muut perusjutut.

Olen pahoillani yliopistolaitoksen määrärahojen kiristämisestä enkä oikein usko tohtoritehtaisiin. Pidin entistä systeemiä viisaampana, peruskoulutukseen suurempi satsaus, jatkossa resurssit eli proffan aikaa silloin tällöin muttei rahaa,  vain niille jotka kiinnostuvat spontaanisti. Nythän tohtoriksi pääsee kuukausipalkkaa nauttien. Se oli ennen omaa harrastusta koko väitöskirja. Nythän teologeilta leikattiin perusopinnoista etenkin kielten opetuksesta paljon, ja ryhdyttiin nostamaan tasoa tehdastohtoreilla. En oikein pitänyt viisaana. Heikentää eksegetiikan käsittämistä etenkin VT:n. Jokainen säästökään ei vaikuta älykkäältä.

Yksi tutkinto per kansalainen?

Kuulostaa muuten hyvältä, mutta elämä ei ole niin suoraviivaista. Milloin sallitaan toinen? Kuntoutuksena työelämään?  Ennen nähtiin itse opiskelun kuntouttava merkitys, samoin ymmärrettiin poikkitieteellisyyden arvo. Kuka määrittelee, mikä oppimiskokonaisuus nyt sitten missäkin ammatissa hyödyttää.

Luulen, että joudumme maksamaan itse enemmän veroja. Ja kuulun niihin joista se on ok. Riittävän laaja keskiluokka on kautta historian taannut yhteiskuntarauhan. Palvelujen poisto iskee autottomiin, sairaisiin, pikkulapsiin kipeimmin.

Verokysymykseen keskittyminen on jo palauttamassa Suomeen rohkean summan sveitsiläispankeissa luurannutta rahaa.  Kiinnostaa tietää, paljonko lepää Neitsytsaarilla, kiertää pesussa tyttökaupan ja huumebisneksen jäljiltä, sillä täälläkin osataan  :icon_cool:

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: vn - 11.09.14 - klo:20:47
Olen kiitollinen KELA:n lääkekorvauksesta, 600 euroa kolmen kuukauden välein.
Nyt iloitsen myös sairaan lapsen hoitotuen olemassaolosta.
Nämä nyt tuli mieleen omalla kohdalla.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Leena - 11.09.14 - klo:20:49
Olen kiitollinen KELA:n lääkekorvauksesta, 600 euroa kolmen kuukauden välein.
Nyt iloitsen myös sairaan lapsen hoitotuen olemassaolosta.
Nämä nyt tuli mieleen omalla kohdalla.

Minä myös. Otti tiukille kun oli lääke jonka peruskorvaus vietiin. Piti valita, ruoka vai lääke ja kumpikin oli paha.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: öppiäinen - 11.09.14 - klo:21:32
Kuntasektorilla vaihdetaan kyllä lamput itse, tyhjennetään roskikset ja muut perusjutut.

Itse = kunta vaihtaa. Minä en saanut, kun olin väärän alan ihminen. Eihän nörtti osaa loisteputkilamppua irti veivata ja uutta paikalle. Olin siis kuntasektorilla vielä viime vuonna, ja systeemi oli se että kiinteistönhoitaja piti tilata asia hoitamaan. Ja niitä oli vielä erikseen seinien ja pienempien osien huoltajat ja hirveä duuni jostakin löytää se lomake, jolla saa oikean alan ihmisen tilattua.  Roskikseni tyhjennettiin ennen kuin se ehti likikään täyttyä, ikinä en ehtinyt itse hoitaa asiaa.

En tiedä, onko tuo lampunvaihtoasia kiinni ammattiliitoista, jotka ovat tarkkoja että vain omaan alaan kuuluvaa työtä tehdään, vai onko ajatus että ihmisethän pöllisivät lamppuja itselleen jos niitä saisi jostain varastosta oma-aloitteisesti käydä hakemassa. Voisin kuvitella, että jokaisesta vaihdetusta lampusta tehdään asianmukainen poistoilmoitus, josta selviää, minkä käytävän katosta se on vaihdettu ja kuka pyysi vaihtamaan.

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: maisakai - 11.09.14 - klo:21:50
Minäkin ilmoittaudun iloiseksi veronmaksajaksi sen sijaan että jostakin tietystä osaisin luopua. Minun veroillani saa kaikin mokomin tukea lapsiperheitä ja huono-osaisia, vaikka en itse sellaisia tukia ole koskaan tarvinnut. Sitä ihmettelen edelleen, että hallitus lihavina vuosina kevensi verotusta sen sijaan että olisi laittanut talteen pahan päivän varalle. Nyt ollaan pahassa pulassa.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: öppiäinen - 11.09.14 - klo:22:32
En sitten tiedä, onko vähäosaisten tukien kyttäysbyrokratia meille hyväosaisille suunnattu yhteiskunnan palvelu. Tuntuu, että sen pyörittämiseen menee enemmän rahaa kuin mitä se tuottaa.

Se, että työtön saa tehdä 300 euron edestä töitä ilman että työttömyyspäiväraha pienenee, on jo askel oikeaan  suuntaan, mutta eipä sekään kaikkea ratkaise eikä kaikkia auta. Jos elää yhdistelmällä peruspäiväraha+asumistuki+toimeentulotuki (=arkea monelle), se 300 otetaan huomioon toimeentulotuessa, eli vaikutus on tasan nolla.

Varmaan voisin jonkin verran luopua tästä nauttimastani köyhienkyttäyspalvelusta, eli voitaisiin siirtyä perustulon suuntaan.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: PekkaV - 12.09.14 - klo:03:07

   privaattiterveydenhuolto=piraattiterveydenhuolto

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: PekkaV - 12.09.14 - klo:03:09

   terveyskeskus=arvauskeskus

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: PekkaV - 12.09.14 - klo:03:11

   Veroparatiisi on helvetistä.

Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Leena - 12.09.14 - klo:10:08
En sitten tiedä, onko vähäosaisten tukien kyttäysbyrokratia meille hyväosaisille suunnattu yhteiskunnan palvelu. Tuntuu, että sen pyörittämiseen menee enemmän rahaa kuin mitä se tuottaa.

Se, että työtön saa tehdä 300 euron edestä töitä ilman että työttömyyspäiväraha pienenee, on jo askel oikeaan  suuntaan, mutta eipä sekään kaikkea ratkaise eikä kaikkia auta. Jos elää yhdistelmällä peruspäiväraha+asumistuki+toimeentulotuki (=arkea monelle), se 300 otetaan huomioon toimeentulotuessa, eli vaikutus on tasan nolla.

Varmaan voisin jonkin verran luopua tästä nauttimastani köyhienkyttäyspalvelusta, eli voitaisiin siirtyä perustulon suuntaan.

Tästä olen erittäin samaa mieltä. Toinen mistä pysyvästi purnaan, samoin kuin yritän vaikuttaa asiaan, on työkyvyttömyyseläkeläisen ansiotulon valvonta. Siinä tietenkin työllistetään muutama virkailija, mutta hieman tyyliin kaivakaa te kuoppa ja sitten toinen palkataan täyttämään sitä.

Hyvin harvan työkyky romahtaa nollaan, suurin osa on vain tarpeeksi kykenemätön tekemään omaan amaattiinsa kuuluvaa tai siihen läheisesti verrattavaa työtä tai hänen toimintakykyisyytensä on joko jossakin nollan ja sadan prosentin välillä, tämä on suoraan lausuntotekstistä paitsi tietty tuota protestilausetta, toimintakyky on jossakin nollan ja sadan välillä, sillä kysymys työkykyisyydestä liippaa sitäkin. Sillä nimittäin on perusteltava mistä syystä joku ei tekisi mitään työtä.

Ihminen on monin tavoin työhaluinen ja työhakuinenkin, taivas sen tietää miksi mutta näin on. Olen tavannut yhden ainoan terveen nuoren naisen, joka totesi että " työelämä ei vaan ole mun juttu" . Työvoimatoimisto kun kierrätti näitä meidänkin kauttamme koettaessaan siivota edes pikkuisen tilastojaan.

Totta kai sallittavan työn määrä tulisi olla sidoksissa työkykyisyyteen, eilä siihen eläkkeeseen, joka myönnettiin kauan sitten, joka kenties alkuaan oli pieni ja josta taitettu indeksisidonnaisuus on haukannut jo suuren annoksen. Ainutkaan ei ole osannut vastata siihen, miksi näin on. Hyssälä väitti minun erehtyneen, huomatessaan että näin se nyt vain on, sai kirkumiskohtauksen ja tämä on totta. Silloisista oppositiopuolueista kristillisten Räsänen ainoana vastasi ja sanoi että kuinka se saattaa noin olla. Hän oli hieman ymmällään, mutta nopeasti kärryillä ja sen jälkeen me hänen avustajansa kanssa uurastimme lakialoitteen puolesta. Eläkeyhtiöistä sanottiin että vanhus on niinkuin ansainnut eläkkeensä. Mutäs pahaa sairas sitten teki, kysyin.

Keva korjasi minun eläkettäni!  Kun soitin ja sanoin että oikein sinänsä totesivat että laskettiinhan se alun perin vähän niinkuin kohtuuttomasti, mutta todetessani että en minä sitä, vasn kaikille sama ja sassiin ja minulle lupa työhön voinnin nukaan hyssyttivät että se oli kerrallinen oikaisu vaan. Ettei he muuta. Työeläkelaitokset linjaavat kelan kanssa. Sitä valvoo vain Eduskunta. Sinne ei pääse ulkopuolinen edes tutkimusta tekemään. "Meillä on nämä omat lääkärit" ne sanoi, kun olisin tutkinut kustannetun psykoterapian hyötyä työkykyyn nähden. Jestas sanoin minä. En ole nähnyt tätäkään tutkittavan!  Ja kevaan ei hyödytä yrittääkään, se on varsinainen kuntasektorin hirttonuora. Kuka ei nykyisin työskentele kuntasektorilla?

Kaikki töihin ne sanovat, mutta kun yriton mennä, jestas mikä härdelli, paperisota ja " ylititte sallitun rajanne kymmenellä  sentillä" kirjeiden tulva!  Kenties se kristillisten aloite jotakin sai aikaan, sillä tuommoinen postittelu loppui.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Leena - 12.09.14 - klo:10:14
Tuli pitkä jeremiadi oikein. Toivon edes yhden jaksavan kahlata läpitte. Joitakin vuosia sitten eräs duunari määritteli erinomaisesti herrain ihanteen: peruskoulusta sukkelasti työelämään, perehdytys paikan päällä, sitten työssä 70 vuoden ikään ja mielellään heti hautaan.  :003:
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: öppiäinen - 16.09.14 - klo:18:33
Ei kukaan lypsävää lehmää halua nujertaa. Kysymys on vain voiton kylmästä maksimoinnista.

Ääh, kun ämmy on tarpeeksi minulle lypsänyt, ihan sama miten sille sitten käy. Etsitään tuottoisampi lypsikki toisaalta!

Sehän tässä huolettaa, että onko enää sellaisia kapitalisteja, joille tuotannon kehittäminen investoinnein on se jutun juju. Vai onko vain pikavoittojen hakijoita, joille tärkeintä on myydä osakkeensa juuri oikealla hetkellä, kurssin ollessa korkeimmillaan, ja sen jälkeen saakin firma vaikka kaatua. Viisainta on siis lypsää firma tyhjiin.
Otsikko: Vs: Jokaiselle omansa ja toisen oma tasan
Kirjoitti: Viisveisaaja - 16.09.14 - klo:18:41
 :)
Veroparatiisi on helvetistä.

terveyskeskus=arvauskeskus

 privaattiterveydenhuolto=piraattiterveydenhuolto
_____________

Verottaja = erottaja

Joku ei tuu 6000 euron tuloillakaan toimeen yksinhuoltaja, kun verotus on per.... syvältä ja rikkaat pistää firmansa Ruotsiin tai jonnekkin Viroon, kun Suomessa vaan verottaja ei tee muuta kuin kyttää ja rankaisee, jos jonkun ylityötunnin onnistut saamaan ja tekemään.