Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Töölöläinen - 28.02.13 - klo:08:20
-
Mihin?
http://www.youtube.com/watch?v=U4zlA6NoSVE
muutumiseen...aina on mahdollisuus... vai onko?
-
Todistettavasti ON. Näin on kohadallani. Lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut muuta vikaa kuin että tuli koettua ehkä liian paljon "virran viemää".
Asettuminen tuli ajallaan, orjana oleminen, toisten taluttamana kulkeminen. Olin harhaanjohdettu.
Riistäydyin siitä irti kun sisäinen kehotus niin sanoi. Ja vihdoin löysin laitumen jolla saan vettä ja leipää. Hyvä Paimen hoitaa ja kuljettaa minne hän haluaa.
Ja näin on paras.
Kiitos muutoksen mahdollisuudesta.
-
Esimiesasemassa ollessani otti joskus päähän, kun työntekijä vaihtoi maisemaa. Lohdutus siihin oli, että muutos on mahdollisuus. Tämä sanonta on muuten aika yleispätevä viisaus sillä se ei lupaa mitään perätöntä hyvää vaan sinun pitää itse muuttaa se hyväksi.
-
Just näin, muutos on mahdollisuus!!!
Tavattoman laaja ja monimuotoinen mielenkiintoinen aihe.
Meistä itsestämme on kiinni tapahtuuko muutosta...mitä, missä, milloin, miten, miksi....
Aikoinaan työelämässä olin mukana viikon mittaisella kurssilla minkä "otsikkona" oli
"Muuttuminen on oppimista", tai jotain tämän suuntaista. Kurssiaineistoa edelleen tallessa.
Moni asia edellyttää myös sitä että olen valmis "laittamaan itseni likoon".
:039:
-
Esimiesasemassa ollessani otti joskus päähän, kun työntekijä vaihtoi maisemaa. Lohdutus siihin oli, että muutos on mahdollisuus. Tämä sanonta on muuten aika yleispätevä viisaus sillä se ei lupaa mitään perätöntä hyvää vaan sinun pitää itse muuttaa se hyväksi.
Palvellessani erään Suomen teollisuuden yrityksen johtajaa, totesi hän minulle: " Arvostan sinun päätöstäsi tarttua, uuteen mahdollisuuteen".
Just näin, muutos on mahdollisuus!!!
Tavattoman laaja ja monimuotoinen mielenkiintoinen aihe.
Meistä itsestämme on kiinni tapahtuuko muutosta...mitä, missä, milloin, miten, miksi....
Aikoinaan työelämässä olin mukana viikon mittaisella kurssilla minkä "otsikkona" oli
"Muuttuminen on oppimista", tai jotain tämän suuntaista. Kurssiaineistoa edelleen tallessa.
Moni asia edellyttää myös sitä että olen valmis "laittamaan itseni likoon".
:039:
Nyt on vuosia kulunut...
Kun saavutin viime vuonna ihmisen elämässä yhden rajapyykin (50.v), niin täytyy kyllä sanoa että rehellisyyden nimissä kaikiin mahdollisuukiin elämässäni ei olisi tarvinnut tarttua. Mahdollisuuksien väärin valitseminen on jopa aiheuttanut minulle katkeruutta, toisaalta olen ajatellut positiivisesti että se antanut minulle uuden mahdollisuuden..." särkynyt saviruukku".
ps. Tämä mietiskely on aiheuttanut minulle pohdintaa sielun elämässäni: " Mitä jos mahdollisuuteni loppuvat"?
Kysymys on aiheuttanut minulle hyvin vahvoja nöyryyttyksen tunteita.
-
Lainasin tuolta Keskustelua keskustelusta -ketjusta PekkaV:n tekstiä, joka minusta sopii tämänkin otsikon alle:
"Koska elintila on rajallista, rakentaminen edellyttää purkamista, joka - sivumennen kirjoittaen - ei sekään välttämättä ole repimistä. ”Rakentamisen” määritelmään kuuluu joskus harkittu purkaminen. ”Poisoppimista” tarvitaan, kun uudelle raivataan tilaa."
-
Tuo on aika rajua tekstiä, mutta niin hienosti sanottu, ja ilmeisen välttämätöntä:
"Poisoppimista tarvitaan kun uudelle tarvitaan tilaa"
Kirjoitin tänne jotain ajatuksiani 28.2.
Sen lisäksi vielä pari ajatusta nousee heti mieleeni:
Laulun sanat: "Tyhjät kädet sillä olkoon, joka tekee mun työtäin"
Tommy Hellstenin kirjan nimi: "Saat sen mistä luovut"
-
Tuossa poisoppimisessa on vinha perä. Kun lopetin vaatimisen ja tyydyin siihen mitä sain, tulin autetuksi eräiltä osin.
Paras apu tulee siitä luottamuksesta mitä Jumalan sanasta Jeesuksen sanoina saan. ne muuttivan maailmani. Ja muuttuu se yhä.
-
Voi ei!!!! :'(
Juuri puhuin tyhjistä käsistä!!
Törmäsin tähän:
Minun käteni soi, Jukka Leppilammen laulu, tässä Minna Pyysalo Kangasalan kirkossa
http://www.youtube.com/watch?v=VHTJga0ysj0
Minun käteni lähinnä vapisevat...ovathan ne Jumalan käytössä...saan ne ristiin rukoukseen...
-
Kaitpa sitä ihminen muuttu, jos ei muuta niin vanhenee.
Se tuo mukanaan kaikenlaista toivottua ja ei toivottua.
Onneksi pienen hulluden oon osannut tähän asti säilyttää ja en ihan kyyniköksi ole alkanut, vaikkakin ei ihan nuoruuden vimmalla tyhmyyksiä tulekkaan tehtyä.
Ikävä kyllä se mun muutos taitaa mennä kaksi askelta eteen ja yksi taakse ja taas kaksi eteen.
Joku on kirjoittanut, että psykologia menee siinä pieleen, että ne painottaa sitä mitä ihmiselle on aiemmin tapahtunut vaikuttavan tulevaan elämään.
Oikeasti kuitenkin se miten näkee tulevaisuuden vaikuttaa ihmisen elämiseen ja muutokseen enemmän, paljon enemmän.
Itse uskon vanhuuden olevan hyvää aikaa, kun saa syventyä kirjallisuuteen, rukoukseen ja muuhun kait rakentavaan ja olla muille rakentavana voimana.
Musta tulee samanlainen, kun nykyään seuroissa käyvät vanhukset.
-
Aika kova muutosvauhti viisveisaajalla jos on noin että kaksi askelta eteen ja yksi taakse :023:
-
Aika kova muutosvauhti viisveisaajalla jos on noin että kaksi askelta eteen ja yksi taakse :023:
No joo, kiitos vain VN.
Kyllähän sitten joskus elämässä tulee tragedioita ja silloin kompuroidaan ja tehdään kuperkeikkaa, että kyllä välillä tulee pysähdyksiäkin, mutta Herran armosta eteenpäin mennään.
-
ps. Tämä mietiskely on aiheuttanut minulle pohdintaa sielun elämässäni: " Mitä jos mahdollisuuteni loppuvat"?
Kysymys on aiheuttanut minulle hyvin vahvoja nöyryyttyksen tunteita.
Huomaan, että tuota pelkään alitajuisesti: että mahdollisuuteni loppuvat.
Kunpa niin ei kävisi!
-
ps. Tämä mietiskely on aiheuttanut minulle pohdintaa sielun elämässäni: " Mitä jos mahdollisuuteni loppuvat"?
Kysymys on aiheuttanut minulle hyvin vahvoja nöyryyttyksen tunteita.
Huomaan, että tuota pelkään alitajuisesti: että mahdollisuuteni loppuvat.
Kunpa niin ei kävisi!
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
Aina on mahdollisuuksia. Emme vain vielä tiedä mitä mahdollisuuksia edessä on.
Tässä reilu viikko sitten tapasin pitkästä aikaa entistä koulukaveriani. Vaihdoimme vuoden kuulumiset. Totesimme, että ei sitä olisi nuorena uskonut, miten hauskaa on näin vanhana.
Sitä ajatteli kouluikäisenä, että viiskymppiset on vanhuksia. Nyt huomaa, että viidenkympin rajapyykin jälkeen on elämässä paljon hyvää ja hauskaa.
-
puolisataa on kyllä metkaa aikaa,etenkin jos on terveyttä saanut ylläpitää !
asioiden arvostus on varmaan toisella tasolla kuin nuorempana,enää ei kiihoita nopea vanheneminen kuten teini-iässä!
myös työ itsessään ei enää tunnu niin tärkeältä kuin aikoinaan,sitä vois jakaa nuoremmille!
tämä tuntuu ajalta,joka sais vaikka pysähtyä,mutta kaikkea muuta,ajanjuoksu tuntuu vain kiihtyvän!
-
Muutkin yökyöpelit tässä 23 jälkeen puhuvat asiaa... :icon_wink:
Itselläni 2010 keväällä alkoi tapahtua, ravisteltiin, koeteltiin.
Minut potkaistiin pois töistä, työterveydenhuollossa lopputarkastuksessa löytyi pahanlaatuinen
eturauhassyöpä, monta kuukautta oli todella vaikeaa, kotimökillä yksin lauloin ja itkin, itkin ja lauloin,
meni pitkään ennen kuin rohkenin ja uskalsin ajatella että vuosi 2011 on minullekin vielä tulossa.
Lääkitys (jatkuva hormoonipiikki 3 kk:n välein, parin kuukauden sädehoito) ovat auttaneet,
itse uskon että olen kokenut ihmeparantumisen, Jumala on auttanut, vaikka "terveeksi" en enää tule.
Nyt olen kokenut että saan tällä hetkellä elää aivan rikasta, vaihtelevaa, ihanaa ja siunattua aikaa.
Haluan kasvaa, oppia, hioutua pahimmista särmistäni, oppia elämään rinnalla, kuuntelemaan, katsomaan,
rukoilemaan, kiitollisuutta, uudistua...kaikki on täysin mahdollista.
-
...kaikki on täysin mahdollista.
Niin on!
-
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
Aina on mahdollisuuksia. Emme vain vielä tiedä mitä mahdollisuuksia edessä on.
Kiitos rohkaisusta Pirska ja Atanasia! Kiitos myös vn, kun kerroit omasta tarinastasi.
-
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
Maalisessa vaelluksessa....
Sen jälkeen mahdollisuudet on mahdollisesti vain yhden kortin varassa.
Aina on mahdollisuuksia. Emme vain vielä tiedä mitä mahdollisuuksia edessä on.
Tässäkin asiassa olen hieman erimieltä. Sillä uskon että ihminen enemmin tai myöhemmin elämänkaarensa aikana tulee tienharaan jossa mahdollisuudet loppuvat vain yhteen valintaan ja siihen oikeaan valintaan auttaa itselläni vain Toivo,Usko ja Armo.
ps.minulle on pikku hiljaa ruvennut aukeamaan realistisen elämän tarkoitus ja sen hyväksyminen.
-
Lapseni sairastui viime vuonna elinikäiseen sairauteen. :'( Pitkään kyselin miksi, miksi, miksi mutta vastausta en mistään saanut. Myös tyttäreni esitti minulle useasti kysymyksen että MIKSI, miksi hän? en osannut hänelle vastata, otin vain syliin ja rutistin lujaa, itkimme yhdessä. Syytin itseäni tietäen kuitenkin etten olisi mitenkään voinut estää lastani sairastumasta vaikka olisin tehnyt mitä tahansa, loin jopa synkkiä ajatuksia Jumalan suuntaan (miksei Hän sairastuttanut minua lapseni sijasta), koin että näin meitä jotenkin rankaistaan, olemme huonoja ihmisiä.
Sitten jotain tapahtui, syyttelyn sijaan aloin lukea Raamattua ja rukoilla enemmän ja ehkä jopa eri tavalla kuin ennen. Pysähdyin, mietin mikä oikeasti on elämässä tärkeää. Mitään / ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä, luottamus Jumalaan täytyy säilyttää. :eusa_pray:
Rakas tyttäreni voi hyvin ja tulee hienosti toimeen sairautensa kanssa. Elämä sujuu taas. Jumalan armosta saimme mahdollisuuden elää uudella tavalla, nöyränä ja tyytymällä siihen mitä on, ilman vaatimuksia. Eikä tämä tunnu lainkaan huonolta. :001:
-
Voimia Maiju sinulle ja tyttärellesi :eusa_pray:
Hiljaiseksi ja sanattomaksi nämä asiat pistää, kyselijän paikalle, ilman vastauksia, Isälle ja ystäville huokaillen.
Itse olen taistellut ja kysellyt omien sairauksieni kanssa, Isän hoidossa koen olevani, koen että Isä on
antanut viisautta lääkäreille minunkin kohdallani, on antanut lääkkeidenkin auttaa.
Tässä olen, miksi- ja kaikkien muiden kysymyksieni kanssa, en ymmärrä...
Mutta jotenkin kuitenkin koen, että rangaistusta sairaudet eivät ole.
-
Maiju, saman kokeneena tiedän . Näin Jumala toimii usein.. :039:
-
Voimia Maiju. :eusa_pray:
Ja tervetuloa foorumille!
-
Kiitos teille kaikille ihanat! :039:
Olet vn aivan oikeassa, silloin vain tuntui siltä.