Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: malla - 02.03.14 - klo:14:51

Otsikko: SoMe-Paussi
Kirjoitti: malla - 02.03.14 - klo:14:51
SoMe-Paussi

Aloitan muutaman päivän kestävän SoMe-Paussin, -tauon.
Reivaan kaikki purjeet sosiaalisen median suhteen ihan minimiin.
Vaikka en olekaan varsinaisissa sosiaalisissa verkostoissa kuten Facebook tai Netlog, Twitter enkä kirjoita blogia niin silti.
Ihminen tarvitsee toisinaan omaa aikaa, rauhoittumista kaikesta hälystä ja hälinästä.
Jeesus sen tiesi kun sanoi opetuslapsilleen että tulkaa autioon paikkaan ja levähtäkää vähän.
Erämaahetket voivat koitua lähteiden maaksi, yllättävän rikkaiksi.

Siis olen foorum,iltakin poissa jonkun päivän, samoin ajan sähköpostiliikenteen ja kännykkäliikenteen mahdollisimman alas, vain asiapostit ja asiapuhelut.

Nykyään on niin tottunut näihin teknisiin vempaimiin että aluksi tuntuu oudolle kun ei olekaan aina tavoitettavissa.

Myös ihmisten kohtaamiset imevät voimavaroja.

Olen aiemminkin pitänyt vastaavia pausseja kun olen kokenut että tarvitsen rauhaa ja täydellistä hiljentymistä.

Siunausta.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: maisakai - 02.03.14 - klo:15:02
Tuo on järkevää. Jää aikaa muuhun. Paastonaikana voisin minäkin yrittää rajoittaa netissä viipyilyä ainakin päivän silloin tällöin. Kaksi peräkkäistä päivää voisi jo olla liian suuri haaste. Töissä toki tarvitsen nettiä ja läheisten kanssa puhelinta, mutta jos voisin olla käymättä täällä ja blogeissa ja nettilehtien sivuilla... Seitsemän vapaata viikkoa on taas alkamassa tuhkakeskiviikkona.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: seppos - 02.03.14 - klo:15:49
Olen aina ymmärtänyt tämän jonkin tasoiseksi keskusteluksi. En paastoa ihmiskontakteissa enkä foorumeissa, mutta pientä suurempi ruokapaasto tekisi hyvää.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.03.14 - klo:15:59
Olen samalla lailla kuin seppos. Juttelen kun siltä tuntuu, en kilpaile itseni enkä toisten kanssa, en pakota itseäni seuroihin enkä kirkkoon silloin kun olen levon tarpeessa.
Ulkopuoliset kontaktini rajoittuvat nykyään muutamiin perheenjäseniin ja heihinkin vain kerran-pari viikossa. Täksi tykkään äänettömästä keskustelusta täällä'.
Jos jossakin haluan paastoa, niin turha hupsuttelu voisi jäädä paaston aikana. Muulloin ei ole iloittelukaan pahaksi.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: 1944 - 02.03.14 - klo:20:01
Täällä ylempänä elellessäni seurailen, otan osaa, väistyn, väsyn, pidän pääni, kuuntelen, ilostun, ilahdun, tympäännyn, jankutan, mutta aina taas kirjoitan jotakin foorumille. Huomaan olevani "toiseksi vanhin" rekisteröitynyt henkilö. Henkeä pitää vetää. Kukin taaplaa tavallaan.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: seppos - 02.03.14 - klo:20:10
Täällä ylempänä elellessäni seurailen, otan osaa, väistyn, väsyn, pidän pääni, kuuntelen, ilostun, ilahdun, tympäännyn, jankutan, mutta aina taas kirjoitan jotakin foorumille. Huomaan olevani "toiseksi vanhin" rekisteröitynyt henkilö. Henkeä pitää vetää. Kukin taaplaa tavallaan.

Jos ajattelet kaikkia rekisteröityneitä, niin meillä on ollut täällä useampia yli 80v kirjoittajia
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: 1944 - 02.03.14 - klo:20:18
Kirjoitin epäselvästi, jäsenlistalla olen se kakkonen. En tiedä, miten olet listan ajanut. En voi poiskaan jäädä, vaikka joskus tuntuu siltä, että minulla ei ole enää mitään uutta annettavaa.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: malla - 02.03.14 - klo:20:26
 :eusa_angel:

Pieni kurkistus.

Siis en missään tapauksessa ole foorumiin enkä keskustelijoihin täällä väsynyt.
Mutta tuo flunssa vei voimia ja ajattelin eilen illalla että taidan olla hiukan pois.
Tuskin maltan kauhean monia päiviä olla täältä pois.

Tämä on kiva foorumi.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: 1944 - 02.03.14 - klo:20:32
 :039:
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: malla - 02.03.14 - klo:20:40
 :039:

Jännä miten voimattomaksi voi yksi flunssa iuhmisen viedä.
Vieläkin ihan kuin olisi eri maailmassa kuin tavallisesti.

Mutta hyvää viikkoa. :eusa_angel:
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: vn - 02.03.14 - klo:20:42
 :039:
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: malla - 02.03.14 - klo:20:46
 :039:

Ja nyt toivotan kaikille foorumilaisille hyvää alkavaa viikkoa.
Enempää ei jaksaisikaan tällä erää istua.
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: maisakai - 02.03.14 - klo:21:20
Onkohan, malla, tautisi ollut influenssa, kun otti niin koville?

Minäkään en siis missään tapauksessa ole foorumiin kyllästynyt, mukavahan täällä on rupatella ja asiaakin pohdiskella. Olen kyllästynyt itseeni, joka en saa aikaan sellaista, mihin oikeasti haluaisin aikaani myös käyttää: ulkoilu, hyvät kirjat, hiljentyminen... Paastonaika on hyvä aika itsetutkisteluun.   
Otsikko: Vs: SoMe-Paussi
Kirjoitti: seppos - 02.03.14 - klo:22:16
Onkohan, malla, tautisi ollut influenssa, kun otti niin koville?

Minäkään en siis missään tapauksessa ole foorumiin kyllästynyt, mukavahan täällä on rupatella ja asiaakin pohdiskella. Olen kyllästynyt itseeni, joka en saa aikaan sellaista, mihin oikeasti haluaisin aikaani myös käyttää: ulkoilu, hyvät kirjat, hiljentyminen... Paastonaika on hyvä aika itsetutkisteluun.   
Tämän talven flunssa ottaa juuri noin koville. Kun luulee taudin loppuneen, niin vielä vajaan viikon yskittää. Jos ei vointi muuten parane niin rohkeasti päivystykseen. Flussaa muistuttavia tauteja on todella monta.