Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Kalistaja - 24.01.13 - klo:09:26
-
Nyt tarvitaan tukea, työtä ja liikettä siihen, että piispanistuin ja kapitulin hallinto säilyy Lapualla! Jaa että miksikö? Niiden virsien ja puheiden takia, joita Lapualla on ymmärryksellisesti ja tosissaan veisattu ja kohtikäyvästi ja pelkäämättä ääneen sanottu lähes 200 vuoden ajan. Jos joku körttifoorumisti jää nyt miettimään sitä, että laittaako nimensä, niin kehotan lukemaan vaikkapa viisiosaista Heränneen kansan vaellusta sekä ja N. G. Malmbergista tehtyä elämäkertaa Palava kynttilä. Lapualaiset ovat veisanneet aina, niin sodassa kuin rauhassa, niin ystäväkodista lähdettäessä kuin vaikkapa teatteriesityksen jälkeen. On tässä kai kysymys myös siitä, että voiko tietynkokoinen kaupunki olla ison asian pääpaikka. Kyllä voi. Hiippakunta on toiminut Lapualla mainiosti tähänkin asti, miksei se muka voisi toimia jatkossakin!? :kahvi:
Osoite: www.adressit.com Lapuan hiippakunnan puolesta. Olen ilokseni nähnyt ko. adressin allekirjoittajissa useita tältä foorumilta tuttuja nimiä. Toivon nyt lisää nimiä kyseiseen adressiin. Nyt heränneet toimeen, monet suruttomatkin ovat jo kakistelematta nimensä laittaneet - Lapuan hiippakunnan puolesta! :001:
-
Eikö asiaa voitaisi ratkaista maakunnan perinteisiin sopivalla tavalla.
Kirkkoherrojen painiottelulla.
Mt
-
Eikö asiaa voitaisi ratkaista maakunnan perinteisiin sopivalla tavalla.
Kirkkoherrojen painiottelulla.
Mt
Paini on klassinen, hieno ja reipas urheilumuoto. Mutta jos painiarvojen asemesta tällä kertaa katsottaisiin painoarvoihin: Lapuan lähes 200 vuotta vanhaan vahvaan hengellisyyteen, virsiin, puheisiin, ajatuksiin, töihin...! :kahvi:
-
Kyllä kai Lapualla on kirkkokin ollut ainakin neljä ja puoli vuosisataa. Ei kai se hengellisyyskään sen nuorempaa voi olla.
-
Onko Seinäjoella tekeillä oma adressi. Mistä tahosta tämä asia on lähtöisin ? :017:
Nimeni panin jo eilen tai toissapäivänä. Solidaarisuudesta, eihän asia varsinaisesti minulle kuulu. Allekirjoitan aina kaikkiin mielestäni asiallisiin listoihin.
-
Eikö asiaa voitaisi ratkaista maakunnan perinteisiin sopivalla tavalla.
Kirkkoherrojen painiottelulla.
Mt
Vanhana painin ystävänä ja harrastajana olisin tukemassa Mt:n ratkaisumallia asiassa. :023:
-
Luen nyt jatkuvasti Antti Tuurin tuotantoa. Ollaan Kanadan metsäkämpillä ja intiaanien preerioilla. Pohojalaaseet teköö painiottelun meleko helposti asiasta kuin asiasta.
Siis: Lapuan Virkiä vs. Seinäjoen Mailajussit ! Ratkaskoot asian.
-
Mutta mitenkä pohjalaiset kirkkoherrat tekevät tämän. Vapaapainilla vai kreikkalais-roomalaisella (melkein körttiläisellä). Lapuan kirkkoherra on ollut diasporassa painin suhteen. Pielavedellä on ainoa laji keihäänheitto. Lapuan Salomäki voisi aloittaa 5-0 pistejohdosta.
-
Kyllä kai Lapualla on kirkkokin ollut ainakin neljä ja puoli vuosisataa. Ei kai se hengellisyyskään sen nuorempaa voi olla.
Kirkko ja hengellisyys ei ole sama asia. Joskus voi kirkko jollain lailla olla, vaikka Henki ei kulje! Lapuasta ja 1800-luvusta, Lapuasta ja 1900-luvun alusta otaksuttavasti myös sinä Pena jotain tiedät. Tuolloin henki kulki, tai oikeammin: Henki kulki. :kahvi:
-
Mutta näin: Lapuan hiippakunta ja Herättäjä-Yhdistys lähtevät, toteutuvat ja todentuvat samasta maaperästä: 1800-luvun ja 1900-luvun alun voimakkaasta veisuusta ja kohtikäyvistä puheista. Lapuan voimakas hengellinen historia ( 1800-luvulta, Pena ) on kantanut näihin päiviin. Virrensirusta voi vielä virren virittää. Toivottavasti noin on jatkossakin. :kahvi: :icon_wink:
-
Pohjalaiset jos ei saa muiden kylien kanssa tappelua, niin ne tappelee sitten vaikka keskenään-
Onhan se reipas ja suoraselkäinen heimo, että annetaan nyt ääni tämän jalonhankkeen puolesta.
Pitänee laittaa omalla, ei tällä taiteilija nimellä.
-
Sen verran pitää suvun kotiseutua puolustaa, että eikö niille lapualaisille muka riitä se että saavat kattella Lakeuren ristin kellotornia - sen korkeushan tiettävästi päätettiin niin että "Lapualle asti pitää näkyä". Silloin oli hiippakunta juuri perustettu - ja tietysti aivan väärään paikkaan.
Eihän ne espoolaisetkaan käyneet piispaa Lapualta hakemassa vaan Seinäjoelta...
Mt
P. S. Painiottelu voisi olla kolmieräinen: ensin vapaata, sitten kreikkalais-roomalaista ja lopuksi jytkytettäisiin oikein kunnon sylipainia Jukolan veljesten tyyliin. Halot ja muut astalot pitäisi yleisön jättää narikkaan.

Lapuan tuomiokirkko, rakennettu vuonna 1827 C. L. Engelin ( vrt. Helsingin tuomiokirkko ) piirustusten mukaan. Seinäjoen Lakeuden risti, rakennettu vuosina 1957- 1959 ( vih. 1960 ) Alvar Aallon suunnitelman mukaan. Nuo vuosiluvut kertovat osaltaan myös palavan, tietoisen, tajuisen, alitajuisen ja "tuulivoimaisen " ( vrt. tämän ketjun aloitus ) hengellisen historian näiden kahden paikkakunnan osalta. Virsissä ja väkevissä puhujissa Seinäjoki häviää 6-0, tai ainakin 3-1. Vaikka pidän todistetusti tangoista ja iskelmistä, niin korostan mt:lle että nyt ei haeta ja vahvistetaTangokeskusta ( joka Seinäjoki jo ansaitusti on ) tai jotain muuta mitä maallista vaan. Nyt katsotaan se mihin kuuluu hiippakunnan keskus. Nyt punnitaan hengellisen historian voima ja se mitä mahdollisesti tai jossain määrin heränneet myöntävät ja tunnustavat. Suruttomat ovat sankoin joukoin nimensä Lapuan puolesta jo antaneet. :kahvi::kahvi:
-
Turhaan sinä murehdit, sillä ei se Östermyran asemakylä pysty toimimaan minään keskuksena.
-
P. S. Painiottelu voisi olla kolmieräinen: ensin vapaata, sitten kreikkalais-roomalaista ja lopuksi jytkytettäisiin oikein kunnon sylipainia Jukolan veljesten tyyliin. Halot ja muut astalot pitäisi yleisön jättää narikkaan.
"JUHANI Ristipainia! TUOMAS Olkoon menneeksi! JUHANI Isketäänpäs, isketäänpäs!" Vakaumuksenani lausun, että ainoa oikea tyyli tähän jaloon tarkoitukseen on ristipaini.
-
Lapua
http://www.hikipedia.info/wiki/Lapua
-
Herättäjäjuhlien pitopaikat: Lapua- Seinäjoki: 7-5, puolentoista vuoden kuluttua ko. asia on 8-5, Lapuan eduksi.
Lapualla on ollut ajasta aikaan auliutta ja kyvykkyyttä asiain järjestämiseen. Heränneet ja suruttomat ovat yhdessä loihtineet tilan ja tilanteen virsien ihanasti ja väkevästi kajahtaa! :kahvi:
-
Saas nähärä kumpi voittaa revanssin? 50-luvulla Urho Kekkonen ja lapualaanen kansanerustaja Kustaa Tiitu jyräs kirkolliskokouksen päätöksen valita Seinäjoki hiippakunnan keskuspaikaksi. http://www.pohjalainen.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/kylatappelun-ainekset-koossa-1.1281046 Lapualaasena voin kehua, että viisi sukupolovia sitten mun esivanhemmat oli Tiituja.
Hannulle ym. hauska juttu Lapuan hiippakunnan ensimmääsestä piispasta Eero Lehtisestä, joka ei muuten ollu körttiläänen vaan evankelinen.
http://dl.dropbox.com/u/94488535/New%20folder/jukka_lehtisen_puhe_lapualla_2011.pdf
-
Tiivistettynä: tässä hiippakunta-asiassa tajutaan Lapuan lähes 200 vuotta vanha väkevä hengellinen historia kohtikäyvine puheineen, virsineen ja muine kirjoituksineen. Tajutaan tai sitten ei. Toivottavasti tajutaan. :kahvi:
-
Hiippakunta on hallintoa. Hengellisyys kulkee joskus eri teitä. Tuskin niitä voi aina kytkeä toisiinsa vaikka haluaisikin.
-
Hiippakunta on hallintoa. Hengellisyys kulkee joskus eri teitä. Tuskin niitä voi aina kytkeä toisiinsa vaikka haluaisikin.
Lapualle passaa hiippakuntatalo, Kauhavalle puukkokeskus, Ilomantsiin runopirtti, Rukalle lumimökki...! :kahvi:
-
Lapualle passaa hiippakuntatalo, Kauhavalle puukkokeskus, Ilomantsiin runopirtti, Rukalle lumimökki...! :kahvi:
... ja Suomen Pankki Laihialle?
-
... ja Suomen Pankki Laihialle?
Juuri noin. Eri alueilla maassamme ovat oma vahvuutensa. :kahvi:
-
Lapua pitäköön kapitulinsa, kun Seinäjoelle meni jättipotti!
-
Liekkö tästä syystä viimeöinen ammuskelu Lapuan Tampparin Shellillä? Siellä käydään kuumina.
-
Liekkö tästä syystä viimeöinen ammuskelu Lapuan Tampparin Shellillä? Siellä käydään kuumina.
:icon_lol:
-
Toivottavasti saavat sen hiippajuttunsa.
Muutenhan ne aloittaa vallankumouksen.
Lapualla kun alkaa liikehdintä, niin parempi alkaa varautua pahimpaan.
-
Toivottavasti saavat sen hiippajuttunsa.
Muutenhan ne aloittaa vallankumouksen.
Lapualla kun alkaa liikehdintä, niin parempi alkaa varautua pahimpaan.
Uumoiletko talonpopikaismarssia Turun tuomiokirkon eteen Vihtori Kalistajan johtaessa pussihousut ja rasvatut saappaat jalassa, musta lerihattu päässä.
-
Toivottavasti saavat sen hiippajuttunsa.
Muutenhan ne aloittaa vallankumouksen.
Lapualla kun alkaa liikehdintä, niin parempi alkaa varautua pahimpaan.
Tulkaa, lapualaiset, pitkästä aikaa Mäntsälään! Siellä on kylät täynnä seurantaloja ja muita kokouspaikkoja ja junalla pääsee kätevästi keskelle Helsinkiä, mistä on lyhyt matka marssia muodostelmassa Katajanokalle kirkkohallitukseen. Ottakaa tyhjät kanisterit mukaan, täällä on halpaa bensaa, mutta viinakset jättäkää kotiin, ettei käy niin nolosti kuin edellisellä kerralla 30-luvulla.
Mt
-
joka ei ole puolesta,on vastaan ! eletään aikaa,jolloin mikään ei kiinnosta,millään ei ole mitään väliä,mikään ei ole pyhää (rippikirkkoni temppeliaukio),perinteet tunkiolle jne...
lapualaisuus on pala suomen historiaa,virheineenkin,mutta ei ikään häviä !
kapitulikysymys on yksi tämän lapualaisuuden hajoituspyrkimyksiä tuntemattomalta taholta !
PS. joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen,ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan. (luuk.9:62) :icon_biggrin:
-
Tulkaa, lapualaiset, pitkästä aikaa Mäntsälään! Siellä on kylät täynnä seurantaloja ja muita kokouspaikkoja ja junalla pääsee kätevästi keskelle Helsinkiä, mistä on lyhyt matka marssia muodostelmassa Katajanokalle kirkkohallitukseen. Ottakaa tyhjät kanisterit mukaan, täällä on halpaa bensaa, mutta viinakset jättäkää kotiin, ettei käy niin nolosti kuin edellisellä kerralla 30-luvulla.
Mt
Mäntsälän herättäjäjuhlilla vuonna 1988 kuulin kun eteläpohjalainen mies ( en tiedä miehen asuinkuntaa tarkemmin ) sanoi toiselle miehelle, että eipä täällä ole tullu käytyäkään vuoden 1932 jälkeen. Vuosien 1917 - 1939 välisenä aikana sitä oli joko valkoinen tai punainen. Moni oikeudentuntoinen körtti oli valkoinen. Historiaa tunteva Mt voisi meille tuhmille ( kuten kansakoulun starttikyläni Vuonislahden Heikki Turunen tapaa kirjoittaa ja sanoa ) kertoa vaikka sen kuinka paljon punainen Neuvostoliitto tappoi ja tapatti pappeja ja muita kristittyjä ja uskonnollismielisiä ihmisiä vaikkapa vuodesta 1937 lähtien. Joissakin nykykörttiläisissä on astianmakuista jälkiviisastelua aina dosentteja ja rehtoreita myöten. Monella on täydellistä kyvyttömyyttä samastua menneeseen aikaan, ja kun rahaa riittää , eikä tuule, voi kammiossa tai körttiopistossa nähtävästi puhua mitä vaan. Herättäjä-Yhdistyksen ikuisjäsenenä ja herännäisyyden historiasta aika paljon tietävänä tulen kyllä puuttumaan puheisiin, vaikka ne lausuttaisiin H-Y:n juhlatilaisuuksissa tai estradilla millä tahansa :kahvi:
-
joka ei ole puolesta,on vastaan ! eletään aikaa,jolloin mikään ei kiinnosta,millään ei ole mitään väliä,mikään ei ole pyhää (rippikirkkoni temppeliaukio),perinteet tunkiolle jne...
Lapualla ollaan hyviä olemaan vastaan. Täällä kaakkoisrajalla osataan pitää mölyt mahassa, kun tilanne vaatii. Tuomiokapituliakin on jouduttu sattuneesta syystä siirtämään.
-
Sanat Laihia, Seinäjoki ja Lapua ovat kuin purukumi kengänpohjassa. Täällä nimet on mainittu ja nyt media on tarttunut kiinni. Etelä-Pohjanmaalla tapahtuu !
-
Mäntsälän herättäjäjuhlilla vuonna 1988 kuulin kun eteläpohjalainen mies ( en tiedä miehen asuinkuntaa tarkemmin ) sanoi toiselle miehelle, että eipä täällä ole tullu käytyäkään vuoden 1932 jälkeen. Vuosien 1917 - 1939 välisenä aikana sitä oli joko valkoinen tai punainen. Moni oikeudentuntoinen körtti oli valkoinen. Historiaa tunteva Mt voisi meille tuhmille ( kuten kansakoulun starttikyläni Vuonislahden Heikki Turunen tapaa kirjoittaa ja sanoa ) kertoa vaikka sen kuinka paljon punainen Neuvostoliitto tappoi ja tapatti pappeja ja muita kristittyjä ja uskonnollismielisiä ihmisiä vaikkapa vuodesta 1937 lähtien. Joissakin nykykörttiläisissä on astianmakuista jälkiviisastelua aina dosentteja ja rehtoreita myöten. Monella on täydellistä kyvyttömyyttä samastua menneeseen aikaan, ja kun rahaa riittää , eikä tuule, voi kammiossa tai körttiopistossa nähtävästi puhua mitä vaan. Herättäjä-Yhdistyksen ikuisjäsenenä ja herännäisyyden historiasta aika paljon tietävänä tulen kyllä puuttumaan puheisiin, vaikka ne lausuttaisiin H-Y:n juhlatilaisuuksissa tai estradilla millä tahansa :kahvi:
Kyllä minä uskon kansalaisliikkeiden vaikutusmahdollisuuksiin, vaikka nettiadressien kautta, joten onnea vaan lapualaisille asiassaan. Nimeä en kyllä siihen kirjoita, monestakaan syystä.
Olen allekirjoittanut kymmeniä nettiadresseja. En kyllä tiedä, moniko niistä on tuonut toivotun tuloksen; muistaakseni yksi adressi on päässyt eduskuntaan asti. Tässä Lapuan asiassa osoite lienee kirkkohallitus (jos olen vähääkään tästä jupakasta ymmärtänyt).
Perinteinen politiikka tuntuu välillä turhauttavalta ja masentavalta. Yksityinen kansalainen tuntee voimattomuutta koneiston edessä. Siksi kansalaisliikkeitä tarvitaan.
Nyt jos lehtijuttuihin on uskominen, niin täälläkin saattaa olla kohta nettiadressin paikka. Nimittäin on liikkunut juttuja, että erikoissairaanhoito aiottaisiin siirtää Pohjois-Karjalan keskussairaalasta Joensuusta Kuopioon? Minua se tulisi koskemaan ihan henkilökohtaisesti, joten täytyy olla valppaana ja saada mahdollinen aie, jos se on totta, haudattua, tai paremminkin laulettua, suohon.
Joensuun kunniaksi Karjalaisten laulu ;)
www.youtube.com/watch?v=VvNRONl-sTw
-
Tulen tarvittaessa kirjoittamaan nimeni Joensuun erikoissairaanhoidon puolesta. Enkä ainoastaan siksi, että olen saanut asua yhteensä lähes kymmenen vuotta ihanan Pielisen rannoilla ja tuntumassa, ensin Vuonislahdessa ja sitten Nurmeksessa! :kahvi:
-
Lapuan kirkossa ovat Suomen suurimmat urut, äänikerroiltaan. Esittelijä loukkaantui kun sanoin, että eihän täällä nyt muuta voi ollakkaan. Savolaisen pitäisi joskus pitää se suunsa kiinni.
-
En oikein ymmärrä, mitä väliä koko asialla on, vaikka minut on taidettu kastaakin Lapuan hiippakunnan alaisessa seurakunnassa. Jos tulee sillä luoteemmassa kova pula piispanistuimista, niin omasta puolestani olen valmis tästä Tampereen sellaisesta kyllä luopumaan. Samapa se minulle, onko piispa kotikaupungissa vai jossakin muualla.
-
kyllä A J on vallan oikeassa,urkujen kokoa mitataan nimenomaan äänikertojen määrällä,ei desibelimittarilla eikä neuvolapuntarilla!
se urkujen äänenvoimakkuuden lisääntyminen tarvittaessa johtuu äänikertojen lisäämisestä,koska pillien läpi kulkeva ilmamäärä on vakio,silloin kun tiettyyn pilliin halutaan ilmaa päästää ja tietty sävel halutaan soivan !
on myös äänikertoja,joiden sijainti on paisutuskaapissa,tätä kaappia voidaan sulkea ja availla,jolloin äänenvoimakkuutta voidaan tietyssä määrin säädellä.
VI lapuan urkufestifaalit järjestetään 20.-22.2013. tervetuloa!
huominen päivä esittää kapitulin kollegion ajatuksen hiippakunnan sijainnista,mutta eiköhän nämäkin festarit hoideta tuomiokirkon uruilla!
-
VI lapuan urkufestifaalit järjestetään 20.-22.2013. tervetuloa!
Taisi jäädä kuukausi uupeloon?
Lapualla laitettiin aikoinaan urkujen hirsikeräyksessä hongat humajamaan.
-
kiitos seppos!
tarkka aika ed. tapahtumalle on 20.-22.syyskuuta 2013. :)
-
Lapuan urkufestivaalit ovat jo perinteikkäät. Ne osaltaan kertovat siitä, että hiippakuntakeskuksessa tapahtuu. Syyskuussa urkuja soittaa myös muusikko Yhdysvalloista. :icon_wink: