Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: mami - 19.11.13 - klo:11:31
-
Meidän seurakunta järjestää Siioninvirsiseurat kerran kuussa ja puhujien haaliminen on vaikeaa. Joskus saattaa olla, että yksikään neljästä puhujasta ei edusta körttiläisyyttä. Mutta toki he tietävät olevansa körttiseuroissa ja pyrkivät mahdollisuuksien mukaan painottamaan ihmisen pienuutta ja Jumalan suuruutta. Joskus harvoin voi syntyä kiusaus näpäyttää körttejä uskon puutteesta ja syyllisyydessä kieriskelystä. Mutta se on niin hienovaraista, että tuskin kukaan huomaa.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Eikö ole hyvä, että seuroja ylipäätään pidetään? Vielä kun olisi veisuun aloittajiakin, niin täydestä menee.
-
Eikös nuo säestämättömät ja kertosäkeistöjä sisältämättömät virret ole seurojen pääasia, jos on jollain sydämellä saa sanoa sanottavansa ilman ennakkosensuuria. :icon_lol: "Väärä" oppiset hiljennetään veisuulla! :039:
-
Eikös nuo säestämättömät ja kertosäkeistöjä sisältämättömät virret ole seurojen pääasia, jos on jollain sydämellä saa sanoa sanottavansa ilman ennakkosensuuria. :icon_lol: "Väärä" oppiset hiljennetään veisuulla! :039:
Osuit ytimeen. Täytyy olla aika pahasti vääräoppinen ennenkuin veisataan päälle. Pari kertaa olen ollt sellaisissa seuroissa.
-
Lahti taitaakin olla körtti-aluetta, sillä puhujia on riittänyt :023:. Mauno tietää mitkä ovat vaikeudet tai helppous heidän hankkimisessa.
Tuntemiani pappeja ( tuttuja kasvoja) on penkeissä aina lukuisasti, viimeksi laskin 8-9, ynnä he joita en tunne. Olisi mukava jos joku heistä puhuisi penkistäkin. Monet kuuluvat kyllä vuorollaan puhuviin.
Välillä on toispaikkakuntaisiakin pyydetty, myös seurakunnan ns. ystäväpapit ovat käyneet seuroissa.
Jos sovitut puheet olisivat hiukan lyhyempiä, voisi joku penkistäkin rohkaistua sanomaan jotakin. Siten saataisiin virsiäkin veisata useampi.
Seuroilla on kuitenkin määrätty kesto, jota kannattaa noudattaa. Kamarikeskustelut jatkukoot tarpeen mukaan. :eusa_clap:
Oletko, mami, itse puhunut ? :icon_biggrin:
-
Pyydetty on, mutta en ole rohjennut.
-
Pyydetty on, mutta en ole rohjennut.
Turhaan pelkäät. Minä olen jo useamman kerraan nolannut itseni, vaan ei se mitään, sillä emme hae maallista kunniaa.
-
Kotiseuratasoisissa, vaikka srksalin pöydissä istuen, voi kait kuka vaan alkaa puheenvuoronsa ja sitten taas veisataan... Kirkon penkissä istuessa runsaslukuisesti paikalla ollen järjestys olla pitää, oli körtti-tahi muu seura meneillään...."Todistaahan" voi seuroissakin, vaikka armon vilauksesta tai sen puutteesta ja kaipuustaan.... :icon_lol:
-
Tuo veli todistaa tuntuu todella vieraalta körttiseuroissa, joissa jokainen kantaa henkilökohtaisen vastuun Jumalalle. Niissä ei tarvita veljeä todistamaan ja muutenkin todistaa sana kuuluu enemmän muihin liikkeisiin.
-
Tuo veli todistaa tuntuu todella vieraalta körttiseuroissa, joissa jokainen kantaa henkilökohtaisen vastuun Jumalalle. Niissä ei tarvita veljeä todistamaan ja muutenkin todistaa sana kuuluu enemmän muihin liikkeisiin.
Minä en pysty todistamaan. Todistaminen käsitteenä liukuu körttiläisen ohi. Seurapuheet ja rakkaat virret ovat mystiikkaa. Todistaminen nostaa todistajan metrin verran ylöspäin.
-
Mitä se "todistaminen" on? Miksi tai mitä todistetaan, jos todistetaan? :017:
-
Mitä se "todistaminen" on? Miksi tai mitä todistetaan, jos todistetaan? :017:
En tiedä.
-
Minusta "todistamisen" ei pidä nostaa todistajaa ylöspäin, vaan tuoda Kristusta esille.
Minä ymmärrän todistamisen siten että olen valmis kertomaan uskostani jos asia tulee luontevasti
esille jossakin, tyrkyttäjäksi minusta ei ole.
Mutta sitä rukoilen ja toivon että Pietarin lailla en kieltäisi Jeesusta.
Vaikka näin on käynyt...ja käy...mutta armahtakoon Jumala minut viheliäisen ihmisen.
Tahto minulla hyvän tekemiseen kenties jossain syvyyksissä on, mutta taitoa ja viisautta ei ole.
-
Eiköhän se ole sana muiden joukossa. Tai voisihan se tarkoittaa sitä, että mitä puhuja selittää se on voitava löytää Raamatusta. Vähän sille tapaa kuin tutkielmat ennenvanhaan tehtiin.
-
Ainakaan me emme saisi antaa väärää todistusta lähimmäisestämme, niinkuin valitettavasti varsin
yleisesti tapahtuu.
-
Ymmärrän tuon todistamisen, siinä mielessä mitä se tässä ketjussa esille otettuna tarkoittaa...
Tarkoittavan sitä että ihminen todistaa eli puhuu / kertoo uskostaan.
Se on sitten asia erikseen osaako ihminen sitä koskaan tehdä siten ettei tule väärin ymmärretyksi,
haukutuksi, nolatuksi, nöyryytetyksi.
Usko on ihmiselle kuitenkin niin suuri elämän muutos ja lahja...että olisihan se hieno asia että
sellaisen asian esille tulolle olisi kanavia ja tapoja olemassa...
Käytetään yleisesti sellaista termiä...että joku todistaa elämällään...
Meidän tulisi olla maailmassa Kristuksen kirjeinä...
Sanotaan että me uskovat ihmiset olemme "viides evankeliumi"
Sanotaan että "uskosta osattomat" lukevat meitä jotka olemme uskon tiellä.
Sanotaan että kynttilää ei pitäisi laittaa vakan alle...
Sanotaan että olkaa nöyriä ja hiljaisia, sen kaltaisten on Jumalan valtakunta
Silti....
-
Perinteinen 'todistaminen' sellaisena kuin se on kuulunut vaikkapa Pelastusarmeijan kokouksiin on omakohtainen kuvaus kääntymyskokemuksesta. Se kuuluu kai aloittaa aikaisemman syntielämän maalailulla. Viime aikoina olen kuullut tämän tapaista huumevalistuksen yhteydessä entisten narkomaanien kertomana. Yleensä se on saanut nuorten innostumaan villeistä tarinoista enemmän kuin varoituksen sanoista.
-
Seurapuheita on monta lajia. On hartauspuhetta, muisteloa, Raamatun selitystä, kertomusta eletystä elämästä, todistusta siitä, kuinka Jumala kosketti, historiallista katsausta körttiläisyyteen. Ideana kuitenkin rinnalla kulkeminen, ei opettaminen. Näin olen ymmärtänyt.
Minun mieheni on erittäin hyvä niin hengellisen kuin muunkin puheen pitäjänä (vaikka itse sanonkin, mutta olen kriittinen ihminen). Ja se perustuu huolelliseen valmistautumiseen. Hän ei todellakaan pidä ex tempore -puheita. Hän ei ole suostunut puhumaan seuroissa. Haluaa varmaankin ensin sisäistää körttiläisyyden paremmin.
-
Ymmärrän tuon todistamisen, siinä mielessä mitä se tässä ketjussa esille otettuna tarkoittaa...
Tarkoittavan sitä että ihminen todistaa eli puhuu / kertoo uskostaan.
Ja mitä kunnon körttiläinen uskostaan kertoo? "Kovin vähän sitä on", "lieneekö sellaista olemassakaan..."
-
Heitinpä tuon "todistamisen" tahallani lainausmerkkeihin hyvin tietäen, että körttiläiset sitä kavahtaa.... :icon_wink: vn mielestäni sanoittaa sitä sopivasti myös körttipuheeseen...." Jos minä istun penkissä ja totean, ettei ole ollut pahemmin nousuja, eikä laskuja, mutta taitaa se aurinko välillä pilven raosta silti kurkistaa, voihan se olla minun todistukseni..
Kesällä yksi rovasti muisteli esi-isäänsä, jonka piti puhua seuroissa, vaan istua jökötti penkinpäässä, veisattiin muutama virsi, ja oli ukon todettava. "Ei Herra anna" ja veisattiin taas...
Sattuneesta syystä kun olen runsaat 60-vuotta saanut kuulla muita kuin körttiläisten saarnoja, jotta kokemusta on monesta perinteestä.... :icon_rolleyes:
-
Hyvä seurapuhe lähtee mielestäni a) aiheesta b) tietystä Raamatunpaikasta c) inspiraatiosta jossa oma kokemus on vaikuttimena.
Olen kuullut näitä kaikkia. Useimmiten vapaasti puhuttuina, joskus harvoin osin muistiinpanoista luettuina. Tai, kuten mieluisa puhuja minulle, Mauno, pohdiskellen, aiheesta c.
Näissä ei tarvitse Raamatun lauseita tai opetuksia toistella, ei Herran nimeä turhaan lausua. Kuullun päälle aiheen mukainen SV sitoo kaiken yhteen, puhuttelee, sitoo haavat, lohduttaa.
Kiihkoton meno on minullekin, intomielelle, mieluisin tapa olla kuulolla, hiljenty ja olla yhdessä toisten samanmoisten kanssa.
Itse olen vilkas puhumaan ja kirjoittamaan, mutta eteen en kykene menemään puhujana. Penkistä ehkä voisin , jos niin olisi tapa. Se todella vaatisi valmistelua, sidesanojen lunttilappua ja keskittymistä. Rönsyily on toki luonnollista, mutta kompakti pieni puhe on ihanteeni.
-
Minusta puhujan ei tulisi asettua perinteen mukaan eikä muutenkaan kuulijoiden yläpuolelle, ei ruumillisesti eikä puheessaan. Tämän ruumiillisen asettautumisen määrää paikka ja sen akustiikka. Henkinen puoli onkin sitten vaativampi.
Toinen asia on, että on erittäin hyvä pitää puhuessa ja muutenkin toinen käsky mielessä.
-
Minusta puhujan ei tulisi asettua perinteen mukaan eikä muutenkaan kuulijoiden yläpuolelle, ei ruumillisesti eikä puheessaan. Tämän ruumiillisen asettautumisen määrää paikka ja sen akustiikka. Henkinen puoli onkin sitten vaativampi.
Toinen asia on, että on erittäin hyvä pitää puhuessa ja muutenkin toinen käsky mielessä.
Kotiseuroissa on ihan sopivaa, että puhuja pitää puheensa istuen omalla paikallaan. Kaikki varmasti kuulevat, mitä hän sanoo. Jos tila on iso, niin minusta silloin on turhaa kursailua puhua omalta paikaltaan. Parempi mennä eteen ja puhua kuulijoihin päin, niin kuulevat paremmin.
Muistan, kun isä tuli monesti kirkosta ja sanoi, ettei hän saanut saarnasta mitään selvää. Ei tainnut olla mikrofonia papilla ja puhui vähän tupisemalla, vaikkakin saarnastuolista. Pitkälle tuntuu saarna, josta ei kuule mitään.
-
Miksiköhän saarnapöntöt on nostettu lattiatasoa ylemmäksi ja monissa vanhoissa kirkoissa kauaksi alttarista, keskelle kuulijoita? :icon_rolleyes:
Kuuluvuuden kannalta on hyvä nousta seisaalleen ja mahdollisimman hyvään kohtaan, että kaikki näkevät ja varsinkin kuulevat..... Ei se ole itsensä ylentämistä. :icon_eek: Suomessa ei ole Efeson amfiteatteria, jossa kuiskauskin lavalta kuului takariville, ainakin teatterin ollessa tyhjillään. :039:
Lyhyestä todistuksesta käy, vaikka vakaan isäntämiehen tokaisu, "Kiitos, kun saatiin viljat kuivana korjuuseen" ja virsi päälle... :039: :039:
-
Ah, se Efesoksen amfiteatteri ! Meillä täällä käytetään pientä pöytämikrofonia, ja hyvä niin. Sali on aika iso.
SV 226 http://www.youtube.com/watch?v=u0jbYz5vFCw
-
Piru on ovela.
-
Piru tuntee Raamatun.
-
Edellisistä voidaan päätellä, että vankkakaan raamatuntuntemus ei tee ihmisestä välttämättä hyvää pappia.
-
Raamattu tuntee pirun.
-
Piru on rationaalinen kaveri ja operoi suurissa joukoissa. Ei se körttiseuroihin paukkujaan tuhlaa..
-
Edellisistä voidaan päätellä, että vankkakaan raamatuntuntemus ei tee ihmisestä välttämättä hyvää pappia.
Ylläpito huomautti, miksi osoittelen ihmisiä. Haluan oikaista, että en tarkoittanut tällä kommentillani PekkaV:tä enkä juhania, vaan muutamia hyvin tunnettuja pappeja (yleensä teologian tohtoreita), joita nyt en ala tässä erikseen mainitsemaan. Haluan vielä huomauttaa, että mielestäni teologian tohtoreissakin on ihan hyviä pappeja.
-
Piru on rationaalinen kaveri ja operoi suurissa joukoissa. Ei se körttiseuroihin paukkujaan tuhlaa..
Taisi joku, olikohan Aku Räty, mainita, että kun Jumala on pirtissä niin piru on porstuassa.
-
Taisi joku, olikohan Aku Räty, mainita, että kun Jumala on pirtissä niin piru on porstuassa.
näinhän se on...
-
Ymmärrän tuon todistamisen, siinä mielessä mitä se tässä ketjussa esille otettuna tarkoittaa...
Tarkoittavan sitä että ihminen todistaa eli puhuu / kertoo uskostaan.
Se on sitten asia erikseen osaako ihminen sitä koskaan tehdä siten ettei tule väärin ymmärretyksi,
haukutuksi, nolatuksi, nöyryytetyksi.
Usko on ihmiselle kuitenkin niin suuri elämän muutos ja lahja...että olisihan se hieno asia että
sellaisen asian esille tulolle olisi kanavia ja tapoja olemassa...
Käytetään yleisesti sellaista termiä...että joku todistaa elämällään...
Meidän tulisi olla maailmassa Kristuksen kirjeinä...
Sanotaan että me uskovat ihmiset olemme "viides evankeliumi"
Sanotaan että "uskosta osattomat" lukevat meitä jotka olemme uskon tiellä.
Sanotaan että kynttilää ei pitäisi laittaa vakan alle...
Sanotaan että olkaa nöyriä ja hiljaisia, sen kaltaisten on Jumalan valtakunta
Silti....
Juuri tuo aikanaan sai minut luopumaan koko "uskovaisuudesta" mitä lieneekin. Ei kukaan minua "lukiessaan" ainakaan "tule uskoon" mitä lieneekin. Ymmärsin - tai mitä seurasin todistuksia - olivat elämäkerrallisia pätkiä elämän muuttumisesta siis ihan huipuksi, minun ei rehellisesti puhuen muuttunut eikä minusta tullut mitään hyvistä. Kun vielä "uskoontulo" oli pelastuksen =taivaaseen pääsyn ehto, lähimmäisiä ajatellen - en kerta kaikkiaan voinut ottaa vastuulleni.
Tietysti minulla oli vielä niitä kohtauksia, joista tuolla muualla tulee noottia impulsiivisuudesta, jos sitten perumisiakin, eli nyt, kun tiedetään, mikä on, niin totta ihmeessä olin kauhuissani omaisten ja ystävien kohtalosta.
Kotona koetettiin puhua järkeä, mutta kuka teini nyt äitiä uskoo.
Siis se on kertomus menestystarinasta. Kuinka Jeesus kutsui ja kuinka minä sitten. Hyvin kokemuspohjainen. Jos kenellä on kynttilä, pitäköön kaikin mokomin palamassa. Oli huojennus, jos ei tarvinnutkaan.
Kristuksen seuraaminen on minulle muuta.
-
Meillä saarnasi pappi kerran uskoontulosta.
Vitkuttelin, ja kysyin, olisiko minuutti aikaa. Oli hänellä.
Kysyin, mitä sen jälkeen.
Mietti, punehtui, sai vedet silmiin. E-ei- eikai - Ei mitään!
Mutta kun elämä jatkuu. Samoin kyselisin yhä.
-
Ja mitä kunnon körttiläinen uskostaan kertoo? "Kovin vähän sitä on", "lieneekö sellaista olemassakaan..."
En ole kuullut körttiseuroissa ihmisten puhuvan itsestään. Tai onko mennyt ohi korvien tai käykö Öppiäinen useammin. Täällä tahtovat rajoittua kirkkopyhiin ja paremmin niihin kesäjuhliin.
-
Lähteehän seurapuhe usein jostakin puhujaa koskettaneesta. Sikäli puhutaan itsestä. Siitä jatketaan sitten kohti Jumalaa vaikka ei aina kovin pitkälle päästäisikään. Suunta on kuitenkin tämä.
-
En ole kuullut körttiseuroissa ihmisten puhuvan itsestään. Tai onko mennyt ohi korvien tai käykö Öppiäinen useammin. Täällä tahtovat rajoittua kirkkopyhiin ja paremmin niihin kesäjuhliin.
En varmasti ole useammin käynyt. Mutta se vähä, mitä olen käynyt, on ollut enempi pienen porukan kai kotiseuramaista meininkiä, ilman etukäteen tehtävään kutsuttuja ja ilmoitettuja puhujia. Se ehkä vaikuttaa sisältöön.
-
En varmasti ole useammin käynyt. Mutta se vähä, mitä olen käynyt, on ollut enempi pienen porukan kai kotiseuramaista meininkiä, ilman etukäteen tehtävään kutsuttuja ja ilmoitettuja puhujia. Se ehkä vaikuttaa sisältöön.
No, en tiedä, kuka ne laskee ne käyntikerrat. Kesäjuhlilta tietty tulee monta.
Mutta nekö puhuvat siis noin? Itsestään? Kyllä tuo on jäänyt joko vieraaksi, tai on mennyt ohi korvieni. Ainut itsestään ja uskostaan kertonut joka nyt vahvasti hakien tulee mieleen, on unkarilainen pappi viime kesän juhlilta. Hän kertoi Pascalista ja ritarista, joka kysyi Pascalilta todennäköisyyttä Jumalan olemassaololle. Totesi että hänhän sai ateistisen kasvatuksen, ja mietti joskus tätä kysymystä. Hän oli sitten päättänyt ajatella että Jumala kenties onkin olemassa, tai jotain. Pascal kun oli todennut, matemaattisesti 50%/ 50%, mutta ken uskoo hän näkee. :003: Tai jotain.
Kaikenlainen kursailu ja kruusaus ja emmää - ei mul vaan - emmää ainakan esmääsenä kaffet mää ottamaan - on aika tamperelaista. Et suinkaan asu sillä seudulla? Äitini, nääs, pelasti sieltä yhden hyvän pojan, nääs, väljemmille vesille, nääs. :003: Mutta suku jäi.
-
Mutta nekö puhuvat siis noin? Itsestään? Kyllä tuo on jäänyt joko vieraaksi, tai on mennyt ohi korvieni. Ainut itsestään ja uskostaan kertonut joka nyt vahvasti hakien tulee mieleen, on unkarilainen pappi viime kesän juhlilta.
Kaikenlainen kursailu ja kruusaus ja emmää - ei mul vaan - emmää ainakan esmääsenä kaffet mää ottamaan - on aika tamperelaista. Et suinkaan asu sillä seudulla?
Täällä asun, mutta eipä se seuraväki ainakaan kaikki täältä kotoisin varmaan ole ollut, kuten en minäkään.
Voihan sitä itsestään puhua muutenkin kuin puhumalla uskostaan. Pitäisin mahdollisena, että käytämme sanoja "puhua itsestään" vähän eri merkityksissä. Tässähän minäkin puhun itsestäni.
Perinteinen viidesläinen/helluntailainen todistaminen taas, onko se itsestä puhumista, jos menee kovasti jonkin kaavan mukaan?
-
Joka kerskaa sen kerskauksena olkoon Herra.
Näin taidetaan raamatussa sanoa.
Koen että minun on paljon helpompi ja parempi puhua siitä mitä kolmiyhteinen Jumala
on saanut minussa muutosta ja uutta elämää aikaiseksi.
Jumala on ensin rakastanut minua.
Tämä saa minussa aikaan tahtomisen ja tekemisen...myös ajattelemisen ja puhumisen.
Mieluummin puhun Jumalan teoista itsessäni kuin siitä mitä itsessäni olen ja mitä saan aikaiseksi.
Liian usein valitettavasti hölpötän omista laulujutuista ja numeroiden pyörittämisestä...
Mutta toisaalta hyvä sekin...sydämen kyllyydestä suu puhuu... :023:
Muista ihmisistä en mielelläni puhuisi...ainakaan juoruamalla ja pahaa...ystävyyden ja rakkauden hengessä
haluan puhua.
Jos seuroissa ei puhuta itsestä...eikä siitä mitä Jumala on meissä vaikuttanut...
Ja jos ei lähdetä uskosta osattomia haukkumaan...niin säästäkö siellä puhutaan :017: